Ihmisen työn ja toiminnan luonne muuttuu yhteiskunnassa, jonka tärkein tavoite ei enää ole äärimmäisestä köyhyydestä vapautuminen ja jossa teknologia murtaa ihmisten, yhteiskunnan ja talouden toimintaa. Aineellisen vaurastumisen tuoma elintaso avaa suomalaisille mahdollisuuden siirtyä kuluttamisen ja yksilösuorittamisen oravanpyörästä elämän merkityksellisyyden ja universaalin etiikan voimistamiseen. Tämä johtuu siitä, että kun on saavutettu perustarpeiden tyydyttämisen turvaava elintaso, meillä on voimavaroja suunnata huomio vaurauden sosiaalisiin, pitkäkestoisiin ja jaettuihin ominaisuuksiin.

Kulutusyhteiskunnan karikot

On yleinen mantra, että työtä ja hyvinvointia syntyy talouskasvun kautta. Sotien jälkeisinä voimakkaan talouskasvun vuosikymmeninä bruttokansantuotteen (BKT) kasvu auttoi vähentämään ihmisten aineellista köyhyyttä. Siksi elämme aikaisempaa terveempinä ja pidempään, ja modernit mukavuudet ovat meille arkea.

Tietyn aineellisen elintason saavuttamisen jälkeen yhä pienempi osa BKT:sta kuitenkin muuttuu todelliseksi hyvinvoinniksi.

Talouskasvun varaan rakennetussa hyvinvointivaltiossa on pyritty tavoittelemaan mahdollisimman suurta tuotannon ja kulutuksen määrää, jotta kaikki työllistyisivät. Elämä keskittyy tienaamiseen, suorittamiseen ja kuluttamiseen senkin jälkeen, kun riittävä aineellinen elintaso on jo saavutettu.

Menneiden vuosikymmenten vahva talouskasvu perustui fossiilisten polttoaineiden lisääntyvään käyttöön ja luonnonvarojen tuhlaukseen. Nyt tiedetään, että molemmat aiheuttavat isoja ekologisia ongelmia ja uhkaavat jopa ihmiskunnan eloonjääntiä.

Yltäkylläinen, luonnonvaroja tuhlaileva elämäntapamme on kääntynyt globaaliksi ja sukupolvien väliseksi epäoikeudenmukaisuudeksi. Käytämme rikkaissa maissa resursseja enemmän kuin meille kuuluu, kun tavoitteena pitäisi olla ihmisarvoisen elämän mahdollistaminen kaikille ihmisille.

Läpimaterialisoituneessa yhteiskunnassa kärsitään tavaraähkystä, kiireestä, stressistä sekä elämänhallinnan ongelmista. Ihmisten syvät, henkiset tarpeet unohtuvat. Ei jää aikaa kohdata toisia, ja elämän luonne mysteerinä häviää kokemusmaailmasta. Merkityksettömyyden ja elämän tarkoituksettomuuden tunteet yleistyvät.

Kestävä työ vaatii uusia mittareita

BKT:sta on muodostunut ajan mittaan keskeinen osa kansantalouden tilinpitoa. Sen avulla pyritään arvioimaan tuotannon, kulutuksen ja aineellisen varallisuuden muodostusta. BKT:ta ei ole kuitenkaan tarkoitettu hyvinvoinnin mittariksi, vaikka monet sitä sellaisena pitävät.

Lukuisat tärkeät asiat jäävät BKT:n mittaamisen ulkopuolelle ja näkymättömiin. Näitä ovat esimerkiksi palkaton hoiva-, kasvatus- ja kotityö, vapaa-ajalla tapahtuva luottamuksellisten ihmissuhteiden ylläpito sekä ilman korvausta tehtävä kutsumus- tai harrastustyö järjestöissä.

