Kysymys sovinnosta ei voisi olla enää ajankohtaisempi niissä Pohjolan maissa, joissa saamelaiset perinteisesti asuvat: Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Suomessa valtioneuvosto yhdessä saamelaiskäräjien kanssa neuvottelevat parhaillaan mahdollisen sovintokomission sisällöstä ja ehdoista. Saamelaiskäräjät ovat ehdottaneet yhdeksi sovinnon tasoksi Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon sekä saamelaisten välisiä suhteita.

Sovintokomission perustamisesta neuvotellaan myös Ruotsissa. Pisimmällä on Norja, jonka Suurkäräjät ovat perustaneet totuuskomission selvittämään norjalaistamispolitiikan vaikutuksia Norjan saamelaisille ja kveeneille. Työn on tarkoitus valmistua vuonna 2022.

Sovintoprosesseja tarkastelevat tutkijat nimittävät nykyistä aikakautta anteeksipyynnön aikakaudeksi (the age of apology), jonka politiikkaa kutsutaan myös katumuksen politiikaksi (regret politics) tai korjaavaksi politiikaksi (reparations politics). Historioitsija David Sjögren tuo esille, että yksinomaan vuosien 1974–2000 aikana yli 20 totuuskomissiota on työskennellyt Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Samaanilaitos sammuu, kun rumpu hiljenee

Totuuskomissioissa, virallisissa anteeksipyynnöissä, sovintoaloitteissa sekä vääryyksien historiallisissa tarkasteluissa ääni pyritään antamaan niille ryhmille, joiden kokemuksia historiassa on vähätelty, elinmahdollisuuksia uhattu ja joiden suita on vaiennettu. Näihin ryhmiin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa lukeutuvat muun muassa kveenit (Norjassa), romanit ja saamelaiset. Kyseisiä ryhmiä yhdistää valtion assimilaatiopolitiikka, joka on manifestoitunut lukuisilla eri tavoilla: rotuhygieenisinä tutkimuksina, pakkosterilisaatioina, kieltona puhua omalla äidinkielellä.

Norjalaistamis-, ruotsalaistamis- ja suomalaistamispolitiikan aikakaudella valtionkirkot olivat osa valtion ideologista koneistoa ja mukana vähemmistöjen pakkosulauttamisessa. Saamelaisten kohdalla tämä tapahtui muun muassa kiertokouluissa ja myöhemmin kouluissa, joiden uskonnonopetuksesta vastasi papisto.

Saamelaisen elämäntavan ja filosofian syrjäyttäminen hengellisyyden saralla tapahtui traagisesti: samanistinen noitalaitos tuhottiin järjestelmällisesti 1600- ja 1700-lukujen aikana. Silloiset evankelis-luterilaiset valtionkirkot stigmatisoivat saamelaisten etnisen uskon ja kaikki sen aineelliset symbolit tuhottiin (rummut ja pyhät paikat) tai ne lähetettiin Euroopan eri museoihin. Myös aineettoman kulttuurin ilmenemiset pyrittiin kitkemään. Näihin lukeutuivat saamelaisten arkaainen laulanta, joiku ja saamelaisten tärkeinä pitämät yhteydet kuolleisiin sukulaisiin.

Neitsyt Maria monogrammi saamenpuvun riskussaNeitsyt Maria -monogrammi saamenpuvun riskussa. Kuva: Helga West.

Vuosituhannen vaihteessa joiku tulee kirkkoon – ensimmäistä kertaa

Marianpäivänä vuonna 2001 vietettiin Ruotsin saamelaisten kannalta erityistä sovintojumalanpalvelusta, joka pidettiin eteläsaameksi ja jota johti Karl-Johan Tyrberg Härnösandin hiippakunnan piispana. Jumalanpalveluksessa kuultiin joikua ja keskeisin jumalanpalveluksen hetki koettiin, kun piispa tunnusti Ruotsin kirkon vääryydet saamelaisia kohtaan. Lopuksi piispa rukoili anteeksiantoa. Jumalanpalvelus radioitiin ja myöhemmin vastaavia sovintojumalanpalveluksia vietettiin Luulajan hiippakunnassa, Jokimukassa, Uumajassa ja Göteborgissa. Näiden sovintojumalanpalvelusten katsottiin edustavan Ruotsin kirkon virallista anteeksipyyntöä saamelaisille. Joiun ja muiden vastaavien symbolien tuominen kirkkoon edusti uuden aikakauden alkua.

Anteeksipyynnön tausta oli 1990-luvulla, jolloin kansainvälisten kimmokkeiden innoittamina havahduttiin pohtimaan, minkälaista saamelainen kirkollinen elämä voisi olla. Alkuperäiskansojen äänenpainot kantautuivat myös ekumeeniseen liikkeeseen. Erityisesti Kirkkojen maailmanneuvosto ja Luterilainen maailmanliitto alkoivat näkyvämmin ottaa kantaa sovintoon ja sovintoprosesseihin. Jo 1990-luvulla niin KMN kuin LML kehottivat jäsenkirkkojaan kantamaan vastuunsa suhteistaan oman maan alkuperäiskansaan tai alkuperäiskansoihin. Tähän haasteeseen tarttuivat niin Norjan kuin Ruotsin kirkko.

