Kellojen herra

Oikean ajan ymmärtäminen on viisautta. Erilaiset rytmit tarjoavat kelloja, joiden avulla olla maailmassa ja suunnistaa kohti tulevaa. Moderni ihminen löytää elämänkulun ajallisia malleja luonnosta. Toisaalta ihminen muuttaa luonnon rytmejä monin tavoin. Ajan ja ajankulun jäsennykset ovat myös vallankäytön väline.

”Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin.” Tähän sanomukseen tiivistyy yksi ajallisuuden ja viisauden välinen suhde: oikean ajan ymmärtäminen on viisautta. Ihminen on käyttänyt lukuisia erilaisia tekniikoita ajan mittaamiseen ja oikean ajankohdan selvittämiseen.

Aikaa jäsentävä viisaus, kronosofia, pyrkii ymmärtämään pitkäkestoisten ja lyhytkestoisten prosessien eron, orgaanisen kypsymisen ja aikataulutetun tekemisen välisen suhteen, luonnon syklien ja lineaarisen ajan erot ja kohtaamiset, oikea-aikaisen toiminnan ja hetkessä elämisen ainutkertaisuuden. Kaikella on aikansa, tietää kronosofi. Aikaa jäsentävä viisaus ankkuroituu mikro- ja makrokosmoksen rytmeihin, etsien erilaisia kelloja toiminnan, olemisen ja ymmärryksen lähtökohdiksi.

Muinaisessa Kiinassa korkea-arvoinen virkamies oli keisarillinen kronografi, aikainkuvaaja, jonka tehtävänä oli kertoa keisarille, milloin oli sopiva aika – aika sotia, aika rakentaa, aika etsiä puolisoa tai valmistautua kuolemaan. Taitava kronografi oli kullanarvoinen, koska niin paljon oli kiinni makrokosmoksen ja mikrokosmoksen yhteisestä rytmistä.

Orgaaniset prosessit törmäävät aikatauluihin

Esi-isämme seurasivat aikain kulkua tarkkailemalla planeettojen liikkeitä, vuodenaikojen vaihtumista, saaliseläinten vaelluksia ja myöhemmin viljelysten kasvua, sadonkorjuuta ja kuihtumista. Nykyihmisille kalenteri, mekaaninen kello ja aikataulutus ovat kaikki kaikessa.

Erilaiset rytmit tarjoavat erilaisia kelloja, erilaisia välineitä olla maailmassa ja suunnistaa kohti tulevaa. Modernia ihmistä on sanottu ”rytmien sinfoniaksi”, koska meitä ohjaavat niin monet kellot: fyysinen maailmankaikkeus, elimistön omat biologiset kellot, almanakat ja mekaaniset kellot, viikkorytmi ja juhlapäivät, työ ja arki, elämän alku ja elämän ehtoo.

Osa kelloista kuuluu todellisuuteen riippumatta siitä, mitä niistä ajattelemme – planeetat kulkevat rataansa ja säätelevät elämän ehtoja: varttuva nuori tulee sukukypsäksi ajallaan. Osa kelloista ja ajallisista jäsennyksistä on sopimuksenvaraisia, kuten seitsenpäiväinen viikko, lukujärjestys, aikavaraus kuntosalille, täysi-ikäisyys tai pääsiäisen sijoittuminen kalenteriin.

Kypsymistä vaativat orgaaniset prosessit törmäävät monesti aikataulujen aikaan: tammikuisena aamuna nousemme ylös pilkkopimeässä kalenteria seuraten, vaikka biologinen kellomme käskisi nukkumaan. Illalla viihdytämme itseämme tietokoneen ääressä ja saamme yliannoksen kirkasta valoa. Suunnittelemme perheenlisäystä työuran, emme hedelmällisyyden mukaan ja valmistumme maistereiksi viidessä vuodessa, vaikka kypsyminen asiantuntijaksi veisi enemmän aikaa.

Aika istuttaa, aika repiä maasta

Muinaisessa kiinalaisessa filosofiassa ihmistä, yhteiskuntaa ja koko kosmosta ymmärrettiin orgaanisen metaforan avulla: kaikki kasvaa, kukoistaa ja lopulta kuihtuu tehden tilaa uudelle alulle. Moderni ihminen hakee ja löytää elämänkulun ajallisia malleja luonnosta, jossa on tarjolla pitkäkestoisuutta, syklisyyttä, nopeaa ja hidasta kiertoa, kuolemaa ja uutta elämää.

