Kettunen, Paavo: Häpeästä Hyväksyntään. Kirjapaja, 2014 (223 s.)

Romaneissa on usein trilogioita, ja Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen uusin kirja täydentää hänen tutkimuksellisen trilogiansa. Kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäiseksi osaksi voisi laskea 1998 kirjoitetun suomalaista rippiä käsitelleen kirjan Suomalainen rippi (Kirjapaja 1998. 544 s.) Sarjan toisen osan muodostaa 2011 julkaistu hengellistä häpeää käsittelevä tutkimus, joka on kiinnostavasti nimetty: Kätketty ja Vaiettu.

Nyt arvioitavana oleva, vuoden 2014 lopulla julkaistu teos vetää Kettusen pitkän uran kiinnostavasti yhteen. Kirjan empiirinen aineisto on sama kuin 2011 julkaistun hengellisen häpeä -kirjan aineisto. Uusimman kirjan aineistona käytetään siis tuota aikaisempaa projektia varten vuosina 2001 ja 2004 kerättyjä häpeäkirjeitä. Kyseisiä aineistoja käytetään tässä kirjassa pääosin esimerkkeinä, eikä niihin enää viitata usein eikä suoria lainauksia analysoida kovinkaan paljon eteenpäin. Trilogiaa yhdistää myös empiiristen aineistojen samankaltaisuus − jo 1990-luvun rippiä käsitelleessä tutkimuksessa Kettunen käytti laajaa kirje-aineistoa.

9789522881205

Häpeästä hyväksyntään teos toistaa joiltakin osin Hengellinen häpeä -kirjan perusasioita. Tämä ei ole suuri ongelma, lukijoiden on hyvä pystyä lukemaan kirjat myös irrallisina teoksina. Häpeästä hyväksyntään -kirjan häpeää taustoittavassa osassa Kettunen vie analyysiään aikaisempia kirjoja pidemmälle. Keskeiseksi jälleen kerran nousee seksuaalisuuden häpeä, mikä Kettusen tulosten ja myös kansainvälisen tutkimuksen pohjalta näyttääkin olevan yksi keskeisiä häpeää aiheuttavia tekijöitä useissa kulttuureissa.

Kirjan viimeinen luku Häpeästä hyväksyntään on kirjan tärkein uusi anti ja siitä olisi mielellään lukenut enemmänkin kuin vain neljänkymmenen sivun mittaisen luvun. Kettunen korostaa, kuinka psykologinen ja teologinen lähestymistapa korostuvat häpeästä kärsivien sielunhoidollisessa auttamisessa. Teologisen lähestymistavan ongelmana tosin on se, että useilla kirjan aineistona olevien kirjoitusten kirjoittajilla oli uskonnollisista yhteisöistä negatiivisia kokemuksia. Näiden hengellistä häpeää kokeneiden kohdalla teologinen auttaminen saattaa olla ongelmallista. Kettunen kuitenkin painottaa, että armo selättää häpeän. Kettusen mukaan armo voi saavuttaa ne henkilöt, joilla on hengellisen häpeän kokemuksia, silloin jos seurakunta toimii vuorovaikutuksen ja hyväksynnän paikkana, jossa opetetaan, että ihminen on Jumalan silmissä kaunis. Kirjan loppupäätelmissä Kettunen esittää idealistisen näkemyksen, että seurakunnan perusjumalanpalveluksessa osallistuja kokee kutsun yhteiseen elämään. Tämä ei suoraan nouse häpeäkirjeiden aineistosta, vaan kirjoittaja korostaa teoksessa messun sielunhoidollisia mahdollisuuksia.

Kirjan suurin ongelma ei ole sen analyysissä vaan siinä, että akateemisia tarpeita varten kirja on julkaistu täysin väärässä kanavassa ja väärässä muodossa. Kirjapajan yleisluonteinen sarja ei ole mahdollistanut tieteellisten viitteiden käyttöä, mikä taas tekee mahdottomaksi käyttää kirjaa yliopiston syventävissä opinnoissa. Kirjassa on onneksi hyvä ja monipuolinen kirjallisuusluettelo, joka antaa akateemiselle lukijalle mahdollisuuden perehtyä aiheeseen syvällisemmin. Toisaalta akateemisen lukijan näkökulmasta vuoden 2011 teos toi jo melkein kaiken tässä kirjassa olevan aineiston ja sen peilauksessa käytetyn kansallisen ja kansainvälisen kirjallisuuden lukijoiden tietoisuuteen. Häpeästä hyväksyntään -kirjan etu kahteen aikaisempaan osaan verrattuna on sen luettavuus ja selkeys. Nyt kun laajoihin aineistoihin ei ole säännöllisesti viitattu, Kettusen analyysit tulevat selkeämmin ja luettavammin esiin ilman toistuvia pitkiä aineistolainauksia ja liiallista toistoa. Puolet lyhempi kirja on vähintään puolet nopeampi lukea.

 

Kirjoittaja Auli Vähäkangas toimii pastoraaliteologian professorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa

s-posti: auli.vahakangas (at) helsinki.fi

Kuva: www.sacrum.fi