Alussa oli Sana. Kirkkokäsikirjan evankeliumitekstien kommentaari, 1. vuosikerta. Tekijät: Raimo Hakola ja Outi Lehtipuu. Kirjapaja. 2013. Sivumäärä: 407

 

Alussa oli Sana on mielenkiintoinen julkaisu suomalaisen raamattukirjallisuuden kentällä. Kirja on ensinnäkin kommentaari, joita ei Suomessa ilmesty turhan tiuhaan. Toiseksi kommentaari ei ole vain tieteellinen esitys, vaan kirja pyrkii tieteellisen tiedon lisäksi avaamaan hengellisiä näkökulmia. Yleensä kotimainen Raamattua käsittelevä kirjallisuus on tarjonnut ensisijaisesti vain toista. Kirjoittajat Raimo Hakola ja Outi Lehtipuu ovat Uuden testamentin eksegetiikan dosentteja. He työskentelevät tällä hetkellä akatemiatutkijoina. Hakola on lisäksi ev.lut. kirkon pappi.

Kirkkokäsikirjan 1. vuosikerran evankeliumiteksteistä valtaosa on Luukkaan (27) ja Matteuksen evankeliumeista (26). Johanneksen evankeliumista kohtia on 17 ja Markukselta vain neljä. Selitys siis painottuu Luukaan ja Matteuksen evankeliumeiden selitykseen. Kommentaarissa ei ole eritelty sitä, kumpi kirjoittaja on kirjoittanut mitkäkin jaksot. Hakola on väitellyt Johanneksen evankeliumin suhteesta juutalaisuuteen ja Lehtipuu Luukkaan evankeliumin tuonpuoleisuudesta kertomuksessa Rikas mies ja Lasarus. Oletettavasti erityisosaamisalueet ovat ainakin jotenkin ohjanneet sitä, kumpi kunkin tekstijakson on analysoinut. Kirjaa lukiessa kommentaarin tyyli vaihtelee, mutta tyylinvaihtelun ei tietenkään tarvitse välttämättä kertoa eri kirjoittajasta, vaikka eksegeetin mieleeni se nouseekin ensimmäisenä vaihtoehtona. Jatko-osia ajatellen olisi mielenkiintoista, jos kommentaarissa näkyisi kunkin jakson kirjoittaja tarkemmin.

Kirjan esipuheessa kirjoittajat määrittelevät kirjan kohderyhmäksi erityisesti henkilöt, jotka valmistelevat teksteihin pohjautuvia saarnoja tai muita puheita. Toisin sanoen kirja on suunnattu erityisesti papeille ja muille seurakunnan työntekijöille.  Kirjoittajien mukaan he tarjoavat kirjassaan kolmenlaista materiaalia: ensinnäkin tietoa tekstien historiallisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta, toiseksi tietoa siitä, miten tekstejä on eri aikoina tulkittu ja kolmanneksi eväitä sen pohdintaan, mitä tekstit voisivat nykyihmiselle merkitä.

Kirjoittajat vastaavat asettamiinsa tavoitteisiin. Pääpaino on yleisesti ottaen historiallisessa eksegeesissä – sehän on kirjoittajien vahvuusaluetta. Myös ilahduttavan runsaasti käytetään tilaa muiden varhaiskristillisten kirjoittajien ja kirkkoisien tulkintojen valottamiseen. Joskus viitataan Lutheriin ja valistukseenkin asti, mutta sitä myöhemmästä tulkintahistoriasta ei ole esimerkkejä. Ajattelenkin, että kirjan kolmas tavoite – tekstien merkitys nykyihmiselle – olisi ollut helpommin saavutettavissa, jos teoksessa viitattaisiin esimerkiksi 1900-luvun tulkintahistoriaan edes silloin tällöin. On monia isoja teemoja, jotka liittyvät raamatuntekstien tulkinnan lähihistoriaan, kuten rotusorto ja sen vastustaminen, naisen asema, vapautuksen teologia, sota ja rauha sekä monet muut poliittiset kysymykset. Teemojen liittäminen konkreettisiin raamatunkohtiin ja historiallisiin tilanteisiin olisi ollut avaavaa. Raamattua on käytetty monella tavalla: sekä samojen asioiden ajamiseen että vastustamiseen. Ymmärrän kuitenkin, että kommentaari on jo nyt pitkä ja varmasti paljon hyvää materiaalia on jouduttu karsimaan. Kaikki ei mahdu samaan kommentaariin. Esipuheessa olisi kuitenkin voitu rajata tulkintahistoria vaikkapa vain kristinuskon ensimmäisiin vuosisatoihin. Silloin lukija ei olisi odottanut muuta.

