Teema 2010/3: Piispan virka ja kirkollinen johtajuus

  • Arkkipiispa Paavalin johtajakauden kirkkopoliittinen huipennus oli kanonisen Konstantinopoli-suhteen uudelleen arviointi. Moskovan patriarkaatti oli myöntänyt Yhdysvalloissa toimineelle venäläiselle ns. Metropolia-kirkolle autokefaalisen aseman. Paavalin mielestä myös Suomen kirkko oli valmis autokefaliaan.

  • Suomen kolmas arkkipiispa Edvard Bergenheim (1798 – 1884) sai virkansa ennen muuta hallinnollisilla, pedagogisilla ja poliittisilla ansioilla. Hänen teologinen asiantuntemuksensa sen sijaan oli varsin vaatimaton.

  • Organisaation rakenteen merkitys korostuu vakiintuneissa uskonnollisissa instituutioissa, joissa johtamiselle on paitsi asetettu selviä rajoja myös totuttu tietynlaisiin johtamisen tyyleihin ja tapoihin. Toisaalta uskonnolliset johtajat vanhoissa ja vakiintuneissakin organisaatioissa, kuten piispa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, voivat muuttaa tai pyrkiä muuttamaan organisaation rakenteita suhteessa omiin vallankäyttömahdollisuuksiinsa.

  • Ensimmäinen reformaation jälkeinen katolinen piispa Suomessa oli hollantilainen pappi Johannes Michael Buckx (1881–1946). Buckx ei tosin vielä ollut titteliltään Helsingin piispa, sillä vuonna 1921, jolloin hän saapui hoitamaan tehtäviään, hiippakuntaa ei vielä ollut, oli vain Suomen apostolinen vikaarikunta.

  • Olen kuvannut tutkimuksessani Pohjoinen hiippakunta(2009) piispanvaaleja, jotka käytiin Kuopion, sittemmin Oulun hiippakunnassa vuosina 1850, 1884, 1896, 1900 ja 1936. Piispanvaaleihin valmistautuminen paljasti hiippakunnan kulloiseenkin tilanteeseen liittyviä keskeisiä seikkoja. Samalla merkittävät kirkolliset vaikuttajat joutuivat välillä raadollisenkin läpivalaisun kohteiksi.

  • Teologia.fi tarjoaa syksyllä 2010 lukijoilleen uuden teemakokonaisuuden, jonka aiheena on Piispan virka ja kirkollinen johtajuus. Kiinnostuksemme kohteena ei ole vain Suomen luterilainen kirkko ja sen piispat nykypäivänä ja historiassa. Seuraamme myös, miten muut kirkkokunnat – ennen muita roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko - ovat suomalaisessa ja kansainvälisessä kontekstissa toteuttaneet kirkollista johtajuutta.

  • Kreikan substantiivin ”episkopos”, josta sana ”piispa” tulee, taustalla on ”päälle katsomista”, ”valvomista” tarkoittava verbi. Episkopos-termillä ei ollut keskeistä roolia ensimmäisen kristillisen sukupolven seurakunnallisessa elämässä. Tilanne muuttui seuraavien sukupolvien aikana, jolloin piispuudesta tuli vallitseva tapa järjestää seurakunnan organisaatio.

  • Viime kevään kaksi suurta kirkollista mediatapahtumaa olivat arkkipiispan ja Helsingin piispan vaalit. Sen sijaan että media sopeutuisi "kirkon logiikkaan", kirkon on sopeuduttava ja sovittauduttava mediaan, mikäli kirkko haluaa näkyä suomalaisessa julkisuudessa. Mitä tarkoittaa kirkolle se, että se on olemassa median julkisuudessa lähinnä silloin, kun kiistellään siitä, kuka kirkossa saa näkyä, mitä kirkossa saa näkyvästi edustaa ja miten tuon näkymisen tulisi tapahtua?

  • "Teistä ei koskaan voi tulla presidenttiä. Te olette niin suuri syntinen", totesi Gustaf Johansson J. K. Paasikivelle junamatkalla Helsingistä Turkuun 1925. Ennustus ei toteutunut, ja se kertoo enemmän vanhasta arkkipiispasta kuin pankinjohtaja Paasikivestä.