Eija Hanhimäki: Moral Professionalism in Interaction. Educators' Relational Moral Voices in Interaction. Research on Religious and Spiritual Education. Volume 2. Waxmann, 2011. 177 s.

Onko moraalilla sijaa koulun arkielämässä, kysyy Eija Hanhimäki opettajien moraalista ääntä tarkastelevassa väitöskirjassaan. Hanhimäki on tutkinut opettajien ammatillisuuteen sitoutuvaa moraalia ja vallitsevaa moraalista tapakulttuuria kaupunkikoulujen haastavissa olosuhteissa. Tähän liittyen hän nostaa esille erityisesti kysymykset, miten opettajat punnitsevat moraalista toimijuutta osana työtään ja yhteiskuntaa sekä millainen suhde kasvattajien moraalilla on tämän päivän kouluympäristöön.

Hanhimäen tutkimus käsittelee moraalia niin rehtorin ja opettajien kuin oppilaiden ja vanhempienkin äänellä kerrottuna. Sinällään moraali koskettaa opettajien työtä siinä määrin syvästi, että opetustehtävää voidaan itsessään kutsua moraaliseksi professioksi. Hanhimäen mukaan moraali sitoutuukin opettajilla aina kontekstiin eli kouluun, mikä tarkoittaa, että opettajien moraalinen ajattelu muovautuu aina suhteessa toisiin, itse työhön sekä yhteisöön.

Hanhimäen tutkimus rakentuu paitsi opettajien narratiivien myös aiheesta aiemmin tehdyn tutkimuksen varaan. Opettajien moraalisuutta käsitellään heidän omasta näkökulmastaan käsin muun muassa johtajuuden ja sukupuolen valossa. Tutkimusta varten Hanhimäki on haastatellut neljän suomalaisen kaupunkikoulun rehtoreita, opettajia, oppilaita ja oppilaiden vanhempia. Tutkimus osoittaa selvästi, mikä merkitys opettajilla on lasten ja nuorten kehitykselle: Aikuiset eivät ole vain opettajia, vaan he myös kasvattavat, eikä moraali kasva koskaan tyhjiössä, vaan opettajat toimivat osana kouluyhteisöä ja yhteiskuntaa.

On rohkaisevaa, että moraalisen toiminnan tärkeimmiksi rakennusaineiksi nousevat tutkimuksen valossa välittäminen, kunnioitus ja yhteistyö. Viime kädessä opettajien toiminnan tärkein tavoite on oppilaiden hyvinvointi. Opettajien moraalisen toiminnan pyrkimyksenä on rakentaa kouluyhteisö, jossa jokainen voisi kokea välittämistä, kunnioitusta ja turvallisuutta. Parhaimmillaan yhteisö tarjoaisi opettajien mukaan niin aikuisille kuin lapsillekin mahdollisuuden aitoon ja ymmärtävään vuorovaikutukseen.

Hanhimäen tutkimus sopii luettavaksi kaikille, joita opettajan työn moraalinen puoli kiinnostaa. Tutkimuksen innostavinta luettavaa ovat opettajien haastatteluihin pohjautuvat tutkimustulokset. Tutkimus on kauttaaltaan tiukasti kiinni käytännössä – sen parasta antia ovatkin luvut, joissa käsitellään koulun arkea ja opettajien moraalista ammatillisuutta käytännön työssä. Erityisesti tutkimuksesta hyötynevät opettajiksi aikovat, joilla oman toiminnan punnitseminen ja arvioiminen ovat alkamassa. Heille tutkimus voi avata aivan uusia näkökulmia opettajan työhön. Lisäksi tutkimus tarjoaa jo työssä oleville opettajille paljon välineitä pohtia omaa asennoitumistaan ja suhdettaan opettajuuteen.

Kokonaisuudessaan Hanhimäen tutkimus kiillottaa entisestään mielikuvaa suomalaisesta koulujärjestelmästä. Tutkimuksen mukaan kouluissa työskentelee ammattilaisia, jotka tiedostavat vastuunsa esikuvina ja moraalin välittäjinä. Koulu kasvattaa siinä missä sivistääkin. Opettajalta, kasvatustyön ammattilaiselta, tämä edellyttää kykyä punnita ja arvioida omaa moraalista toimintaansa sekä välittämiään viestejä. Kasvattajien ääni kun kaikuu paitsi luokassa, myös opettajanhuoneessa, kodeissa ja yhteiskunnassa.

Kirjoittaja Petra Kuivala on yleisen kirkkohistorian opiskelija Helsingin yliopistossa ja Teologia.fi:n toimituskunnan opiskelijajäsen.