priscilla du preez 234146 unsplashKuva: Priscilla du Preez, unsplash.com.
Lapsen käsite on katsomuskasvatuksen peruskäsite, jolla on kolme merkitystasoa. Sillä viitataan lapsen ikään ja kehitysvaiheeseen, lapseussuhteeseen sekä lapsena olemisen metaforamerkityksiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että termin lapsi käyttö on kaventunut korostamaan lapsen iän ja kehitysvaiheiden tarkastelua. Katsomuskasvatuksen kannalta on oleellista pitää mielessä, että lapsena oleminen ei tyhjenny lapsen ikään ja kehitysvaiheisiin. Lapseus on suhteessa olemista, joka sitoo jokaisen ihmisen keskinäisriippuvuuteen, sillä jokainen ihminen on jonkun lapsi.

Tässä artikkelissa hyödynnän termin lapsi käsiteanalyysiä katsomuskasvatuksen näkökulmasta. Lapsen käsitteen käyttömerkitykset paljastavat, että lapsena olemisessa ei ole kyse vain ikään kuuluvien kehitysihanteiden tavoittelusta vaan suhteessa olemisesta.

Uskonnollisissa teksteissä, kuten Raamatussa, termiä lapsi käytetään sekä ihmisten välisissä suhteissa että jumalasuhteessa. Merkitysten ymmärtämiseksi tarvitaan kykyä erottaa lapsen käsitteen kolme peruskäyttötapaa.

Nykykeskustelussa vaikuttaa kuitenkin siltä, että termin lapsi käyttö on kaventunut huomioimaan lapsena olemisen lähinnä ikänä ja kehitysvaiheena. Osasyynä on, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa tarkoittamaan lapsella alle 18-vuotiaita henkilöitä. Onkin paradoksaalista, että lapsen edun edistämiseksi tarkoitettu lapsen oikeuksien sopimuksen muotoilu kaventaa käsitystä lapsena olemisesta. Kun opetussuunnitelmissa sana lapsi on pääsääntöisesti korvattu sanalla oppija, yksilön kehitystavoitteet korostuvat entisestään.

Lapsen käsitteen käyttötavat poikkeavat toisistaan

Sanan ’lapsi’ perusmerkitykset tulee osata erottaa toisistaan, sillä niiden käyttötavat poikkeavat toisistaan. Ikä- ja kehitysvaiheena lapsena oleminen merkitsee lapsuuden ajanjaksoa ennen aikuisuutta. Lapset eivät ole aikuisia, sillä lapsilta puuttuu joitakin ominaisuuksia, joita aikuisilla ajatellaan olevan. Kehityskäsitteistön korostuessa lapsi on aikuisiin nähden toinen.

Lasten kasvua, kehitystä ja toimijuusresurssien lisääntymistä pyritään ohjaamaan kasvatustavoitteiden eli tavoiteltavien hyvien suuntaisesti. Sosiokulttuurinen konteksti ohjaa käsityksiä, mitä kehitystavoitteita eri-ikäisille lapsille yhteisössä asetetaan ja millä ehdoin heidät hyväksytään osaksi täysivaltaisten aikuisten joukkoa. Jos kehitys ymmärretään kasvuksi pois lapsena olemisesta, lapsen identiteetti on kartettava. Liiallinen kehityspuheeseen kuuluva vertailu vääristää ihmiskuvaa ja eettisiä ihanteita. Se toiseuttaa iältään lapsia ja uhkaa vähentää lapsena olemisen arvoa.

Sanan lapsi toinen merkitys on suhde, jolla kuvataan yksilön erityistä lapseussuhdetta etenkin vanhempiin ja vanhemmuuden edustajiin. Lapseus suhteena on yksilön olemassaolon perusta. Ihmiseksi syntyminen edellyttää biologista lapseutta ja sosiaalista hyväksyntää lapseksi. Vastavuoroisesti lapsi tunnustautuu lapseksi suhteessa niihin, jotka osoittavat hänelle vanhemmuutta toiminnan keinoin. Lapseuden identiteetti kehittyy annettuna ja omaksuttuna perustuen biologisiin ja sosiaalisiin tosiasioihin ja vastauksena kysymykseen ’Kenen lapsi minä olen?’.

Lapsena olemisen rikkaat merkitykset paljastuvat edellyttäen, että lapsena olemista tarkastellaan sekä lapsuuden kehityskäsitteistön että lapseuden suhdekäsitteistön ja niihin liittyvien metaforien kannalta.

Lapsikäsitteistöä hyödyntäviä katsomuksellisia tai uskonnollisia metaforamerkityksiä ei ole syytä karttaa, sillä niillä voi olla myönteinen vaikutus identiteettiin ja eettisiin ihanteisiin. Katsomuskasvatus voisikin hyödyntää uskonnollisia lapsimetaforia rakentaessaan ihmisten jaettua identiteettiä.

Lapsen käsitteen kolme merkitystä rikastuttavat ihmiskuvaa ja jumalakuvaa

Kristillisessä katsomuksessa lapsen käsitteen kaikki kolme tasoa ovat tärkeitä ihmiskuvan kannalta. Lapsen käsitteeseen sisältyy sekä kasvun ja kehityksen ihanne että vahva suhde toisiin ihmisiin ja lahjana saatuihin elämän ja kasvun edellytyksiin. Koska jokainen ihminen on jonkun lapsi, lapseus on myös jaettu identiteetti sekä ihmisinä että suhteessa Jumalaan.

