Tammikuun kuudentena päivänä vuonna 2002 Yhdysvalloissa ilmestyvä Boston Globe -sanomalehti julkaisi artikkelin, jossa John J. Geoghan
-nimisen katolisen kirkon papin kerrottiin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen yli 130 lasta kolmekymmentä vuotta kestäneen pappisuransa aikana. Lisäksi tuli ilmi että hänen esimiehensä, Yhdysvaltain katolisen kirkon vaikutusvaltaisin prelaatti, kardinaali ja Bostonin arkkipiispa Bernard F. Law, oli tiennyt papin seksuaalirikoksista. Kardinaali Law tai muut asiasta tietoiset kirkon virkamiehet eivät kuitenkaan olleet ilmoittaneet asiasta siviiliviranomaisille, vaan olivat pyrkineet salaamaan pedofilian siirtelemällä Geoghania rikosten paljastuessa työskentelemään toisiin seurakuntiin. Tästä tapahtumasta käynnistyi katolisen kirkon annus horribilis, kauhun vuosi. Kirjallisuudessa vuotta 2002 on kuvattu esimerkiksi amerikkalaisen katolisuuden tuskallisimmaksi episodiksi, ja merkittävimmäksi tapahtumaksi amerikkalaisessa katolisuudessa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen.

Katolilaiset raivon vallassa

Vuoden 2002 tammikuusta alkaen amerikkalaisten sanomalehtien sivut täyttyivät katolisen kirkon pedofiliaskandaalia koskevasta uutisoinnista. Geoghanin tapauksen jälkeen paljastui yhä uusia seksuaalirikoksiin syyllistyneitä pappeja, joita kirkon virkamiehet olivat suojelleet siviiliviranomaisilta. Tilanne johti ennenäkemättömiin tapahtumiin, kuten paavin huhtikuussa koollekutsumaan Yhdysvaltain kardinaalien hätäkokoukseen. Joulukuussa 2002 kardinaali Bernard F. Law joutui kriisin seurauksena eroamaan Bostonin arkkipiispan virasta. Tutkin pro gradu -työssäni, miten kolmessa amerikkalaisessa sanomalehdessä, Boston Globessa, Washington Postissa ja Los Angeles Timesissa reagoitiin ja suhtauduttiin vuonna 2002 ilmi tulleisiin katolista kirkkoa koskeneisiin pedofiliapaljastuksiin. Keskityin analysoimaan sellaisia artikkeleita, joissa oli nähtävissä selvästi kirjoittajan henkilökohtainen mielipide.

Geoghanin tapauksen paljastuessa lehtien sivuilla ilmaistiin valtaisaa tyrmistystä ja epäuskoa. Kirjoittajat ihmettelivät, miksi seksuaalirikollisen hyvinvointi oli ollut kirkon virkamiehille tärkeämpää kuin lasten suojeleminen. Kuitenkin vielä tässä vaiheessa oli havaittavissa selvää toiveikkuutta siitä, että katolinen kirkko voisi päästä kriisistään yli ja jatkaa toimintaansa yhteiskunnan moraalisena auktoriteettina. Tilanne muuttui ratkaisevasti tammikuun viimeisenä päivänä. Silloin Boston Globessa kerrottiin Bostonin arkkihiippakunnan sovitelleen menneinä vuosina ainakin 70:tä pedofiliasta syytettyä pappia vastaan nostettuja kanteita kaikessa hiljaisuudessa uhrien kanssa. Lehtikirjoittajat vakuuttuivat siitä, että Geoghan ei ollut poikkeuksellinen yksittäistapaus, vaan yksi linkki pitkässä seksuaalirikollisten ketjussa.

