Herätysliikkeessä, anteeksiantamisen instituutiossa, väkivallan tekijä ei uhkaa yhteisöelämän järjestystä eikä pyhän aluetta, toiminnan oletusarvoa. Väkivallan tekijä ei loukkaa oppia eikä yhteisösidettä. Päinvastoin. Väkivalta, syntinä ja lankeemuksena, alleviivaa yhteisön tarpeellisuutta. Sen sijaan se, joka murtaa totuttuja käsityksiä siitä, mikä on syntiä ja kuka sen voi määritellä, loukkaa jotain arvokasta. Tähän puuttuminen on tärkeää ja kiireellistä.

Tutkiessani vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä kasvaneiden väkivaltakokemuksia kuulin 178 uhrin ja heidän läheistensä kertomusta. Yhteisön reagointi oli monien mielestä ristiriidassa väkivallan selkeästi tuomitsevien puheiden kanssa. Näin oli, vaikka kyseessä oli kulttuurisesti paheksutuin väkivallan muoto, lapseen kohdistettu seksuaalinen väkivalta.

Ristiriita puheiden ja käytännön välillä on tyypillistä erilaisille inhimillisen todellisuuden tapahtumille. Abstrakti periaate ei tarjoa riittävän selkeää toimintamallia konkreettisiin tilanteisiin. Tutkimusaihe nosti esiin myös yksityisen ja yhteisen väliset rajanvedot.

Tekoja on selitetty liikkeen sisäisissä keskusteluissa ”yksittäisten veljien lankeemuksina”, aiheeseen tarttumista paheksuttu armon merestä onkimisena ja teeman käsittelyä julkisuudessa yhteisöä leimaavana ja siksi vääränä.

Yhteisön osuutta ilmiöön on ollut yhtä vaikea lähestyä kuin väkivallan uhrin odotuksia oikeudenmukaisuudesta sekä puheiden ja tekojen välisestä vastaavuudesta. Miten selittää väkivaltaan puuttumisen ja yhteisöllisen vastuun hahmottamisen vaikeutta? Valotan aihetta neljän teeman avulla.

Armahtava rakkaus

Liikkeen opetuksessa seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos. Millaisia seurauksia tulkintakombinaatiolla on?  

Kaksoistulkinta näyttäytyi kertomuksissa vaiheina, ei samanaikaisina määreinä. Synti-tulkinta vei samaistumaan tekijään. Heidät koettiin itsen kaltaisina: erehtyvinä, anteeksiantamukseen oikeutettuina ja siitä parantavaa voimaa saavina. Jos tekijä ei osoittanut katumusta, oma-aloitteisuutta tai halua seurausten kohtaamiseen, yhteisölle riitti se, että tekijä suostui ottamaan vastaan synninpäästön.

Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa anteeksiantamus upottaa synnit armon mereen ja tapahtuneesta puhuminen rikkoo idean. Vaikenemisen odotuksessa uhrista tulee syyllinen, mikäli hän tekijän anteeksisaamisen jälkeen puhuu kokemuksistaan tai odottaa tekijältä myös muunlaista vastuunottoa. Tämä näkyi erityisesti niissä tilanteissa, joissa juridisen vastuunkannon mahdollisuutta ei enää rikoksen vanhenemisen vuoksi ollut.

Vaikka synti-tulkinta ei liikkeen teologiassa vapauta seurausvastuusta, käytännön tilanteissa armo näyttäytyi ehdottomana. Siksi tekojen kohtaamisen seuraukset sijoittuivat pääasiassa rikos-tulkintaan, yhteisön ulkopuolelle sekä uhrin aloitteellisuuden ja aktiivisuuden varaan. Syntitulkintaan keskittyvä toimintakulttuuri kätkee, neutralisoi ja arkipäiväistää väkivaltaa. Yhteisötasolla se tekee reagoimisesta sumeaa sekä vaikeuttaa uhrin eheytymistä.

