Varsin monet itseään ateisteina pitävät nykyaikaiset ajattelijat väittävät, että ateismi ei ole maailmankatsomus eikä edellytä minkäänlaisia positiivisia uskomuksia. On kuitenkin epäuskottavaa väittää, ettei jumalauskon puuttuminen edellyttäisi jonkinlaista näkemystä todellisuudesta. 

Pyrimme tässä artikkelissa esittämään perusteita kyseiselle väitteelle erottelemalla muutamien nykyaikaisten ateistien metafyysisiä ja menetelmällisiä oletuksia. Väitämme, että on olemassa useita (ainakin neljä) ateismin perustyyppiä, jotka kukin perustelevat ateismia poissulkevin tavoin ja jotka sisältävät toisistaan poikkeavia asenteita, esimerkiksi julkista uskonnollisuutta, uskonnollista moraalia, luonnontiedettä ja filosofiaa kohtaan.

Esittelemme neljä löysää, mutta tunnistettavaa ateismin kategoriaa: filosofinen ateismi, tieteisuskoinen eli skientistinen ateismi, traaginen ateismi ja humanistinen ateismi. Erottelemme nämä ryhmät toisistaan sillä perusteella, miten ne suhtautuvat filosofisiin perusteluihin teismin ja ateismin puolesta, uskonnolliseen ja uskonnottomaan moraaliin sekä uskontoon yleisenä ilmiönä.

Filosofinen ateismi

Filosofisella ateismilla viittaamme lukuisiin ateisteihin, jotka ovat (uskonnon)filosofian piirissä puolustaneet ateismin erilaisia muotoja. Olennainen ero tieteisuskoisten ateistien ja filosofisten ateistien välillä on kuitenkin se, että filosofisten ateistien mukaan metafyysiset uskomukset voivat olla perusteltuja ei-tieteellisillä tavoilla ja että meillä voi luonnontieteen lisäksi olla muita luotettavia tietolähteitä. Toisin sanoen filosofisen ateismin mukaan kovat tieteet eivät sellaisenaan ratkaise uskonnollisia kysymyksiämme.

Filosofisen ateismin edustajilla on lukuisia erilaisia todellisuuskäsityksiä. On kuitenkin totta, että varsin moni filosofinen ateisti on tieteisuskoisten ateistien tavoin naturalisti, kuten esimerkiksi filosofit Michael Martin, Herman Phillipse ja Graham Oppy. Naturalismin mukaan vain ja ainoastaan tieteen tutkima luonto on viime kädessä olemassa. Kaikki koostuu siis pohjimmiltaan fysiikan tutkimista hiukkasista ja voimista.  

Naturalismistaan huolimatta jotkut filosofiset ateistit eivät pidä ateismia ainoana rationaalisena vaihtoehtona. Esimerkiksi Graham Oppy on itse naturalisti, mutta ei pidä teismiä tai agnostisismia irrationaalisena. Oppyn laaja teististen argumenttien katsaus Arguing about Gods (2006) päätyy siihen lopputulokseen, että ei-teisti voi järkevästi kieltää aina jonkun näiden argumenttien premissin, joten ne eivät pakota ateistia teismiin, mutta samalla teististen argumenttien premissien hyväksyminen ei kuitenkaan ole mitenkään järjetöntä. 

Varsin tyypillistä kaikille edellä kuvatuille filosofisille ateisteille on, että he kohdistavat huomionsa uskonnon tiedolliseen kritiikkiin. Toisin sanoen heitä kiinnostaa ensi sijassa se, ovatko uskonnolliset väitteet tosia vai epätosia. Tässä he eroavat tieteisuskoisista ateisteista, joita puolestaan luonnehtii uskonnon tiedollisen kritiikin lisäksi sen moraalinen ja poliittinen kritiikki.

Tieteisuskoinen ateismi

Se, mitä kutsumme tieteisuskoiseksi tai skientistiseksi ateismiksi, on toisinaan varsin lähellä edellä kuvattua filosofista ateismia. Naturalismi – erityisesti naturalismin ja evoluutioteorian yhdistelmä (biologinen naturalismi) – yhdistää näitä kahta ateismin luokkaa. Merkittäviä eroja kuitenkin on: sen lisäksi, että moni filosofinen ateisti ei ole naturalisti, skientistiset ateistit ajattelevat luonnontieteen ratkaisevan uskonnolliset ja metafyysiset (sekä filosofiset) ongelmat. Lisäksi varsin monilla tämäntyyppisillä ateisteilla on filosofisia ateisteja paljon laajempi päämäärä: monien skientististen ateistien tavoite on uskonnon julkisen vaikutuksen vähentäminen ja uskonnon moraalinen ja jopa esteettinen kritiikki.

Siinä, missä varsin monet filosofiset ateistit pitävät uskonnollisia uskomuksia järkevinä, skientistiset ateistit, kuten evoluutiobiologi Richard Dawkins, ovat sitä mieltä, että uskonnolliset uskomuskäytännöt ovat irrationaalisia ja haitallisia. Dawkinsin mukaan uskonnollisia uskomuksia ei voida perustella, vaan ne ovat ristiriidassa tuntemiemme perustelujen menetelmien kanssa.

Skientistisille ateisteille on varsin tyypillistä kannattaa humanistista ihmiskäsitystä ja liberaalia arvomaailmaa. Taustalla näyttää olevan luottamus sekä tieteelliseen että ihmiskunnan moraaliseen kehitykseen. Skientististen ateistien mielestä luonnontiede tuottaa edistyessään yhä suurempaa hyvinvointia sekä moraalista edistystä.

