Dominikaanisuus oli keskiaikaisen Turun hiippakunnan vaikuttavin sääntökunta. Dominikaaninen liturgia määrättiin noudatettavaksi Turun hiippakunnassa vuonna 1330 ja se saavutti vahvan aseman. Hiippakunnan dominikaanisuutta ja sen jumalanpalvelustraditiota on tutkittu monin tavoin, mutta dominikaanisen liturgisen musiikin vaikutusta reformaatioajan jumalanpalvelusmusiikkiin ei juurikaan. Asian harrastajille reformaatioajan liturginen musiikki voi olla tuttua. Sibelius-Akatemia on julkaissut käytännöllisinä painoksina Codex Westh -käsikirjoituksen (n. 1546) ja Michael Bartholdi Gunnæruksen Officia missæ -käsikirjoituksen (1605) kokonaisuudessaan. Lisäksi kaikki reformaatioajan suomenkieliset liturgiset laulut on julkaistu kootusti. Valmisteilla on myös suomen- ja latinankielinen hymnikokoelma, jossa mahdollisuuksien mukaan käytetään Turun hiippakunnassa käytettyjä hymnisävelmiä.

Turun hiippakunnassa dominikaanisten sävelmien piirteitä säilyi vielä liturgisessa musiikissa pitkälle 1600-luvulle, mutta vähitellen saksalaiset vaikutteet alkoivat kuulua kirkon musiikissa. Siirtyminen keskiaikaisesta katolisesta latinankielisestä jumalanpalvelusmusiikista kansankieliseen lauluun tapahtui hitaasti. Keskiajalla laadittuja latinankielisiä laulukirjoja käytettiin edelleen ja esimerkiksi hiippakunnan liturgista musiikkia hyvin kuvaavan ns. Graduale Aboensen muutamiin ordinarium-lauluihin on mahdollisesti vielä 1560–1570-luvuilla kirjoitettu suomenkieliset tekstit latinankielisten tekstien oheen. Kansankielisestä laulusta huolimatta laulujen sävelmät säilyivät siis suurelta osin ennallaan.

Kuva 1 T
Kuva 1: Graduale Aboensen (n. 1397–1406) Kyrie fons bonitatis -sävelmään on sijoitettu suomenkieliset Herra, armahda -laulun sanat, mahdollisesti 1560–1570-luvuilla. F.m. II n:o 44 f. 42R. Kuva: Kansalliskirjasto, Fragmenta Membranea

Dominikaaniset sävelmät gregoriaanisen ohjelmiston murteena

Vertailemalla sävelmävariaatioiden pieniä yksityiskohtia ja niihin sisältyviä eroja voidaan tutkia käsikirjoitusten liturgista perinnettä ja sävelmämurteita. Sävelmien väliset pienet erot voidaan havaita samaan tapaan kuin erilaisten murteiden piirteet. Esimerkiksi germaanisen sävelmistön luonne on erisävyinen kuin romaanisen johtuen pienistä mutta säännönmukaisista eroista. Germaaniselle murteelle ominaisia ovat muun muassa terssit (d–f, a–c) romaanisten sekunti-intervallien (d–e, a–h, a–b) sijasta. Gregoriaanisessa laulussa tyylipiirteet ulottuvat nykypäivään saakka. Esimerkiksi benediktiiniläisluostarissa Solesmesissa julkaistussa Liber Hymnarius -kokoelmassa (1983) joissakin hymneissä samalla hymnitekstillä on erilainen sävelmä kuin nykyisessä dominikaanisessa Hymnariumissa (Hymnarium O. P. 2013) molempien julkaisujen perustuessa omaan vuosisataiseen traditioonsa.

Dominikaaninen kirkkolaulu on eräänlainen gregoriaanisen ohjelmiston murre. Dominikaaninen sääntökunta standardisoi lauluohjelmistonsa 1200-luvun puolivälissä. Sävelmistöä on käytetty sääntökunnan koko 800-vuotisen olemassaolon ajan. Ohjelmiston tekstit ovat useimmiten yhteisiä roomalaisen riitin kanssa, mutta melodiset piirteet vaihtelevat. Pariisissa laaditusta Humbertuksen koodeksista (Codex Humberti) muodostui liturgian prototyyppi ja sävelmistöön ei saanut tehdä muutoksia ilman Apostolisen istuimen suostumusta.

Turun hiippakunnan liturgisen musiikin sävelmistöön on sekoittunut myös germaanisia piirteitä. Esimerkiksi Victimæ pachali laudes -sekvenssin säilyneistä varianteista voidaan havaita sekä romaanisia että germaanisia piirteitä. Victimæ-laulun suomenkielisiä variantteja 1500–1600-luvuilta säilyneissä lähteissä on nuotinnettuina 27 käsikirjoituksessa. Victimæ-sekvenssi on suomenkielisenä myös nykyisessä virsikirjassa virsi 87, ”Kiitosta nyt uhratkaamme”. Pelkästään sekvenssin halleluja-säkeen perusteella voidaan arvioida, että hiippakunnassa sävelmä säilyi koko 1500-luvun ajan ”dominikaanisena”, sillä germaaninen halleluja-säe sisältyy vain 1600-luvulla laadittuihin käsikirjoituksiin. Seuraavissa halleluja-säkeen vaihtoehdoissa (Nuottiesimerkki 1) neljä ensimmäistä edustaa erilaisia romaanisia perinteitä. Viides sävelmämuoto on yleinen germaanisissa lähteissä ja säilynyt Turun hiippakunnassa kuudessa 1600-luvulta säilyneessä käsikirjoituksessa.

nuottiesim 1 T
Nuottiesimerkki 1: Victimæ-sekvenssin halleluja-säkeen melodioita.

