”Ortodoksisuus on elämää”, totesi rovasti Erkki Piiroinen vuonna 1978 ilmestyneen teoksensa otsikossa. Myös tässä kirjoituksessa tarkastellaan ortodoksisuutta elämässä, osana elämää. Aiheena on ”eletty uskonto” tutkimuskäsitteenä sekä sen sovellusmahdollisuudet suomalaisen ortodoksisuuden tutkimuksessa. Havainnollistavana esimerkkinä toimii oma tutkimukseni siirtokarjalaistaustaisten naisten uskonnosta.

Eletyn uskonnon tutkimuksen keskiössä ovat ihmiset

Eletyn uskonnon (lived religion) käsite on saanut paljon huomiota kansainvälisessä uskonnontutkimuksessa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Sen suosion taustalla on tutkijoiden kasvava kiinnostus tavallisten ihmisten uskonnollisuutta kohtaan. Lisäksi käsitteen esiinnousu liittyy keskusteluun perinteisten akateemisten uskontokäsitysten sisältämistä taustaoletuksista, jotka painottavat kristillisten kirkkojen tulkintaa ”oikeasta” uskonnosta. Termin avulla on pyritty luomaan vaihtoehtoista, näistä tulkinnoista vapaampaa tapaa lähestyä uskontoa.

Eletty uskonto viittaa uskontoon sellaisena kuin se toteutuu tavallisten ihmisten elämässä. Uskonnon avulla ihmiset sekä ratkovat arkielämänsä haasteita että käsittelevät ihmiselämän äärimmäisiä realiteetteja. Eletyn uskonnon näkökulma korostaakin ihmisiä aktiivisina omien käytäntöjensä ja tulkintojensa luojina. Samanaikaisesti ihmisten toimintaa ohjaavat myös erilaiset olemassa olevat rakenteet, kuten uskonnolliset instituutiot.

Suomessa on toistaiseksi tehty varsin vähän eletyn uskonnon käsitettä hyödyntävää tutkimusta. Tämä ei tarkoita, että näkökulma olisi tutkijoille vieras. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa tavallisten ihmisten uskontoa on tutkittu uskontotieteellisesti oppiaineen alkuajoista lähtien. Ortodoksiväestö Suomen ja Venäjän Karjalassa on muodostanut yhden tutkimusperinteen klassisista kohteista. Tutkimus suomalaisista ortodokseista käsittelee kuitenkin enimmäkseen tilannetta ennen toista maailmansotaa: myöhempää ortodoksisuutta ei sen sijaan ole juurikaan tutkittu uskonharjoittajien näkökulmasta.

Uskonto heijastaa elettyä elämää

Olen tarkastellut väitöstutkimuksessani siirtokarjalaistaustaisten ortodoksinaisten uskontoa 2000-luvun Suomessa. Tutkimus perustuu 24 naisen haastattelulle. Naiset olivat haastatteluhetkellä keskimäärin 75-vuotiaita. He olivat siten eläneet läpi ortodoksiyhteisön vaiheet sotia edeltäneeltä ajalta tähän päivään. Tämä historia heijastui myös heidän uskonnossaan. Erityisesti sitä värittivät lapsuus ortodoksisessa ympäristössä sekä yhteisön vaikeaan sotienjälkeiseen tilanteeseen liittyvät kokemukset.

Naisten uskonnollisuutta luonnehti tutkimukseni perusteella jatkumoiden korostaminen. Nämä jatkumot liittyivät esimerkiksi lapsuudesta lähtien seurattuihin käytäntöihin, kuten ristinmerkin tekemiseen aamuin, illoin ja ruokailun yhteydessä. Samanaikaisesti naiset olivat tietoisia myös muutoksista, joita heidän uskonharjoituksessaan oli ajan kuluessa tapahtunut.

Naisten lapsuudessa, sotiaedeltäneen ajan Raja-Karjalassa, ortodoksiset käytännöt ja uskomukset olivat olleet osa yleistä normia. Evakkouden myötä tilanne kuitenkin muuttui. Uskonnosta tuli erottava tekijä ortodoksisiirtolaisten ja kantaväestön välille – ja naisista tietoisia vähemmistöuskonnon harjoittajia.

Ortodoksisiirtolaisten sotienjälkeisinä vuosina kohtaama syrjintä ja epäluulo oli vaikuttanut haastateltaviini syvästi. Heidän aikuisiän uskonnollisuuttaan värittivät joustavuus ja sopeutuminen, suhteessa paitsi muuhun yhteiskuntaan niin myös omaan perheeseen, joka useimmilla oli luterilainen. Toisaalta monien naisten aiemmin kokema alemmuudentunne oli ajan myötä muuttunut ylpeydeksi omasta perinteestä. He saattoivat ajoittain noudattaa ortodoksisia käytäntöjä myös tietoisesti omaa ortodoksisuuttaan korostaen.

Käytännöt tuottavat uskomista

Eletyn uskonnon näkökulmasta perinteisten akateemisten uskontokäsitysten yksi keskeinen ongelma on niiden protestanttisuuskeskeisyys. Historiallisista syistä johtuen protestanttinen kristillisyys on uskontotieteessäkin nähty eräänlaisena ideaaliuskontona. Tähän liittyen tutkimuksessa on painotettu uskomisen ja ylipäänsä mielentilojen merkitystä käytäntöjen kustannuksella. Eletyn uskonnon tutkimuksessa näistä hierarkioista on pyritty irrottautumaan. Tutkimuksen kohteena on usein toiminta sekä siihen liittyvät kokemukset ja merkitykset.