Lapseus lahjana ja suhteena tavoittaa ihmisen identiteetin syviä kerrostumia. Perustavimmalla tasolla lapseutta ei voi itse valita.

Tämä olemuksellinen riippuvaisuus toisista ihmisistä velvoittaa tunnustamaan ihmisten keskinäisriippuvuuden. Lapsina olemme saaneet lahjaksi kaiken, koko elämän ja sen säilymisen edellytykset. Lapseus sitoo kaikki ihmiset sukupolvien ketjuun ja keskinäiseen tasavertaisuuteen. Sen oivaltamisella voi olla myös eettisiä vaikutuksia. On luontevaa, että vastaamme saamiimme lahjoihin lahjoittaen hyvää edelleen niille, jotka tällä hetkellä sitä kaipaavat.

Juutalais-kristillisen tradition kehitystä voidaan tarkastella lapsikäsitteistön läpi. Tradition itseymmärryksessä suhdetta Jumalaan kuvataan metaforana poikien, tyttärien ja lasten identiteetin läpi.

Evankeliumeissa kuvattu Jeesuksen julistus lapsista ja lasten kaltaisuuden esikuvallisuudesta muutti uskonnollisia käytäntöjä. Lasten kaltaisuudesta tuli eettinen ja teologinen ihanne. Kasteessa sekä tyttö- että poikalapset tunnustettiin Jumalan lapsiksi. Uudessa testamentissa lapsimetaforat lisääntyivät ja ne saivat teologisia ja eettisiä merkityksiä. Jumalan lapseudesta tuli kristityn identiteetin ydinmetafora.

Kääntäessään Uutta testamenttia Martin Luther valitsi sanan lapseus (die Kindschaft) kuvaamaan suhdetta Jumalaan. Myös Mikael Agricolan Uuden testamentin käännöksessä lapsena olemisen suhdemerkityksestä tuli teologinen käsite ja siten tavoiteltava uskonnollinen identiteetti. Lapseuden käsitteellistä innovaatiota on kuitenkin hyödynnetty vähän, vaikka lapsena olemisen identiteetti olisi inklusiivinen metafora. Toisin kuin veljeys, lapseus on metafora, joka sitoo yhteen kaikki toimijat iästä ja sukupuolesta riippumatta. Lapseuden käsite purkaa sukupuoleen, ikään ja asemaan perustuvia hierarkioita. Lapset ovat tasaveroisia suhteessa toisiinsa ja suhteessa Jumalaan.

Katsomuskasvatuksessa on huomioitava lapseus suhteena

Katsomukselliset lapsimetaforat kantavat ihmisyyden peruskokemuksiin perustuvia yksilö- ja yhteisöidentiteettiä rakentavia merkityksiä. Lapseus voi liittää heimoon, kansaan tai sukuun. Monille on tavoiteltavaa olla Jumalan lapsi ja kartettavaa olla pahan lapsi. Lapsimetaforat ohjaavat ihmisten välistä toimintaa ja hengellisyyttä. Toisinaan Jumalan lapsi -metaforilla ilmaistaan täydellistä ja ehdotonta hyväksyntää rakkaaksi lapseksi. Paholaisen lapseksi nimittäminen taas merkitsee demonisoivaa ei-tunnustamista. Myös metaforien käyttöön sisältyvät riskit tulee oppia tunnistamaan ja välttämään.

Katsomuskasvatuksen kannalta on tärkeää, että lapsen käsitteen laaja-alaisen tulkinnan avulla voidaan rikastuttaa ihmiskäsitystä, jumalakuvaa ja eettisiä ihanteita. On kehityskäsitteistön ylikorostumiseen perustuva virhepäätelmä ajatella, että vasta kasvettuaan aikuiseksi yksilö saavuttaa kyvykkyyden valita vapaasti katsomuksensa. Käsitys sivuuttaa iältään lasten toimijuuden tunnustamisen ja sen, että lapsena olemisen käsitteellisiin ehtoihin sisältyy tarve olla lapsi suhteessa toiseen. Itse valittu katsomus ei vastaa ihmisen perimmäiseen tarpeeseen tulla olemuksellisesti tunnustetuksi ja hyväksytyksi persoonana. Teologisessa käsitteistössä lapseus ei ole valittu identiteetti, vaan ensisijaisesti lahjoitettu ja sittemmin omaksuttu ja tunnustettu identiteetti.


Jankko eriikka2019 kuva JukkaTuohinoEriikka Jankko. Kuva: Jukka Tuohino.Kirjoittaja TM Eriikka Jankko on teologisen etiikan ja sosiaalietiikan tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Hän on tutkinut esitarkastetussa väitöskirjassaan lapsen käsitettä ja sen käyttöä sekä lapsenkaltaisuuden ihannetta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja toimintaa ohjaavissa teksteissä.

 

Kirjallisuutta
Bakke, Odd Magnus: When Children Became People. The Birth of Childhood in Early Christianity. Translated by Brian McNeil. Minneapolis: Fortress Press, 2005.
Horn, Cornelia B. & Martens, John W.: Let the little children come to me. Childhood and Children in Early Christianity. Washington, DC: Catholic University of America Press, 2009.
Jankko, Eriikka: Suomalainen ja luterilainen lapseus on lahjaa – Koti, uskonto ja isänmaa? -teemanumero. Teologia.fi 1/2017.
Jankko, Eriikka: Lapsi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Julkaisematon esitarkastettu väitöskirjakäsikirjoitus. Helsingin yliopisto, 2019.