keskusteleva kouluryhma edvin johansson unsplash600x314Kuva: Edvin Johansson, unsplash.com.
Yhdistetyt katsomusopetusjärjestelyt eri puolilla Suomea ovat herättäneet paljon huomiota viime vuosina. Katsomusopetuksen lähtökohdista ja toteuttamisesta kiistelevät erilaiset intressiryhmät, mutta empiiristä tutkimustietoa siitä, mitä suomalainen yhdistetty katsomusopetus tarkoittaa, on verrattain vähän. Mikä on katsomusaineiden tehtävä yleissivistävän kasvatuksen ja koulutuksen osana?

Osittain yhdistetty katsomusaineopetus tavoittelee dialogisuutta

Osittain yhdistetty katsomusopetus, jossa eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon oppituntien opetusta on yhdistetty, perustuu eri katsomusaineiden opetussuunnitelmien samankaltaisten osien yhteiseen opettamiseen. Artikkelimme koskee erityisesti pääkaupunkiseudun yläkouluissa tapahtuvaa osittain yhdistettyä opetusta, jota on tutkittu Helsingin yliopistossa. Opetusjärjestelyiden taustalla on ollut halu tarjota valmiuksia dialogiin ja kohtaamiseen monikatsomuksellisessa yhteiskunnassa, sekä luoda yhdenvertaisuutta eri katsomusaineiden oppilaiden ja opetuksen välille.

Eräässä osittain yhdistettyä opetusta toteuttavassa koulussa kerättiin tutkimuksiin liittymätöntä kurssipalautetta keväällä 2018.  Erityisesti kaksi teemaa ovat huomionarvoisia: dialogi ja kiire. Palautteista voidaan muodostaa yhdistelmäsitaatti:

Moni keskittyi opetukseen ja kertoi omia näkökantojaan. Oli mukavaa käydä keskustelua luokkalaistemme kanssa ja oli kiinnostavaa kuulla eri ihmisten mielipiteitä käsittelemistämme aiheista. Olisin halunnut keskustella omista kokemuksistamme vielä enemmän.

Yhdessä keskusteleminen ja pohtiminen eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa on yhteisiä rajapintoja etsivän opetuksen vahvuus. Oppilaille tarjotaan foorumi, jossa aiheista voi ja saa keskustella katsomusaineiden asiantuntijan ohjauksessa. Opettaja pyrkii omalla asiantuntemuksellaan taustoittamaan erilaisten kantojen perusteluja, silloinkin kun ne eivät nouse keskustelussa esille tai ne eivät nauti enemmistön suosiota. Opettajalta tämä vaatii erityisesti laajaa sisältöjen hallintaa, pedagogista osaamista ja kunnioittavaa otetta erilaisia näkökulmia kohtaan.

Monessa osittain yhdistettyä katsomusopetusta toteutettavassa koulussa oppilaat ja opettajat tulevat monenlaisista taustoista ja kansainvälisyys sekä moninaisuuden kohtaaminen ovat arkisia asioita. Tästä näkökulmasta erottelut eri katsomusaineiden opetuksen välillä tuntuvat aikansa eläneiltä. Opetuksen tulee kuitenkin vastata minimissään opetussuunnitelmien sisältöjä ja parhaimmillaan tarjota lisäksi syventävää tietoa, sekä havaittuja tarpeita vastaavaa opetusta.

Jos opettaja- ja tilaresursseja on tarpeeksi, voidaan tarvittaessa opiskella välillä yhdessä ja välillä erikseen. Samassa luokkahuoneessa voidaan eriyttää opetusta erilaisin materiaalein ja tehtävin. Tehtävien eriyttäminen auttaa erilaisia oppijoita ja eriyttämiseen tottuneet oppilaat suhtautuvat luontevasti siihen, etteivät kaikki opiskele koko ajan samalla tavalla. Vieraiden ja vierailujen merkitystä ei voi myöskään korostaa liiaksi.

Tärkeää osittain yhdistetyssä opetuksessa on löytää eri katsomusaineita yhdistäviä teemoja ja ilmiöitä, joiden kohdalla pohditaan yhdessä myös erillään opiskeltuja asioita. Kaikki katsomukset ovat yhtä arvokkaita, eikä opetusta tule rakentaa vain yhden katsomuksen opetussuunnitelman ehdoilla, vaikka enemmistö ryhmästä sitä edustaisikin. Mallissa opettajiin kohdistuu paljon paineita sisällön hallinnan, materiaalien tuottamisen ja inklusiivisen ilmapiirin luomisen suhteen. Opettajien välinen yhteistyö on suunnittelussa tärkeää myös laajojen sisältömäärien vuoksi. Kiire, joka eri opetussuunnitelmien sisältöjen ja ajankohtaisten pohdintojen käsittelyssä saattaa ilmetä, on yksi merkittävimmistä uhkista toivotun dialogin toteutumiselle.

Osittain yhdistetty opetus ja oppilaat

Osittain yhdistettyä opetusta koskeva tutkimusaineisto koostuu muun muassa oppilaiden kokemuksista sekä huoltajien ja opetuksen järjestäjien näkemyksistä. Osittain yhdistetty opetus koetaan tutkimusten perusteella myönteisenä ilmiönä. Oppilailta kerätyssä tutkimusaineistossa korostuvat usein yhdessäolon ja katsomusten yksilöllisyyden teemat. Oppilaat arvioivat, että yhdistäminen luo samaa yhdenvertaisuutta, joka muiden aineiden piirissä pääosin vallitsee. Oppilaat voivat siis opiskella ja pohtia aiheita yhdessä ystäviensä kanssa katsomustaustasta riippumatta. Oppilaat kokivat myös, että opetusaikojen, ryhmäkokojen, oppimateriaalien ja opetuksen kohdalla yhdenvertaisuus toteutuu paremmin kuin eriytetyssä opetuksessa. Osa oppilaista koki hyvin myönteisenä sen, että yhteinen opetus ei tee oletusta siitä, mihin oppilas kuulumisensa perusteella uskoo tai ei usko.

Oppilaiden mielestä keskeistä oli opettajan luoma yhteenkuuluvuuden ilmapiiri, jolloin opettaja huomioi oppilaiden katsomuksia tasavertaisesti nostamatta kenenkään taustaa tarpeettomasti esille. Oppilaat arvostivat sitä, että he saivat kertoa näkemyksistään omilla ehdoillaan. Opettajien tuleekin katsomusopetuksessa kiinnittää erityistä huomiota erilaisiin puhetapoihin ja siihen, että he huomioivat mahdolliset erilaiset suhtautumistavat katsomuksellisiin kysymyksiin.

Tutkimuksissa havaittiin pieni, mutta tulosten tulkinnalle tärkeä ryhmä oppilaita, jotka korostivat eriytetyn uskonnon opetuksen merkitystä. Perusteluna oli erityisesti omaa uskontoperinnettä koskeva tieto, jota he kokivat saavansa näillä tunneilla. Lisäksi osalla elämänkatsomustiedon oppilaista esiintyi ennakkoluuloja uskontojen käsittelyä kohtaan tai he kokivat uskonnon roolin painottuvan opetuksessa liikaa.

Keskeisin tutkimustulos on se, että oppilaat arvostivat suuresti katsomusten yksilöllisyyden ja tulkinnallisuuden näkymistä luokkahuoneessa. Oppilaat pitivät tärkeinä oppimiskokemuksina tilanteita, joissa luokkakaverit esittävät erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja katsomusperinteestään. Näiden keskustelujen pohjalta muodostui kuvaa siitä, miten uskonnot ja katsomukset näkyvät järjestäytyneiden katsomusten sijaan ihmisten elämässä ja tulkinnoissa eri tavoin: osalle kulttuurisina ilmiöinä, jollekin tietoisena valintana, toisille taas perheen perinteinä. Parhaimmillaan nämä kokemukset voivat ehkäistä yksipuolista tai jopa stereotyyppistä ymmärrystä katsomuksista. Tämä voidaan nähdä oleellisena osana ajattelun taitojen kehittymisen tavoitteita.

Mihin menet, katsomusopetus?

Millä tavoilla katsomusten elävän ja yksilöllisen luonteen ymmärtämistä voitaisiin saada aikaan? Tutkimustulokset haastavat pohtimaan sitä, missä määrin nykyinen katsomusopetus luo dialogia sekä ymmärrystä katsomuksista osana yksilöiden elämää ja identiteettiä. Identiteetti ja yksilön katsomus ovat monitahoisia ja muovautuvia kokonaisuuksia, jotka eivät välttämättä rajaudu selviin kategorioihin.

Yhdistetyt opetusjärjestelyt voivat hyvin suunniteltuna tarjota ymmärrystä katsomusten monimuotoisuudesta ja mahdollisuuksia dialogille. Opetuksen järjestelyiden muoto, luonne ja laatu vaihtelevat kuitenkin suuresti, koska yhteisiä suuntaviivoja järjestämiseen ei ole ja resurssit opetuksen toteuttamiseen ovat vaihtelevia. Katsomusopettajien laaja pätevyys eri katsomusaineiden opettamiseen ja opettajien välinen yhteistyö ovat myös tärkeitä lähtökohtia osittain yhdistetyn opetuksen onnistumiselle.

Erityisesti uskontojen opetussuunnitelmien olisi hyvä kehittyä siten, että opetuksessa voitaisiin reagoida entistä paremmin ajankohtaisiin nuoria askarruttaviin katsomuksellisiin ilmiöihin. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa tämä lähestymistapa on keskeinen ja tilaa opiskelijoiden yksilöllisen elämänkatsomuksen ja identiteetin reflektiolle on enemmän. Ajankohtaisiin kysymyksiin tarttuva opetus tarjoaa motivoivan ja merkitykseltään ymmärrettävän lähestymistavan oman katsomuksen ja identiteetin rakentamiseen.

Tutkimustuloksista nousevissa kokemuksissa korostetaan erityisen paljon yhdessäolon, elävään elämään sitoutuvan katsomuksellisen pohdinnan, ajankohtaisten elämänkysymysten, dialogin ja yhdenvertaisuuden merkitystä katsomusopetuksessa. Katsomusopetuksen kehittämisessä onkin pohdittava, millainen malli voisi palvella näitä tavoitteita, jotka tukevat yksilön kasvua monikatsomuksellisen yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi. Tähän tarvitaan lisää tutkimustietoa ja didaktista kehittämistyötä. Laajasti ja monesta näkökulmasta käsitellyt katsomukselliset kysymykset ovat relevantteja yhteiskunnallisen toimijuuden, mutta myös nuoren identiteetin kehityksen kannalta.

Kirjoittajat

ahs vesaVesa Åhs.kapylehto karoliinaKaroliina Käpylehto.Poulter SailaSaila Poulter. kallioniemi ArtoArto Kallioniemi.TM Vesa Åhs on väitöskirjatutkija sekä uskonnon, psykologian ja elämänkatsomustiedon opetusharjoittelua ohjaava opettaja Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunnassa.

TM Karoliina Käpylehto on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa sekä uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtori ja opinto-ohjaaja.

KT, dosentti Saila Poulter on uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Arto Kallioniemi toimii professorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja vastaa katsomusaineiden opettajankoulutuksesta. 

 

Kirjallisuus

Kimanen, Anuleena. & Poulter Saila: Teacher discourse constructing different social positions of pupils in Finnish separative and integrative religious education. Journal of Beliefs & Values 39(2), 144-156, 2017.

Käpylehto, Karoliina: Kulosaaren malli - dialogiin perustuva katsomusaineiden opetusjärjestely. Teoksessa H. Cantell (toim.), Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia, Juva: PS-kustannus, 123-146, 2015

Ubani, Martin: What makes students feel authentic in an integrated RE classroom? Journal of Beliefs and Values, 39(2), 169-181, 2018

Åhs, Vesa, Poulter, Saila & Kallioniemi, Arto: Encountering Worldviews: Pupil Perspectives on Integrative Worldview Education in a Finnish Secondary School Context. Religion & Education, 43(2), 208-229, 2016.

Åhs, Vesa, Kallioniemi, Arto & Poulter, Saila: Developing integrative practices in a separative RE system: Some Finnish perspectives. Teoksessa S. Poulter, I. Rissanen & M. Ubani (toim.). Contextualising dialogue, secularisation and pluralism: Case analyses in Finnish public education. Waxmann, 2019 (painossa)