Viime kevään kaksi suurta kirkollista mediatapahtumaa olivat arkkipiispan ja Helsingin piispan vaalit. Molemmat vaalit saivat runsaasti näkyvyyttä niin perinteisissä joukkoviestimissä kuin verkossakin. Mediassa vaalit huipentuivat kaksintaisteluihin ensin "liberaalin" ja "konservatiivin", Kari Mäkisen ja Miikka Ruokasen, sitten "naisen" ja "miehen" Irja Askolan ja Matti Poutiaisen välillä. Vaalien teemat mediassa kiertyivät sukupuolen ja siihen kietoutuvan vallan ympärille.

Pohdin artikkelissa piispanvaalien medialisoitumista. Miten ja millaisista aineksista media muovasi vaaleista omaan logiikkansa sopivan mediatapahtuman? Entä millaisia vaikutuksia kirkon medialisaatiolla on mahdollisesti kirkon ja sen johdon tulevaisuudelle?

Kirkko medialisoituneessa yhteiskunnassa

Suomalaista nyky-yhteiskuntaa voi hyvin kuvata medialisoituneeksi yhteiskunnaksi. Yhä useammat yhteiskunnan alueet ovat tulleet median välittämiksi ja läpäisemiksi. Tämä koskee myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, luterilaista uskontoa ja uskonnollisuutta. Medialisaatio on myös tämän päivän mediatutkimuksen ajankohtaisimpia teemoja. Aiheesta keskustellaan jatkuvasti kiivaasti alan julkaisuissa ja väitellään konferensseissa.

Mediatutkijoiden Stig Hjarvardin (2008) ja Friedrich Krotzin (2009) mielestä medialisaatio yhteiskunnallisena ilmiönä viittaa tiettyyn historialliseen prosessiin, jossa median merkitys yhteiskunnan keskeisenä instituutiona on voimistunut sadan viime vuoden aikana. Medialisaatio liittyy kiinteästi yhteiskunnan muihin suuriin murroksiin kuten modernisoitumiseen, yksilöllistymiseen, kaupungistumiseen, teknologisoitumiseen ja maallistumiseen. Palkkatyö, työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, muutto maalta kaupunkiin, kulutuksen lisääntyminen, elämäntapojen ja arvojen yksilöllistyminen ja perinteisten instituutioiden kuten kirkon vallan heikkeneminen yhteiskunnan normien määrittelijänä ovat tehneet tilaa yhteiskunnalle, jossa median merkitys yhteiskuntaa koossapitävänä voimana on entisestään vahvistunut.

2000-luvun medialisaatiota luonnehtii erityisesti digitaalisen kommunikaatioteknologian ja sosiaalisen median voimakas kasvu. Uudet teknologiset innovaatiot ovat sekoittaneet entisestään mediajärjestelmien ja yksittäisten medioiden välisiä perinteisiä raja-aitoja ja niihin kytkeytyviä kommunikaation muotoja. Tänä päivänä vastaanottajasta voi tulla lähettäjä vain yhden napin painalluksella. Yksinkertaistaen medialisaatio tarkoittaa yhteiskunnan mediavälitteistymistä, median merkityksen kasvua yhteiskunnan keskeisenä instituutiona ja muiden instituutioiden "pakkoa" sopeutua median toiminnan logiikkaan, jos ja kun nämä haluavat yhteiskunnassa saada näkyvyyttä ja huomiota. Välittäjästä itsestään on tullut keskus.

Piispanvaalit mediatapahtumana

Medialisoituneessa yhteiskunnassa myös kirkon on yhä enemmän sopeutettava oma toimintansa median logiikkaan sopivaksi. Sen sijaan että media sopeutuisi "kirkon logiikkaan", kirkon on sopeuduttava ja sovittauduttava mediaan, mikäli kirkko haluaa näkyä suomalaisessa julkisuudessa. Medialisoituneessa yhteiskunnassa piispanvaalit ovat siis mediatapahtuma, joka syntyy mediassa niistä käytännöistä, joiden avulla media muokkaa uutisesta (uuden piispan valinta) tapahtuman.

Yksinkertaistaen piispanvaalien kaari eteni näin: median kiinnostus vaaleihin heräsi uutisesta, jossa kerrottiin virassa olevan piispan eläköitymisestä. Alkoi spekulaatio tulevasta piispasta. Kun nimet olivat tiedossa, media alkoi pohtia kyseisiä henkilöitä ja heidän mahdollisuuksiaan tulla valituksi. Koska vaalit menivät niin sanotulle toiselle eli ratkaisevalle kierrokselle, jäljelle jäi vain kaksi ehdokasta.

