Täytyy tunnustaa, että tätä en tiennyt. Muun muassa elokuvat RoboCop, Total Recall ja Starship Troopers ohjannut alankomaalaissyntyinen Paul Verhoeven on tunnetun kalifornialaisen Jeesus-seminaarin aktiivinen jäsen. Vaikka Jeesuksen elämästä on tehty useita elokuvia, yksikään näistä ei ole realistinen eikä perustu historiantutkimukseen – kenties joitakin Monty Pythonin Brianin elämään sisältyviä välähdyksiä lukuun ottamatta. Verhoevenin pitkäaikaisena haaveena on ollut tehdä todenmukainen elokuva Jeesuksesta. Koska hanke ei toistaiseksi ole ottanut tuulta alleen, Verhoeven päätti julkaista kaksikymmentä vuotta kestäneen intohimoisen harrastuksensa aikaansaannokset kirjana.  Tulos saa myös ammattitutkijan ajatukset virtaamaan.

Elokuvaohjaaja tekee itsenäistä tutkimusta

Verhoeven alkoi osallistua Robert Funkin perustaman Westar-instituutin seminaariin 1986, pian Yhdysvaltoihin muutettuaan. Aluksi hän oli kuuntelija, mutta sai myöhemmin äänivaltaisen jäsenen (fellow) aseman. Jeesus-seminaari on noin 150 tutkijan ryhmä, joka kokoontui aktiivisesti 1980- ja 90-luvuilla tavoitteenaan arvioida Jeesusta koskevan perimätiedon historiallista luotettavuutta.  Paljon huomiota – myös kriittistä – on saanut seminaarin käytäntö äänestää yksittäisten perimätiedon katkelmien aitoudesta ja näkemys, jonka mukaan Jeesus ei ollut lopunajallinen profeetta, vaan pikemminkin yhteiskuntakriittinen elämäntaidon opettaja.   

Verhoevenin luoma historiallinen Jeesus on kuitenkin mitä suurimmassa määrin lopunajan julistaja, joka elämänsä viimeisinä kuukausina radikalisoitui niin paljon, että oli valmis hyväksymään jopa väkivaltaisen toiminnan. Jeesus ristiinnaulittiin kahden tuntemattomaksi jääneen kannattajansa kanssa. Sitä ennen hän oli joutunut elämään pitkään henkipattona, ensin Herodes Antipaan etsintäkuuluttamana ja myöhemmin siksi, että Sanhedrin (juutalainen neuvosto) oli tuominnut hänet poissaolevana kuolemaan.

Verhoeven huomauttaa, ettei Jeesus-seminaari välttämättä ilahdu näkemyksistä, joita hän kirjassaan esittää. Elokuvaohjaaja ei kuvia kumartele eikä seuraa kaikkia tutkimuksen muotivirtauksia. Poimin yhden esimerkin. Monet nykytutkijat painottavat Jeesuksen uskollisuutta juutalaista uskonnollista perinnettä kohtaan ja katsovat, että Jeesus liikkui täysin oman aikansa juutalaisen ajattelun rajoissa.  Verhoeven on toista mieltä: hänen mukaansa tällaisen tulkinnan takana on joko kristittyjen teologien pelko leimautua aiheetta juutalaisvastaiseksi tai juutalaisten teologien halu ”omia” Jeesus.  Esimerkiksi väittämällä, että ”Ihmisen Poika” on myös sapatin herra, ei Verhoevenin mukaan juuri ystäviä hankittu. Voidaan tietysti kiistellä siitä, kuinka hyvin Jeesuksen kova kielenkäyttö mahtuu juutalaisen ajattelun rajojen sisälle ja kuinka paljon kritiikistä on peräisin Jeesuksen jälkeen syntyneistä konflikteista. Minusta Verhoeven on kuitenkin oikeassa siinä, että poliittinen ylikorrektius ajaa tutkijat toisinaan ristiriitaisiin näkemyksiin − toisaalta korostetaan Jeesuksen ajan juutalaisuuden monimuotoisuutta, toisaalta pyritään lieventämään Jeesuksen opetukseen sisältyvää kritiikkiä tai uudistusmielisyyttä.

Miten karsia Jeesuksen elämäntarinasta spin?

Verhoevenilla ei ole muodollista teologista tai edes humanistista koulutusta. Hän opiskeli alun perin matematiikkaa ja luonnontieteitä, mutta päätyi elokuvaohjaajaksi. Jeesus-tutkimukseen hän on kuitenkin perehtynyt laajalti. Verhoeven ei ole tutustunut pelkästään uusimpaan pohjois-amerikkalaiseen tutkimukseen, vaan elokuvaohjaajan taustatyö yltää syvemmälle. Hollantilaisena hän lukee sujuvasti saksankielisiä klassikkoja ja muuta eurooppalaista ei-englanninkielistä tutkimusta – mukana on muun muassa Matti Myllykosken perusteellinen saksankielinen analyysi Jeesuksen viimeisistä päivistä. Lisäksi Verhoeven on opetellut Uuden testamentin kreikkaa.jeesus nasaretilainen-verhoeven paul-18674359-frnt 

Verhoeven kirjoittaa siis maallikkona ilman, että hänet on vahvasti ”ajettu sisään” teologisen tutkimuksen traditioon. Joissakin kohdin kyseinen lähtökohta auttaa häntä näkemään teologisessa tutkimustraditiossa ongelmia ja tekemään ennakkoluulottomia päätelmiä.  Yksi tällainen kohta on kysymys Jeesuksen pidättämisestä ja opetuslasten paosta. Tutkijat hyväksyvät viimeksi mainitun yleensä kovana faktana, mutta Verhoeven kyseenalaistaa tämän näkemyksen. Miksi aseistettu temppelipoliisien joukko olisi sallinut oppilaiden paeta, vaikka pidättämisen yhteydessä ilmeisesti tehtiin vastarintaa?  Markuksen mukaan vain nimeltä mainitsematon nuorukainen yritettiin saada kiinni, mutta tämä onnistui pakenemaan. Verhoevenin johtopäätös on suoraviivainen: kaksitoista opetuslasta eivät olleet Jeesuksen seurassa silloin, kun hänet pidätettiin. Toisaalta ainakin kaksi muuta Jeesuksen kannattajaa vangittiin hänen kanssaan, ja heidät kaikki teloitettiin yhdessä. 

Verhoevenin pyrkimyksenä on kuoria Jeesuksen elämäntarinasta kaikki spin. Tällä termillä viitataan amerikkalaisessa politiikassa tiedon muunteluun omien tarkoitusperien nimissä. Lisäksi – kuten jo alussa viittasin – Verhoeven haluaa tehdä Jeesuksen tarinasta realistisen. Jollei evankeliumeissa kuvattua tapahtumaa voi muuntaa elokuvan kohtaukseksi ilman erityistehosteita, se ei ole voinut oikeasti tapahtua. 

Vaikka Verhoeven onkin jossain määrin vapaa teologisten oppien ja traditioiden painolastista, on myös hänen hankkeellaan luonnollisesti selkeä agenda. Verhoeven soveltaa dramaturgian näkökulmaa evankeliumeihin. Evankelistat ja heidän edeltäjänsä ovat halunneet luoda vangitsevia kertomuksia. Dramaturginen lähestymistapa auttaa näkemään, mitkä kohdat kertomuksissa on poistettu epämiellyttävinä tai poliittisesti vaarallisina.

Tutkijan näkökulmasta lähestymistapaan liittyy ilmeisiä ongelmia. Vaikka Verhoeven onkin periaatteessa tietoinen siitä, että evankeliumien perimätietoa välitettiin pitkään suullisessa muodossa, hän tarkastelee traditiota pääsääntöisesti käsikirjoituksien muokkausprosessina. Evankeliumien kertomukset käyvät läpi samanlaisen muokkauksen kuin vaikkapa elokuvien käsikirjoitukset: kohtauksia muokataan, poistetaan ja lisätään tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi. Viime aikoina reippaita kehitysaskeleita ottaneeseen suullisen tradition tutkimukseen Verhoeven ei paneudu.

Materiaalista syntyy vetävä tarina

Verhoevenin lähestymistapaan liittyy myös toinen, vakavampi ongelma, kun sitä arvioi historiantutkimuksen kriteerein.  Verhoeven haluaa selvittää, minkälainen todellisuus poliittisen vääristelyn ja myöhempien lisäysten alta paljastuu. Hän siis etsii historiallisesti luotettavaa tietoa. Toisaalta hän haluaa myös kirjoittaa vetävän tarinan, johon elokuvan voisi perustaa.

Tarina imee mukaansa.  Elokuvan alku seuraisi tunnetun Jeesus-tutkijan John Dominic Crossanin ehdotusta: katsoja huijataan ensin uskomaan, että kyse on Jeesuksen ristiinnaulitsemista, vaikka kuvataankin kahdensadan juutalaisen teloittamista Sepforiksessa vuonna 4 eKr. Verhoeven lisäisi tähän myös seuraavan kohtauksen: Kuva siirtyy kaupungin keskustaan, jossa roomalaiset sotilaat ryöstelevät ja raiskaavat armottomasti. Eräässä talossa piileskelee nuori juutalainen tyttö – noin kuudentoista ikäinen – jonka perhe on murhattu julmasti. Roomalainen sotilas raiskaa hänet. Tytön nimi on Maria.

Jeesus oli Johannes Kastajan oppilas, joka ajautui välirikkoon opettajansa kanssa ja ”varasti” hänen kasteensa omaan käyttöönsä. Suurimman osan julkisesta toiminnastaan Jeesus pakenee, sillä häntä uhkaa sama kohtalo kuin opettajaansa. Herodes näki Kastaja-liikkeen riskinä ja sovelsi siksi Johannekseen G. W. Bushin strategiaa: ennalta ehkäisevää iskua. Siksi Jeesus viettää kiertelevää elämää yhdessä oppilaittensa kanssa. Spekulaatioihin Jeesuksen avioelämästä Verhoeven ei usko. Jeesus tukahdutti seksuaalisuutensa aivan kuten sissijohtaja Ernesto ”Che” Guevara ja oli täysin valtakunnan ”riivaama”.

Lopuksi

Verhoeven käy kirjassaan dialogia Jeesus-tutkimuksen kanssa ja perustelee ratkaisujaan. Osa Verhoevenin luomasta tarinasta on minusta historiallisesti hyvin perusteltua, osa taas epävarmaa, mutta mahdollista. Joillekin ratkaisuille ei taas oikeastaan ole muuta perustelua kuin, että se voisi toimia osana kokonaisjuonta. Esimerkkinä viimeksi mainitusta on ehdotus, jonka mukaan Magdalan Maria kaivoi Jeesuksen ruumiin pois alkuperäisestä haudasta ja hautasi tämän muualle.

Tämän kirja-arvostelun lukijalle on viimeistään nyt tullut selväksi, ettei Verhoevenin kaavailemaa elokuvaa tulla koskaan tekemään konservatiivisessa Hollywoodissa. Tosin mahdollisuudet sen toteuttamiseen muuallakin ovat pieniä.  Mutta jos joku sen kaikesta huolimatta haluaisi tuottaa, menisin sen ehdottomasti katsomaan ja ostaisin myös videon. Olisi myös kiinnostavaa analysoida elokuvaa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tätä odotellessa kirja on hyvä korvike.

Kirjoittaja Risto Uro, TT, on Uuden testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa

s-posti: risto.uro (at) helsinki.fi

Kirjallisuus

Paul Verhoeven & Rob van Scheers, Jeesus Nasaretilainen. Suom. Mari Janatuinen. Helsinki: Into 2012.