Miten kristilliset ennakkoluulot juutalaisia kohtaan ovat syntyneet? Miten ne ovat vaikuttaneet historiaan? Miksi kirkot eivät asettuneet vastustamaan natsien valtakoneistoa, kun se murhasi kuusi miljoonaa Euroopan juutalaista? Historiantutkimus osoittaa, että kristillinen juutalaisvastaisuus poikkeaa monelta osin 1800-luvulla syntyneestä maallisesta antisemitismistä. Samalla se on kuitenkin myös pitänyt yllä, kehittänyt ja välittänyt sellaista juutalaisvastaisuutta, joka on vaikuttanut moderniin antisemitismiin ja epäsuorasti myös juutalaisten joukkotuhoon Hitlerin Saksassa. Kristillisen antisemitismin historia on nähtävä laajassa kulttuurisessa kehyksessä. Tällainen avara tarkastelu ei oikeuta yksioikoisia käsityksiä, joiden mukaan kristinusko olisi syypää holokaustiin tai että sillä ei olisi mitään tekemistä juutalaisten joukkotuhon kanssa.

Kristityt muodostivat alussa pienen juutalaisen liikkeen, josta tuli pakanoiden pariin levitessään parin sukupolven kuluessa oma uskontonsa ("kristinusko"). Sen sijaan suurin osa juutalaisista ei ottanut kristinuskoa omakseen vaan pitäytyi omaan uskoonsa. Varhaiskristillisistä kirjoituksista koottu Uusi testamentti kuvaa monin tavoin kristittyjen ryhmien riitaista eroa perinteisestä juutalaisuudesta. Kristittyjen käsissä juutalaisten Heprealaisesta Raamatusta tuli "Vanha Testamentti". Kristittyjen silmin juutalaisten pyhät kirjat todistivat Jeesuksesta Kristuksesta maailman pelastajana ja hänen seuraajistaan sen sijaan, että ne olisivat todistaneet juutalaisen kansan historiasta ja tulevaisuudesta.

Juutalaisista tehdään Jumalan murhaajia

Jeesus ei ollut ensimmäisille kristityille pelkkä ihminen ja profeetta. Jeesus oli juutalaisissa kirjoituksissa ennustettu Messias ja Jumalan Poika, tosin aivan toisenlainen kuin mitä juutalaiset itse olivat tottuneet odottamaan. Kristittyjen Kristus ei tullut vapauttamaan juutalaisia roomalaisten ja muiden pakanoiden vallasta, vaan kuolemaan ja nousemaan kuolleista, tuomaan ylimaallisen pelastuksen kaikille kansoille. Toisella vuosisadalla yhä useampien kristittyjen Jeesus ei enää mahtunut juutalaisuuden antaman messiaanisen mallin sisään. Heille Jeesus ei ollut ainoastaan Jumalan Poika, vaan itse Jumala.

Mutta olennaista oli se, että samalla kun Jeesuksesta tuli Jumala, hänen surmaajistaan tuli Jumalan murhaajia. Evankeliumeissa juutalainen ylimmäinen papisto ja kansan johtajat luovuttavat Jeesuksen Pontius Pilatuksen tuomittavaksi ja kiihottavat kansan vaatimaan hänet ristiinnaulittavaksi. Pilatus, mahtavan Rooman vallankäyttäjä, on evankeliumeissa kuin sätkynukke sortamansa kansan edessä. Hän luovuttaa Jeesuksen sotilailleen, ja nämä ristiinnaulitsevat hänet. Historiallinen totuus on toisenlainen: juutalaiset ylipapit ja muu yläluokka vangitsivat ja luovuttivat itselleen vaarallisen profeetta Jeesuksen Pilatukselle, joka ristiinnaulitsi hänet kapinallisena. Kirkot ovat kuitenkin aikojen halki seuranneet evankeliumien kuvausta ja samastaneet kaikki kääntymättömät juutalaiset siihen kansanjoukkoon, joka kerran vaati Jeesuksen surmaamista (Matt. 27:11-26). Jo varhain syntyi mutkat suoristava perinne, jonka mukaan juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen: he ovat kansana syyllisiä Jumalan murhaamiseen. Tässä valossa jumalanmurha ainoastaan huipentaa pahojen tekojen sarjan, jonka kuvaus alkaa jo heidän omista kirjoituksistaan. Monien kristittyjen silmissä juutalaiset olivat olleet murhaajia alusta alkaen (vrt. Joh. 8:44).

