Jobin kirjassa (28:12) kysytään: ”Mutta viisaus - missä se asuu? Missä asuu ymmärrys?” Vastaus kysymykseen on varsin skeptinen: ”Ihminen ei löydä tietä sen (viisauden) luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää” (Job 28:13). Katkelman kirjoittaja ei liene ainut, jonka mielestä maailman todellisuus ei heijastele erityistä viisautta. Toisaalta monet yksilöt ja ihmisryhmät antiikista nykypäivään ovat tunnistaneet viisautta ja viisauden muotoja − ja myös tavoitelleet niitä. Tämän teemanumeron artikkeleissa viisauden olemusta ja ilmenemismuotoja pohtivat eri tieteenalojen asiantuntijat. Mukana on teologeja ja uskontotieteilijöitä, mutta myös psykologian, filosofian ja biologian asiantuntijoita.

Viisauden tarkastelu on pitkistä juuristaan huolimatta – tai juuri niiden takia – erityisen akuuttia juuri nyt. ”Totuudenjälkeisestä ajasta” puhuttaessa herää kysymys, voidaanko totuutta etsiä jälkimodernissa yhteiskunnassa ylipäätään. Jos totuudesta ei voida päästä yksimielisyyteen, voidaanko koskaan löytää jaettuja perspektiivejä siihen, mitä on viisaus tai viisas toiminta? Mikä on totuuden, tiedon ja viisauden välinen yhteys? Mitä näistä kolmesta tieteen tulisi tavoitella? Toisaalta viisaus myös kehittyy ja kirkastuu, kun sitä koetellaan. Näiden kysymysten kautta teemanumeromme nivoutuu osaksi kansainvälisiä tutkimustrendejä, jotka eivät ole aiemmin olleet kovin vahvasti esillä suomalaisessa tiedemaailmassa.

Nykyisin viisauden tutkiminen saattaa herättää useissa tiedepiireissä lähinnä hymähtelyä. Mikä tieteen päämääränä onkaan? Viisauden tavoittelu, elämäntaito, hyvän elämän etsintä ja luonnonfilosofia (‘natural philosophy’ = ‘love of wisdom to do with natural things’) ovat kuitenkin asioita, joita on perinteisesti pidetty tieteen alkulähteinä ja korkeimpina päämäärinä.

Toisaalta viisauden tutkimuksessa on aktiivisiakin tieteenaloja. Erityisesti kehityspsykologian ja sosiologian aloilla tarkastellaan viisautta eri kulmista – sosiologiassa ja uskontososiologiassa muun muassa merkityksellisyyden ja hyvän elämän teemojen kautta. Samoin kysymys viisaudesta on olennainen antiikin Välimeren kirjallisten lähteiden tutkijoille: muinaisesta Lähi-idästä ja juutalaisesta perinteestä tunnetaan moninainen korpus viisauskirjallisuutta, minkä lisäksi kreikan kielen sana ”filosofia” tarkoittaa sananmukaisesti viisauden rakastamista.

Viisaus hukassa? -teemanumeron puheenvuorojen myötä haluamme herätellä pohdintaa uskonnon- ja viisaustutkimuksen leikkauspinnoista. Lisäksi haluamme tuoda yhteen tieteentekijöitä useilta eri aloilta ja täten rohkaista poikki- ja monitieteistä viisauden tarkastelua suomalaisessa tiedemaailmassa.

Ensinnäkin kysymme, mitä annettavaa teologeilla ja uskontotieteilijöillä on viisaustutkimuksen kentällä (tai kentillä). Teologia ja uskonnontutkimus itsessään kattavat valtavan erilaisia lähestymistapoja ja tutkimusaiheita, joten myös viisautta voidaan tutkia monista näkökulmista, eri asiayhteyksissä ja erilaisten aineistojen valossa. Näitä ovat vaikkapa muinaisten lähteiden analyysi eksegetiikassa, hyve-eettiset kysymykset systemaattisessa teologiassa, viisaus uskonnonsosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna ja viisaus käytännöllisessä teologiassa. Oma kysymyksensä on se, miten viisaus (uskonnollisten yhteisöjen) teologioissa ja viisaus teologisen(kin) tutkimuksen kohteena ja päämääränä suhteutuvat toisiinsa.

Toiseksi toteamme, että on aika astua ulos tutkimusperinteiden omista lokeroista, katsella ympärille, kuulostella ja pohtia, mitä uutta ja raikasta eri lähestymistapojen risteytys voisi tuottaa. Millaisia näköaloja dialogi sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä tapahtuvan viisaustutkimuksen kanssa voisi avata teologiselle tutkimukselle? Mikä on poikkitieteellisen työn anti? Mitä näkökulmia me teologit ja uskonnontutkijat voisimme omaksua? Ja toisaalta: miten voimme viedä tiedettä eteenpäin, niin että emme vain omaksu malleja muilta tieteenaloilta, vaan myös haastamme ja täydennämme jo olemassa olevia malleja omien havaintojemme perusteella? Lokeroista ulos astuminen voisi vielä laajemmassa mielessä avata silmiä sille, miten tieteen – mukaan lukien teologisen tieteenalan – ja toisaalta tunnustuksellisten teologioiden pyrkimykset ymmärtää maailmaa voivat lopulta olla rinta rinnan eläviä perspektiivejä, ytimeltään samaa pyrkimystä ymmärtää maailmaa (McLeish 2014).

