Islamin merkitys ja näkyvyys ovat kasvaneet Länsi-Euroopassa huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen. Monet islamiin liittyvät perinteet ja opit ovat herättäneet Euroopan maissa hämmästystä ja jopa suoranaista vastustusta. Ranskassa osan musliminaisista pitämä päähuivi, ja vielä harvemman käyttämä kasvot peittävä vaatetus, ovat nostaneet esiin julkisen keskustelun, jossa on pohdittu muun muassa uskonnonvapauden sekä kansallisen identiteetin ja sille merkittävien arvojen sisältöä ja rajoja.

Keskustelua herättävä islam

Historiallisesti tarkasteltuna islam ei ole uusi ilmiö Euroopassa: Islamin ja Euroopan ensikontaktit tapahtuivat jo yli tuhat vuotta sitten ja esimerkiksi Balkanin asukkaista arviolta joka neljäs oli 1450-luvulla muslimi.  Länsi-Euroopassa muslimien määrä on lisääntynyt voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen, ja muslimien lukumäärän kasvu on merkinnyt myös islamin näkyvyyden kasvua.Johanna KonttoriJohanna Konttori

Useissa Länsi-Euroopan maissa on syntynyt yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten uudet, monien vieraiksi kokemat tavat ja perinteet sopivat eurooppalaiseen kontekstiin. Islamiin liittyvät konfliktit ja kielteisinä tai erikoisina pidetyt ilmiöt saavat runsaasti mediahuomiota, mitä kautta islamista Euroopassa saattaa välittyä todellisuutta ongelmallisempi kuva. Maallistuneiden muslimien elämä ylittää uutiskynnyksen heikommin kuin burka päällä autoa ajaneen naisen saamat sakot.

Yksi esimerkki islamiin liittyvästä vieraudentunteesta löytyy Sveitsistä, missä päädyttiin hieman yllättäen kieltämään uusien minareettien rakentaminen vuonna 2009. Kieltoa ajoi maahanmuuttokriittisenä tunnettu Sveitsin kansanpuolue, joka näki minareetit poliittisen islamin symboleina ja uhkana Sveitsille.

Tanskassa käytiin muutamaa vuotta aiemmin nk. pilakuvakiista, jonka aikana keskusteltiin sananvapauden rajoista. Tanskalainen sanomalehti julkaisi juttunsa ohessa karikatyyrejä profeetta Muhammadista, mikä aiheutti laajasti suuttumusta muslimien piirissä niin Tanskassa kuin muuallakin maailmassa. Suuttumus perustui siihen, ettei profeetan kuvaaminen ole islamilaisen tradition mukaan sallittua.

Moskeijoiden rakentaminen puolestaan on kohdannut vastustusta monissa eri Euroopan maissa, johtuen muun muassa muusta rakennuskannasta poikkeavasta arkkitehtuurista sekä ulkomaisen rahoituksen ja sen myötä tulevan ulkomaisen vaikutusvallan pelosta.

Musliminaisten päähuiveista ja kasvot peittävästä vaatetuksesta on keskusteltu esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Italiassa, ja monissa eurooppalaisissa valtioissa on tavalla tai toisella rajoitettu päähuivien ja kasvot peittävän vaatetuksen näkyvyyttä. Kaikkein tunnetuimmat huivikiistat ja niiden pohjalta tehty lainsäädäntö löytyvät Ranskasta.

Huivikeskustelu à la française

Ranskalainen huivikeskustelu sai alkunsa vuonna 1989. Kolmen huivia käyttäneen tytön erottaminen koulusta johti muutamassa viikossa laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun huivin yhteensopivuudesta ranskalaisten arvojen kanssa. Erityisen ongelmalliseksi huivi koettiin nk. laïcité-periaatteen kannalta. Tämä periaate määrittää Ranskassa uskonnon ja valtion välisiä suhteita. Valtio ja uskonto on erotettu toisistaan, minkä pohjalta valtion koulujen tulisi olla uskonnon suhteen neutraaleja tiloja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei Ranskassa opeteta uskontoa omana oppiaineenaan.

Vuonna 1989 päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan oppilaan huivi − tai mikään muukaan näkyvä uskonnollinen tunnusmerkki − ei itsessään ollut koulussa ongelmallinen. Vasta jos oppilas kieltäytyi osallistumasta opetukseen vakaumuksensa takia tai esimerkiksi painosti muita oppilaita vakaumuksensa pohjalta, oltiin tilanteessa, jossa oppilaan erottaminen oli mahdollista. Käytännössä päätös merkitsi sitä, että koulujen johdon tuli päättää tapauskohtaisesti, liittyikö huivin käyttöön sellaista käytöstä, joka oikeutti oppilaan erottamisen koulusta.