Juudaksesta muovataan juutalaisen arkkityyppi

Koska juutalaiset eivät uskoneet Jeesukseen eivätkä hänen tulonsa myötä tulleeseen uuteen käänteeseen Jumalan suunnitelmassa, he eivät myöskään ymmärtäneet, että Mooseksen lain rituaaleilla oli alusta alkaen vertauskuvallinen merkitys. Yhtäältä Jumala oli antanut lain juutalaisille ja tarkoittanut, että he noudattavat sitä konkreettisesti. Toisaalta hänellä oli kuitenkin syvempi tarkoitus, joka liittyi Jeesuksen tulemiseen ja sitä seuraavaan pakanalähetykseen. Koska juutalaiset eivät ymmärtäneet tätä, heidät nähtiin lihallisiksi ihmisiksi. Kristillisen perinteen laventuessa mielikuva juutalaisten lihallisuudesta rikastui monilla siihen liittyvillä sisällöillä. Monien kristittyjen silmissä juutalaiset olivat alhaisia ihmisiä: rahanahneita, kateellisia, himokkaita, täynnä vihaa.

Jos kaikkivaltias Jumala oli kuitenkin suunnitellut kaiken, miksi hän ei kertonut valitsemalleen kansalle alusta alkaen, että liiton solmiminen ja lain antaminen palvelevat pohjimmiltaan jotakin aivan muuta tarkoitusta kuin heidän uskoaan ja elämäänsä? Jos he nyt pitivät kiinni Jumalalta saamistaan asioista, miksi heidät pitäisi tuomita uskollisuudesta kerran saamalleen laille? Eivätkö he juuri siksi voineet lukea kirjoituksia toisin kuin olivat tottuneet ja ottaa vastaan Jeesusta? Kristityt opettajat näkivät hyvin, että Jumalan suunnitelmalla on myös tällainen puoli. Juutalaiset ovat murhaajia ja alhaisia ihmisiä, mutta samalla heidän asemansa on kuulunut Jumalan suunnitelmaan. Juutalaiset olivat aivan kuten Juudas, joka kavalsi Jeesuksen omaa perkeleellisyyttään, mutta samalla kuitenkin toteutti Jumalan ihmeellistä pelastussuunnitelmaa. Ei ollut sattuma, että ajan kuluessa Juudaksesta tuli juutalaisen arkkityyppi - kavaltaja, joka oli aina vaaraksi kristityille.

Juutalaisten kurja kohtalo nähtiin osana Jumalan suunnitelmaa

Mutta Jumala itse oli määrännyt juutalaisille heidän osansa. Nähtiin, että historiakin todistaa sen. Juutalaiset menettivät vuonna 70 maansa ja temppelinsä, kun olivat nousseet kapinaan roomalaisia vastaan ja hävinneet sodan. Sukupolvea aikaisemmin - niin ajateltiin - he olivat ristiinnaulinneet Kristuksen, ja saaneet ansaitun rangaistuksen pahuudestaan. Ja siitä samasta ristiinnaulitsemisesta heitä rangaistiin koko ajan: kodittomana kansana, joka kulkee muista kansoista eristyneenä maasta toiseen. Mutta Jumala ei tuhoa heitä, koska heillä on tehtävä. Se on kuitenkin tehtävä, joka ei liity heidän omaan elämäänsä tai hyvinvointiinsa, vaan Jumalan suunnitelmaan. Jumala on suunnitellut niin, että juutalaiset kurjalla olemassaolollaan todistavat Jeesuksen jumaluudesta, itsestään jumalanmurhaajina ja Jumalan kiroamina ihmisinä, joilla ei ole pelastusta ennen kuin nöyrtyvät ja ottavat vastaan Jeesuksen. Monien kristittyjen silmissä juutalaiset olivat Jumalan käytössä oleva väline, kirouksen astia.

Jo keisari Konstantinoksesta (hallitsi 306-337) alkaen kristityt hallitsijat ja heitä tukenut kirkon valtakoneisto säätivät juutalaisvastaisia lakeja. Juutalaisilta kiellettiin kaikki valtion virat, mikä ajoi heitä entistä enemmän kaupan ja pankkitoiminnan pariin. Juutalaisista tulikin juuri kauppiaina tärkeitä välittäjiä Lähi-idän ja Euroopan välille. Vain harvoin kirkon johtajat ovat kannustaneet kristittyä rahvasta väkivaltaan juutalaisia vastaan, mutta kirkon juutalaisvastainen opetus on omalta osaltaan lietsonut väkivaltaisuuksia. Etenkin keskiajalla paavit joutuivat usein hillitsemään kansanjoukkojen vihaa ja suojelemaan juutalaisia. Tuolloin monet kristityt uskoivat, että juutalaiset surmaavat rituaalisesti kristittyjä pikkulapsia, myrkyttävät kaivoja ja häpäisevät ehtoollisleipiä, koska haluavat murhata Kristuksen uudestaan. Täysin perusteettomissa vainoissa murhattiin silmittömästi satoja tuhansia viattomia juutalaisia.