Luonto on läsnä suomalaisten elämässä monilla tavoin: aamulenkillä metsäpolulla, BirdLife Suomen pihabongauksessa, ala-asteen metsäluokalla, kesämökillä, lintujen kevätmuutossa, vaelluksella ja puutarhanhoidossa. Luontokokemukset tarjoavat ajallisuuden malleja, joiden avulla omaa elämänkulkua voi ymmärtää. Tässä ymmärtämisessä on kyse vertauskuvan käytöstä ja analogisesta päättelystä: jos vanha puu näyttää erilaiselta kuin nuori puu, niin kai vanha ihminenkin voi ja saa näyttää erilaiselta kuin nuori.

Luonnon erilaiset, nopeat ja erittäin hitaat rytmit kaikuvat monin tavoin ihmiselämän eri alueilla ja vaiheissa. Luonnon omaa viisautta edustavat erilaiset evolutiiviset ratkaisut, joita toki osa ihmisistä voi ikiaikaisen perinteen mukaan tulkita luojan viisaudeksi.

Harrasta luonnon aikaa

Luontoharrastus eri muodoissaan antaa harrastajalle mahdollisuuden havainnoida laajempaa rytmiä kuin oman elämänsä kulkua. Näin saadaan resursseja asettaa oma ajankäyttö ja elämänkaari laajempaan ajalliseen yhteyteen.

Luonnon aikataulut asettavat luonnossa tekemiselle rajat, joihin harrastajan on pakko antautua. Vuorokausirytmi ja vuodenkierto määräävät sen, mitä luonnossa voi havaita ja millaisissa olosuhteissa siellä liikutaan. Esimerkiksi merilintujen muuttoa seuratessa asiat tapahtuvat omassa tahdissaan, eikä kokemusta pysty kiirehtimällä voimistamaan tai tihentämään. Luonnon rytmiä seuraavassa luontoharrastuksessa on kyse pitkälti läsnäolosta ja vastaanottamisesta.

Luontoharrastajalle luonnon rytmissä on toisaalta lohdullisuutta, toisaalta haikeutta. Luonto menee eteenpäin huolimatta siitä, mitä yksittäisen ihmisen elämässä on meneillään. Se tuo elämään jatkuvuuden tuntua, mutta myös tietoisuuden ajan kulumisesta ja katoavaisuudesta – eliöyksilöt kehittyvät ja kuolevat, kasvillisuuden sukkessio eli seuraanto etenee, rannikollamme maa kohoaa, maisemat muuttuvat.

Ajan rajallisuus

Yksi kronosofian osa on taito suhteuttaa nopean muutoksen maailmaa hitaisiin rytmeihin ja muuttumattomuuteen. Viisaudelle tunnusomainen episteeminen eli tiedollisiin edellytyksiin liittyvä nöyryys ja asioiden perspektiiviin asettaminen ilmentävät tätä kronosofian puolta.

Luonnossa ilmenevä ja aistein koettava ajan rajallisuus mahdollistaa katseen kääntämisen rajan tuolle puolen, ikuisuuteen tai ajattomuuteen. Useissa maailmankatsomuksissa ja kosmologioissa rajantakainen hitaiden rytmien tai ajattomuuden maailma viittaa kiinnostavalla tavalla luontoon. Kristillisissä kuvastoissa syntiinlankeemusta edeltävä paratiisi on vehreä rauhan tyyssija. Tiettyjen Amazonian alkuperäiskansojen kosmologioissa puolestaan maan alla sijaitsevan alisen maailman aika on pysähtynyttä ja elämä yltäkylläistä, sillä kalavedet ovat ehtymättömät.

Elämän kiertokulun voidaan nähdä jatkuvan myös kuoleman rajan takana. Britteinsaarilla ja monissa länsimaissa yhä useampi haluaa tulla haudatuksi luontohautausmaille, tarkoituksenaan päätyä ravinteiksi metsän puille ja siten osaksi luonnon kiertokulkua.

Luontoon linkittyvät käsitykset ihmiselämän tai itsen pienuudesta ja sijoittumisesta osaksi pidempikestoisia, jopa ikuisia, ajallisia jatkumoja suuntaavat ihmisten toimintaa niin arjessa kuin esimerkiksi henkisyyden ja tieteen saralla. Suurempaa tietoa ja viisautta kohti voidaan kurotella kunnolla vain pienemmän positiosta käsin.

Aika on valtaa

Ajan ja ajankulun jäsennykset ovat paitsi ihmisten työkaluja olemassaolonsa mieltämiseen myös vallankäytön väline. Erityisen hyvin tämä tulee ilmi suhteessa alkuperäiskansoihin.