Yksi syy uudenlaiseen saamelaistyön asenteeseen löytyy yllättäen Etelä-Afrikasta. Ruotsin ja Norjan kirkoilla on perinteisesti olleet läheiset suhteet Etelä-Afrikan protestanttisiin kirkkoihin, ja näillä kirkoilla oli suuri rooli Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomissiossa. Alkuaan dogmaattinen sovinnon käsite sai nyt uudenlaisia lisämerkityksiä rauhasta ja sorrosta vapautumisesta. Se haastoi kirkkoja pohtimaan omaa lähetys- ja kirkkonäkemystään ja dekolonialisoimaan sitä.

Norjan kirkko esikuvana tunnustamassa ”väkivallan saamen kansaa kohtaan”

Monissa saamelaiskysymyksissä Norja on vetänyt pisimmän korren ja näyttänyt esimerkkiä naapurimailleen. Virstanpylväs koettiin, kun vuonna 1992 Norjan kirkkoon perustettiin saamelainen kirkkoneuvosto (Samisk kirkeråd). Se kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja vuonna 2018 se juhlii 25-vuotista taipalettaan. Vastaava saamelaiskirkollinen elin perustettiin Ruotsin kirkkoon vuonna 1996 (Samiska rådet i Svenska kyrkan) ja Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 2009 (saamelaistyön neuvottelukunta). Näiden tehtävänä on tukea ja kehittää saamelaista kirkollista elämää kokonaiskirkollisella tasolla.

Vuonna 1997 Norjan kirkon kirkolliskokous tunnusti Norjan kirkon olleen osallinen saamelaisten norjalaistamisessa, josta muun muassa todettiin: ”Kirkolliskokous tunnustaa, että viranomaisten norjalaistamispolitiikka ja Norjan kirkon rooli tässä yhteydessä on aiheuttanut väkivaltaa saamen kansaa kohtaan. Kirkolliskokous sitoutuu sen varmistamiseen, ettei vääryys jatku.”

Kirkolliset dokumentit Norjan ja Ruotsin pimeää historiaa tunnustamassa

Vuonna 2011 Norjan kirkon kirkolliskokous hyväksyi 117-sivuisen Strategiplan for samisk kirkeliv -dokumentin, jossa ehdotetaan keinoja kehittää saamelaista kirkollista elämää ja jossa huomioitaisiin Norjan kolme saamelaiskieltä sekä saamelaiskulttuurin kirjavuus. Dokumentissa kirkollisen sovintotyön katsotaan lähtevän liikkeelle ”tunnustetusta historiasta”. Kun Ruotsin kirkko julkaisi huhtikuussa 2016 massiivisen ”valkoiseksi kirjaksi”, Vitbokeniksi, ristimänsä De historiska relationerna mellan Svenska kyrkan och samerna -artikkelikokoelmansa, ei ole ihme, että moni artikkelin kirjoittajista nostaa esille juuri Norjan kirkon olleen Ruotsin saamelaistyössä inspiraation lähteenä. Ruotsin kirkon 1200-sivuinen Vitboken-teos on kunnianhimoinen ja lajissaan ainutlaatuinen. Se edustaa tunnustamisen teologiaa ja politiikkaa.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa saamelaissovintotyö laahaa naapurimaistansa huomattavasti jäljessä. Vitbokenin ja Strategiplan for Samisk kirkeliv kaltaisia historiallisia epäkohtia tunnustavia dokumentteja ei ole laadittu. Oulun hiippakunnan piispan Samuel Salmen anteeksipyyntö saamelaisille vuonna 2012 herätti kiinnostusta, mutta kriittisimmät kysyivät, mitä tarkalleen ottaen pyydettiin anteeksi. Salmi, joka on ollut raivaamassa tietä saamelaiselle kirkolliselle elämälle, näytti jääneen vailla rakenteellista tukea: anteeksipyyntöä ei ole virallisesti dokumentoitu eikä Suomen evankelis-luterilainen kirkko katsonut tapahtuman olleen tarpeeksi merkittävä viestiäkseen siitä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saamelaissovintotyö ei näytä toistaiseksi läpäisseen niitä kirkollisia rakenteita mitä Norjan ja Ruotsin kirkossa.

 

Kuva HelgaWest

Kirjoittaja Helga West on teologian maisteri, joka työskentelee toimittajana. Utsjoelta kotoisin oleva West on pohjoissaamelainen ja saamelaiselta nimeltään Biennaš-Jon Jovnna Piera Helga.

Kirjallisuutta:

Den norske kirke: Sámi girkoeallima strategalaš plána. Oslo: Kirkkohallitus, 2011.

Nordbäck, Carola: En försoningens väg i Jesu namn: Perspektiv på Svenska kyrkans försoningsarbete. De historiska relationerna mellan Svenska kyrkan och samerna. Red. Daniel Lindmark & Olle Sundström. Uppsala: Svenska kyrkans forskningsenhet, 79–122, 2016.

Pentikäinen, Juha: Saamelaiset: pohjoisen kansan mytologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995.

Sjögren, David: Att göra upp med det förflutna: Sanningskommissioner, officiella ursäkter och vitböcker i ett svenskt och internationellt perspektiv. De historiska relationerna mellan Svenska kyrkan och samerna. Red. Daniel Lindmark & Olle Sundström. Uppsala: Svenska kyrkans forskningsenhet, 123–152, 2016.

Tyrberg, Karl-Johan: Försoningsprocessen mellan Svenska kyrkan och samerna: Initiativ och insatser 1990–2012. De historiska relationerna mellan Svenska kyrkan och samerna. Red. Daniel Lindmark & Olle Sundström. Uppsala: Svenska kyrkans forskningsenhet, 43–78, 2016.