Tutkimukseni perusteella haastattelemieni naisten arkisella uskonharjoituksella oli suuri merkitys heidän elämässään. Jokapäiväisten tapojen – kuten rukoilun, ristinmerkin tekemisen, ikonien kunnioittamisen ja kynttilöiden polttamisen – avulla naiset tekivät kodeistaan paikkoja, joissa uskonto oli koko ajan läsnä. Tavat pyhittivät kotiympäristön ja nivoivat uskonnon osaksi päivittäistä elämänrytmiä.

Naisten maailmankuvaa hallitsi luottamus Jumalaan. Rukoilemalla he kokivat voivansa vaikuttaa asioihin, joihin heillä muuten oli vain vähän valtaa, esimerkkinä aikuisten lasten hyvinvointi. Omista elämänvaiheistaan naiset löysivät todisteita Jumalan rakkaudesta. Haastattelemani naiset tulkitsivat usein myös monet heitä kohdanneet vastoinkäymiset Jumalan tahdon toteutumiksi.

Käytäntölähtöisen näkökulman mukaan uskominen ei edellä toimintaa, vaan rakentuu toiminnassa. Tutkimukseeni sovellettuna tämä tarkoittaa sitä, että ortodoksinaisten arkiset uskonnolliset tavat tuottivat ja vahvistivat heidän uskoaan Jumalaan. Kuten yksi heistä totesi, tavat ”muistuttivat” Jumalasta. Tulkintani mukaan naisten käytäntöjen rooli olikin keskeinen siinä, että he näkivät elämänsä niin vahvasti Jumalan johdatuksen värittäminä onnistuen nivomaan myös vaikeammat tapahtumat ja vaiheet osaksi elämäntarinaansa.

Eletyn ortodoksisuuden tutkimus on tärkeää

Elämänhistorian vaikutus uskontoon sekä käytäntöjen ja uskomisen dynamiikka ovat yksittäisiä esimerkkejä siitä, minkälaisia teemoja eletyn uskonnon käsite nostaa tutkimuksen keskiöön. Näkökulman keskeinen teesi on, että jokaisen ihmisen uskonto on elettyä: omaan elämään sovitettua ja sitä heijastavaa. Myös uskonnon viralliset rituaalit tulkitaan aina yksilöllisistä lähtökohdista käsin. Viime kädessä käsite sisältääkin näkemyksen kaiken uskonnon perimmäisestä luonteesta – ja  samalla siitä, kuinka uskontoa tulisi tutkia.

Olennaista eletyn uskonnon tutkimukselle on ajatus uskonnosta keskeneräisenä projektina valmiin kokonaisuuden sijaan. Uskontoa tehdään, muokataan ja tulkitaan sekä yksilöiden että erilaisten instituutioiden toimesta koko ajan. Samalla uskonto on jatkuvien valtakamppailujen kohde. Tästä syystä tutkijan tuleekin tarkastella kriittisesti myös oman tutkimuskäsitteistönsä sisältämiä hierarkkisia ennakko-oletuksia.

Olen pyrkinyt kirjoituksessani perustelemaan eletyn uskonnon kysymysten relevanssia ortodoksikristillisyyden tutkimuksessa. Suomalaiseen kontekstiin sovellettuna eletyn uskonnon näkökulma auttaisi rakentamaan hienovireisiä tulkintoja esimerkiksi eri taustoja ja ikäpolvia edustavien ortodoksien kokemuksista, ortodoksisen identiteetin rakentumisesta suhteessa muuhun yhteiskuntaan sekä tavallisten ortodoksien uskonharjoituksen tosiasiallisista sisällöistä. Olemassa olevan tutkimuksen kautta kuva tämän päivän suomalaisesta ortodoksisuudesta jää nimittäin vielä hyvin sirpaleiseksi.

Ilman tavallisten uskonharjoittajien käytäntöjen ja käsitysten analyysiä tutkimuskeskustelut rajoittuvat käsittelemään eri asiantuntijatahojen näkemyksiä ortodoksisuudesta. Ne eivät tavoita tämän päivän suomalaisen ortodoksisuuden elettyä todellisuutta. Kuten kirjoituksen alussa mainitsemani kirjan nimikin kertoo, ortodoksit puhuvat mielellään ortodoksisuudesta elävänä uskontona, elämäntapana ja elämänä. Eletyn uskonnon käsite puolestaan mahdollistaa tämän ortodoksisuuden aspektin tutkimisen − uskonnon lähestymisen ihmiselämän puitteissa toteutuvana asiana.

 

Kirjoittaja Helena Kupari, FT, työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkimusprojektissa Embodied Religion. Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland.

Kirjallisuus:

Kupari, Helena: Sense of Religion. The Lifelong Religious Practice of the Evacuee Karelian Orthodox Women in Finland. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, 2015. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153419

McGuire, Meredith: Lived Religion. Faith and Practice in Everyday Life. Oxford: Oxford University Press, 2008.