Nykyisin myynnissä olevilla lastenraamatuilla on pitkät perinteet. Raamattu oli 1800-luvulle asti kallis ja rahvaan kodissa harvinainen kirja. Kuitenkin sekä aikuiset että lapset pääsivät tutustumaan Raamatun tekstiin aapisten ja katekismusten välityksellä jo viimeistään 1600-luvulta lähtien. 1700-luvulla yleistyivät kouluissa ja muussa lasten opetuksessa Raamatun tekstien lyhennelmät. Ne pyrkivät kertomaan erityisesti Raamatun tapahtumahistoriaa ja esittämään Raamatun yhtenäisenä kertomuksena. Nykyään myös kokoraamatuissa on pyritty näkemään Raamattu kertomuksena. Siitä ovat osoituksena muun muassa jaenumeroinnin häivyttäminen ja luopuminen Raamatun lakikirjanomaisuudesta, joka oli tyypillistä Raamatulle 1600-luvulta lähtien.

Aapinen ja katekismus - lasten ensimmäinen Raamattu

Hän sanoi itsekseen: "Nyt tahdon aina karttaa niin paljon kuin mahdollista kirjakauppaa, etten tulisi kiusatuksi ostaa itselleni satukirjoja säästörahoillani, waan tahdon säästää ne siksi kun saan niin paljon, että voin ostaa itselleni raamatun."

Näin tuumii pieni Hannu-poika Pyhäkouluyhdistyksen traktaatissa vuonna 1900. Raamatun ostaminen oli mahdollista myös lapselle, kun tämä oikein ahkerasti säästi viikkorahansa kirjahankintaa varten. Suuri kiitos tästä kuului Pipliaseuralle. Se oli jo vuodesta 1812 lähtien aktiivisesti julkaissut edullisia Uusia testamentteja ja Raamattuja levittääkseen Raamatun sanoman niiden välityksellä kaikkiin koteihin.

Raamatut kodeissa yleistyivät vasta 1800-luvun kuluessa ja lasten käytössä vielä myöhemmin. Raamatunkertomukset olivat kuitenkin tulleet tutuiksi niin aikuisille kuin lapsillekin jo paljon aikaisemmin. Ensimmäinen omakohtainen kosketus raamatuntekstiin saatiin aapisista ja katekismuksista, joihin sisältyivät käskyt, kasteen, ehtoollisen ja ripin asetussanat, Isä meidän -rukous sekä Herran siunaus. Erityisesti lapsia tässä yhteydessä ajatteli jo Turun piispa Johannes Gezelius vanhempi. Hänen vuonna 1666 sekä suomeksi että ruotsiksi kirjoittamansa katekismus oli nimeltäänkin Yxi lasten paras tavara. Nykyisenkaltainen lastenkirja Gezeliuksen katekismus ei ollut, mutta sen laatijalla oli jo selvä pedagoginen näkemys. Lukutaitoa oli opetettava jo lapsille ja opetuksen oli edettävä helpoimmista osioista vaikeampiin. Samoin sisälukutaitoa oli korostettava perinteisen ulkoa opettelun sijaan.

Gezeliuksen katekismukseen kuului myös aapinen, jonka saattoi ostaa myös erillisenä, edullisena painoksena. Gezelius pyrki tuottamaan koulukirjoja ja uskonnollista peruskirjallisuutta niin halvalla, että myös lapsi saattoi omistaa oman kirjan ja tulla itse sen avulla vakuuttuneeksi autuutensa perustasta.

Raamatunhistorioita ja lasten raamattuja 1700-luvulta lähtien

Erityisiä lapsille tarkoitettuja Raamattuja ja raamatunhistorioita ryhdyttiin julkaisemaan 1700-luvulla. Vuoden 1724 koulujärjestyksen mukaan raamatunhistoriaa käytettiin ensisijaisesti kouluopetuksessa triviaalikoulun II ja III luokalla sekä apologistanluokalla. Suomessa käytetyt lasten raamatut olivat saksalaista alkuperää. Yleisimmin käytettyjä olivat hampurilaisen rehtorin Johann Hübnerin ruotsinnos Två gånger två och femtio utvalda bibliska historier utur gamla och nya testamentet (1. ruotsinkielinen p. 1727) ja Göttingenin yliopiston professorin Johann Peter Millerin Sammandrag af de vigtigaste Bibliska Historier (1. ruotsinkielinen p. 1771).

Millerin raamatunhistorian suomennosilmestyi vuonna 1774. Sen käänsi silloinen Uudenmaan jalkaväkirykmentin pastori, myöhemmin Porvoon piispana tunnettu Zacharias Cygnaeus. Hänellä ei ollut takanaan erityistä koulu-uraa, mutta hän oli toiminut rykmentinsaarnaajana viitisentoista vuotta. Kenties kirja oli osoittautunut hyödylliseksi myös sotamiesten opetuksessa, mistä syystä hän kiinnostui sen suomentamisesta. Ainakin Helsingissä kirjan omisti, tosin ruotsinkielisenä, muun muassa sotatuomari David Bergenfelt.

Millerin Tarpellisimbain Historiain Lyhykäinen Ulosweto Pyhästä Raamatusta, Nuorelle Kansalle, Eläwän Uskon Ylösherättämisexi Ja Wilpittömän Jumalan Pelwon kehoituxexi oli ensimmäisiä suomeksi ilmestyneitä Raamatun lyhennelmiä. Siksi sillä oli kysyntää myös koulujen ja varsinaisen lastenopetuksen ulkopuolella. Kirjan myyntiä edisti Kuninkaallisen Majesteetin määräys, joka velvoitti emäseurakunnat hankkimaan kirjasta 20 ja kappelit kymmenen kappaletta kirkon varoilla. Ainakin Turun hiippakunnassa tarkoitus oli myydä kirjat edelleen seurakuntalaisille. Vaikka Kuninkaallinen Majesteetti halusikin tällä tavalla osoittaa valtaansa, tällä kertaa hänen suositukseensa suhtauduttiin seurakunnissa suopeasti. Porvoon kapituli hankki kirjaa varastoihinsa yli hiippakunnan tarpeiden ja joutui siksi kaupittelemaan sitä vanhasta varastosta seurakunnille vielä vuonna 1817. Kuitenkin Millerin kirja oli käytössä Itä-Suomessa myöhemminkin. Jo vuonna 1819 viipurilainen Andreas Cederwaller otti siitä näet uuden painoksen.

Raamattu opettavaisena kertomuksena

Miten sitten Millerin raamatunhistoria tai lastenraamattu poikkesi kokoraamatusta? Miller on halunnut luoda lyhennelmässään Raamatusta selvästi kertomuksen. Kokoraamatun tavoin kirjanen jakaantuu Vanhan ja Uuden testamentin osuuksiin. Uuden testamentin kohdalla Miller kertoo kertomuksen Jeesuksen elämästä. Se alkaa Jeesuksen edelläkävijästä, Johannes Kastajasta ja päättyy Paavalin kääntymykseen. Keskeisellä sijalla ovat evankeliumit, jotka kuvaavat tapahtumahistorian. Kirjeiden ohella Miller jättää kertomuksensa ulkopuolelle myös evankeliumeista kaikki laajemmat, filosofiset ja teologiset pohdinnat.

Koska oleellista on ollut tuottaa yhtenäinen kertomus, kaikki Raamatun tekstit on pantu palvelemaan tätä päämäärää. Uusi testamentti on esitetty 44 lyhyessä luvussa, jotka koostuvat yhden tai useamman evankeliumin teksteistä. Eniten Miller on turvautunut Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeihin, jotka kertovat pääosin samat raamatunkertomukset. Hän viittaa kuitenkin myös Johanneksen evankeliumiin esimerkiksi kertoessaan Nikodeemuksesta, Martasta ja Mariasta, Lasaruksen kuolleista herättämisestä, Jeesuksen ratsastamisesta Jerusalemiin ja ehtoollisen asettamisesta. Viimeksi mainitussa kohdassa esiintyy kirjan ainoa viittaus Paavalin kirjeisiin (1 Kor. 11).

Suomennoksessaan Cygnaeus seuraa Raamatun tekstiä osittain, silloin, kun teksti toimii itsekseen, ilman selityksiä. Välillä hän kuitenkin lisää tekstin joukkoon sidesanoja ja -lauseita tehdäkseen siitä sujuvampaa ja kerronnallisesti kiinnostavampaa. Koska kirjan tarkoitus on myös opettaa, Miller on lisännyt alaviitteisiin lukuisan määrän Raamattuun liittyviä kysymyksiä, joiden vastaukset löytyvät tekstistä. Tällainen sokraattinen, kysymyksiin ja vastauksiin perustuva opetustapa oli yleinen paitsi useimmissa katekismuksissa, myös liki kaikissa lapsille suunnatuissa raamatuissa ja raamatunhistorioissa vielä 1800-luvulla.

Erityisesti valistuksen aikana ryhdyttiin korostamaan lapsille kirjoitetun kertomakirjallisuuden merkitystä. Lastenkirjallisuuden tuli tietysti edustaa korkeaa moraalia, mutta eettiset ja moraaliset opetukset oli mahdollista julkaista myös lapsia kiinnostavassa muodossa. Suomessa arkkipiispa Jacob Tengström kirjoitti 1700-luvun lopulla ensimmäiset lasten lukukirjat. Niissä kristinopin opetus oli saanut rinnalleen satuja ja opettavaisia kertomuksia. Tengströmin lukukirjoista tuli pian varsin suosittuja. Ne olivat ensimmäisiä suomalaisia kirjoja, joita aktiivisesti kaupiteltiin myös emä-Ruotsiin. Muualla Euroopassa kehittäviä, moraalisia, usein uskonnollissävyisiä kertomuksia oli julkaistu jo aiemmin.

Ei siis ihme, että sekä kotiopettajana että koulun rehtorina toiminut Miller näki, millaisten tekstien avulla lapset ja nuoriso saadaan kiinnostumaan Raamatusta. Kertomus, seikkailu ja tekstin sisäinen jännite toimivat hänen kirjassaan mielenkiinnon herättäjinä ja ylläpitäjinä. Millerin lasten raamattu on merkki yrityksestä palata uuden ajan alun jaenumeroimattomaan Raamattuun. Raamattuhan oli 1600-luvun kuluessa muuttunut kertomuksesta lakikirjanomaiseksi ingresseineen ja jaenumeroineen. Lastenraaamatun suuntaan on kehitetty myös nykyraamattua. Lakikirjanomaisuus on väistynyt ja jaenumerot muutettu useissa laitoksissa olemattoman pieniksi merkeiksi jakeiden yläkulmiin. Nykyaikaiset lapsille suunnatut Lastenraamatut ja Raamatun kertomuksia sisältävät kuvakirjat edustavat samaa perinnettä kuin Millerin ja hänen aikalaistensa lastenraamatut. Raamattu kertomuksena sopii lapsille ja kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat, se miellyttää myös aikuista lukijaa.

Artikkelin kirjoittaja Tuija Laine on kirkko- ja kirjahistorian dosentti Helsingin ja Joensuun yliopistoissa. 

Henrik - kirjahistoriallinen tietokanta

Libris - Nationella bibliotekssystem

Kirjallisuus

ABC. Lukeminen esivallan palveluksessa. ABC. Läsandet i överhetens tjänst. Kansalliskirjaston Gallerian julkaisuja nro 2. Helsinki, 2002.

Hanho, J. T.: Suomen oppikoululaitoksen historia I. Ruotsin vallan aika. Porvoo - Helsinki, 1947.

Laine, Tuija: Johannes Gezelius vanhemman katekismus ja sen lähteet. TA 98. Helsinki, 1993.

Laine, Tuija: Kolportöörejä ja kirjakauppiaita. Kirjojen hankinta ja levitys Suomessa vuoteen 1800. SKST 1098. Helsinki, 2006