Vainoharhaisia ennakkoluuloja ylläpidetään myös keskiajan jälkeen

Kirkon historia tarjoaa myös keskiajan jälkeen monia surullisia esimerkkejä kristittyjen väkivaltaisista ja vainoharhaisista ennakkoluuloista juutalaisia kohtaan. Elämänsä lopulla Martti Luther uskoi, että juutalaiset ovat jumalanpilkkaajia, joiden kirjat on takavarikoitava, synagogat poltettava ja uskonnonharjoitus kiellettävä. Ranskassa sata vuotta sitten hurskaat roomalaiskatoliset kristityt uskoivat pitkään ja äärimmäisen kyseenalaisen näytön perusteella, että juutalainen upseeri Alfred Dreyfus oli kavaltanut valtiosalaisuuksia saksalaisille ja että hänet oli lähetettävä Pirunsaarelle sovittamaan rikostaan.

Vanhat ennakkoluulot estivät kirkkoja reagoimasta myös silloin, kun natsien valtakoneisto alkoi tappaa juutalaisia massoittain. Hitlerin Saksassa niin roomalaiskatolinen kuin evankelinen kirkkokin osoittivat rohkeutta tuomitsemalla näkyvästi vammaisiin kohdistetun äärimmäisen epäinhimillisen eutanasia-aktion, joka sitten lopetettiinkin. Kuitenkin, kun juutalaisia vietiin kaasukammioihin, nämä samat vaikuttajat vaikenivat, vaikka monet yksittäiset kristityt auttoivat juutalaisia. Kun juutalaisten joukkotuho - kuusi miljoonaa murhattua ihmistä - sodan jälkeen paljastui, aivan harvassa eivät olleet ne kristityt, joilla oli mielessään tuttu selitys: koska he surmasivat Jeesuksen.

1700-luvun rationalismi ja humanismi kohensivat juutalaisten ihmisoikeuksia

Kristittyjen maailma on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Juutalaisten ihmisoikeuksien kannalta suurimman muutoksen toi mukanaan 1700-luvun lopulla valistuksen ajattelu. Se pohjautui perinteiselle kristinuskolle vieraaseen rationalismiin ja humanismiin, mutta monissa tapauksissa myös hyviin kristillisiin arvoihin. Moderni, taustaltaan epäkristillinen antisemitismi 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen johti holokaustiin, jota Saksan kirkoissa vain hyvin harvat kannattivat. Poliittista antisemitismiä kannattivat kansallismieliset voimat, jotka vastustivat kommunismia, kapitalismia, erilaisia liberaaleja näkemyksiä sekä yhteiskunnan modernisoitumista ja maallistumista. Useimmissa Euroopan maissa kirkot, joilla oli perinteiset asemansa puolustettavinaan, liittyivät näihin kansallismielisiin voimiin ja taistelivat heidän kanssaan yhteisiä vihollisia vastaan. Juutalaiset edustivat kaikkea vihattavaa, ja siksi monet eurooppalaiset kirkot tukivat - vaikkakin tietyin varauksin - antisemitististä äärioikeistoa. Perinteistä ajatteluaan ja poliittista etuaan seuraten kirkot toivoivat, että modernit aatteet ja niitä usein kannattaneet juutalaiset olisi voitu ajaa yhteiskunnalliseen marginaaliin. Sen sijaan juutalaiset ajettiin keskitysleireihin ja kaasukammioihin. Mutta kun oltiin niin pitkällä, vain harvat kristityt sanoivat tai tekivät enää mitään.

Vasta holokaustin jälkeen kristilliset kirkot ovat ryhtyneet pohtimaan vastuutaan juutalaisten vuosisataisesta vainoamisesta. Tämä kipeä prosessi jatkuu edelleen.
   

 

Kirjoittaja Matti Myllykoski on Uuden testamentin dosentti ja Teologisen tiedekunnan kirjaston informaatikko. Hän on kirjoittanut yhdessä Svante Lundgrenin kanssa teoksen Murhatun Jumalan varjo: Antisemitismi kristinuskon historiassa (Yliopistopaino 2006).