Tämänkertaisen teologia.fi-palvelun teemana on kirkon – tai kirkkojen – suhde valtioon. Teema on herättänyt eri aikoina kiinnostusta niin itse kirkkojen, kansalaisten kuin tutkijoiden keskuudessa. Toisaalta teema on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin osasimme odottaa ottaessamme sen valmisteltavaksi. Vaatiihan vapaa-ajattelijoiden tammikuussa 2014 alulle panema kansalaisaloite kirkon ja valtion erottamista. Lisäksi viime aikoina on noussut esille yksittäisiä kirkon ja valtion suhteeseen liittyviä kysymyksiä, kuten ehdotukset arkipyhien siirtämisestä ja kirkkojen yhteiskunnallisten palvelujen korvaamisesta yhteisöveron sijasta budjettirahoituksella.

Kirkon ja valtion suhteet ovat laaja kysymysvyyhti, jota ovat käsitelleet niin valtion kuin luterilaisen kirkon asettamat komiteat. Esimerkiksi vuonna 1977 mietintönsä jättänyt parlamentaarinen kirkko ja valtio -komitea käsitteli paitsi laajoja periaatteellisia kysymyksiä uskonnonvapaudesta perusoikeutena ja uskonnon harjoittamisesta myös monia yksittäisiä kysymyksiä. Nämä koskivat uskonnollisia yhdyskuntia, luterilaisen kirkon kirkkolain säätämistä, kirkollisverotusta, väestökirjanpitoa, hautausmaita ja hiippakuntahallintoa. Edelleen pohdittavana olivat koulujen uskonnonopetus, teologian asema yliopistossa, sotilas- ja vankilasielunhoito, vala, aseistakieltäytyminen, avioliittoon vihkiminen, valtiopäiväjumalanpalvelukset, rukouspäivät ja Yleisradion uskonnolliset ohjelmat.

Parlamentaarisen kirkko ja valtio -komitean ja muiden toimikuntien esitykset sekä kirkolliskokouksen päätökset ovat 1900-luvun loppupuolella johtaneet tarkistuksiin kirkon ja valtion suhteissa. Kirkkolaki on jaettu kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen. Piispojen nimitysoikeus on siirtynyt tasavallan presidentiltä kirkolle itselleen ja hiippakuntahallinto kokonaan kirkon tehtäväksi. Luterilaisen kirkon itsenäisyys on näin vahvistunut. Samalla kirkon ja yhteiskunnallisten päättäjien vuorovaikutus on jatkunut melko sopuisana. Luterilaisen kirkon asemaa on kuitenkin viime vuosina horjuttanut sen jäsenmäärän jatkuva supistuminen ja sitä kohtaan eri tahoilta esitetty ankarakin kritiikki.

Kirkon ja valtion suhteet ovat laaja asiakokonaisuus, jonka peruslinjaukset on tehty kestävällä tavalla jo vuoden 1919 hallitusmuodossa ja vuoden 2000 perustuslaissa. Toisaalta kirkon ja valtion suhde vaatii jatkuvaa päivittämistä yksittäisissä kysymyksissä. Enää ei voida puhua valtionkirkosta. Toisaalta on virheellistä todeta, että jo Schaumanin kirkkolaki, joka astui voimaan vuonna 1870, olisi sellaisenaan tehnyt lopun valtionkirkkojärjestelmästä.

Teologia.fi-palvelu haluaa tälläkin kertaa toteuttaa perustehtäväänsä. Tarjoamme akateemisen teologian näkökulmasta punnittua tietoa muutamista kirkon ja valtion suhdevyyhtiin liittyvistä kysymyksistä. Esimerkiksi aina ajankohtainen uskonnonopetuskysymys ei ole tällä kertaa listallamme, sitä on viimeksi käsitelty teemassa 2/2012.

Kirkko ja valtio -kysymys ei ole vain kotimainen kysymys. Sen kansainvälistä taustaa ja sen piirissä tarjolla olevia erilaisia ratkaisumalleja kuvaa professori Markku Heikkilä. Hän kommentoi vuonna 1994 toteutunutta kirkkolainuudistusta esittämällä, että nykyistä kirkkolakia olisi vielä supistettava entistä pelkistetymmäksi puitelaiksi. Luterilaisen kirkon olisi hänen mukaansa otettava tarkasteltavaksi julkisoikeudellisen asemansa muodot ja perusteet.