Tunnelma tiivistyi mediassa. Media alkoi rakentaa entistä selkeämpää draamallista jännitettä kahden persoonan välille. Arkkipiispan vaalissa jännite kiteytyi akselille "liberaali" Mäkinen ja "konservatiivi" Ruokanen, Helsingin piispanvaalissa taas sukupuolesta tuli keskeinen draamallisen jännitteen ilmentäjä.

Iltalehti muotoilee verkkosivuillaan 8.3.2010 päivätyssä pääkirjoituksessaan arkkipiispan vaalin draamallisen jännitteen seuraavaan tapaan:

Kirkko tienhaarassa arkkipiispan vaalissa

Onko suuntana tosiuskovaisten yhteisö vai väljä ja ehkä väljähtyvä kansankirkko?

Arkkipiispan vaali ensi torstaina on poikkeuksellisen tärkeää Suomen kirkolle. Voittaja ei tosin yksin päätä kirkon suuntaa, vaikka tätä yrittäisikin. Asetelma pelkistää sen sijaan tulevaisuuden vaihtoehdot: tosiuskovaisten yhteisön tai väljän, mutta ehkä samalla väljähtyvän kansankirkon.

 

Kun tulos oli selvä, media uutisoi valinnan, esitteli uuden arkkipiispan yleisölleen ja pohti hetken suuntaa, johon uusi piispa kirkkoa mahdollisesti johdattaa.

Helsingin piispanvaalin kohdalla painotus oli ensimmäisen naispiispan valinnassa ja siten ratkaisun historiallisuudessa, arkkipiispan vaalissa Mäkisen valinta taas tulkittiin "uudistushenkisen" linjan voitoksi kirkon sisällä.

Näin vaaleista rakentui julkisuudessa mediatapahtuma, joka sisälsi erilaisia juonenkäänteitä ja draamallisia jännitteitä. Tarinalla oli oma kaarensa. Media seurasi vallan vaihtoa piispan vaalin etenemisestä, ehdokkaiden nimeämisestä kaksintaisteluun ja lopulta toisen voittoon.

Piispanvaalit kauppatavarana

Uutiset, myös kirkolliset uutiset, kuten piispanvaalit, ovat medialisoituneessa yhteiskunnassa tuote. Ne ovat kauppatavaraa median uutiskilpailussa. Molemmat piispanvaalit täyttivät hyvin median uutiskriteerit ja sopivat näin uutispäivän agendalle. Kyse ei ollut "mistä tahansa" piispanvaalista. Medialle arkkipiispa näyttäytyy kirkon kansallisina kasvoina julkisuudessa. Ei ole yhdentekevää, millaiset nämä kasvot ovat. Helsingin piispa taas käyttää hengellistä valtaa maan pääkaupungissa, jota usein pidetään myös kirkollisen elämän suunnannäyttäjänä. Kirkolle puolestaan on tärkeää, että sen vaalit näkyvät mediassa, koska suurelle osalle kansankirkon jäsenistä kirkko on tuttu toimitusten lisäksi ennen kaikkea tiedotusvälineistä. Hieman kärjistäen, kirkon medialisoitumista kuvaa hyvin se, että suuri osa suomalaisista kohtaa kirkon säännöllisesti alttarin sijaan lööpissä.

Medialisoituneessa yhteiskunnassa median valta kiteytyy sen kykyyn nostaa tai vaieta asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Edelleen käypä teoria median vallasta on niin sanottu agenda setting -teoria, jossa ajatellaan, että medialla on kyky määritellä ennen kaikkea sitä mistä julkisuudessa puhutaan. Media asettaa siis lukijoille esityslistan (public agenda). Samalla pitää aina myös kysyä, mitkä tekijät vaikuttavat median omiin aihevalintoihin (media agenda) ja mitkä aiheet tulevat valmistelun ja päätöksenteon kohteiksi (policy agenda). Tässä tapauksessa media ainakin muokkasi kirkon agendaa piispan valinnan keskeisistä teemoista.

Se miten asioista puhutaan, on jossakin määrin kirkon ja piispanvaaliehdokkaiden itsensä määriteltävissä. Median määrittelyvalta on siten ennen kaikkea valtaa kontrolloida näkyvyyttä, ja medialisoituneessa yhteiskunnassa siihen on myös kirkon sopeutuminen. Toisaalta medialisoituminen tuo kirkolle myös uusia mahdollisuuksia. Mitä paremmin kirkon toimijat median logiikkaa ymmärtävät, sen helpommin he saavat näkyvyyttä mediassa. Henkilöt, jotka osaavat esiintyä mediassa ja pukea sanottavansa medianomaisesti, hyötyvät tilanteesta. Heidän näkökulmansa saavat enemmän julkisuutta.

