Hyvinvointivaltiosta on Suomessa siirrytty yhä enemmän niin sanottuun hyvinvoinnin monituottajamalliin, jossa palveluja tuottavat myös yritykset ja järjestöt. Valinnanvapaus, palvelujen eriytyminen ja leikkaukset kasvattavat yksilön vastuuta omasta ja omaistensa hyvinvoinnista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistukseen pakottavat huoltosuhteen muuttuminen ja valtiontalous. Sen luvataan hyödyttävän yksilöä muun muassa valinnanvapaudella ja tehokkuudella. Uudistusta kuitenkin vastustetaan, ja kansalaisten kannatus julkisen sektorin keskeisyyttä painottavalle hyvinvointivaltiolle on edelleen murskaavan vahvaa. Mistä on kyse?

Hyvinvointivaltion kannatusta – ja samalla mallin muuttumisen vastustusta – auttaa ymmärtämään sen arvopohja. Malli on rakentunut tasa-arvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon arvoille, jotka ovat Suomen keskeisiä kulttuurisia arvoja. Kulttuurisilla arvoilla tarkoitetaan implisiittisesti tai eksplisiittisesti jaettuja abstrakteja ajatuksia siitä, mikä on hyvää, oikein ja toivottavaa yhteiskunnassa. Ne kehittyvät osana historiallisia tapahtumia ja muuttuvat hyvin hitaasti esimerkiksi taloudellisten ja teknologisten tekijöiden myötä. Lyhytaikaisemmin niihin vaikuttavat esimerkiksi yhteisön kokemat kriisit, kuten sodat.

Arvot muodostavat kulttuuristen normien pohjan, jota kontekstiin sosiaalistuneet yksilöt osaavat – usein automaattisesti – soveltaa toiminnassaan. Yhteiskunnan instituutiot toisintavat ja ilmaisevat arvoja, mutta voivat myös muokata niitä. Arvoja pidetään yleensä oikeutettuina ja normatiivisina, mutta niillä on myös emotionaalinen ja joiltain osin tiedostamatonkin ulottuvuus.

Puheet eivät kohtaa: arvopuhe vs. sote-puhe

Julkiset poliittiset puheet, kuten esimerkiksi presidentin uudenvuodenpuhe, ilmaisevat usein kulttuurisia arvoja. Puheissa toistuvat keskinäisen huolenpidon teemat ja yhteisen edun tavoittelu. Arvojen emotionaalinen ulottuvuus näkyy siinä, että usein suhtaudumme positiivisesti ihmisiin, jotka näyttävät edistävän omien arvojemme suuntaista toimintaa: esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön kannatus on hyvin korkea ja hänet koetaan kansan etujen edistäjäksi.

Myös käsillä olevaa hyvinvointimallin muutosta perustellaan poliittisissa puheissa. Argumentteina ovat olleet hyvinvointipalvelujen säilyttäminen mutta myös yksilön etu ja talouden hyöty: valinnanvapaus, kilpailukyky, tehokkuus. Jälkimmäiset argumentit eivät nouse kulttuurimme tasa-arvoa korostavista syväarvoista, vaan voivat konnotaatioiltaan olla jopa niille vastakkaisia. Kulttuuriset arvot selittävätkin osaltaan uudistukseen liittyvää vastustusta: uudistukset vaikuttavat poikkeavan siitä, mitä pidämme oikeana ja hyvänä. Sote-uudistus yksilö- ja talouskeskeisine argumentteineen uhkaa yhteiskuntamme rakenteisiin kasvaneita, yksilöiden tiedostaen ja tiedostamatta normatiivisina pitämiä käsityksiä hyvästä ja oikeasta toiminnasta. Suomalaiset esimerkiksi kannattavat laajasti tuloerojen tasaamista ja kattavaa sosiaaliturvaa. Yhteinen hyvä ja huolenpito kaikista asettuvat yksilön oman edun tavoittelun edelle.

Hyvinvointivaltion luterilaiset juuret

Nämä arvomme kietoutuvat yhteen pohjoismaisen luterilaisen uskonnon, sen opetuksen, ihmiskuvan ja arvomaailman kanssa. Luterilaisuus sekä luterilaisille pohjoismaille tyypillinen kirkon ja valtion suhde on ollut keskeinen tekijä pohjoismaisen hyvinvointimallin kehityksessä. Universalistisen hyvinvointivaltion ideoita, arvoja ja rakenteita on jopa pidetty luterilaisuuden muunnoksena tai jatkumona, ikään kuin sekularisoituneena uskontona.

Pohjoismaisessa hengellisen ja maallisen esivallan limittymisessä on osin taustalla Lutherin ajatus, jonka mukaan maallinen valta on peräisin Jumalalta ja on Jumalan järjestys ja lahja. Hallitsijoilla on ikään kuin kutsumus tai jopa pyhä tehtävä, jonka vuoksi valtaa käyttävien tulee kohdella alamaisiaan kultaisen säännön mukaisesti, suojella, palvella ja olla hyödyksi kansalaisille. Kirkot ovat Pohjoismaissa korostaneet uskollisuutta maalliselle vallalle, ja samalla asettaneet sille näitä eettisiä vaatimuksia. On muodostunut ideaalikäsitys valtiosta, jolla on laaja vastuu kansalaisten hyvinvoinnista. Tämä tausta kaikuu nykyäänkin käsityksenä siitä, että vahva valtio on hyvä, se pitää meistä huolen, ja me luotamme siihen. Tällainen ajattelu on monissa muissa konteksteissa vieras.

