Annalan teologinen perintö
Kirjoituksia Pauli Annalalle juhlapäivänä 6. helmikuuta 2010
Toimituskunta Juha Leinonen, Pekka Mustakallio, Joona Salminen
Helsinki 2010

Vanhempi teologipolvi muistelee usein menneiden vuosikymmenten legendaarisia opettajia ja jatkaa heihin liittyvää kertomusperinnettä. Näitä tarinoita kuunnellessa tulee eittämättä mieleen, että tämän päivän yliopistomaailma ei ehkä enää pysty tarjoamaan työpaikkaa vastaavanlaisille persoonille. Asiallisuus ja tehokkuus ovat nyt arvossa. Samalla tietynlainen varovaisuus ja yhdenmukaisuuden vaatimus ovat lisääntyneet.

Mutta toki tiedekunnan opettajien joukosta löytyy yhä omaleimaisia ja inspiroivia persoonallisuuksia. Heihin lukeutuu systemaattisen teologian, erityisesti dogmatiikan yliopistonlehtori Pauli Annala. Itse muistan hänet jo 70-luvun opiskeluvuosilta Frank Zappan näköisenä kitaransoittajana, joka tunsi jo silloin voimakasta vetoa kulttuuriteologiaan. Vuosien saatossa Annalasta onkin tullut yksi maamme johtavista sekä kulttuuri- että mystiikanteologian asiantuntijoista. Samalla ”Pale” on armoitettu opettaja ja omaleimainen luennoitsija. Ei ihme, että hän on vuosikymmenten ajan jäljittelemättömällä tyylillään inspiroinut monia opiskelijoita. Heidän arvostuksensa hyvänä osoituksena on Annalan 60-vuotisjuhliin valmistunut omakustanne Annalan teologinen perintö. Lievä pilke silmäkulmassa toimitettu artikkelikokoelma on kuitenkin täyttä asiaa ja kertoo, miten tärkeä rooli opettajalla voi olla opiskelijoiden innostamisessa ja ohjaamisessa. Yksi kirjan toimittajista, Joona Salminen, pukee tämän kokemuksen sanoihinsa: ”Satumaa-tangoa haitarilla soittanut silloinen dogmatiikan vs. professori oli karismaattisella preesensillään tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen”.

Kirjan tekstit muodostuvat Annalan oppilaiden lyhyistä artikkeleista, joiden kaikkien taustalta on kuultavissa opettajan inspiroiva vaikutus.  Tekstit käsittelevät mm. raamattuteologiaa (Arto Vallivirta), kuvien ja symbolien teologiaa (Juha Leinonen), Tuomaan analogiaoppia (Tuomas Vaura), Mestari Eckhartia (Konsta Korhonen), Paul Ricoeuria (Anna Seppänen), päähenkilön fenomenologista todellisuudenkäsitystä (Pekka Mustakallio) sekä patristista kyynelten teologiaa (Siiri Toiviainen). Jälkimmäinen teksti avaa mielenkiintoisen näkökulman vanhaan, mutta yllättävänkin ajankohtaiseen kysymykseen. Millä tavoin varhaisen kirkon tunneteoriat voisivat auttaa korjaamaan oman tunneilmastomme heikkoja kohtia? Artikkelit heijastavat teemoja, jotka Annalalle itselleen ovat epäilemättä myös tärkeitä.  

Mielenkiintoisinta juhlakirjassa on kuitenkin asia-artikkeleiden rivien väleissä lausutut todistukset rakastetusta opettajasta ja hänen merkityksestään. Niissä paljastuu, miten ohikiitävä kohtaaminenkin voi ratkaisevalla tavalla ohjata opiskelijan valintoja. Annalan pitämä dogmihistorian kurssi, siihen liittynyt opettajan ja opiskelijan lyhyt kohtaaminen ovat saattaneet viitoittaa tietä eteenpäin. ”Tämä kosketus teki minusta dogmaatikon” (Leinonen).  Annalan oma elämäntyyli ja esimerkki ovat voineet rohkaista tekemään rohkeita tutkimuskysymyksiä ja kohtaamaan vaativia älyllisiä haasteita: ”Tuolloin ymmärsin, että teologin on kuljettava kysellen tarkastelemansa ilmiön juurille pelkäämättä eteen tulevia umpikujia tai karikkoja” (Seppänen).

Pauli Annalan opettajapersoona sekoittaa myös perinteistä kuvaa viileän akateemisesta ja rationaalisesta maailmasta.  Vaikka hän vaatii opiskelijoiltaan paljon ja korostaa perustaitojen – ei vähiten klassisten kielten osaamista – rinnalla kulkee koko ajan myös näkemys teologian opiskelun syvemmästä ulottuvuudesta. Teologia ei ole vain tenttimistä ja tieteellistä argumentaatiota, vaan samalla myös retkiä ”eksistentiaalisen kuilun abysmaalisiin syvyyksiin ja Olemassaolon Perustalle” (Salminen). Tätä voisi kutsua myös hengelliseksi ohjaamiseksi, vaikka tiedeyliopiston yhteydessä käsitettä onkin käytettävä varovaisesti. Tämä ohjaajan rooli tulee hyvin näkyviin opiskelijoiden kanssa tehdyillä opintomatkoilla Franciscus Assisilaisen maisemiin. Matkat eivät ole olleet vain ulkokohtaista tutustumista pyhiin paikkoihin, vaan yhteisen vaeltamisen, keskustelemisen ja hetkipalvelusten rytmittävä kokonaisvaltainen elämys. ”Taitoimme matkaa jalan ja näimme ja tulimme tuntemaan ensimmäisten fransiskaanien alkuperäistä ympäristöä, tavoittelemaan fransiskaanisuuden olemusta. Sillä tavoin Pauli opettaa niin kuin elää” (Mustakallio).

Mainion kirjasen loppuun on koottu myös valokuvia yhteisiltä matkoilta sekä joitakin Annalan ajattelun fragmentteja. Keskusteluista ja luennoista poimitut aforisminomaiset lausahdukset kuvaavat lehtorin älykästä ja teologisesti syvää huumoria sekä levollisen huoletonta elämänasennetta.

”Itse usko on paljon viattomampaa ja puhtaampaa kuin jokin teologinen ähkintä.”

”Usko tuntemattomaan Jumalaan on sekä lohtu että haaste.”

”Siis kyllä jos mä nyt muistelen 80-lukua, niin oli se kyllä tähän verrattuna jotenkin tosi letkeetä aikaa.” (Assisin opintomatkalla).

Kirjoittaja TT Raine Haikarainen on Helsingin hiippakunnan hiippakuntasihteeri.