Mindfulness on metodi, jota käytetään uusissa niin sanotuissa kolmannen aallon kognitiivis-behavioristissa psykoterapioissa. Näiden terapioiden taustafilosofia perustuu pitkälti buddhalaisuuteen. Mindfulness on myös tieteellisesti tutkittu hoitomuoto, joka nauttii yhteiskunnallista arvostusta ja tukea. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, missä määrin metodin tehokkuus on sidottu sen taustafilosofiaan.

Asetun hyvään ja tasapainoiseen asentoon, hengitän ja annan mielen rauhoittua. Keskityn hengitykseeni. – Ajatuksia tulee mieleeni. Se on tarkoituskin. Totean niitä avoimesti havainnoiden... Ehkä ajatus on kivun tuottama ahdistus ja toivottomuus. Koen siihen liittyvän tunteeni ja ruumiintuntemukseni. Kuittaan sen: ”Minulle tuli tuollainen asia mieleen”. ”Taas tuo ajatus tuli mieleen”, ”se tuntuu minusta tältä”. Jätän arvioimatta onko se hyvä vai huono ajatus. Otan vastaan ajatuksia, tunteita ja aistimuksia, joita mieleeni nousee. Kun joku sisältö alkaa viedä mukaansa ajatusketjuina tai tunteeseen juuttumisena, palaan mieleni keskukseen, hengityksen havainnointiin.1

Mindfulness osana kognitiivisen psykoterapian kolmatta aaltoa

Perinteisessä kognitiivisessa psykoterapiassa tunnistetaan ja muokataan uudelleen haitallisia ajatuksia ja uskomuksia sekä testataan uusia ajatus- ja toimintamalleja. Jotain kättä pidempää tai ehkä kokonaisvaltaisempaa terapeutit ovat kuitenkin jääneet kaipaamaan, mistä kertoo viime vuosien innostus uusimpiin niin sanottuihin kolmannen aallon kognitiivisiin terapioihin.

Yllättäen uskonto on uudelleen palannut terapiakentälle sen jälkeen, kun terapiaprosessit pitkälti siirtyivät hengelliseltä areenalta terveydenhuoltohenkilökunnalle. Idästä tulleen Zen-buddhalaisuuden periaatteet hallitsevat kolmannen aallon ajatusmaailmaa. Mindfullnessia voidaan pitää sen tunnetuimpana muotona ja se on nopeasti levinnyt paitsi psykoterapiaan, myös terapiahuoneiden ulkopuolelle niin yritysvalmennukseen kuin työhyvinvointi-palveluihin. Mindfulness on meditaatiota, joka opettaa hyväksyvää, kantaa ottamatonta läsnäoloa ja havainnointia. Tästä syystä sen harjoittajan ei tarvitse kantaa erityistä diagnoosia voidakseen hyödyntää menetelmää.

Kabat-Zinn ja Linehan kehittävät menetelmää

Mindfulness-meditaatio on alun perin molekyylibiologi Jon Kabat-Zinnin kehittämä menetelmä kipupotilaiden stressin hallintaan Massachussetsin yliopistollisessa sairaalassa. Holmbergin mukaan Kabat-Zinn käänsi buddhalaisen dukkha-käsitteen, joka on sanskritia ja tarkoittaa kärsimystä, stressiksi. Hän ajatteli, että olisi vaikeaa tarjota amerikkalaisille lääkäreille ja potilaille dukkhan vähentämisen kurssia.

Toinen alan uurtaja on amerikkalainen psykologi Marsha Linehan, joka alun perin käytti epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivien potilaiden hoidossa menetelmää hyväksyvästä, havainnoivasta ja läsnäolevasta minästä keskeisenä osana kehittämäänsä dialektista käyttäytymisterapiaa, hyvin tuloksin.

Mindfulnessin tehokkuudesta on jo olemassa tutkimusnäyttöä. Englannin virallinen terveydenhuolto suosittaa sitä useiden psykiatristen sairauksien hoidossa sekä lääkäreiden stressin hallinnassa Myös Suomessa kolmannen aallon psykoterapiamenetelmiä käytetään aktiivisesti niin julkisessa terveydenhuollossa kuin yksityisillä psykoterapiavastaanotoilla.

Minän rooli terapiassa

Käsitys minästä on saanut uusia näkökulmia kolmannen aallon terapioiden lainatessa minäkäsitykseen liittyviä elementtejä buddhalaisesta perinteestä. Usein minä (self) nähdään yksinkertaistettuna koostuvan niistä, osittain dynaamisista, prosesseista, jotka ovat kerrostuneet mielen eri tietoisuuden tasoihin. Terapeutteja on mietityttänyt tämän aktiivisen ja passiivisen materiaalin merkitys ajattelun, tunteiden ja toiminnan säätelyssä.