Introitus reformaatioajan Suomessa

Reformaatioajalla suomalaisessa messussa introituksella oli erityisasema. Muiden proprium-laulujen korvautuessa vähitellen virsillä introitus säilyi käytössä vielä 1600-luvulle saakka. Esimerkiksi 1600-luvun alkupuolella laadittu Urjalan käsikirjoitus sisältää introitus-laulut kirkkovuoden merkittävimmille pyhille. Messujärjestyksestä introitus poistui vuoden 1614 käsikirjan myötä.

Officium-sanan käyttö introitusta tarkoittavana sanana näyttäisi viittaavan dominikaanisuuteen, antavathan esim. fransiskaaniset kirjat laululle poikkeuksetta nimen introitus ja dominikaaniset officium. Suomalaisissa lähteissä käytäntö vaihtelee jonkin verran, mm. Mikael Agricola mainitsee messussaan (1549) molemmat termit. Michael Bartholdi Gunnærus käyttää käsitettä Officia missæ vuonna 1605 laatimansa introituskokoelman otsikossa sanoin ”Ne Latinan kieliset Officia missæ nimitetyt, iocaitzen Sunnuntain … weisattavaxi käätyt”. Kokoelman sävelmistössä ei ole mitään, mikä osoittaisi Gunnæruksen käyttäneen jotain dominikaanisesta traditiosta poikkeavaa lähdettä.

Populus Sion -introituksen varianteissa nähdään eri sävelmämurteiden piirteet. Eri aikakausilta peräisin olevissa dominikaanisissa lähteissä sävelmät ovat samanlaiset, mutta erilaiset kuin esim. Graduale Romanumissa. Huomattavin ero on dominikaanisten lähteiden resitaatiosävel d, joka muissa lähteissä on c. Gunnaeruksen kokoelmassa Populus Sion -introitukseen pohjautuvassa Katsos Herra -introituksessa toistuvat dominikaanisten lähteiden melodiset formulat.

nuottiesim 2 T
Nuottiesimerkki 2: Populus Sion -introituksen vertailu.

Hymnit Turun hiippakunnassa reformaatioajalla

Latinankielisiä hymnejä on reformaatioajalta säilynyt käsikirjoituslähteissä runsaasti ja ne näyttävät seuraavan dominikaanista traditiota uskollisesti. Suomalaiset käsikirjoitukset eroavat varhaisista dominikaanisista lähteistä ainoastaan notaatiotavoiltaan. Esimerkiksi ’turkulaisissa’ lähteissä yleisesti esiintyvä Christe redemptor omnium vastaa Humbertus-koodeksin ja uusimman dominikaanisen hymnariumin (Hymnarium O. P.) hymniä ja eroaa muiden sääntökuntien perinteestä. Oheisessa vertailussa sävelmien eroavaisuudet on rengastettu.

nuottiesim 3 T
Nuottiesimerkki 3: Christe, redemptor omnium -hymnin sävelmämuotoja

1. Urjalan käsikirjoitus (Kansalliskirjasto C ö IV 12) 1600-l., f. 121v; sekä 1500-luvun loppupuolelta säilyneet Marttilan käsikirjoitus, f. 3r, Loimijoen käsikirjoitus, 59r ja Libellus Musicus, f. 56v.

Suomalaiset reformaatioajan nuottikäsikirjoitukset ja dominikaanisuus

Vanhin tunnettu suomenkielinen musiikki pohjautui dominikaaniseen liturgiaan. Lukuisat latinankieliset liturgisen musiikin käsikirjoitukset ilmaisevat kokonaisuudessaan hiippakunnan dominikaanisen tradition jatkumisen pitkälle 1600-luvulle saakka. Tästä eräänä kauneimmista esimerkeistä on 1600-luvun alussa laadittu Urjalan käsikirjoitus, johon on tallentunut ilmeisen dominikaanisessa hengessä tärkeimpien kirkollisten pyhäpäivien liturginen musiikki niin hetkipalveluksia kuin messuakin varten.

Kuva 2 T
Kuva 2. Urjalan käsikirjoitus, Kansalliskirjasto C ö IV 12, f. 47r. Kuvassa on näkyvissä 1. adventtisunnuntain vesperin Magnificat-antifoni Ne timeas, Maria ja messun introituksen Ad te levavi alkuosa. Kuva: Jorma Hannikainen.

Säilyneet käsikirjoitukset todistavat dominikaanisen perinteen kunnioituksesta reformaatioajalla. Reformaation muutokset ulottuivat kansankielistä tekstiä lukuun ottamatta itse musiikkiin vähin erin, ja tutuksi käyneet sävelmät säilyivät kirkkomusiikissa niin kauan kuin musiikki säilyi gregoriaanisena. Reformaation myötä saksalaisvaikutteet siirtyivät kirkkolauluun huomattavan hitaasti. Dominikaaninen kirkkolaulu elää vielä nykyäänkin dominikaanisen sääntökunnan piirissä ja vastaa vielä sävelmiltään Turun hiippakunnan keskiaikaista liturgista musiikkia.

 

jorma hannikainen 79616MuT Jorma Hannikainen on gregorianiikan asiantuntija ja Sibelius-Akatemian yliopistonlehtori. Hän on tarkastellut tutkimuksissaan erityisesti reformaatioajan liturgisia nuottikäsikirjoituksia.