Tyytyminen

Tyytyväisyys nähdään yleisesti eräänlaisena kristillisenä hyveenä. Se voidaan ymmärtää ahneuden vastakohdaksi tai kokonaisvaltaisemmaksi, valoisaksi ja luottavaiseksi elämänasenteeksi. Myös vanhoillislestadiolaisissa opetuksissa muistutetaan ”tyytymisen tärkeydestä”. Odotus voidaan ulottaa kattamaan myös omaa elämää laajemmat olosuhteet. Oikeuksiaan valvova tai rakenteellisille, lähtökohtien eriarvoisuudelle herkkä voi tällöin määrittyä tyytymättömäksi.

Hanna: Tiedotuskurssilla XX (merkittävä puhuja) sanoi, että: ”Uskovainen nainen ei voi olla feministi”. (haastattelu kesä 2011)

NN: Kun joudutaan uskonelämässä reunoille, puheeseen tulee kaksi sanaa: valta ja tasa-arvo.

(Alustus K:n ry:llä 2009, tutkimuspäiväkirja)

Feminismin määritelmää voidaan käyttää kuvaamaan erilaisia asioita. Kertojalle feminismin tuomitseminen kertoi hengellisyyteen verhotusta vallankäytöstä ja rakenteellisesta sokeudesta, sukupuolijärjestyksestä, jota puhuja-asemalla voidaan tuottaa. Naisen elämän ehtoja ei saa tällöin katsoa mahdollisuuksien tasa-arvona, vaan Jumalan luonnollisena säätämyksenä. Väkivallan ratkaiseminen vaikeutuu, jos lähtökohtien ja asemien epätasaisuuden tarkastelu määritellään uskoa uhkaavaksi.

Tällaiset korostukset eivät ole vanhoillislestadiolaisen opetuksen keskeistä sisältöä. Ne eivät kerro, miten ihminen pelastuu. Feminismi- ja vallankäytön tarkastelu -varoitukset voidaan kuitenkin nähdä pelastumisen uhkana: valtakritiikin ja feminismin demonisointi häiritsevät eettistä navigointia ja riistoon ja sortoon puuttumista. Tyytymiseen ohjaaminen voi olla keino rajata katsetta ja toimijuutta. Siksi korostunut ja määrittelemätön tyytymiseen ohjaaminen voi olla vääristyneen vallankäytön oire ja mahdollistaja.

Edellä mainittu osoittaa, että arvostelun, feminismin ja vallan tarkastelun synnillistäminen alleviivaavat jäsenten välisiä eroja. Vahvojen virheet tulee ohittaa, selittää parhain päin tai antaa pyytämättä anteeksi. Hengellisin perustein kapeutettu tila puolestaan rajaa osallisuutta, yksilön suhdetta yhteisön tapahtumiin sekä mahdollisuutta puolustaa sanomisen vapautta ja omia oikeuksia. Väkivaltaan puuttuminen taas edellyttää niitä.    

Vaikeneminen

Kertominen oli ollut monelle uhrille sosiaalinen ja samalla hengellinen riski. Asema yhteisössä muuttui, jos kertominen tulehdutti yhteisön sisäisiä sosiaalisia suhteita. Jäsenyydelle on olennaista se, pitävätkö muut uskovaisena.

Meiltähän loppui niin kuin (yhteisössä) ihmissuhteet. Mä menin sitten sinne puhujalle, kun musta tuntu niin hirveältä se oikeudentajun menetys. Halusin kysyä, että voiko uhri olla uskovainen? (haastattelu kevät 2011)

Oikeudentajua satuttaneet kokemukset haastoivat uhrit pohtimaan yhteisön opetusta ja käytäntöjä. Julkinen keskustelu aiheesta herätti toiveen yhteisöllisistä korjausliikkeistä.

Mulle on ollut henkilökohtainen tämä asia, että miten ne ottaa tämän, johto ja nämä tuolla Päivämiehessä? Oikein odotin aina, että kun tulee Päivämies, että miten ne alkaa tätä puhumaan, mitähän siellä on? Mutta  ei niinkö mittään, ei semmosta, mitä olisi halunnut. (haastattelu 3, 2011)

Pettymys yhteisön valmiuksista kuulla uhrien kokemuksista yhdistyi torjuttuun näkemykseen yhteisön osuudesta ilmiöön. Tarkastelemissani julkaisuissa toistui näkemys siitä, että yhteisönäkökulma nähtiin epäeettisenä ja perusteettomana. Pyrkimys vaieta, pitää ”ikävät” asiat salassa niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla puolestaan toistui arvostettavana asiana tutkimukseni kuluessa. 

