Kirjaesittelyssä: William P. Brown: Wisdom’s Wonder: Character, Creation, and Crisis in the Bible’s Wisdom Literature. Grand Rapids, MI: Eerdmans, 2014.

Wisdoms WonderHeprealaisen Raamatun eli protestanttisen Vanhan testamentin ”viisauskorpus” – Sananlaskujen, Jobin ja Saarnaajan kirjat – sekä eroaa muista heprealaisen kaanonin kirjoista että muodostaa keskenään ristiriitaisen kokonaisuuden. Teoksessaan Wisdom’s Wonder raamatuntutkija William Brown pyrkii ymmärtämään viisauskorpuksen moninaisuutta pakottamatta siihen luettavia kirjoituksia ahtaisiin lajikategorioihin, joihin ne eivät selvästikään mahdu. Brown esittää, että viisaudessa on ensisijaisesti kyse muovautumisen polusta, ”kriisin ja ihmettelyn värittämästä rosoisesta tiestä”. Viisauskirjallisuus ei typisty neuvojen antamiseen, vaan kyse on jostakin syvemmästä, ihmisen minuuden monimutkaisuuden ihmettelystä ja tarkastelusta. Jokainen viisausteksti selvittelee elämän mielekkyyttä ja tulee samalla korostaneeksi luonteenmuovaamisen merkitystä.

Brown argumentoi, että Sananlaskujen, Jobin ja Saarnaajan kirjat asettavat lukijan ”ihmeen kynnykselle”. Jokaiseen teokseen sisältyy kauhistuttava (tremendum) elementti, joskin tämä ilmaistaan eri tavoin. Sananlaskuissa vastaanottajana on vaitonainen poika, joka asettuu kosmisen viisauden hahmon eteen: oven takana hänet ottaa vastaan viisaus itse. Jobin kirjassa vastassa ovat dramaattiset juonenkäänteet, dialogi ja mahtava Jumala. Näytteille asetetaan outo maailma, joka on paitsi kauhun myös brutaalin kauneuden täyttämä. Saarnaajan kirja puolestaan vie lukijan kuoleman varjon, elämän tutkimattoman eleganssin ja salamyhkäisen Jumalan eteen. Ovi pysyy ehkä lukossa, mutta teoksen päähenkilö löytää lopulta oman ”rakonsa” maailmassa, kuten Brown teosta kuvaa.

Ihmettelyn ja halun teemat korostuvat kaikissa kolmessa kirjassa, mutta niidenkin kohteet ovat erilaisia. Sananlaskujen kirjassa viisaus itse edustaa ihmettä: hahmo on yhtä aikaa vieras ja tuttu. Viisauden kaipaamisen ohella teos puhuu sukupuolisen yhteyden, vaurauden, väkivallan, perheen ja oikeudenmukaisuuden haluamisesta. Jobin kirjan päähenkilöstä taas tulee muukalainen, joka kaipaa kuolemaa. Kohdattuaan Jumalan pyörremyrskyssä hänelle avautuu kuitenkin näky elämän ja luomakunnan kauneudesta. Saarnaaja omistautuu tutkiskelulle, viisauden etsimiselle ja oman minuutensa vahvistamiselle, mutta viisaus osoittautuu vaikeasti tavoitettavaksi, tulevaisuus epävarmaksi, elämä takuita vailla olevaksi ja kuolema kaikkea hallitsevaksi. Toteamalla kaiken olevan turhuutta ja tuulenhenkäystä Saarnaaja suhteellistaa viisauden ja samalla palaa sen mystisille juurille tarkkailemalla ihmiselämää ja kosmosta sekä kunnioitusta että pettymystä täynnä.

Jokainen viisauskorpuksen teos on kirjallisesti ja intellektuaalisesti monitahoinen kokonaisuus, mikä saattaa lukijan ihmettelemään ja siten herättää henkiin halun tutkia. Sellaisina viisaustekstit pyrkivät Brownin mukaan edistämään älyllistä, moraalista ja esteettistä kasvua läpi ihmisen elämänkaaren. Kaikki kolme teosta kuvaavat luonteenmuovautumisen prosessina, sarjana tapahtumia, joista muodostuu minuuden kehityskulku. Luonteenkasvun narratiivinen ulottuvuus ilmenee etenkin usein toistuvassa tiekuvastossa. Teksteissä puhutaan viisauden tai pahojen ihmisten tiestä. Erilaiset mutkat ja odottamattomat käänteet tapahtuvat ihmiselle ”tien varrella”, mikä pakottaa purkamaan vanhoja käsityksiä ja kurkottamaan kohti uusia oivalluksia. Tässä on Brownin mukaan viisauden ihmeen ydin: se pitää minuuden jatkuvassa liikkeessä ja alati tiedustelemassa.

Liikkumisen ulottuvuus näkyy myös niissä tiloissa, joissa matka viisauteen, minuuteen ja luonteen kehittymiseen tapahtuu. Kaikissa teoksissa on yhtäältä jokin tuttu ympäristö ja toisaalta jokin vieras tai vieraalta tuntuva maailma. Sananlaskuissa tekstin vastaanottaja saa ohjeita niin vanhemmiltaan kuin kosmiselta viisaudelta. Jobin kirja lähtee liikkeelle patriarkaalisen kotitalouden piiristä, mutta juoni kuljettaa Jobin hahmon vieraaseen, kosmiseen yhteisöön. Samoin Saarnaaja matkaa kosmokseen, mutta matka tavallaan keskeytyy ja vie hahmon tyhjiöön. Kaikki teokset korostavat kuitenkin sitä, että minuus ei koskaan jää pysyvästi limboon, vaan se voi palata lähtöpisteeseensä ja luonteenkehitys voi saavuttaa huippunsa nimenomaan tässä paluuprosessissa: Sananlaskujen kirja loppuu perhe-elämän kuvaukseen ja Job päätyy (uuden) perheensä ja yhteisönsä keskelle. Saarnaaja löytää tiensä jokapäiväisen olemassaolon vastoinkäymisten ja yksinkertaisuuden keskelle.

Sanoittaessaan teesiään Brown viittaa rabbiinisen perinteen näkemykseen, jonka mukaan muinaisen Israelin kuningas Salomon kirjoitti Sananlaskujen kirjan aikuisena ja Saarnaajan kirjan vanhuuden päivinään (Shir ha-Shirim Rabbah I:VI.17.h–j).* Vaikka käsitys Salomonista viisaustekstien kirjoittajana on historiallisesti kestämätön, Brownin mukaan myöhäisantiikin rabbit tavoittivat sen ajatuksen ja argumentin, jonka hän pyrkii teoksessaan ilmaisemaan: viisauden luonne on alati kehittyvä ja viisauskirjallisuus pohtii minuuden jatkuvaa muovautumista.

 

* ”And R. Jonathan said, ’He wrote Song of Songs first, then Proverbs, finally Qoheleth.’ R. Jonathan brings evidence for that position from the natural course of life: ’When a man is young, he composes songs; when he grows up, he speaks in proverbs; when he gets old, he speaks of vanities.’ R. Yannai, father in law of R. Ammi, said, ’All concur that he wrote Qohelet last of all.’” Lainaus teoksesta Jacob Neusner, Song of Songs Rabbah: An Analytical Translation, Vol. 1 (Brown Judaic Studies 197; Atlanta, GA: Scholars Press, 1989), 54.

 

Uusimaki tuhat kuvaKirjoittaja TT Elisa Uusimäki työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja vierailevana tutkijana Yalen yliopistossa.

Kirjan kansikuva: Eerdmans.