Dosentti Hannu Juntunen luo katsauksen siihen, miten valtion ja luterilaisen enemmistökirkon suhteet on järjestetty muissa pohjoismaissa. Valtionkirkkojärjestelmä on säilytetty Tanskassa ja Islannissa, mutta se on laajojen valmistelujen jälkeen purettu Ruotsissa vuodesta 2000 ja Norjassa vuodesta 2008 alkaen.

Dosentti Pamela Slotte tarkastelee valtion ja uskonnollisten yhteisöjen suhdetta Euroopan ihmisoikeusjärjestelmän näkökulmasta. Hänen mukaansa valtioilla on suhteellisen laajat mahdollisuudet järjestää suhteensa uskonnollisiin yhteisöihin tavalla, joka ottaa huomioon historialliset ja kansalliset erityispiirteet. Ehtona on, ettei valtio syrji muita uskonnollisia yhteisöjä sekä kunnioittaa kansalaistensa vapauksia ja oikeuksia.

Kirkko ja valtio -kysymys on 1800-luvulta lähtien koskettanut Suomessa myös muita kirkkoja. Teologian tohtori Mika Nokelainen luo katsauksen ortodoksisen kirkon ja valtion keskinäisiin suhteisiin. Ortodoksinen kirkko sai keisariaikana erityisaseman, joka loi pohjan sen aseman järjestämiselle heti maan itsenäistymisen jälkeen, 1960-luvulla ja vielä 2000-luvun puolella.

Teologian maisteri Jan Edström puolestaan tuo esille niitä tyytymättömyyden aiheita, joita luterilaisen kirkon erityisasema on nostanut esille protestanttisten vähemmistöyhteisöjen ja Suomen ekumeenisen neuvoston piirissä. Hänen mukaansa 1970- ja 1980-lukujen selvitystyö ei johtanut kestäviin ratkaisuihin kirkko – valtio -kysymyksessä. Se ei myöskään johtanut uskonnonvapauden johdonmukaiseen soveltamiseen tai uskonnollisten yhteisöjen juridiseen tasavertaisuuteen. Uusi uskonnonvapauslaki, joka astui voimaan vuonna 2003, toi kuitenkin monia parannuksia.

Dosentti Ilkka Huhta käsittelee yhtä kirkko ja valtio -kysymyksen kestoaihetta, teologikoulutuksen asemaa yliopistossa. Hän tarkastelee teemaansa Turun akatemian perustamisesta (1640) nykypäivään. Kaikkia teologisia koulutusyksiköitä yhdistää se, että ne eivät ole tunnustuksellisia eivätkä edellytä opiskelijoiltaan tai opettajiltaan minkään uskonnollisen yhteisön jäsenyyttä. Koulutus palvelee kuitenkin edelleen myös kirkkoja.

Professori Eila Helander esittelee uskonnollisten yhdyskuntien rekisteröimistä nykyisen uskonnonvapauslain mukaan. Yhdyskuntien on oltava ensisijaisesti uskonnollisia toimijoita päästäkseen uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin. Kriteerin täyttymistä selvittää asiantuntijalautakunta, jonka puheenjohtajana professori Helander on toiminut.

Lopuksi professori Gustav Björkstrand tekee selkoa syksyllä 2013 uudelleen ajankohtaistuneesta arkipyhien siirtoa koskevasta kysymyksestä. Hän toimi kirkollisista asioista vastaavana tiede- ja kulttuuriministerinä vuosina 1983 – 1987. Tuolloin hän saattoi aitiopaikalta seurata, miten arkipyhät palautettiin kirkon toivomuksesta entisille paikoilleen.

 

Kirjoittaja Hannu Mustakallio, TT on kirkkohistorian professori Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa sekä Teologia.fi-verkkojulkaisun toimituskunnan puheenjohtaja.

s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.