Populaarit ja uutisoinnin tuottamat käsitykset alkuperäiskansoista nojaavat pitkälti ymmärrykseen luonnon ikiaikaisuudesta ja ihmisiän ylittävistä ajallisista sykleistä. Monista alkuperäiskansoista erityisesti Amerikassa, Afrikassa ja Australiassa puhutaan usein edelleen ”luonnonkansoina”. Nämä kansat ja heidän kulttuurinsa nähdään ajattomina, pysähtyneinä, edistyksettöminä ja näin kykenemättöminä ottamaan osaa moderniin länsimaiseen elämänmenoon. Tällaiset näkemykset toimivat kasvualustana ja perusteluna rasismille, jota alkuperäiskansat usein kokevat.

Monet alkuperäiskansat käyttävät itseään koskevia mielikuvia ja stereotypioita poliittisiin tarkoituksiinsa. Näyttäytyessään luonnon ikiaikaisen viisauden kantajina Amazonian alkuperäiskansat ovat ottaneet uudenlaisen roolin maailmanpolitiikan näyttämöllä esimerkiksi sen suhteen, miten ilmastonmuutos vaikuttaa elinolosuhteisiin maapallolla. Tällä tavoin alkuperäiskansat ovat alkaneet murtaa hierarkkisia ja rasistisia valta-asetelmia.

Ihminen rytmihäiriönä

Ihminen on muuttanut luonnon rytmejä monin tavoin, nykyään yhä enenevässä määrin. Ilmastonmuutoksen myötä monet muuttolintumme saapuvat keväisin aiempaa varhemmin. Kaupungeissa keinovalojen on havaittu muuttavan lintujen vuorokausirytmiä. Valaistuksen lisäksi kaupungeissa luonnon rytmeihin vaikuttavat ympäristöä hieman korkeampi lämpötila sekä ihmisen tarjoama ravinto. Esimerkiksi mustarastaat ja kesykyyhkyt pesivät kaupunkiympäristöissä lähes vuoden ympäri.

Ennen todettiin: kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Nykyään kiuruja saattaa havaita jo helmikuun alkupuolella, yksittäisiä peippoja sinnittelee linnunruokinnoilla talven yli ja västäräkki voi yrittää talvehtia esimerkiksi kasvihuoneiden tuntumassa. Haarapääskyistä on havaintoja jopa maaliskuun lopulta ja huhtikuun alusta enemmänkin. Nähtäväksi jää, rapauttavatko ihmistoiminnasta johtuvat luonnon rytmimuutokset ajan ymmärtämistä ja viisautta.

 

Kirjoittajat:

FT Matti Kamppinen on Turun yliopiston uskontotieteen professori. Hän on tutkinut kansanlääkintää ja noituutta Perun Amazoniassa, kognitiotieteen filosofiaa, ympäristöriskien ja teknologian kulttuurisia malleja, yritystoiminnan ympäristövastuuta ja biologisen monimuotoisuuden integroimista päätöksentekoon.

FT Minna Opas on uskontotieteen tutkija Turun yliopiston ihmistieteiden kollegiumissa (TIAS) ja Turun yliopistossa toimivan Centre for the Study of Christian Cultures (CSCC) -tutkimuskeskuksen johtaja. Hänen erikoisalojaan ovat kristinuskon ja alkuperäiskansojen uskontojen ja kulttuurien tutkimus.

FT Mia Rönkä on ympäristöekologian dosentti Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä. Hän työskentelee tutkijana, tiedetoimittajana ja tietokirjailijana ja on erityisesti perehtynyt ihmisen ja muun luonnon väliseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen.

Opas MinnaRonka Mia kuvaAP MajanenKamppinen Matti

Aiheesta enemmän:

Kamppinen, M. 1999. Enkelten aika: aikakäsityksistä ja elämän tarkoituksesta. Loki-Kirjat, Helsinki 1999.

Kamppinen, M. 2000. Ajat muuttuvat: esseitä ajasta, riskeistä ja tieteellisestä maailmankuvasta. SKS, Helsinki 2000.

Kamppinen, M. 2001. Tulevat ajat ja teknologia. Tietolipas 183. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2001.

Kamppinen, M. 2002. Terveyden ja sairauden aika – kronosofia terveydenhoidossa. Työterveyslääkäri 1/2002: 17-21.

Ingressin kuvituskuva: Unsplash.com