Medialisoituneessa yhteiskunnassa karismaattisilla kirkollisilla mediapersoonilla on varmasti tulevaisuudessa(kin) kysyntää. Toisaalta verkko ja sosiaalinen media mahdollistavat kirkolle pääsyn julkisuuteen myös uusia verkostoja pitkin, jotka eivät ole valtavirtamedian portinvartijoiden takana. Mediajulkisuuksien pirstaloitumisen seurauksena myös kirkon julkiset ja puoli-julkiset äänenpainot voivat lisääntyä, joskin samalla hajaantua, jolloin kysymys siitä, kuka ja mikä on kirkon ääni, käy entistä monimutkaisemmaksi vastata.

Ulos kaapista

Kuten kirkko myös media toimii aina tietyssä yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Vaikka valtavirtamedian valta julkisuuden ja näkyvyyden orkestroijana onkin suuri, se ei kuitenkaan toimi yhteiskunnasta irrallaan. Siksi medialisaatiota ja kirkon suhdetta siihen on syytä tarkastella aina myös laajemman yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta. Kysymys, joka on lopulta itse mediaa ja sen käytäntöjä paljon oleellisempi on se, miksi viime kevään(kin) piispanvaalit tiivistyivät jälleen sukupuolen ja kirkon sisäisten, usein juuri sukupuoleen kiteytyvien, jännitteiden ympärille. 

Länsimaisen yhteiskunnan uskonnollisuutta tutkineet Charles Taylor (2007), Hans Joas (2008) ja Nilüfer Göle (1996) tarjoavat mielenkiintoisen näköalan aiheeseen.  Tutkijoita askarruttavat eurooppalaisten yhteiskuntien maallistumisen eri ilmenemismuodot ja niiden kritiikki etenkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana.

Taylor kirjoittaa maallistumisesta erityisesti uskomisen ehdoissa tapahtuneiden muutosten (conditions of belief) näkökulmasta ja elämän tämänpuoleistumisesta (the immanent frame). Joas ja Göle pohtivat maallistumisen kolmatta vaihetta identiteetin ja sukupuolen näkökulmista. Etenkin Göle, islamin ja sukupuolen tutkija, näkee sukupuolen, oikeuden näyttää ja paljastaa identiteettinsä ja siihen kiteytyvän vallan, kietoutuvan tiiviisti taisteluun näkyvyydestä julkisuudessa. Kyse on  ennen kaikkea oikeutuksesta tämänpuoleisessa.

Historiallinen käänne voidaan sijoittaa 1968 mellakoissa itsensä näkyväksi tehneeseen sukupolveen ja sen haluun murtaa perinteisiä sukupuoleen liittyviä yhteiskunnallisia auktoriteetti- ja valtarakenteita ja oikeuttaa uudenlaisia sukupuolisia identiteettejä julkisuudessa. (Juuri tästä näkökulmasta burkha on niin suuri provokaatio joissakin eurooppalaisissa yhteiskunnassa, koska siinä uskonto tulee näkyväksi julkisessa tilassa, ei paljastamisen tai yksityiseen kätkeytymisen, vaan julkisen peittämisen kautta!)

Onkin kysyttävä, millä tavoin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispanvaalit vuonna 2010 näyttäytyivät mediassa tämän taistelun kotoisena jatkumona. Ja mitä sitten, jos kirkon medialisaatio tarkoittaa ennen kaikkea kiinnittymistä ja/tai joutumista taisteluun julkisuudesta. Mitä tarkoittaa kirkolle se, että se on olemassa median julkisuudessa lähinnä silloin, kun kiistellään siitä, kuka kirkossa saa näkyä, mitä kirkossa saa näkyvästi edustaa ja miten tuon näkymisen tulisi tapahtua. Eikö silloin medialisoitunut kirkko ole ennen kaikkea tämänpuoleistunut kirkko? Ja jos näin on, onko se suunta, johon uudet piispat haluavat kirkkoa viedä?

Kirjoittaja FT Johanna Sumiala on mediatutkija Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen viestinnän oppiaineessa.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kirjallisuus

Göle, Nilüfer: The forbidden modern: civilization and veiling. University of Michigan Press: Ann Arbor, 1996.

Hjarvard, Stig: The Mediatization of Society. A Theory of the Media as Agents of Social and Cultural Change. Nordicom Review, 29:2, 2008.

Joas, Hans: Do we need religion? On the experience of self-transcendence. Paradigm Books: Boulder, 2008.

Krotz, Friedrich: Mediatization: A Concept with which to Grasp Media and Societal Change, teoksessa Lundby, K. (toim.) Mediatization. Concepts, Changes, Consequences. Peter Lang: New York, 2009.

Taylor, Charles: A Secular Age. Harvard University Press: Cambridge (MA), 2007.