Kieroutunut ja mädännäinen katolinen kirkko

Tutkimissani lehtiartikkeleissa pyrittiin usein löytämään syitä siihen, miksi katolinen kirkko oli ajautunut synkkään tilanteeseensa. Monet uskoivat, että katolinen kirkko oli jäänyt jälkeen modernin yhteiskunnan kehityksestä tukeutuessaan konservatiivisiin arvoihinsa. Vaikutti siltä, että kirjoittajat pitivät katolisen kirkon johtoa seksuaalisesti naivina. Joidenkin mielestä skandaali ei olisi koskaan puhjennutkaan, jos katolisen kirkon papit saisivat avioitua, ja jos naispappeus sallittaisiin. Artikkeleissa ehdotettiin usein myös selibaattikäytännön lakkauttamista. Monet kirjoittajat tuntuivat uskovan, että elämä ilman seksuaalisia kokemuksia teki papeista sulkeutuneita ja seksuaalisesti kieroutuneita erakkoja, jotka tyydyttivät patoutuneita halujaan ahdistelemalla nuoria poikia. Myös homoseksuaalien asema katolisessa papistossa oli eräs kiistanalaisista aiheista. Radikaaleimpia muutoksia ajaneet kirjoittajat eivät usein kenties tiedostaneet tai ehkä tienneet tradition suurta merkitystä katolisessa kirkossa. Tästä kertoi esimerkiksi se, että jopa paavin eroa vaadittiin toisinaan.

Ainutlaatuinen hätäkokous

Huhtikuun alussa paljastui yksi vuonna 2002 eniten järkyttäneistä pedofiliatapauksista. Pastori Paul R. Shanleyn toiminnasta oli valitettu Bostonin arkkihiippakunnan arkistoista julkitulleiden dokumenttien perustella lähes 2000 kertaa tämän pappisuran aikana. Tilanteen vakavuudesta kertoi paavi Johannes Paavali II:n päätös kutsua Yhdysvaltain kardinaalit historialliseen hätäkokoukseen Vatikaaniin 23.-24.4.2002. Kyseessä oli historiallinen tapahtuma, jonka tarkoituksena oli etsiä ratkaisuja Yhdysvaltain katolista kirkkoa piinanneelle tilanteelle.

Vatikaanin kokouksessa laadittiin julkilausuma, jossa kirkon johto ilmaisi voimakkaasti tuomitsevansa papiston seksuaalirikokset. He kertoivat myös pyrkimyksistään laatia kansalliset, pedofiliatapauksia ehkäisevät, ja uhreja kyseisissä tilanteissa tukevat toimintamallit. Kardinaalit vahvistivat selibaatin aseman papistossa, ja peräänkuuluttivat entistä sitoutuneempaa asennoitumista pappisvirkaan. Hätäkokouksen tulos oli suurelle osalle kirjoittajista pettymys. Heidän mielestään kardinaalit olivat vältelleet vastuutaan. Kritiikkiä aiheutti myös se, ettei kirkon johto ollut selväsanaisesti julistanut nollatoleranssia hyväksikäyttöön syyllistyneiden pappien suhteen. Kirjoittajat olisivat kaivanneet selkeitä ja yksiselitteisiä käytännön toimintatapoja skandaalin ratkaisemiseksi. He jäivätkin toiveikkaina odottamaan Yhdysvaltain piispainkokousta.

Piispainkokouksen ristiriitainen vastaanotto

Kesäkuun 13.-15. päivä amerikkalaiset piispat kokoontuivat Dallasiin. He äänestivät selvällä enemmistöllä uuden seksuaalista hyväksikäyttöä ehkäisevän toimintamallin puolesta. Päätös sisälsi muun muassa ohjeen siitä, että hyväksikäyttöön syyllistynyt pappi tuli syrjäyttää toimestaan välittömästi. Uusi toimintamalli ei kuitenkaan sisältänyt esimerkiksi vaadetta siitä, että seksuaalirikoksiin syyllistyneitä pappeja suojellutta esimiestä tulisi rangaista teoistaan.

Kirjoittajat olivat toisaalta hyvin innostuneita ja toisaalta erittäin pettyneitä piispainkokouksen päätöksistä. Piispojen uskottiin vieneen katolisen kirkon merkittävän askeleen eteenpäin lasten suojelun suhteen, mutta samalla heidän katsottiin jälleen epäonnistuneen kantamaan heille kuuluneen vastuun. Erityisen tyytyväisiä useimmat kirjoittajat olivat siihen, että piispat olivat peräänkuuluttaneet maallikoiden suurempaa roolia kirkon toiminnassa. Juuri maallikoiden uudenlainen aktiivisuus oli monille koko vuoden merkittävin seuraus. Useissa artikkeleissa nimittäin uskottiin, että maallikoiden passiivisuus, nöyryys, auktoriteetin liiallinen kunnioitus sekä vähäinen osallistuminen kirkon opin ja rakenteiden uudistamiseen olivat olleet osatekijöitä kriisin synnyssä.

