Basileios Suuri: Kuuden päivän luomistyö. Suom. Heikki Koskenniemi. Studia Patristica Fennica 2. Suomen Patristinen seura, Helsinki 2015.

SPF2

Varhaisen kristikunnan kirjallisuutta on saatavilla suomeksi todella vähän Euroopan muihin kulttuurikieliin verrattuna, ja siksi jokainen uusi käännös on aina tapaus. Tilannetta voisi itse asiassa luonnehtia katastrofaaliseksi: kristinuskon formatiivisten vuosisatojen keskeisimmätkin teokset ovat edelleen kääntämättä, ja erityisen kehno tilanne vallitsee 300-luvun idän suurten isien kohdalla.

Basileios Suuren Heksaemeron on teos, joka kuuluu patristiikan suuriin klassikoihin, vaikka teoksen anti ei olekaan dogmaattista laatua. Varhaiskristillisen kirjallisuuden tutkimuksen suurnimiin lukeutuvan Johannes Quastenin mukaan yksikään varhaiskristillisen ajan teos ei vedä retorisessa kauneudessa vertoja Basileioksen Heksaemeronille. Kaunopuheisuus ei kuitenkaan tarkoita sellaisia pateettisia monisanaisuuden koukeroita kuin keskibysanttilaisten aikojen homiletiikassa.

Basileios Suuri piti kuutta luomispäivää tulkitsevat puheensa 360-luvulla nuorena pappina yhden viikon kuluessa suuren paaston aikana. Useimmista muista kirkkoisistä poiketen Basileios keskittyi luomistematiikkaan hyvin konkreettisella tasolla. Lopputuloksena teos vilisee eläimiä, kasveja, luonnon kauneutta ja ihmettelyä Luojan tekojen äärellä. Ihmeiden määrä on loputon. ”Kuinka monta lajia tonnikalan tuntijat voivatkaan toisistaan erottaa!”, Basileios huudahtaa.

Luomakunnasta opettaessaan Basileios toimi koko kirkon opetuksen äänenä. Vastapoolina olivat dualismin variaatiot. Maailma ei ole jonkin alemman tason jumaluuden luomus tai hengen sfäärien vastakohta, vaan Jumalan hyvyyden ja kauneuden näyttämö.

Heksaemeronin kuuluisimpaan antiin lukeutuvat eläinten kuvaukset ja vertailut ihmisiin. Kuvattuaan miten kalat nielaisevat saaliinsa nopeasti ja terävällä purennalla, jotta vesi ei vie niitä mennessään, Basileios kääntyy ihmisten puoleen: emmekö me tee juuri samaa, kun alistamme heikompia oman valtamme alaisiksi? Mitä eroa on kalalla ja ihmisellä, joka ahnaassa rahanhimossaan ahmii heikoilta kaiken omaan itsekkyytensä kyltymättömään mahaan? Basileioksen loppupäätelmä on samalla kertaa vakava ja koominen: ”Katsokin, ettei sinun lopulta käy yhtä huonosti kuin kalan ja osaksesi tule ongenkoukku.”

Luonnonilmiöiden suhteen (myöhäis)antiikin kirjallisuudessa tieteen ja ihmetarinoiden raja oli hämärä. Kaukaisten maiden eläimistä ja luonnosta kerrottiin mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Basileios edusti tässä suhteessa maltillisen järkevää linjaa. Hän tunsi aikansa tieteitä tarkkaan ja oli ajattelijana rehellinen. Vaikka luomiskertomuksen kirjaimellinen tulkinta ”taivaankansineen” edustaakin nykylukijalle jo eksoottista muinaisuutta, Basileioksen tapa suhtautua tieteeseen on monessa suhteessa kestänyt ajan hammasta yllättävänkin hyvin. Hän näet vältteli ottamasta ehdotonta kantaa kosmoksen toiminnan mekaanisesta puolesta käytyihin kiistoihin ja jätti mielellään asioita luonnontieteilijöiden selvitettäviksi (”voimme jättää heidät kumoamaan toinen toistaan”). Tämä oli hyvä strategia: myöhemmin osoittautui, että tuolloinen luonnontiede oli monessa suhteessa väärässä ja teologisten visioiden sitominen antiikin luonnontieteellisiin kantoihin olisi ollut ilmeinen virhe. Basileioksen visiossa luomiskertomuksen tarkoitus ei ole saada meitä takertumaan toissijaisuuksiin, vaan ohjata sielujamme eteenpäin.

Kuuden päivän luomistyö on arvokas kontribuutio ja samalla eräänlainen filologin elämäntyön post scriptum: syksyllä 2013 poisnukkuneen professori Heikki Koskenniemen käännöksen on toimittanut julkaisukuntoon hänen poikansa Erkki Koskenniemi.

 

Kirjoittaja Serafim Seppälä, FT, työskentelee systemaattisen teologian ja patristiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa.