Reflektiivisen ajattelun ja dialogisen keskustelun harjoittelua voi perustellusti pitää koulukasvatuksen ydinasioina. Erityisen luonteva paikka niille tarjoutuu katsomusopetuksessa, jossa pyritään oman maailmankatsomuksen hahmottamiseen ja erilaisten katsomusten kohtaamiseen.

talitintit keskustelee kuva andrew martin pixabay 600x314Kuva: Andrew Martin/ Pixabay.

Dialogisuus ihanteesta käytännöksi

Dialogisuus kuuluu nykyaikaisen kasvatusfilosofian ja pedagogiikan tuttuihin ihanteisiin. Nykyajassa dialogitaitojen tarpeellisuus vieläpä korostuu kärjistyviä jännitteitä purkavana, demokratiaa ylläpitävänä voimana. Varsinainen haaste on kuitenkin kauniiden teorioiden toteuttaminen käytännössä, eikä opettajilla ole ollut siihen koskaan liiaksi konkreettisia välineitä.

Kun dialogia harjoitellaan käytännössä, ei pidä ajatella, että konsensus tai yhden oikean vastauksen löytäminen olisivat tarpeellisia päämääriä. Yhteisymmärrys ja yksimielisyys ovat merkityksiltään selvästi erilaisia tavoitteita, eikä ajattelun kehittyminen tarkoita aina sitä, että löydämme lopullisia ratkaisuja. Toisten näkökulmia voidaan oppia ymmärtämään ja kriittistä ajattelua voidaan harjoitella ilman, että silti päädytään olemaan samaa mieltä. Harjoiteltavana on ennen kaikkea yhtäältä taito ja halu sitoutua dialogiin, kunnioittaa ja kuunnella kaikkien siihen osallistuvien näkemyksiä, sekä toisaalta valmius edetä kohti perustellumpia, selkeämpiä ja monipuolisempia ajattelutapoja. Samoja periaatteita voidaan seurata myös pedagogisesti hyvin toteutetussa debatissa, jota ei opetusmuotona kannata katsomusopetuksessakaan mieltää dialogin vastakohdaksi.

Dialoginen, tutkiva ajattelu on kärsivällisyyttä vaativa käytäntö, jota pitää harjoitella pitkäjänteisesti. Se kehittää kykyjä, joita monilla oppilailla ei koulun ulkopuolella ole mahdollisuutta harjoitella.

Pedagoginen filosofointi on tutkivaa yhteisajattelua

Pedagogisen filosofoinnin pioneeri oli yhdysvaltalaisprofessori Matthew Lipman, joka kehitteli yhdessä kollegoidensa kanssa P4C-ohjelmaa (Philosophy for Children) jo 1960-luvun lopulta alkaen. Innoitus tuli muun muassa filosofi John Deweylta, jolle filosofian ja kasvatuksen kytkös oli perustavanlaatuinen. Lipman tähdensi puolestaan filosofian ja lapsuuden sidettä: filosofia on kyseenalaistamista ja perusteiden kysymistä, joten se luontevasti yhdistyy lapsille tyypilliseen uteliaisuuteen ja ihmettelyyn.

Lipmanille filosofia merkitsi yleistä tutkivaa reflektiota, jonka kautta voidaan lähestyä muita tiedonaloja ja tarkastella mitä tahansa oppilaita kiinnostavaa kysymystä minkä tahansa oppiaineen parissa. Filosofisten kysymysten lisäksi pohdinnan kohteeksi asettuu itsereflektiivisesti myös osallistujien oma ajattelu: miksi ajattelemme kuten ajattelemme (ja keskenämme eri tavoin), miksi maailmankuvamme ja moraalimme ovat sellaisia kuin ovat, miksi uskomme siihen mihin uskomme? Tällaiset kysymykset ovat katsomusaineiden perusasioita.

Reflektiivisen ajattelun harjoittelun lisäksi filosofointi sopii katsomusopetukseen juuri siksi, että siinä korostuu erilaisten näkemysten kohtaaminen dialogisen ja pohtivan keskustelun muodossa.

Avainasemassa on metakeskustelu

Filosofointi etenee tyypillisesti muutamissa vaiheissa. Aluksi opettaja esittelee virikkeen (kertomus, uutinen, taideteos, toiminnallinen harjoitus tms.), joka toimii ajattelun herätteenä. Oppilaat miettivät, millaisia kysymyksiä herää, ja kysymykset käydään läpi niin, että oppilaat itse valitsevat, mihin perehtyvät tarkemmin. Samalla oppilaille viestitään, että kysymysten etsiminen on tärkeää, ja niitä herää myös aiheista, joihin opettajallakaan ei ole valmista vastausta. Jo kysymysten esittämiseen kannattaa liittää merkitysten täsmentämisen ja perustelemisen harjoittelua: Mitä tarkoitat, kun sanot, että...? Miksi juuri tämä aihe on mielestäsi tärkeä?

Seuraavassa tutkivassa vaiheessa kehitellään vastausehdotuksia ja analysoidaan, jäsennellään ja arvioidaan niitä yhdessä sekä esitetään puoltavia tai eriäviä näkemyksiä. Tavoitteena on harjaantuminen esillä olevan ongelman monipuoliseen ja taitavaan käsittelyyn: toisten kuuntelemiseen ja toisilta oppimiseen, kokemusten vertailuun, omien väitteiden perustelemiseen, ja havainnollistamiseen, käsitteiden tutkimiseen, arvostusten punnitsemiseen ja niin edelleen.

Lopuksi tehdään yhteenvetoa, ja vaikka yhteistä ratkaisua ei olisikaan saavutettu, huomataan silti, että nyt aihetta ymmärretään monipuolisemmin ja perusteellisemmin kuin aluksi. Prosessi itsessään on lopputulosta tärkeämpi: tavoitteena on harjaantua niin älyllisissä kuin sosiaalisissa tutkailemisen taidoissa. Avainasemassa on metakeskustelu, jossa oppilaat opettajan avustuksella pohtivat aika ajoin keskustelunsa sujumista:

Kuuntelimmeko toisiamme? Osasimmeko esittää perusteita väitteillemme? Pääsimmekö aiheessa syvemmälle? Mitä kannattaisi ensi kerralla tehdä toisin?

Ajattelun kehittäminen ja kunnioittava asenne on sovitettava yhteen

Filosofoiva opetusryhmä on versio deweyläisestä demokraattisesta yhteisöstä. Ihmisen yksilöllisyys, ajattelu ja toiminta muotoutuvat sosiaalisessa ympäristössä – ajatellakseen taitavasti yksilön täytyy saada osallistua älykkäästi ja toisia kunnioittavasti ajatteleviin yhteisöihin.

Lipmanille dialogin ja keskustelun ero on siinä, että dialogi pyrkii muutokseen. Siinä missä keskustelu on ajatusten ja mielipiteiden vaihtoa, dialogi on yhteistä tutkimista, jonka kautta ymmärrys käsiteltävistä asioista muuttuu. Ryhmä auttaa yksilöä korjaamaan ajatteluaan ja ryhmän yhteinen ajattelu kehittyy kunkin yksilön antaman panoksen pohjalta.

Kriittistä ja taitavaa ajattelua on mahdotonta oppia ilman, että prosessiin kuuluu tottuminen oman erehtyväisyyden tunnistamiseen ja tunnustamiseen myös toisten edessä. Ihmisten tasavertaisuus on luovuttamaton moraalinen periaate, mutta mielipiteet eivät sen sijaan ole tasa-arvoisia. Monet väitteet ovat faktuaalisesti virheellisiä ja monet käsitykset perusteettomia. Ja jotkin tavat ilmaista mielipiteitä ja katsomuksia ovat dialogin kannalta paljon hedelmällisempiä kuin toiset.

kysymysmerkki pixabay 600x314Kuva: Pixabay.
On siis yhtäältä opittava tunnistamaan, miten jokin väite on oikeutetumpi ja vankempi kuin jokin toinen. Toisaalta on kehityttävä toisia kunnioittavassa keskustelutavassa. Tämä korostuu etenkin keskusteltaessa arvoista ja katsomuksista, joissa ihmisten välillä jää aina jäljelle myös sellaisia käsitysten ja kokemusten eroja, joita ei voi eikä ole tarkoituskaan purkaa pois. Silti niitäkin on totuttava kyseenalaistamaan ja tarkastelemaan eri näkökulmista.

Filosofoinnissa yhdistyy kaksi katsomusopetuksessa tähdellistä periaatetta: elämän ”suurista kysymyksistä” vallitsee monia näkemyksiä, joiden eroja on syytä oppia kunnioittamaan, mutta niitä voidaan silti pohtia rationaalisella tavalla ja opetella katsomaan niitä etäännytetysti – jolloin omat uskomuksensa ja vakaumuksensa voi pyrkiä näkemään ainakin osittain toisten silmin. Hyvät perustelut ja fiksumpi tapa esittää ne voidaan havaita sillä hetkellä parhaiksi keinoiksi lähestyä jotakin ongelmaa. Opetustilanteen kannalta olennaista on, että syntyy kokemus yhteisajattelusta ja ajatusten jaetusta omistajuudesta. Kun tutkiva dialogi tuntuu ajattelun yhteiseltä avaamiselta ja kehittelyltä, kenenkään ei tarvitse tuntea jäävänsä paitsioon tai joutuvansa kiistelevien väitteiden kilpailutilanteen ottavaksi osapuoleksi.

Tutkivan yhteisön toiminnan on erityisen tärkeä perustua luottamukseen ja jäsenten keskinäiseen arvostukseen, sillä omien ajatusten ja uskomusten ilmaiseminen ja toisten näkemyksiin vastaaminen tekee myös haavoittuvaksi. Opettajan keskeisenä pohjustavana tehtävänä on ryhmäyttäminen, turvallisen ilmapiirin luominen ja keskustelun ohjaaminen pedagogisesti tahdikkaalla tavalla.

Tutkivan yhteisön turvalliseen ilmapiiriin kuuluu, että kestetään myös hämmennyksen ja epävarmuuden tunteita, joita syntyy, kun tarkastellaan vaikeita, moniselitteisiä ja kiistanalaisia aiheita yhdessä ja kun omat näkemykset tulevat haastetuiksi. Moniselitteisyyden sietäminen on tarpeellista paitsi kriittisen ajattelun kognitiivisten taitojen kehittymiselle, myös dialogiin vaadittavien sosiaalisten ja emotionaalisten valmiuksien oppimiselle.

Yhteisajattelu edistää myös yhteisöllisyyttä

Filosofointi on herättänyt kiinnostusta Suomessa, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana on ilmestynyt lukuisia suomenkielisiä julkaisuja, käytännön oppaita. Vuonna 2015 perustettiin myös alan suomalainen yhdistys Filo ry. Elämänkatsomustiedon pedagogiikassa filosofointi on ollut mukana 1990-luvulta asti, jolloin P4C-ohjelman materiaaleja suomennettiin ensimmäisen kerran. Sittemmin myös kansainvälisessä uskontopedagogiikassa on omaksuttu vaikutteita lasten filosofoinnin perinteestä. Jotkin kirjoittajat myös kutsuvat tätä pedagogiikkaa ”lasten teologisoinniksi”. ”Lasten uskonnollinen filosofointi” sopisi nimitykseksi vielä paremmin, sillä viitekehyksenä on yleensä avoin katsomuksellinen pohdinta eikä rajatun uskontoperinteen teologia.

Reflektiivisen ajattelun ja dialogisen keskustelun yhdistelmänä filosofointi voi vastata niihin tarpeisiin, joita nykyaikainen katsomusopetus monikulttuurisessa ja -uskontoisessa yhteiskunnassa synnyttää. Ajankäytön kiireet, oppiaineksen määrä, ryhmädynamiikka ja dialogisen keskustelutavan vaatima kärsivällisyys tekevät siitä toisaalta haasteellista. Se on kuitenkin palkitsevaa kehittäessään opetusryhmän sosioemotionaalisia valmiuksia ja yhteistyötaitoja tavalla, josta on yhteisöllistä hyötyä yksittäisiä oppiaineita laajemmin. Tuukka Tomperi kuvaOutiTornblomTuukka Tomperi. Kuva: Outi Törnblom.sonja helkala kuvaEeroSundvallSonja Helkala. Kuva :Eero Sundvall.Miitta Jarvinen kuvaSalla mariMaisilaMiitta Järvinen. Kuva: Salla-Mari Maisila.

Kirjoittajat

KM Sonja Helkala on luokanopettaja, joka aloittelee väitöskirjaa demokratiakasvatuksesta Tampereen yliopiston kasvatuksen ja kulttuurin tiedekunnassa.

KM Miitta Järvinen työskentelee luokanopettajana Leppälän koulussa Valkeakoskella.

KT, FM Tuukka Tomperi työskentelee Koneen säätiön kokeneen tutkijan apurahalla Tampereen yliopistossa.

Linkit ja kirjallisuus

Ajattelutaidot -sarja: www.netn.fi/ajattelutaidot
Moraalimittari-keskustelusarja: https://areena.yle.fi/1-3721857

Børresen, Beate, Malmhester, Bo & Tomperi, Tuukka: Ajatellaan yhdessä! Taitavan ajattelun työkirja. Tampere: niin & näin, 2011.
Cam, Philip: 20 Ajattelun työkalua. Suom. Danika Harju, Vilma Kärkkäinen & Tuukka Tomperi. Tampere: niin & näin, 2019. (Ilmestyy kesällä 2019.)
Iversen, Gertrud, Mitchell, Gordon & Pollard, Gaynor (toim.): Hovering Over the Face of the Deep. Philosophy, theology and children. Münster: Waxmann, 2009.
Kuindersma, Henk (toim.): Powerful Learning Environments and Theologizing and Philosophizing with Children. Kassel: Kassel University Press, 2013.
Lipman, Matthew: Thinking in Education. 2nd ed. Cambridge: Cambridge University Press, 2003. (Ilmestyy suomeksi syksyllä 2019.)
Tomperi, Tuukka & Juuso, Hannu: Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa. Tampere: niin & näin, 2008.