Teemanumeron artikkelit heijastavat osaltaan viisaustutkimuksen monimuotoisuutta, elinvoimaisuutta ja poikkitieteellisiä mahdollisuuksia. Ensinnäkin niissä pohditaan viisauden roolia tieteessä inhimillisenä toimintana. Filosofi Markus Neuvonen tarkastelee tieteenalojen välisiä eroja viisaustutkimuksessa ja esittää, että näiden tiedostaminen on välttämätöntä poikkitieteellisessä työskentelyssä. TT Olli-Pekka Vainio puolestaan kysyy, miten viisauden voi tunnistaa ja mikä rooli sillä on tieteellisessä ajattelussa ja toiminnassa.

Toiseksi teemanumerossa paneudutaan viisauteen ihmisen ominaisuutena. FT, PsM Aura Nortomaa argumentoi, että ihmisen psykologian tuntemus auttaa ymmärtämään omia ja muiden reaktioita, mikä puolestaan synnyttää viisautta ihmisten kohtaamisessa. TT Jenni Spännäri analysoi, kuinka elämänkokemus edistää viisauden syntymistä ja kuinka kokemusviisaus voidaan ymmärtää inhimilliseksi pääomaksi. PsT Eeva Kallio pohtii kriisinjälkeistä kasvua ja sitä, mikä rooli elämänkokemuksilla ja taitekohdilla voi olla viisastumisprosessissa. FT Matti Kamppinen, FT Minna Opas ja FT Mia Rönkä taas tarkastelevat oikean ajan ymmärtämiseen liittyvää viisautta: ihminen löytää ajallisia malleja luonnosta, mutta myös muuttaa luonnon rytmejä.

Kolmanneksi teemanumerossa käsitellään viisauteen liittyviä kysymyksiä uskonnontutkimuksen asiayhteydessä. TT Joona Salminen ja TT Elisa Uusimäki erittelevät viisauden elettyä ulottuvuutta antiikin juutalaisuudessa ja varhaisessa kristinuskossa keskittyen henkisiin ja ruumiillisiin harjoitteisiin, jotka palvelivat erilaisia luonteenjalostamisen päämääriä. Elisa Uusimäki ja TT Hanne von Weissenberg puolestaan pohtivat, voitaisiinko teologian luonne ymmärtää käytännölliseksi viisaudeksi ja kuinka heprealainen viisauskirjallisuus voisi tarjota virikkeitä tälle keskustelulle. Lisäksi Teologia.fi julkaisee teemanumeron yhteydessä ensimmäistä kertaa tutkijoiden kirjeenvaihtoa. Teologit Anna Sofia Salonen ja Jenni Spännäri keskustelevat siitä, miten, millä ehdoin ja millä menetelmin viisautta on mahdollista tutkia.

Teemanumeron kirjaesittelyt tarjoavat myös lisää näkökulmia viisauteen. Niissä paneudutaan viisauden, tieteen ja teologian rajapintoihin (Nissinen & Spännäri), elettyyn viisauteen (Spännäri) sekä viisauden ja luonteenmuovauksen väliseen yhteyteen Vanhassa testamentissa (Uusimäki).

 

Kirjoittajat:

TT Jenni Spännäri työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, CoCare ja CoPassion -tutkimusprojekteissa. CoCare -projektissa hän tarkastelee ikäihmisten ryhmiä viisauden ja huolenpidon näkökulmasta.

TT Elisa Uusimäki työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja vierailevana tutkijana Yalen yliopistossa.

Kirjallisuus:

Ardelt, Monika: ”Wisdom as expert knowledge system: A critical review of a contemporary operationalization of an ancient concept”. Human Development 47(5), 257-285, 2004.

Caputo, John D.: Truth: The Search for Wisdom in the Postmodern Age. London: Penguin, 2013.

Glück, Judith & Bluck, Susan: ”The MORE Life Experience Model: A theory of the development of personal wisdom”. The Scientific Study of Personal Wisdom. Toim. M. Ferrari & N. Weststrate, 75-98. New York: Springer, 2014.

Maxwell, Nicholas: ”From knowledge to wisdom: the need for an academic revolution”. Wisdom in the University. Toim. R. Barnett & N. Maxwell, 1-20. London: Routledge, 2008.

McLeish, Tom: Faith and Wisdom in Science. Oxford: Oxford University Press, 2014.

Plews-Ogan, Margaret, Owens Justine E. & May N.: Choosing Wisdom: Strategies and Inspiration for Growing through Life-Changing Difficulties. West Conshohocken, PA: Templeton Press, 2012.

 

Ingressin kuvituskuva: João Silas, Unsplash.com