Traaginen ateismi

Traaginen ateismi asettuu kaikkia muita ateismin lajeja vastaan väittäessään, että perinteinen käsitys moraalista on mahdotonta sen jälkeen, kun teismi ja metafysiikka on hylätty. Tunnetuin traagisen ateismin edustaja on Friedrich Nietzsche ja moderneista filosofeista John Gray.

Traagisen ateismin edustajat kritisoivat muita ateisteja siitä, että nämä eivät täysin ymmärrä ateisminsa radikaaleja seurauksia. Paljon keskustelua herättäneessä aforistisessa teoksessaan Straw Dogs John Gray ampuu täyslaidallisen aikamme pop-humanismin suuntaan: todellinen harha ei olekaan Jumala, vaan usko edistykseen ja humanismiin. Ateismia hän pitää vain kristinuskon viimeisenä kehitysaskeleena ja eräänlaisena kristillisperäisenä lahkona, joka jaksaa vielä kiinnostua sellaisesta perikristillisestä teemasta kuin totuus − vielä kauan senkin jälkeen kun ajatus totuudesta on muuttunut absurdiksi. Gray kiteyttää: ”Humanismi on kristinuskon mätänevistä jäänteistä kokoon kursittu sekulaari uskonto.”

Myös ajatus siitä, että moraali on jotakin universaalia ja ehdotonta on sekin vain kristillisperäistä ”rumaa taikauskoa”. Grayn ateismin perusteina ovat tieteellinen naturalismi ja jälkihumanistinen kärsimyksen ongelma. Grayn ajattelu poikkeaa muista ateismin lajeista erityisesti siinä, että se pitää uskoa humanismiin ja edistykseen yhtä perusteettomana kuin uskoa Jumalaan. Gray vetoaa neurotieteen tuloksiin, jotka hän näkee oikeuttavan materialismin. Tietoisuus on vain harhakuva, eikä ihmistä voida pitää tekojensa agenttina. Jos tämä pitää paikkansa, myös humanistinen moraali on vain illuusio, joka on uskallettava nähdä sellaisena.

Humanistinen ateismi

Humanistisen ateismin edustajat kritisoivat erityisesti traagista ja skientististä ateismia. Kaikkialle tunkeutuva luonnontiede nähdään tällöin osittain varsin epähumaanina toimintana, joka uhkaa aitoa ihmisyyttä. Tyyppiesimerkkejä humanistisista ateisteista ovat filosofi Iris Murdoch ja kirjallisuudentutkija Terry Eagleton.

Iris Murdoch pitää transsendentin kokemuksia sinänsä fysikaalisina, eikä näe niissä mitään yliluonnollista sanan perinteisessä merkityksessä. Tässä olisi näet liian suuri vaara pitää omia kokemuksiamme jotenkin niin vahvoina, että ne tavoittaisivat tämän toisen todellisuuden − vaikka lopulta todellisuus ei voi olla mitään muuta kuin oman mielemme luoma projektio. ”Yliluonnollisia” kokemukset ovat kuitenkin siinä mielessä, että ne osoittavat todellisuuden pinnan tuolle puolen. Kyseessä on toisin sanoen moraalis-esteettinen kokemus, jossa todellisuuden kauneus herättää halun toimia oikein.

Verrattuna erityisesti skientistisiin ateisteihin, traagisten ja filosofisten ateistien lailla humanistiset ateistit tuntuvat tuntevan verrattain hyvin sen, mitä he hylkäävät. Suhteessa traagisiin ateisteihin he eivät pidä ongelmana klassisen teismin tiukkaa suhdetta moraaliin: etiikka voidaan pelastaa ilman Jumalaa.

Johtopäätöksiä

Osa aikamme ateismeista kampanjoi eri tavoin sekulaarin yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Jos sekularismilla tarkoitetaan ei-uskonnollista yhteiskuntaa, pitää aina kysyä, missä mielessä ei-uskonnollinen yhteiskunta on kyseessä: toisin sanoen, minkä tyyppistä ateismia ja sekularismia se haluaa kannattaa?

Lisäksi ateismin tutkimuksen tulevaisuuden haasteena on löytää keinoja tarkastella sitä, kuinka ateistiset uskomukset kätkeytyvät yhteen esimerkiksi moraalia, tieteidenvälisiä suhteita ja poliittista teoriaa koskevien vakaumusten kanssa.

 

Kirjoittajat

Olli-Pekka Vainio on Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti ja yliopistotutkija.
s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Vainio Ollipekka

Aku Visala on uskonnonfilosofi, joka toimii tutkijana Notre Damen ja Helsingin yliopistoissa.
s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Visala

Kirjallisuus

Gray, John: Straw dogs. Thoughts on humans and other animals. London: Farrar, Straus and Giroux, 2002.

Martin, Michael: Ateismi. Suom. Tapani Hietaniemi et al. Tampere: Vastapaino, 2010. 

McGrath, Alister: Ateismin lyhyt historia. Suom. Jukka Raunu. Helsinki: Kirjapaja, 2004.

Murdoch, Iris: Metaphysics as a Guide to Morals. London: Vintage, 2003.

Oppy, Graham: Arguing about God. Cambridge: Cambridge University Press, 2006.