Uskonnolla, väkivallalla ja miessukupuolella tuntuu olevan erityinen suhde. Tukemalla patriarkaalista ajattelua ja yhteiskuntajärjestystä uskonnot ovat pitäneet yllä naisiin kohdistuvaa rakenteellista väkivaltaa. Vanhoillinen uskonnollisuus uhkaa yhä naisten oikeuksien toteutumista maailmanlaajuisesti. Väkivaltaiset ääriliikkeet vetävät puoleensa nuoria miehiä, ja naisten ja seksuaalivähemmistöjen kohentunut asema kuvataan uskonnollisessa vihapuheessa usein merkkinä nykykulttuurin rappiosta. Mistä väkivaltaisessa miesuskonnollisuudessa on kysymys, ja miten sitä voidaan ehkäistä?

Poliittisen uskonnon paluu

Uskonnollisten ääri-ilmiöiden nousu herätti huolta 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Islamistiryhmät iskivät amerikkalaisjohtoisen maailmanjärjestyksen symboleihin, kuten New Yorkin World Trade Centeriin ja Yhdysvaltain edustustoihin maailmalla. Yhdysvalloissa maan oma uskonnollinen äärioikeisto otti kohteekseen liittovaltion hallintorakennukset, homobaarit ja aborttiklinikat. Pyhän sodan tai korkeimman totuuden nimissä tehdyt terrorihyökkäykset horjuttivat ihmisten turvallisuudentunnetta ympäri maailmaa.

Samalla järkkyi yhteiskuntatieteilijöiden vaalima näkemys uskonnon vetäytymisestä yksityiselämän piiriin. Tosiasiassa poliittisen uskonnon nousu oli ollut käynnissä jo kauan. 1900-luvun jälkipuoliskolla näkivät päivänvalon Pohjois-Irlannin konflikti, Egyptin muslimiveljeskunta, Iranin islamilainen vallankumous, Jugoslavian hajoamissodat, Intian uskonnolliset väkivaltaisuudet, Sri Lankan sisällissota ja Afganistanin Taliban-liike.

Kiihkeimmät uskonsoturit eivät piitanneet omasta tai sivullisten hengestä. Miksi poliittinen uskonnollisuus on niin usein niin väkivaltaista? Ja miksi se kietoutuu niin usein kysymyksiin sukupuolirooleista ja seksuaali-identiteeteistä?

Onko kysymys uskonnosta?

Mikä ylipäätään on uskonnon rooli konflikteissa, ja onko olemassa erityistä uskonnollista väkivaltaa? Kysymys on vaikea, koska tilanteet ja uskonnon ilmenemismuodot vaihtelevat. Uskontoperinteet ovat erilaisia ja virallinen opetus ja käytännön kansanusko kaksi eri asiaa. Uskonnot muuttuvat ja kehittyvät, ja raja uskonnon ja kulttuurin välillä on häilyvä.

Suurten uskontojen historia on syrjinnän, puhdistusten ja ristiretkien tahrima. Toisaalta ihmisten enemmistössä uskonnollisuus ei laukaise tuhoavaa käyttäytymistä. Pikemminkin se ylläpitää altruistisia ihanteita, ja väkivaltaiset ääriryhmät ovat uskonyhteisöjen syrjäytyneistöä. Kenties näennäisesti uskonnollisten konfliktien taustalla ovat toisenlaiset syyt, kuten kamppailu vallasta ja resursseista?

Monien tutkijoiden mielestä uskontoon sisältyy kuitenkin erityisiä riskitekijöitä. Uskonnon arvot ovat uskoville luovuttamattoman pyhiä, ja ne jakavat ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Uskonnollinen päätöksenteko ei perustu pelkkään järkiperäiseen harkintaan. Tämä voi altistaa sokealle auktoriteettiuskolle ja ajatukselle, että tarkoitus pyhittää keinot.

Mikään riskitekijöistä ei kuitenkaan ole ominainen yksinomaan uskonnoille. Samaa esiintyy muidenkin vakaumusten piirissä. Siksi erityisen ’uskonnollisen väkivallan’ määrittely on vaikeaa – etenkin kun jako uskonnolliseen ja sekulaariin on kulttuurisidonnainen, historiallisesti tuore ja usein arvolatautunut. Kulttuurisotien retoriikassa sekulaari edustaa nykyaikaista, hallittua ja rationaalista, kun taas uskonto on takapajuisen, kaoottisen ja tunteenomaisen tunnusmerkki.

Miksi miehet?

Jotkut tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota uskonnollisen radikalisoitumisen sukupuolittuneisuuteen. Teoksessaan Terror in the Mind of God: The Global Rise of Religious Violence Mark Juergensmeyer esittää, että uskonnollinen radikalismi tarjoaa voimaantumisen kokemuksen miehille, jotka kulttuurinmuutos on ajanut yhteiskunnan marginaaliin.

Juergensmeyerin mukaan uskonnollinen terrorismi poikkeaa poliittisesta. Siinä missä jälkimmäinen tavoittelee poliittisia päämääriä, edellinen tuottaa symbolista, esittävää väkivaltaa. Sen tarkoituksena on osoittaa, että maailma on sodassa ja oikea elämäntapa uhattuna. Iskujen kohteet ja ajankohta valitaan niiden symboli- ja spektaakkeliarvon perusteella. Hallintorakennukset ja aborttiklinikat osoittavat Saatanan olinpaikan, liikennelentokoneet ja metrojunat sen, ettei kukaan ole konfliktin ulkopuolella. Koska kysymys on hyvän ja pahan taistelusta, sovinto ei ole mahdollinen. Pahan kanssa ei voi neuvotella, sen voi vain tuhota.

Ajatus pyhästä sodasta on erityisen houkutteleva silloin, kun pelissä on paljon, mutta keinoja vähän. Siihen turvaudutaan, kun vaihtoehtona on ihmisarvoiseksi koetun elämäntavan loppu, sulautuminen vihamieliseen kulttuuriin tai loppusijoituspaikka yhteiskunnan marginaalissa. Nöyryyttävästä rimpuilusta kasvottoman vihollisen armoilla tulee kunniakas taistelu, jota ei voi hävitä.

Yhdysvaltain äärioikeistossa onkin paljon sotaveteraaneja ja sotilasuralta syrjäytyneitä, joissa yhteiskunnan naisvaltaistuminen, muuttuneet miesroolit ja seksuaaliekonominen uusjako herättävät paitsi kaunaa ja kateutta myös syvän voimattomuuden tunteen: maailma on mennyt raiteiltaan ja elämä muuttunut hallitsemattomaksi. Islamististen itsemurhapommittajien rivit puolestaan kuhisevat nuorukaisia, joilta miehitystilanne, pakolaisuus tai siirtolaisuus on sulkenut oven aikuisen miehen elämään. Ilman työtä ei ole toivoa omasta asunnosta tai naissuhteista. Marttyyrin sädekehä, miesyhteisön tuki ja lupaus Paratiisissa odottavista tummasilmäisistä neitsyistä ovat tervetulleita.

Paikka uskonsoturien rivissä on vastalääkettä sosiaaliseen häpeään. Hierarkkinen miesyhteisö ja toverien tuki antavat kokemuksen omasta arvosta. Sotaa ei kuitenkaan voi käydä ilman vihollista. Jotta häpeä voi kirkastua kunniaksi, jonkun on maksettava siitä – pahimmassa tapauksessa hengellään.

Vaihtoehtoja − vai onko?

Mikä on uskonnollisen väkivallan vaihtoehto? Juergensmeyer pohtii eri lähestymistapoja. Väkivaltaiset ääriliikkeet voidaan yrittää laittaa kuriin voimakeinoin. Samalla tullaan tosin toteuttaneeksi heidän fantasiansa globaalista sodasta. Toisaalta ääriliikkeet saattavat joskus saavuttaa tavoitteitaan. Tällöin uskonnolliset fantasiat voivat korvautua poliittisella toimijuudella tai muuntua rauhanomaiseksi omantunnon ääneksi.

Lupaavinta kehitys on siellä, missä vallanpitäjät ottavat moraalisen kritiikin vakavasti ja toimivat uskonnon arvojen mukaisesti. Tämä vaihtoehto on harkitsemisen arvoinen siksikin, että uskontojen kurssi on nousussa eri puolilla maailmaa. Globalisaatio on johtanut sekulaarin nationalismin kriisiin. Ylikansallisilla markkinoilla pienet kansallisvaltiot ovat paperitiikereitä, eikä uusi taloudellinen maailmanjärjestys jaa menestystä tasaisesti. Kansallisen kunnian symbolit tummuvat museoissa, ja vanhan liiton miehille on tarjolla vain lakeijan rooleja.

Uskonnon ohella rauhanomaisia väyliä kunnialliseen miehuuteen tarjoavat koulutus ja urheilu. Juergensmeyer kertoo Hamas-järjestön kannattajasta, jota dokumenttielokuvantekijät haastattelevat israelilaisessa vankilassa. Epäonnistuneen itsemurhaiskun tekijä puhkuu leppymätöntä vihaa juutalaisia kohtaan. Kun puhe kääntyy jalkapalloon, hän kertoo kuitenkin ihailevansa monia Israelin maajoukkuepelaajia. Ja kun haastattelija kysyy, suostuisiko hän tekemään itsemurhaiskun sionistien ja vääräuskoisten kansoittamalle jalkapallostadionille, nuorukainen näyttää silminnähden loukkaantuneelta. ”Jalkapallokentällekö? No en tietenkään!”


Kirjoittaja Petri Merenlahti on tutkijatohtori ja Kirkon Ulkomaanavun johtava teologinen asiantuntija.

s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lähteet

Appleby, R. Scott: The Ambivalence of the Sacred: Religion, Violence, and Reconciliation. Lanham, 2000.

Berger, Peter (toim.): The Desecularization of the World: Resurgent Religion and World Politics. Washington, D.C, 1999.

Casanova, José: Public Religions in the Modern World.Chicago, 1994.

Cavanaugh, William: The Myth of Religious Violence: Secular Ideology and the Roots of Modern Conflict. Oxford: Oxford University Press, 2009.

Gopin, Marc: Between Eden and Armageddon: The Future of World Religions, Violence, and Peacemaking. New York, 2000.

Juergensmeyer, Mark: Terror in the Mind of God: The Global Rise of Religious Violence. Berkeley, 2001.

Kimball, Charles: When Religion Becomes Evil: Five Warning Signs. New York, 2002.

Micklethwait, John & Adrian Wooldridge: God Is Back: How the Global Rise of Faith Will Change the World. New York, 2009.

Shah, Timothy Samuel, Alfred Stepan & Monica Duffy Toft (toim.): Rethinking Religion and World Affairs. New York, 2012.