Buddhalaisuuteen puolestaan liittyy keskeisenä oppina minän pysymättömyys ja tyhjyys. Mindfulnessin yhteydessä puhutaan minän liukuvuudesta, jolla voidaan viitata minän muuttuvuuteen tai häilyvyyteen. 

Keskeisenä mindfulness-harjoitteen tavoitteena on saavuttaa mielen sisäinen objektiivisuus tai tarkkailevan minän asema, joka hyväksyvästi havainnoi mielen kentän tapahtumia. Tarkkailevan minän ei tarvitse reagoida tai samaistua jokaiseen ohikiitävään ajatukseen tai tunteeseen, mikä mahdollistaa harkitsevan ja tahtoaan suunnitelmallisesti toteuttavan minän tilan.

Murehtiminen, pakkomielteisyys ajattelun tai toiminnan tasolla voidaan nähdä buddhalaista filosofiaa vasten liiallisena takertumisena tai omistussuhteen vahvistamisena ajatus- tai toimintamalleihin, jotka aiheuttavat kärsimystä. Mindfulness-harjoituksessa pyritään purkamaan tätä identifioitumista sekä kyseenalaistamaan ajatus- ja toimintamallien pätevyyttä.

Ei ajatusten uudelleenmuokkaamista vaan mahdollisuus oivalluksiin

Harjoituksissa ei tehdä varsinaista ajatusten uudelleenmuokkaamista, joskin tietynlaisten oivallusten suhteen ollaan kannustavia. Hyödyllisiä oivalluksia, jotka voivat tulla mieleen mindfulness-harjoitusten aikana, ovat esimerkiksi että 1) enin osa ajattelustamme on kokemusten kautta ehdollistunutta, eikä välttämättä totta; 2) miellyttäviä ja epämiellyttäviä ajatuksia tulee ja menee elämämme aikana, halusimme sitä tai emme; 3) kaikki ajatuksemme ja tunteemme ovat väliaikaisia ja 4) vaikka ajatus saisi meidät valtaansa, se on silti vain ajatus. Ajatus halutaan näin irrottaa totuuden tai syvemmän merkityksen välittäjäasemasta. Käsitys ajatuksesta pyritään ikään kuin irrottamaan itsenäiseksi yksiköksi.

Ulkoistaminen on keino, jolla saavutetaan etäisyyttä suhteessa ympäröivään maailmaan sekä mielen sisältöön. Samoin käsitys kaiken väliaikaisuudesta ja suhteellisuudesta auttaa irtautumaan mieltä kuormittavista tekijöistä, vaikka sinänsä harjoitusten tarkoituksena ei ole päästä eroon kiusallisista mielentiloista. Välillisesti kuitenkin pyritään säätelemään näiden mielentilojen vaikutusta toimintakykyyn sekä mielialaan ja helpottamaan siten oireilua.

Mindfullness-harjoitteissa niin ikään laajennetaan tietoisuutta tai testataan käsitystä mielen ja minän rajoista. Harjoitusten päämääränä ei ole syvä rentoutuksen tila tai irtautuminen todellisuudesta, vaan pikemminkin aistihavainnoista ja mielen sisäisistä liikkeistä tietoiseksi tuleminen sekä juurtuminen nykyhetkeen.

Kyseenalaistamista ja hyväksymistä

Relativismi ja radikaali hyväksyminen ovat edelleen buddhalaisuudesta tuttuja käsitteitä, jotka ovat usein läsnä kolmannen aallon terapioissa. Radikaali hyväksyminen kyseenalaistaa oikean ja väärän auktoriteetin ajattelun- ja toiminnansäätelyssä sekä sairaan ja terveen rajat mielen sisältöä arvioitaessa. Tarkoituksena on lisätä joustavuutta suhteessa omaan ajatteluun ja toimintaan, etenkin jos ajattelua ja toimintaa rajoittavat ankarat säännöt, tuomiot tai ehdottomuudet.

Vaikka arvotyöskentely ei suoranaisesti liity mindfulnessiin, on se usein osa kokonaisuutta, joka kulkee kolmannen aallon mukana. Arvotyöskentelyssä oleellista on löytää itselle toimivat arvot, joita ei tarkastella oikean ja väärän viitekehyksessä, vaan siten kuinka toimivia arvot ovat yksilön henkisen hyvinvoinnin ja toimivuuden kannalta. Käytännössä oikea ja väärä, hyvä tai paha -akselilla asioiden tarkastelu ei terminologialtaan ja filosofialtaan ole luontevaa kolmannen aallon terapioissa ja sitä pyritään välttämään.

Mindfullness lainaa buddhalaisia juuriaan pyrkiessään vähentämään ilmiöiden tai mielen sisällön kielellistä tarkastelua, selittämistä, käsitteiden luomista tai hierarkioiden rakentamista. Älyllistämisen ja liiallisen ilmiöiden sekä asioiden selittämisen nähdään estävän todellisen kokemisen tai havainnoimisen tilaa.

Hengellisyys ja sekulaari humanismi suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä

Kuvaus valaistumisesta tai universaalisesta ykseydestä, psykoterapeuttisessa kontekstissa, olisi vajaa kymmenen vuotta sitten ollut suorastaan asiaan kuulumatonta. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on ankarasti painottanut työntekijöiltään hengellistä sitoutumattomuutta. Käytännössä sekulaarinen humanismi on ollut virallinen lähtökohta, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Näyttöön perustuva lääketiede painottaa tuloksellisia tutkimustuloksia hoitomuodon valinnassa. Pioneerihenkiset kliinikot ovat kuitenkin osoittaneet, että myös uskonnollinen tai filosofinen hoito voi olla käypä muoto, mikäli tuloksellisuus on osoitettavissa tieteellisesti.

Poikkitieteellisen keskustelun tarve

Tuloksellisuus psykoterapeuttisissa hoidoissa mitataan yksilön hyvinvoinnissa ja yksilön näkökulmasta. Pitäisikö hoitomuotoja kehitettäessä pohtia myös niiden yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta? Onhan hoidettavia vuosittain satoja tuhansia? Olisi arvokasta, jos muutkin kuin terveydenhuollon ammattihenkilöt osallistuisivat keskusteluun lääketieteen laajentaessa uskonnollis-filosofiselle areenalle. Poikkitieteellinen keskustelu voisi auttaa arvioimaan olemassa olevaa tietoa, antaa uusia näkökulmia ja auttaa siten hoitomuotojen kehittämisessä.

Koulutusyhteisöissä Mindfulnessin taustafilosofia ei ole herättänyt keskustelua. Sitä markkinoidaan filosofiana, joka soveltuu eri uskontoja tunnustaville. Voidaan kuitenkin kysyä, onko terveydenhuollon edustajilla kuitenkaan tarpeeksi pätevyyttä arvioida asiaa kattavasti.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat sitoutuneet tarjoamaan tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa. Vuosia terveydenhuollossa toistettiin mantraa siitä, että puhdas (lääke)tiede on arvoneutraali ja uskonnoista riippumaton. Ajateltiin, että terapeutti ikään kuin toimii tällä neutraalilla maaperällä yhdessä potilaan kanssa. Teologia.fi- foorumilla kukaan ei liene hämmästyvän siitä tiedosta, että ihmisen ajattelu ja toiminta pohjautuu aina johonkin uskomus- ja siten arvojärjestelmään. Terapiaprosessissa terapeutti ja potilas ovat aina arvojen välisessä vuorovaikutuksessa, jossa ei voi välttyä vaikuttamiselta ja vaikutetuksi tulemiselta. Asia ei liene ongelmallinen, mikäli molempien arvo- ja uskomusjärjestelmä puoltavat valittua hoitomuotoa. Jos näin ei ole, voidaanko menetelmää mukailla vastaamaan asiakkaan arvo- ja uskomusjärjestelmää ilman, että hoito menettää sen virallisen statuksensa ja siten yhteiskunnallisen tuen?


Kirjoittaja LL Heidi Roberts on kognitiviinen lyhytterapeutti.


Kirjallisuutta

Holmberg, Nils: Zen, Mindfulness ja vaeltava mieli. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti 2/2005. Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry, 2005.

Kabat-Zinn, Jon: Kehon ja mielen viisaus. Tietoisen läsnäolon parantava voima. Helsinki, 2008.

Kabat-Zinn, Jon: Olet jo perillä. Tietoisen läsnäolon taito. Helsinki, 2004.

Kabat-Zinn, Jon: Täyttä elämää. Kehon ja mielen yhteistyö stressin, kivun ja sairauksien hoidossa. Helsinki, 2007.

Hayes, Steven C. & Spencer Smith: Get Out of Your Mind and Into Your Life. The New Acceptance and Commitment Therapy. Kanada, 2005.

Russ Harris: ACT made simple. An Easy-to-Read Primer on Acceptance and Commitment Therapy. Kanada, 2009.



Holmberg 2005, 2.