Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Rankaiseeko Jumala minua jostakin? Mitä jos olisin elänyt terveellisemmin? Olisiko tilanne toinen, jos olisin heti mennyt lääkäriin?

Syöpään sairastuminen herättää monenlaisia kysymyksiä ja eksistentiaalista pohdintaa. Kipeät kysymykset saavat sävyjä itsensä tuomitsemisen muodossa: pettymys, itsesyytökset, jopa itseinho voivat liittyä syöpäprosessiin. Tuomitseva asenne itseä kohtaan aiheuttaa psykososiaalista stressiä ja heikentää potilaan elämänlaatua. Tutkimukset osoittavat, että hengellisyydestä voi löytyä helpotusta itsesyytösten keskellä.

Anteeksianto ja sovinto teoreettisina käsitteinä

Anteeksianto ja sovinto ovat poikkitieteellisiä tutkimuskohteita, ja kenties tämän vuoksi konseptien määritelmät ovat tutkijoiden kesken kiisteltyjä. Osa tutkijoista ajattelee, että konseptit liittyvät aina toisiinsa. Osa tutkijoista ajattelee, ettei sovinto ole aina anteeksiantajan etujen mukaista. Kipeissä tilanteissa, jossa loukatuksi tuleminen jatkuu kerta toisensa jälkeen, anteeksiantaminen on mahdollista, mutta sovittelevan yhteiselon jatkaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että anteeksianto ja sovinto liittyvät loukatuksi tulemisen tapahtumaan.

Anteeksianto on ihmisen sisäinen prosessi, joka auttaa haavoittuneeksi tullutta päästämään irti negatiivisista tunteista väärintekijää kohtaan. Anteeksianto sisältää ajatuksen siitä, että ihminen ei enää pidä vanhoja kaunoja mielessä, vaan on valmis päästämään irti koetusta vääryydestä.

Sovinto on prosessi, joka tapahtuu ihmisten välillä ja tähtää yhteiselon jatkuvuuteen tavalla tai toisella. Sovinnon pyrkimyksenä on, että haavoittunut osapuoli kykenee palaamaan yhteiseen elämään väärintekijän kanssa.

Ilmiöinä anteeksianto ja sovinto koskettavat (ihmis)suhteissa olemista ja elämistä. Anteeksiannon ja sovinnon prosessit muodostuvat kolmesta ulottuvuudesta: 1) Anteeksianto ja sovinto ovat vahvasti ihmisen sisäisiä prosesseja; 2) Horisontaalisesta ulottuvuudesta katsottuna prosessit ilmenevät suhteessa toisiin ihmisiin; 3) Vertikaalisesti määriteltynä molemmat prosessit voivat ilmetä yksilön suhteessa Jumalaan tai korkeimpaan voimaan.

Syöpä haastaa kokonaisvaltaisesti minuuden kokemuksen

Syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten mukaan itselle anteeksiannon tarve suhteessa sairauteen oli harvinaista. Vain muutama osallistuja pohti omaa vastuullisuuttaan sairauden syntyyn. Eräs osallistuja piti mahdollisena, että syöpä sai alkunsa satunnaisen suutelun jälkeen seuranneesta mononukleoosista. Toinen haastateltava puolestaan sanoitti haastattelussa toistuvasti olleensa ”aikaisemmassa elämässä Hitlerin oikea käsi”. Osallistujien sanailu oli osittain kevyttä, eikä kumpikaan haastateltavista kokenut varsinaisesti tarvetta antaa itselleen anteeksi.

Sen sijaan sairauden vaikutukset minuuden kokemukseen ja identiteettiin olivat nuorten aikuisten narratiiveissa laajempia kuin tarve omakohtaiselle anteeksiannolle. Sairastumisen myötä kyseenalaiseksi joutuivat eletty elämä, omat arvot, elämänsuunta ja kehonkuva. Minuuden näkökulmasta syöpä muodostui tekijäksi, joka haavoitti ja loukkasi yksilöä kokonaisvaltaisesti.

Haasteista huolimatta moni koki, että syövästä oli tullut tärkeä osa omaa identiteettiä. Kokonaisuudessa kyse oli prosessista, jossa nuori aikuinen teki sovinnon syöpään sairastumisen kanssa osana elämäntarinaansa. Osa nuorten aikuisten narratiiveista heijasteli keskeneräisyyttä sovinnon näkökulmasta: pohdinta syövän merkityksestä omalle identiteetille oli vasta alkamassa.