Kommentaari on rakennettu niin, että tekstit etenevät kirkkovuoden mukaisesti alkaen 1. adventista ja päättyen tuomiosunnuntaihin ja erityispyhiin. Jokaisen pyhän kohdalla on evankeliumiteksti, jonka jälkeen seuraa kommentaariosuus. Kommentaari alkaa yleensä johdantokappaleella ja jatkuu eksegeettisellä analyysillä. Yleensä kommentaariosuuden loppupuolella käsitellään sitä, miten raamatunkohtaa on kirkon historiassa tulkittu.

Johdantokappale saattaa lukijan hyvin sisälle tekstiin. Saarnaa valmistellessa yleensä ensimmäinen selvitettävä asia on juuri tekstijakson sijoittaminen evankeliumin juoneen: Mitä suurempaa kokonaisuutta jakso on osana? Mitä on tapahtunut aiemmin? Miten tekstijakso jatkuu? Nyt kommentaari vastaa hyvin näihin kysymyksiin ja johdattaa suoraan itse tekstijakson tarkasteluun. Hyvä esimerkki tällaisesta johdannosta on vaikkapa 4. sunnuntai helluntaista (s. 232).

Saarnan valmistelussa saarnaaja joutuu ottamaan huomioon sekä evankeliumitekstin että pyhän aiheen. Kommentaari keskittyy luonnollisesti raamatuntekstiin ja sen sanomaan itsenäisenä kokonaisuutena. Toisinaan kommentaaria lukiessa tuntui, että pyhän aihe jäi mahdottoman kauaksi tekstistä. On tietenkin niin, että pyhän aihe ei useinkaan ole tekstin aito ydin, mutta päivän messumateriaali määrittyy aiheen kautta ja siksi sitoo saarnaajaa ja vaikuttaa saarnaankin. Esimerkiksi kommenttiosuuden loppuosan tulkintahistoriaosuudessa olisi voinut olla jonkunlainen selitys sille, miksi tekstin on katsottu liittyvän pyhän aiheeseen.

Kommentaarissa tulee pääsääntöisesti tasapainoisesti esiin kriittisen tutkimuksen tulokset ja toisaalta uskon kunnioittaminen. Esimerkiksi ylösnousemuksesta kommentaarissa todetaan Pääsiäisyön tekstin kohdalla: ”Ylösnousemuksessa on ensisijaisesti kysymys uskosta, sitä ei voida Raamatun kertomusten tai muun todistusaineiston avulla osoittaa todeksi tai valheeksi.” (s. 156). Joidenkin teemojen yhteydessä kuitenkin kriittisen tutkimuksen ääni kuuluu uskon ääntä kyseenalaistavana. Esimerkiksi 4. adventtisunnuntain tekstin kohdalla neitseestä syntymisen historialliseen arvioon käytetään kaksi sivua (s. 30–32). Mielestäni lyhyempikin analyysi olisi riittänyt, koska jokainen teologin koulutuksen saanut kyllä tietää eksegeettiset perustelut sille, miksi neitseestä syntyminen ei ole tieteellisesti perusteltavissa. Vaikeampaa sen sijaan on sovittaa ajatus neitseestä syntymisen historiattomuudesta kirkon oppiin. Historiallisen analyysin vastapainoksi olisi voinut kuvata uskomisen tapoja kirkossamme tai tuoda esiin sitä, miten opista luopuminen vaikuttaa pre-eksistenssi- ja inkarnaatio-oppiin.

Kaiken kaikkiaan kommentaari on mielestäni erittäin tarpeellinen apuväline kaikille papeille, ja on ilahduttavaa, että Raimo Hakola ja Outi Lehtipuu ovat ryhtyneet uuteen projektiin: 2. vuosikerran evankeliumitekstien kommentaari Maan suola ilmestyy marraskuussa 2014. Kirjoittajien joukkoon liittyy toisessa osassa myös Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen. Jään mielenkiinnolla odottamaan kommentaarin jatko-osaa!

Kirjoittaja Saara-Maria Jurva, TM, työskentelee nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla ja valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin käytöstä Heprealaiskirjeessä. Jurva on virkavapaalla Riihimäen seurakuntapastorin virasta.

s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

* Saara-Maria Jurvan laatima kirja-arvio 2. vuosikerran evankeliumitekstien kommentaarista ilmestyy Teologia.fi:ssä alkuvuodesta 2015.