BKT mittaa ja arvottaa korkealle sen, jos palkkaamme ulkopuolisen tekemään ruokamme tai hoitamaan pihamme ja ikääntyvät vanhempamme. Mutta jos päätämme tehdä näitä tehtäviä itse vai vaikkapa yhteisöllisenä talkootyönä, tätä ei lasketa mukaan BKT:een.

BKT korostaa suhteettomasti tavaroiden ja aineellisen hyvän merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. Lisäksi se mittaa vain asioita, joille on annettu rahallinen arvo. Kuitenkin monia hyvinvoinnille tärkeitä asioita ei osteta eikä myydä. On paljon ihmisten välistä vuorovaikutusta ja muita asioita, joille ei voi antaa rahallista arvoa. Ystävyyttä, rakkautta, inspiraatiota ja elämäniloa ei voi mitata euroissa.

BKT ei myöskään mittaa luonnon tarjoamia palveluja, kuten puhdas ilma ja vesi, hedelmällinen maa, tai vaikkapa henkeäsalpaava kohtaaminen luonnonihmeen kanssa. Nämä asiat ovat ihmisille kuitenkin elintärkeitä ja nyt vaarallisesti uhattuina.

Kasvun kaikkivoipaisuus yskii

Nykyinen hyvinvointivaltio on rakennettu niin, että toimiakseen hyvin se vaatii riittävää tuotantoa ja palkkatyöhön perustuvaa työnjakoa. Ihmisten työpaikat, hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva perustuvat oletukselle, että talouskasvu on jatkuvaa. Talouskasvun hiipumisella on tällaisessa järjestelmässä pahoja seurauksia, etenkin yhteiskunnan vähäosaisille. Tämä on näkynyt esimerkiksi syrjäytymisen kasvuna ja leipäjonojen pidentymisenä. Siksi olisi naiivia väittää, että poliitikot voivat hylätä kasvutavoitteen ilman laajoja uudistuksia.

Kasvun kaikkivoipaisuus arveluttaa yhä useampia. Digitalisaatio ja automaatio heikentävät talouskasvun ja työllisyyden yhteyttä. Digitalisaatio voi luoda kasvua käytännössä ilman yhtään uutta työpaikkaa. Koneiden avulla tuotantoa voidaan lisätä ilman että työllisyysaste paranee.

Teknologia muuttaa tapojamme tehdä työtä ja vaihtaa asioita keskenämme. Kuluttajien ja tuottajien välinen raja hämärtyy. Arvon luomisen ja jakamisen tavat muuttuvat. Vallalla olevan rahatalouden rinnalle syntyy uusia vaihtojärjestelmiä ja rinnakkaisvaluuttoja.

Nyt pitäisikin miettiä, miten työtä ja hyvinvointia voidaan luoda ilman talouskasvua. Vielä ei oikein ymmärretä, miltä talouskasvusta riippumaton hyvinvointivaltio voisi näyttää.

Kohti uutta talousajattelua

Teollisen ajan talousmallissa hyvinvointi ja vauraus ovat kasvaneet, kun ihmiset maksimoivat ajan ja rahan käyttämisen markkinoilla. Talouden ytimessä ovat olleet voittoa tuottavat yritykset ja kotitaloudet, joiden väliset suorite- ja rahavirrat kulkevat kilpailullisten markkinoiden kautta. Toimintaa ylläpitää hyödykkeiden kysynnän jatkuva kasvu.

Tällaisessa hyvinvointimallissa markkinataloutta ei ohjata ihmisten perustarpeiden eikä ekologisten reunaehtojen mukaan. Sen sijaan asioiden arvoa määrittää hintajärjestelmä sekä kysynnän ja tarjonnan lait. Talouden avaintoimija on itsekäs ja omaa aineellista hyötyään maksimoiva ‘homo economicus’.

Teollistumisen aikana kehittyi materialistinen ajattelutapa, jonka mukaan tulojen jatkuva nousu tarkoitti perheen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kasvua. Mutta kun perustarpeiden tyydyttäminen on helppoa, elämänlaadun parantaminen on mahdollista ilman aineellisen vaurauden lisäämistä.