Miksi -kysymyksistä henkilökohtaiseen jumalakuvaan

Lähes puolet haastateltavista jakoi ajatuksiaan syövän herättämästä uskonnollisesta ja hengellisestä etsinnästä. Tällöin myös syöpädiagnoosin aiheuttamat miksi -kysymykset suunnattiin osaltaan Jumalan tai korkeimman voiman puoleen.

Nuoret aikuiset kuvasivat, että hoitojen alkamisen myötä miksi -kysymykset siirtyivät hiljalleen syrjään. Tällöin Jumalan tai korkeimman voiman puoleen käännyttiin moninaisin rukouksin. Erilaiset uskonnolliset rituaalit, etenkin rukouksen merkitys osana arjen selviytymistä, korostuivat. Rukous toi lohtua epävarmuuden keskellä.

Sovinnon tekemisen näkökulmasta muutos oli olennainen: Jumalalta ei enää etsitty vastausta sairauden ilmentymään. Sen sijaan haastateltavat etsivät Jumalalta tai korkeimmalta voimalta turvaa ja voimaa kulkea yhdessä sairauden läpi. Akuutin kriisin jälkeen uskonnollisiin rituaaleihin turvautuminen vähentyi, mutta jäljelle jäi ”halu arvostaa omaa maailmankuvaa”. Maailmankuvan muutokset sisälsivät arvojen muutoksia sekä toisinaan myös henkilökohtaisen jumalasuhteen löytämisen.

Läheisten tuki on olennaista, mutta heidän asemansa sairastuneen lähellä on haastava

Melkein kaikki osallistujat kertoivat, että tärkein emotionaalinen ja käytännöllinen tuki sairauden aikana löytyi omasta lähipiiristä. Sairaus toi myös haasteita ihmissuhteiden verkostossa ja ongelmien selvittäminen oli ajoittain vaikeaa.

Sovinnon näkökulmasta, horisontaalisella tasolla, syöpä aiheutti toisinaan ongelmia ihmissuhteissa. Sekä sairastuneen että läheisen oli löydettävä uusi tapa olla ja elää ihmissuhteessa. Jotta läheisen on mahdollista asettua tukijan asemaan, hänen on suostuttava kärsimykseen ja potilaan vahvistamiseen sekä roolien uudelleen neuvotteluun. Potilas ja omainen kävivät kriisiä läpi samanaikaisesti, mutta eri vaiheiden kautta.

Läheisten tuki oli sairastuneille pystyssä pitävä voimavara sekä emotionaalisella tasolla että arjen käytännöissä. Sovituksen näkökulmasta läheisten tukea voidaan pitää olennaisena myös siksi, että se mahdollisti syöpään sairastuneille sairauden emotionaalisen läpikäymisen arjessa.

Kokonaisvaltaisen toipumisen näkökulmasta olisi lisäksi tärkeää, että anteeksiannon ja sovinnon teemat osattaisiin huomioida osana potilaiden kuntoutusta.

 

Suvi1Kirjoittaja TT, tutkijatohtori, Suvi-Maria Saarelainen on väitellyt syöpää sairastaneiden nuorten aikuisten elämän merkityksellisyyden kokemuksesta.

Kirjallisuus:

Bash, Anthony: “Forgiveness, Reconciliation and Spirituality”. Journal of the Study of Spirituality 4:1, 58–72, 2014.

Friedman, Lois C., Barber, Catherine R., Chang, Jenny et al.: “Self-Blame, Self-Forgiveness, and Spirituality in Breast Cancer Survivors in a Public Sector Setting.” Journal of Cancer Education 25, 343–348, 2010.                   

Hook, Joshua N., Worthington, Everett L., Utsey, Shawn O.  et al.: “Does Forgiveness Require Interpersonal Interactions? Individual Differences in Conceptualization of Forgiveness.” Personality and Individual Differences 53, 687–692, 2012.

Park, Crystal L., Zlateva, Ianita, & Blank, Thomas O.: “Self-Identity after Cancer: "Survivor", "Victim", "Patient", and "Person with Cancer".” Journal of General Internal Medicine 24:2, 430–435, 2009.                           

Saarelainen, Suvi-Maria: Meaningful Life with(out) Cancer. Coping-Narratives of Emerging Finnish Adults. Diss. Helsinki: Unigrafia, 2017.

Toussaint, Loren, Barry, Michael, Angus, Drew et al.: “Self-Forgiveness is Associated with Reduced Psychological Distress in Cancer Patients and Unmatched Caregivers: Hope and Self-Blame as Mediating Mechanisms.” Journal of Psychosocial Oncology 35:5, 544–560, 2017.                     

Worthington, Everett L.: Forgiveness and Reconciliation. Theory and Application. New York: Routledge, 2014.