Kardinaalin jäähyväiset

Vuoden loppupuolella kärjistynyt tilanne katolisen kirkon ja tutkimieni lehtien välillä rauhoittui hieman. Joulukuun alussa paljastui kuitenkin jälleen uusia arkkihiippakunnan dokumentteja, jotka löivät naulan kardinaali Law`n arkkipiispan arkkuun. Kyseisten asiakirjojen mukaan kirkon virkamiehet olivat suojelleet useita rikollisiksi paljastuneita pappeja. Dokumentit sisälsivät myös lukuisia kardinaali Law`n sympaattisia ja rauhoittelevia kirjeitä syytetyille papeille. Uudet tiedot aiheuttivat valtavan arkkipiispaa koskeneiden erovaateiden vyöryn.

Joulukuun 13. päivä Vatikaani julkaisi lyhyen tiedotteen, jossa kardinaali Law`n kerrottiin eronneen Bostonin arkkipiispan virasta. Tutkimissani lehdissä eropäätös otettiin vastaan helpottunein, mutta epäilevin äänenpainoin. Samalla, kun kardinaalin poistuminen Bostonista nähtiin oikeutettuna seurauksena epäonnistumisesta pastoraalisena johtajana, pelättiin Law`n jäävän vain skandaalin tähden uhratuksi marttyyriksi.

Pedofiliaskandaali muutti kirjoittajien käsitystä katolisesta kirkosta moraalisena auktoriteettina. Kriisi mursi katolilaisten ja heidän kirkkonsa välisen luottamuksen. Suurin osa keskusteluun osallistuneista henkilöistä oli nimenomaan katolisen kirkon jäseniä. Myös monet uskontoasioiden asiantuntijat, kuten yliopistojen professorit, olivat tutkimissani lehdissä aktiivisia. Erityisen merkittävää oli, että koko vuoden aikana katolisen kirkon edustajat ja lehtien kirjoittajat eivät tuntuneet kohtaavan toisiaan. Vaikutti siltä, että katolisen kirkon johdon ja heitä kritisoivien maallikoiden välillä vallitsi niin valtava kulttuurinen kuilu, ettei keskusteluyhteyttä ollut mahdollista löytää.

Jos pyrkisin luomaan kokonaiskuvaa katolisesta kirkosta sen perusteella, millaista näkemystä tutkimissani lehdissä vuonna 2002 piirrettiin, olisi lopputulos hyvin synkkä. Katolista kirkkoa myönteisestä näkökulmasta tarkastelleet artikkelit olivat todella harvassa. Kaiken kaikkiaan aihetta käsitelleitä kirjoituksia julkaistiin Boston Globessa, Washinton Postissa ja Los Angeles Timesissa yhteensä yli 1800 vuoden 2002 aikana. Niiden pohjalta syntyi kuva epärehellisestä, itsekeskeisestä, seksuaalisesti naivista, vanhanaikaisesta, ylimielisestä, moraalisesti korruptoituneesta ja mielivaltaisesta katolisen kirkon johdosta. Onkin mielenkiintoista pohtia, kuinka totuudenmukainen käsitys katolisesta kirkosta syntyi pedofiliaskandaalia koskeneiden kirjoitusten pohjalta.

 

Kirjoittaja Mari Rauhala on 26-vuotias tamperelainen, joka valmistuu kesällä 2007 Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta uskonnon ja historian aineenopettajaksi. Hänen yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu
-tutkielmansa Annus horribilis - Katolisen kirkon pedofiliaskandaali ja julkinen sana Yhdysvalloissa vuonna 2002 hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2007.

Lisätietoa ja kirjallisuutta:

The Boston Globe: Abuse in the Catholic Church

United States Conference of Catholic Bishops. National Review Board, John Jay
& Audit Reports

Allen Jr., John: All the Pope`s Men. Doubleday. New York, 2004.

Betrayal. The Crisis in the Catholic Church. Little Brown and Company. Boston, 2002.

Carroll, James: Toward a New Catholic Church: The Promise of Reform. Houghton Mifflin Company. New York, 2002.

Gibson, David: The Coming Catholic Church: How the Faithful Are Shaping a New American Catholicism. HarperCollins Publishers. San Francisco, 2003.

Greeley, Andrew: Priests: a Calling in Crisis. The University of Chicago Press. Chicago, 2004.

Steinfels, Peter: A People Adrift: The Crisis of the Roman Catholic Church in America. Simon&Schuster. New York, 2003.