Kilpailullisten markkinoiden ulkopuolella on monia asioita, jotka määrittävät perheiden hyvinvointia ja yhteiskuntien toimintakykyä. Kun talous nähdään vain välineenä korkeampien päämäärien saavuttamiseksi, tarvitaan ennakkoluulotonta ja uusia toimintahorisontteja avaavaa keskustelua siitä, miten ihmisten tarpeita voitaisiin tyydyttää nykyistä kokonaisvaltaisemmin.

Elämme keskellä hiljaista vallankumousta

Tehtävässä auttaa, että Suomen kaltaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on käynnissä merkittävä arvojen murros. Jo 1970-luvun alussa arvo- ja asennetutkijat huomasivat, että materiaalisia elämän päämääriä korostavista arvoista on alettu siirtyä kohti jälkimateriaalisia arvoja.

Tämä ’hiljainen vallankumous’ mahdollistaa sen, että ihmiset voivat luopua passiivisen massakuluttajan ja yksilösuorittajan rooleista. Heistä voi tulla kokonaisvaltaisemmin toimivia kansalaisia, jotka nauttivat hyvistä, vastavuoroisuuteen perustuvista ihmissuhteista ja toteuttavat itseään monipuolisesti. Heillä on aikaa pysähtyä ja olla läsnä. Materian sijaan arvostusta annetaan ja saadaan sitä kautta, että ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Monet ovat jo alkaneet arvostaa lisämammonan sijasta lisäaikaa. Jotkut vähentävät esimerkiksi kulutusta ja jotkut siirtyvät osa-aikaiseen palkkatyöhön. Yhteisöllisen jakamistalouden nousu voi vähentää yksityisomistamisen houkuttelevuutta ja mahdollistaa pienemmillä ansioilla elämisen. Todennäköisesti rahan merkitys ihmisten motivaation lähteenä ja työelämän pyörittäjänä pienenee.

Tarvitsemme siksi uudenlaista hyvinvointi- ja talousajattelua. Lisäksi tarvitsemme uusia poliittisia valintoja ja hyvinvoinnin instituutioita. Uusi työ ei enää synny palkkatyöyhteiskunnan työnjaolla. Työn organisointi pitää miettiä uudelleen samoin kuin tulonjako ja sosiaaliturva.

Pitäisi nähdä, että hyvinvoinnille tärkeitä asioita tuotetaan paljon nykyisen rahatalouden ulkopuolella kotitalouksissa ja erilaisissa yhteisöissä. Pitäisi määritellä uudelleen talouden keskeisiä tuotannontekijöitä. Valtavirtaisen rahatalouden ulkopuolelle on jo syntynyt uudenlaista työtä, joissa ihmisten luottamukselliset ja myötätuntoiset suhteet vahvistuvat ja ympäristöhaitat vähenevät.

Voimme alkaa kiinnittää huomiota enemmän siihen mitä meillä jo on, eikä siihen mitä vielä puuttuu. Tästä seuraa elämään tyytyväisyyttä, jota aineellisen vaurauden maksimointiin ja oman edun tavoitteluun keskittynyt elämäntapamme on estänyt tuntemasta.

joutsenvirta maria120x163KTT Maria Joutsenvirta

 

Kirjoittaja Maria Joutsenvirta on kauppatieteiden tohtori ja Aalto yliopiston tutkija, joka on perehtynyt vaihtoehtoisiin talousteorioihin ja systeemisen yhteisluomisen menetelmiin, joita soveltamalla hän pyrkii kehittämään uusia toimintamalleja organisaatioihin ja yhteisöihin.

 

Lähteet:

Inglehart, R. (1977). The silent revolution, Changing values and political styles among Western public. Princeton, N.J: Princeton University.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. & Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Salonen, A. & Joutsenvirta, M. (2018). Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus 38(2), 84-101.