Teema 2017/1: Koti, uskonto ja isänmaa?

  • Hieman syrjässä Helsingin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsee myös juutalainen hautausmaa. 1940-luvulla sinne kuljettiin Daavidin tähdellä koristetun, koruttoman puisen portin kautta. Nykyäänkään sisäänkäynti ei prameile. Vasta muurien sisäpuolelle astumalla ymmärtää, mikä on ollut yhteisön kannalta keskeinen kokemus menneisyydessä.

  • Onko yhteiskuntamme pyhä? — teologian opiskelijoiden ajatuksia Suomesta pyhänä isänmaana.

  • Vuonna 2015 eduskuntaan valittujen kansanedustajien joukossa on useita helluntailaisia. Sata vuotta sitten helluntailiikkeessä pidätyttiin kaikesta puoluepoliittisesta vaikuttamisesta. Miten näin radikaali muutos konservatiivisessa liikkeessä on tapahtunut?

  • Puolangan sankaripatsaassa on Johanneksen evankeliumin sanat: ”Hän antaa henkensä ystävänsä edestä.” (Joh. 15:13). Onko Raamattu asetettu sankaripatsaassa sodan palvelukseen vastoin sen sanomaa? Kyllä ja ei.

  • Talvisodan puhkeamisen myötä etenkin lukuisat suomalaiset olivat valmiit jakamaan uskonnollis-isänmaallisen taisteluhuudon ”kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta”. Uskonto ja isänmaa oli siinä nivottu kiinteästi toisiinsa. Kansalliselle puolustustaistelulle haluttiin antaa korostetusti moraalis-uskonnollinen leima. Mistä tässä oli kysymys? Ja miten tähän oli tultu?

  • Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa viitataan usein luterilaiseen yhtenäiskulttuuriin, jonka ajatellaan kadonneen monikulttuurisuuden ja moniarvoisuuden tieltä. Puhujasta riippuen mennyt yhtenäiskulttuuri nähdään joko kadotettuna onnelana tai menneen talven lumena, jota on turha haikailla.

  • Kolmiyhteys koti, kirkko – tai uskonto – ja isänmaa on Suomessa usein yhdistetty luterilaisuuteen, joka maailmansotien välisenä aikana yleensä samastettiin ”oikeaan suomalaisuuteen”. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että ortodoksinen kirkko pyrki julkisuudessa olemaan luterilaistakin suomalaisempi.

  • Suomen itsenäisyyden juhlavuosi antaa aiheen pohtia kirkkojen ja uskontojen suhdetta kansallisuusaatteeseen, isänmaallisuuteen ja kansainvälisyyteen. Tarjoamme tässä teemanumerossa 12 tutkimuksesta nousevaa näkökulmaa aihepiiriin Koti, uskonto ja isänmaa. Emme tyydy toistamaan erityisesti viime sotien aikana tunnetuksi tullutta ja suomalaisille voimaa antanutta iskulausetta, vaan liitämme sen perään kysymysmerkin.

  • På självständighetsdagen 1941 sitter en finländsk präst insvept i en SS-mantel, huttrande i en iskall och mörk tågkupé och läser Adolf Hitlers bok Mein Kampf. Han har färdats med tåg i några dagar genom det ockuperade Polen och är på väg att sälla sig till den frivilliga finländska SS-bataljonen i Ukraina. Mannen heter Kalervo Kurkiala.

  • Puhe kodista, uskonnosta ja isänmaasta kuuluu perheretoriikkaan. Isänmaa, äidinkieli ja lapsenusko ovat latautuneita sanoja. Ne kannattelevat sosiaalista muistia ja tulkitsijoiden omia merkityssisältöjä. Niiden voima perustuu ihmisen ydinolemukseen: jokainen syntyy lapseksi, eikä lapseksi voi tulla ilman vanhempia ja edeltäviä sukupolvia.

  • Mitä uskonnolliseen vähemmistöön kuuluvan tulee tehdä, että hänet hyväksytään ”suomalaiseksi”? Maassamme on asunut islaminuskoisia tataareja jo yli sadan vuoden ajan. Yhteisön vaiheet osoittavat, etteivät islamiin kohdistuvat pelot ja ”itämaisiin tapoihin” liittyvät epäilykset ole vain viime vuosikymmenien asia. Tataarit ovat kautta aikojen osoittaneet suomalaisuuttaan sanoin ja teoin.

  • Uskonnon ja nationalismin tai uskonnon ja isänmaallisuuden liittyminen toisiinsa ei kristinuskon historiassa ole ollut itsestään selvää tai yksinkertaista. Tarkastelen seuraavassa joitakin eurooppalaisia kehityslinjoja sekä erityisesti suomalaisen uskonnon ja nationalismin liitosta.

  • Elokuussa 1941 suomalainen sotilaspappi, Untersturmführer Ensio Pihkala ajaa avoautossa sankassa aamusumussa ukrainalaista maantietä suoraan puna-armeijan väijytykseen. Äkkiä konekiväärin sarja päättää nuoren papin elämän. Miten suomalainen pappi oli päätynyt SS-joukkojen riveihin ja mitä hän ehti nähdä ja kokea lyhyeksi jääneellä sotaretkellään?