Ihan kaikkea ei kuitenkaan voi julkisesti sanoa. Joihinkin tehtäviin liittyvän vaitiolovelvollisuuden, …salassapitopäätösten… lisäksi tietojen julkaisemista rajoittaa yksilönsuoja…. Kaikilla yksittäisten ihmisten epäonnistumisilla tai rikkeillä ei ole laajaa yhteiskunnallista merkitystä.

http://paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_pekka-lassila/159/

Yksittäisen ihmisen epäonnistuminen torjuu keskustelun yhteisön osuudesta. Kulttuurisen kontekstin tarkastelu osana kokemuksia ja ilmiön rakentumista on tällöin myös eettisesti arveluttavaa. Paikallisella ja yksilöllisellä tasolla hiljaisuuteen ohjaaminen voi merkitä väkivallasta kertovalle uhrille yhteisöllistä syrjäytymisen prosessia. Vaikenemiseen ohjaaminen on tiedon ja tietoisuuden hallintaa. Edelliseen teemaan yhdistyessään kyse on todellisuuden hahmottamisen ja siihen asettumisen tapojen hallinnasta.

Oma liha

Ihmisyys on vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa taistelua ”kolmiliittoista vihollista”: sielunvihollista, maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Sielunvihollinen on Jumalan vastavoima, maailma Jumalan valtakunnan, eli yhteisön ulkopuolinen alue. Oma liha merkitsee sekä omaa minää, mieltä, kehoa sekä seksuaalisuutta. Lihan synneillä ymmärretään ensisijaisesti seksuaalieettisten normien rikkomista. Ne nähdään liikkeen opetuksessa yhtä aikaa vältettävinä, uskoa uhkaavina sekä väistämättöminä, eli ymmärrettävinä.

Väkivaltainen teko on synti. Synnin saa uskoa anteeksi. Teot kiistävä tai niitä vähättelevä tekijä ei haastattelemieni uhrien mielestä vastannut anteeksiannon teologisia edellytyksiä. Yhteisölle tekijän suostuminen anteeksiantamuksen vuorosanoihin oli usein ollut riittävää.

Herätysliikkeessä, anteeksiantamisen instituutiossa, väkivallan tekijä ei uhkaa yhteisöelämän järjestystä eikä pyhän aluetta, toiminnan oletusarvoa. Väkivallan tekijä ei loukkaa oppia eikä yhteisösidettä. Päinvastoin. Väkivalta, syntinä ja lankeemuksena, alleviivaa yhteisön tarpeellisuutta.

Sen sijaan se, joka murtaa totuttuja käsityksiä siitä, mikä on syntiä ja kuka sen voimääritellä, loukkaa jotain arvokasta. Tähän puuttuminen on tärkeää ja kiireellistä. Yhteisöä loukanneelta odotetaan mielenmuutosta ja korjaamista. Tämän vuoksi yksilöiden väliseen väkivaltaan puuttuminen on ollut liikkeessä jäsentymätöntä, valvomatonta, eikä tietoa tilanteista ole koottu eikä ohjeita luotu. Siksi väkivallan kohtaamiseen liittyvät epäselvät asenteet ovat saaneet rauhan kehittyä.  

Väkivalta ikkunana yhteisöön

Yhteisön jäsenen elämänkulkua muovaavat omien valintojen ohella yhteisöllisesti rakentuneet käsitykset synnistä, anteeksisaamisen oikeudesta ja Jumalan valtakunnan yhteisistä näkemyksistä. Ne olivat muovanneet myös väkivallan kokemista ja ratkaisemista. Monet aineistoni kertojat kokivat liikkeen edelleen hengelliseksi kodikseen. Sortoa tuottavien riskien tunnistaminen on heidän, mutta myös koko yhteisön etu. Opetuksen rinnakkaismerkitykset voivat vaarantaa kristillisen lähimmäisenrakkauden, vastuun ja oikeudenmukaisuuden toteutumista. Problemaattiset piirteet eivät kuitenkaan edusta liikkeen opetusta yksin.

Feminismin, kriittisyyden ja epäkohtien julkisen käsittelyn rinnalla liikkeessä on varoitettu isäntähengestä, eli muita polkevista vallankäytön tavoista. Sitä tuottavat piirteet maastoutuvat terveen opetuksen lomaan, koska niissä on jotain yhteisölle tuttua ja suhde opetukseen on vastaanottava, ei arvioiva tai kyseenalaistava. Opetuksen vääristyneisiin muotoihin ja seurauksiin on vaikea puuttua.

Rakenteelliset piirteet ja yhteisölliset mekanismit eivät palaudu tiettyyn yhteisöön, vaan valottavat laajemmin ihmisten muodostamaa sosiaalista todellisuutta. Usko, yhteisö ja väkivalta kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Tämän tavoittaminen edellyttää opetuksen, käytäntöjen ja kokemusten rinnakkaista tarkastelua.

Väkivaltakokemukset ovat yksi ikkuna yhteisön todellisuuteen. Monet yhteisön valoisat ja kantavat piirteet jäävät siinä piiloon. Ikkunaa ei ole kuitenkaan väärä, eikä näkymä yhdentekevä.

 

Kirjoittaja Johanna Hurtig, YTT, työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa  Elinan Vuolan johtamassa Ruumiillinen uskonto -tutkimushankkeessa.

s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kirjallisuutta:

Douglas, Mary: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Tampere: Vastapaino, 2000.  

Gilligan, Philip: Rhetoric, review and recognitio: Exploring the failure of the Catholic Church in England and Wales to satisfy survivors of sexual abuse by its clergy. Esitys institutionaalisen väkivallan tutkijaverkoston tapaamisessa Ónatissa Espanjassa 9.4.2014.

Girard, René: Väkivalta ja pyhä. Helsinki: Tutkijaliitto, 2004.

Hurtig, Johanna: Taivaan taimet. Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Tampere: Vastapaino, 2013.

Kivioja Pauli: Lihan ja hengen taistelu. Teoksessa: Kivoja, Pauli (toim.) Uskon aakkosia. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, 64- 69, 2012.

Laitinen, Merja: Seksuaalisen hyväksikäytön tiedetyksi tuleminen. Teoksessa: Hurtig, Johanna & Leppänen, Mari (toim.) Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Helsinki. Kirjapaja, 2012.

Leppänen, Johannes: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous, keskustelupöytäkirja.  Puheenvuoro. Syysistuntokausi 2011.

Mackay, Robert E.: An exploration of theologicopolitical issues relating to the phenomenon of historic church sexual abuse of children, and its application to the implementation of restorative practices in this area. Esitys institutionaalisen väkivallan tutkijaverkoston tapaamisessa Ónatissa Espanjassa 10.4.2014.

Nokela, Rauni: Yhteinen kieli rakentaa yhteisymmärrystä. Päivämies, 21.8.2013.

Taskila, Matti: Opettakaa heitä. SRK:n vuosikirja. Oulu. Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys, 2011.

Terry, Karen J.: Understanding Child Sexual Abuse by Catholic Priests in the United States. Esitys institutionaalisen väkivallan tutkijaverkoston tapaamisessa Ónatissa Espanjassa 9.4.2014.

Uljas, Juhani: Sielunvihollinen. Teoksessa: Kivoja, Pauli (toim.) Uskon aakkosia. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, 94- 99, 2012.

Vuola, Elina: Jumalainen nainen. Neitsyt Mariaa etsimässä. Helsinki: Kus­tannusosakeyhtiö Otava, 2010.

Linkkejä:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous. Keskustelupöytäkirja, syysistuntokausi 2011

Feministinen aikakauslehti Tulva: Olen onnekas, mieheni on feministi

Feministinen aikakauslehti Tulva: Feministit, nuo rumat naiset

Lue myös:

Väkivalta uskonnollisessa yhteisössä (Helsingin yliopiston verkkouutiset, 22.10.2013)