Tyytymättömyys vuoden 1989 päätökseen kasvoi 1990-luvun aikana. Koulujen johtajat valittivat muun muassa oppilaiden vanhempien ja heitä tukevien järjestöjen harjoittamasta painostuksesta sekä huivikysymysten ratkaisemisen vaatimasta ajasta ja vaivasta. Samaan aikaan voimistui myös näkemys siitä, ettei päätös riittänyt suojelemaan kansallisesti merkittävänä pidettyä laïcité-periaatetta kouluympäristössä: uskonnon näkyvyys valtion kouluissa alkoi monen mielestä olla liian suurta.

Vuonna 2003 poliitikot alkoivat vakavissaan keskustella siitä, tulisiko uskonnolliset tunnusmerkit kieltää lailla valtion kouluissa. Keskustelu koski virallisesti kaikkia näkyviä uskonnollisia symboleja, mutta käytännössä kyse oli niistä noin 1500 tytöstä, jotka kouluvuoden alkaessa syksyllä 2003 saapuivat kouluihin huivi päässä. Poliittinen vastaus kysymykseen uuden lain tarpeesta muotoutui lopulta melko nopeasti: Syksystä 2004 lähtien kaikki näkyvät uskonnolliset tunnusmerkit, niin huivit kuin näkyvät ristiriipuksetkin, ovat olleet kiellettyjä valtion kouluissa.

Vuoden 2004 laki rauhoitti päähuiveista käydyn keskustelun, mutta melko pian nostettiin esiin musliminaisten kasvot peittävä vaatetus, jonka katsottiin uhkaavan tasa-arvoa ja estävän kansalaisten toimimista yhdessä julkisessa tilassa. Kasvojen peittäminen nähtiin osoituksena haluttomuudesta integroitua osaksi yhteiskuntaa. Ranskassa arvioitiin vuonna 2009 olleen vajaat 2000 naista, jotka käyttivät joko kasvohuntua (niqab) tai naisen päästä varpaisiin peittävää burkaa. Myös tähän ongelmalliseksi koettuun pukeutumismuotoon saatiin ratkaisu lain muodossa, kun vuonna 2010 kiellettiin kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla, myös kaduilla.

Kaksi näkökulmaa Ranskan keskusteluihin

Ranskassa käytyjä keskusteluita musliminaisten pukeutumisesta voidaan tarkastella useista näkökulmista. Esitän niistä tässä yhteydessä kaksi. Ensimmäinen korostaa kansallisen identiteetin merkitystä. Ranskalaisissa keskusteluissa painottuivat vapauden, veljeyden, tasa-arvon ja laïcitén merkitys. On huomattavaa, että nämä laajalti hyväksytyt kansalliset arvot, eritoten laïcité, saavat Ranskassa monia, osin ristiriitaisiakin tulkintoja. Siten esimerkiksi vuoden 2004 lakia edeltäneissä keskusteluissa linjattiin muun muassa sitä, koskeeko laïcité kouluissa vain opettajia ja opetusta, vai myös oppilaita.

Lisäksi keskusteluita leimasi puhe tasa-arvosta. Päähuiveihin ja erityisesti kasvot peittävään vaatetukseen yhdistetään usein näkemys naisten alisteisesta asemasta miehiin nähden, ja tämä oli yksi keskeinen aihe, josta parlamentaarikot keskustelivat pohtiessaan näiden pukeutumismuotojen soveltumista ranskalaiseen kontekstiin. Musliminaisten pukeutumisesta käydyt keskustelut voidaankin nähdä rajanvetona siitä, mitä kaikkea ranskalaisuus pitää sisällään.

Toisessa näkökulmassa huivikeskusteluita tarkastellaan puolestaan erityisesti uskonnonvapauden kannalta. Uskonnonvapaus on eurooppalaisia valtioita laajasti yhdistävä perusoikeus, jonka keskeinen dokumentti on Euroopan ihmisoikeussopimus ja erityisesti sen 9. artikla, jossa taataan vapaus tunnustaa uskontoa yksityisesti ja julkisesti. Ranska on yksi kyseisen sopimuksen allekirjoittajista, ja uskonnonvapaus taataan myös maan kansallisessa lainsäädännössä. Eivätkö päähuivit ja kasvot peittävä vaatetus mahdu uskonnonvapauden piiriin?

Edellä mainittuun liittyen ranskalaisille keskusteluille oli ominaista päähuivien ja erityisesti kasvot peittävän vaatetuksen uskonnollisen aspektin minimointi. Peittävän vaatetuksen katsottiin vain harvoin olevan osoitus uskonnollisesta vakaumuksesta, ja enemmän huomiota sai näkemys, jonka mukaan päähuivit ja kasvojen peittäminen kertoivat pikemminkin poliittisesta vakaumuksesta.

Sekä vuoden 2004 että vuoden 2010 lait on myös kirjoitettu Euroopan ihmisoikeussopimus mielessä. Esimerkiksi valtion kouluja koskevan lain yhtenä perusteena oli se, että uskonnollista symbolia, ennen kaikkea huivia, käyttämätöntä nuorta tulee suojella painostukselta, jota hän voi kokea huivia käyttävien tyttöjen taholta. Huiveista käytyjen kiistojen todettiin myös rikkovan koulujen työrauhaa, ja sitä kautta yleistä järjestystä. Nämä ovat merkittäviä perusteluita, sillä Euroopan ihmisoikeussopimus mahdollistaa uskonnonvapauden rajoittamisen esimerkiksi juuri yleisen järjestyksen suojelun perusteella.

Lopuksi

Ranskassa musliminaisten vaatetus on osaltaan nostanut kysymykset identiteetistä ja arvoista julkiseen keskusteluun. Nämä kysymykset ovat olleet 2000-luvun Euroopassa muistakin syistä ajankohtaisia. Esimerkkejä on monia. Tässä mainittakoon monissa maissa nostetta saanut maahanmuuttovastainen poliittinen liikehdintä, Italiassa käyty keskustelu koulujen seinillä olevien krusifiksien oikeutuksesta sekä Euroopan maiden jakautuneet mielipiteet siitä, voidaanko EU:n perustuslakiin kirjata maininta Euroopan yhteisestä uskonnollisesta perinnöstä.

Ranskassa identiteettipohdintoja ovat vahvistaneet muun muassa globalisaatio ja Euroopan yhdentyminen, jotka kumpikin kyseenalaistavat kansallisten rajojen ja kansallisen identiteetin merkitystä. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys on saanut monen muun valtion tavoin myös Ranskassa kannatusta. Kriittisissä kannanotoissa islam nähdään usein, jos ei kansallisille arvoille aina vieraana, niin vähintään haasteellisena. Ranskan muslimit puolestaan edustavat monia eri oppisuuntia ja traditioita, eivätkä eri ryhmien välit ole aina ongelmattomat. Islam taasen joutuu uskontona edelleen kamppailemaan terrorismiin ja väkivaltaan liittyvien yleistysten kanssa, jotka saavat tuulta alleen aina, kun jokin islamiin tai muslimeihin liittyvä kielteinen tapahtuma ylittää uutiskynnyksen jossain päin maailmaa. Muun muassa nämä tekijät viittaavat siihen, että islamiin liittyvä keskustelu tulee jatkumaan niin Ranskassa kuin Euroopassa laajemminkin.

 

Kirjoittaja Johanna Konttori FM, YTM toimii tohtorikoulutettavana professori Tuula Sakaranahon johtamassa Suomen Akatemian tutkimusprojektissa Ylikansallisen islamin hallinta.
(s-posti: johanna.konttori (at) helsinki.fi)

Kirjallisuutta

Bowen, John R.: Why the French Don’t Like Headscarves. Islam, the State, and Public Space. Princeton and Oxford: Princeton University Press, 2007.

Euroopan ihmisoikeussopimus http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063

McGoldrick, Dominic: Muslim veiling controversies in Europe. Teoksessa Nielsen, Jorgen; Akgönül, Samim; Alibašic, Ahmet; Maréchal, Brigitte; Moe, Christian (eds.): Yearbook of Muslims in Europe, Volume 1. Leiden and Boston: Brill, 2009.

Nielsen, Jørgen S.: Islamin nousu Euroopassa. Teoksessa Martikainen, Tuomas ja Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas Kustannus, 2011.

Sakaranaho, Tuula: Muslimit Euroopassa. Teoksessa Kouros, Kristiina & Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Helsinki: Suomen Rauhanpuolustajat; Like, 2004.

Scott, Joan Wallach: The Politics of the Veil. Princeton and Oxford: Princeton University Press, 2007.

Selby, Jennifer A.: Islam in France Reconfigured: Republican Islam in the 2010 Gerin Report. Journal of Muslim Minority Affairs 31:3, 2011.

Yoder Wesselhoeft, Kirsten M.: Gendered Secularity: The Feminine Individual in the 2010 Gerin Report. Journal of Muslim Minority Affairs 31:3, 2011.