Ajatukseen hyvästä valtiosta kietoutuu myös yksittäisen kansalaisen rooli. Hän antaa esivallan hoitaa sille kuuluvat tehtävät, ei asetu sitä vastaan, ja mahdollistaa yhteisen hyvän osallistumalla sen rahoittamiseen työnsä ja siitä kertyvien verotulojen avulla. Jo Luther näki arjen työn kutsumuksena, mikä heijastuu osaltaan siihen, että työtä arvostetaan yhä. Vahva hyvinvointivaltio on esivallan ja kansalaisten yhteinen tasa-arvon ja huolenpidon malli.

Sote, järjestöt ja yritykset – lämmöstä tehokkuuteen?

Sote-uudistuksessa hyvinvointipalvelujen tuottamisvastuuta siirretään valtiolta ja kunnilta yrityksille ja kolmannen sektorin toimijoille. Myös tämä herättää huolta ja vastustusta. Luther suhtautui varauksellisesti taloudelliseen voittoon ja oman edun tavoitteluun. Talous ja yritteliäisyys asettuivat alisteiseen asemaan suhteessa yhteiseen hyvään, ja ne ovat Suomessa olleet ennen muuta välineitä hyvinvointiin. Voittoa tuottavien yritysten nostaminen palveluntuottajiksi luotetun ja yhteisen julkisen sektorin sijaan herättää epäluuloa.

Edelleen Suomessa vierastetaan kolmannen sektorin yleishyödyllisten järjestötoimijoiden rinnastamista yrityksiin, kun hyvinvointipalvelujen tuottajia kilpailutetaan. Luterilaisessa teologiassa yksilön roolilla ja teoilla on vähäinen vaikutus pelastukseen, joka on Jumalan vapaa lahja. Hyvät teot eivät ole omaa ansiota, eivätkä ne tuo taivaspaikkaa. Ihminen on vain Jumalan rakkauden välikappale. Kontekstissamme korostuukin yhä edelleen ajatus hyvien tekojen, esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan ja lahjoittamisen vahvasta vapaaehtoisuudesta ja epäitsekkyydestä. Vahvaa normia toimintaan ei ole, eikä omaa häntää hyväntekijänä ole yleensä tapana nostaa. Muissa kulttuureissa tyypillisempi oman vapaaehtoistoiminnan tai lahjoittamisen julkinen esille tuominen koetaan Suomessa usein mauttomaksi.

Kolmannen sektorin järjestötoimijat ovat Suomessa edustaneet tätä kansalaisten omaehtoisen toiminnan kenttää, joka on myös omalta osaltaan toisintaa huolenpidon ja tasa-arvon kulttuurisia arvoja. Sitä ei haluta lakisääteisten hyvinvointipalvelujen tuottamisen keskiöön, saati rinnastaa voittoa tavoitteleviin yrityksiin, joihin siis suhtaudutaan lähtökohtaisesti hieman varauksella. Myös järjestöihin ja yrityksiin liitetyt mielikuvat poikkeavat toisistaan. Kolmannen sektorin toimijoita pidetään Suomessa erityisen arvopohjaisina ja ’lämpiminä’, voittoa tuottavia organisaatioita taas tehokkaampina.

Sote-uudistuksen vastatuuli johtuu arvoristiriidasta

Arvoihin ja kulttuuriin liittyvien, usein tiedostamattomien juurien ohittaminen johtaa tilanteeseen, jossa olemme nyt. Sote-uudistuksen tavoitteet voivat olla monilta osin välttämättömiä ja kannatettavia, mutta jos ne perustuvat arvoille ja argumenteille, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, jota automaattisesti pidämme hyvänä ja oikeana, ovat ne väistämättä vastatuulessa. Tämä voi johtaa jopa sote-uudistuksen kariutumiseen, tai ainakin kansalaisten turvallisuudentunteen ja luottamuksen heikkenemiseen.

Samaan aikaan vastustustakin herättävien arvojen esillä pitäminen ja toteuttaminen tuo niitä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, mikä saattaa muuttaa kulttuurisia arvoja. Pitkällä tähtäimellä tällä voi olla yhteiskunnallisesti jopa suurempi vaikutus kuin sote-uudistuksella itsessään.

 

Kirjoittajat:portman anneli 2018 154x160Anneli Portman.gronlund henrietta kuva somerpuro veikko120x160Henrietta Grönlund. Kuva: Veikko Somerpuro.
Kirkkososiologian dosentti Henrietta Grönlund toimii kaupunkiteologian yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.

VTT Anneli Portman on arvotutkija, joka miettii työkseen yhteiskunnan rakenteita, koheesiota ja koettua turvallisuutta. 

Kirjoitus pohjautuu osin Grönlundin artikkeliin ’Between Lutheran legacy and economy as religion: the contested roles of philanthropy in Finland today’ teoksessa On the Legacy of Protestant Lutheranism in Finland: Societal Perspectives. Sinnemäki, K. & Portman, A. & Tilli, J. & Nelson, T. (toim.) Helsinki: SKS (Studia Fennica Historica), sekä ProFini: Suomen kansallisten identiteettien protestanttiset juuret -tutkijaverkoston (https://blogs.helsinki.fi/profini2017) työhön, jossa Grönlund ja Portman ovat olleet mukana.