Israelin uskonto ennen juutalaisuutta: Näkökulmia pronssi- ja rautakauden Palestiinan uskontoihin. Toim. Kirsi Valkama. SESJ 100. Helsinki 2010. 362 s.

”Kuule Israel, Jahve on meidän Jumalamme, Jahve yksin” (5. Moos. 6:4). Tätä lausumaa pidetään yleisesti juutalaisuuden uskontunnustuksena. Tämän ja monen muun kohdan perusteella Vanhan testamentin lukijalle saattaa syntyä kuva, että Jahven tunnustaminen ainoaksi Jumalaksi on ollut käytössä israelilaisilla jo hyvin varhaisesta alkaen. Näin ei kuitenkaan ole. Ehdoton monoteismi on tullut Israelin uskonnossa hallitsevaksi vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen, ns. Toisen temppelin aikana. Millaista sitten oli Juudassa ja Israelissa harjoitettu uskonto ennen tuota aikaa? Kirsi Valkaman toimittama teos Israelin Uskonto ennen juutalaisuutta: Näkökulmia pronssi- ja rautakauden Palestiinan uskontoihin vastaa tähän kysymykseen. Kirjan kirjoittajat ovat pääasiassa Muinaisisraelilainen uskonto -opintopiirin jäseniä, mutta mukana on muutama varttuneempikin tutkija. Kirjan jokainen artikkeli valottaa muinaisen Israelin uskontoa yhdestä näkökulmasta. Aihetta tarkastellaan arkeologian, ikonografian sekä tekstintutkimuksen avulla.

Tutkittavana aineistona on esinelöytöjä, kuten pienoispatsaita, amuletteja ja sinettejä. Kirjassa käsitellään myös muinaisen Israelin alueelta löydettyjä pyhäkköjä ja kulttipaikkoja. Ikonografista tutkimusta edustaa esimerkiksi artikkeli Elämän puu -symboliikasta. Tekstintutkimuksen kannalta Vanha testamentti on luonnollisesti tärkeä lähde. Se on kuitenkin siinä mielessä ongelmallinen, että se on pääosin kirjoitettu – tai ainakin toimitettu – vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeen, aikana jolloin asioita katsottiin monoteismin silmälasien läpi. Tietoa muinaisen Israelin uskonnosta saadaankin Vanhasta testamentista monesti negaation kautta: Siitä mitä ankarasti vastustetaan tai polemisoidaan, on täytynyt olla aikanaan todellista ja harjoitettua (miksi muuten olisi tarve kieltää kyseiset asiat). Vanhan testamentin ohella tärkeitä ovat monet muut lähi-idän kirjallisuuden lähteet, kuten esimerkiksi Ugaritin kaupungista löydetyt tekstit.

Kirjoittajien lähtökohtana on, ettei ole mitään syytä olettaa muinaisen Israelin uskonnon poikenneen ympäröivästä kulttuurista. Kuningasajan Israelissa on palvottu useita jumalia, kuten esimerkisi Jahvea, Baalia ja Aseraa. Uhraamassa on käyty niin Jerusalemin temppelissä kuin muissakin Palestiinan alueen pyhäköissä. Lopullinen vastaus muinaisen Israelin uskonnosta jää monessa yksityiskohdassa lähteiden luonteesta johtuen arvoitukseksi. Tästä huolimatta kuningasajalla harjoitetun uskonnon päälinjat hahmottuvat selvästi. Myös oletus muinaisen Israelin samankaltaisuudesta ympäröivien kulttuurien kanssa käy sitä ymmärrettävämmäksi, mitä pidemmälle kirjaa lukee. Kirja avaa epäilemättä lukijalle uusia näkökulmia Vanhaan testamenttiin. Lisäksi teos auttaa ymmärtämään Israelin uskonnossa tapahtunutta murrosta ja kehitystä, joka lopulta johti juutalaisuuden syntyyn.

 

Kirjoittaja TM FM Christian Seppänen on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa