Ikoni on ikkuna tuonpuoleisuuteen, mutta Jumalansynnyttäjästä puhuminen on ainakin naisille ikkuna sekä tuon- että tämänpuoleisuuteen. Ikkunan avaaminen tuo näkyviin paitsi koko ortodoksisen perinteen rikkauden myös eri-ikäisten ja erilaisten naisten koko elämän kirjon.

Haastattelin vuonna 2013 ja 2014 suomalaisia eri-ikäisiä ja eri puolilla maata asuvia ortodoksinaisia heidän suhteestaan Jumalanäitiin, Jumalansynnyttäjään − Neitsyt Mariaan. Tein kaikkiaan 62 haastattelua eri puolilla Suomea. Näistä 19 oli kolttanaisten haastatteluja Lapin ortodoksisen seurakunnan alueella, jossa vietin elokuun 2013. Kaikista haastateltavistani 26 oli syntymäortodokseja, 17 kirkkoon aikuisiällä liittyneitä. Tässä artikkelissa en käsittele kolttia erikseen. Kirjoituskutsuuni vastasi 19 henkilöä, ja nämä kaikki tulivat kirkkoon liittyneiltä. Haastateltavat olivat hyvin eri-ikäisiä: vanhin on syntynyt vuonna 1917, nuorin 1986. Tässä artikkelissa kuvaan lyhyesti joitakin alustavia tutkimustuloksia niiltä osin, mitä haastateltavani sanoivat suhteestaan kirkkoon.

Ikkuna tuon- ja tämänpuoleiseen

Aiemmasta tutkimuksestani Keski-Amerikan katolisten naisten Maria-kuvan parissa tiesin, että Jumalanäidistä naisten kanssa puhuminen avaa rikkaan näkymän paitsi omaan perinteeseen, myös naisen elämään. Näin tapahtui myös ortodoksihaastateltavieni kohdalla. Tässä mielessä Jumalanäiti on sekä ikkuna tuonpuoleisuuteen (varsinkin ikonina) että arjen elettyyn uskoon ja naisen koko elämään.

Jumalansynnyttäjä on useimpien, ei kaikkien, haastateltavieni mukaan naisille läheisempi kuin miehille – tai ainakin eri tavalla. Mariaa on helppo lähestyä äitiyteen, parisuhteeseen ja arkisiin huoliin liittyvissä asioissa, ja Hänen koetaan ymmärtävän naisia, koska on itsekin nainen ja äiti - ”maailman merkittävin äiti” ja ”kaikkien äitien äiti”, haasteltavieni sanoin. Suhde Häneen on tiivistynyt varsinkin oman äitiyden myötä.

Suurin osa haastateltavistani koki, että Neitsyt Marian suuri merkitys ortodoksikirkossa tuo naisille arvon naisina: Jumalanäiti on läsnä liturgiassa, rukouksissa, ikoneissa ja kirkkovuodessa. Varsinkin kirkkoon liittyneet vertasivat tätä luterilaiseen perinteeseen todeten, että vaikka ortodokseilla ei ole naisia pappeina, ortodoksinen kirkko on ”naisellisempi” kuin luterilainen kirkko Jumalanäidin ja naispyhien vuoksi.

Sukupuoli ja ortodoksinen kirkko

Ortodoksisen kirkon sukupuolittuneet opetukset ja käytännöt nousivat esiin melkein kaikissa haastatteluissa, vaikka en olisi niistä suoraan kysynytkään. Neitsyt Maria on merkittävä osa haastateltavieni käymää neuvottelua suhteestaan kirkkoon ja sen opetuksiin. Tässä neuvottelussa heidän tukenaan tai peilinään on muihin kristillisiin kirkkoihin verrattuna varsin vähän sukupuolen ja naisten näkökulmista tehtyä teologiaa. Tällaisen teologisen tutkimuksen vähäisyys tai jopa puuttuminen ortodoksisesta perinteestä olisi itsessään tutkimisen arvoinen asia.

Haastateltavieni kyky reflektoida monia teologisia kysymyksiä ja naisen asemaa ortodoksisessa perinteessä oli syvällinen. Myös vähemmistöasema vaikutti: esimerkiksi naispappeudesta haastateltavani puhuivat useimmiten peilaten sitä luterilaiseen enemmistökirkkoon. Tämä näkyi yhtäältä siten, että ortodoksikirkko koettiin muuten naisia ja naiseutta arvostavammaksi kuin luterilainen kirkko, usein juuri Marian vuoksi. Haastattelemilleni ortodoksinaisille naispappeus ei ollut naisen arvostamisen mitta, eivätkä he kokeneet eksklusiivista miespappeutta ongelmallisena. Toisaalta monet, hyvinkin eri-ikäiset haastateltavani, kokivat, että vähemmistöaseman turvin tasa-arvovaatimukset ja seksuaalieettiset keskustelut ”ulkoistetaan” luterilaiselle kirkolle. Ortodoksikirkon hiljaisuuden ja keskustelemattomuuden kyseisessä asiassa haastateltavat kokivat piinalliseksi ja kritisoivat kirkkoa autoritaarisuudesta.

Luterilaiseen kirkkoon vertaaminen oman kirkon hyväksi oli erityisen voimakasta kääntyneillä. Ovathan he tehneet valinnan siirtyä naisten pappeuden ja piispuuden hyväksyvästä luterilaisesta kirkosta monen mielestä patriarkaalisempaan kirkkoon. Juuri nämä haastateltavat kertoivat, miten ystävät ja suku ovat kyseenalaistaneet kääntymisen tästä syystä: ”miten voit liittyä sellaiseen patriarkaaliseen kirkkoon juuri, kun olemme saaneet naisia papeiksi luterilaisessa kirkossa?”

Kiinnostavaa kyllä, kaikkien kriittisimmät äänet tulivat syntymäortodokseilta, joilla tällaista omien valintojen puolustamista ei luonnollisestikaan ole. Toisaalta syntymäortodoksit korostivat kasvaneensa miespappeuteen ja muihin sukupuolittuneisiin käytäntöihin, eivätkä kokeneet niiden muuttamista erityisen tärkeäksi. Esimerkiksi:

”Meillä ei ole naispappeja (…) Olen ajatellut sitä usein, mutta toisaalta ajattelen että näin se nyt vain meillä on – että meillä on miehet pappeina, kirkon isinä, kuten sanomme. Kirkon isät ja sitten tää äiti, Jumalanäiti, niinku naisellisena puolena. Luulen, että siksi meillä ei ole naispappeja. Eikä se ole minulle ongelma.” (Sirkka, s. 1948)

Toinen haastateltava kommentoi kirkkotilan jakaantumista miesten ja naisten puoliin:

”Minun mielestäni tää käytäntö, että meillä miesten ja naisten puolet kirkossa, on itse asiassa ihan hyvä. Ehkä se on joskus tarkoittanut naisten laittamista sivuun tai nurkkaan (…) mutta minulle naisten kesken oleminen on myös suojaavaa. Ei tartte miettiä onko mun takana on joku mies kun pyllistän kumarrukseen tai et onko mun tukka hyvin.” (Pirjo, s. 1955)                     

Kaikkein voimakkain kritiikki ortodoksikirkon seksismiä kohtaan tuli syntymäortodokseilta. Heistä osa oli pappien lapsia, vaimoja, sisaria tai sukulaisia:

“No joo, meillä on tää instituutio, tää kirkko, ja sillä on tietyt säännöt ja normit. Minun mielestäni kaikkien jäsenten pitäisi olla samanarvoisia, niin kuin me olemme Jumalan edessä. Miehet puhuvat miespapeille, meidän naistenkin pitää puhua miespapeille, ja mielestäni meillä pitäisi olla mahdollisuus (…). Ihmiset ovat vain niin tottuneet siihen (…). OK, mä alistun siihen, mutta älkää antaa typeryyksiä syiksi.” (Kristiina, s. 1969)

“Aina sanotaan, että Maria antaa naisille arvon, ja että naisilla on kirkossa tärkeä rooli ja tehtävä, jotka ovat arvokkaita. Mutta mä en usko sitä, koska nähdäänhän me aina, että naisilla ei ole samaa asemaa kuin miehillä. Meillä on naisia, jotka kokevat kutsumusta papiksi. Minustakin tulisi itse asiassa hyvä pappi.” (Helena, s. 1960)

Toisenlainen vertailu muihin kristillisiin kirkkoihin tuli naiselta, joka oli nuorena aktiivinen ekumeenisessa opiskelijaliikkeessä:

”Kun menin ekumeenisiin kokouksiin, en ymmärtänyt mistä protestanttiset naiset puhuivat, kun he sanoivat, että Maria on alistumisen malli. Se oli minulle jonkinlainen ahaa-elämys – että minun kuvani Hänestä ortodoksikirkossa Jumalansynnyttäjänä oli jotain ihan muuta. (…) Ajattelin Marian kuvaa, ikoneita – näen niissä voimakkaan ja itsenäisen naisen, en nöyrää nuorta tyttöä. En tunnista alistuvan Marian kuvaa.” (Liisa, s. 1963)

Hekin, jotka olivat avoimen kriittisiä kirkkonsa seksismiä kohtaan ja kokivat sen ongelmana, totesivat Marian olevan naisille voimaannuttava malli:

”Jumalanäiti on tärkeä naisille kirkossa. On vaikea sanoa miten, mutta se on jotain voimaannuttavaa, myös meille naisina. Jos nyt tarkoitat, että miksei naiset voi olla pappeja koska meillä on Maria (…) niin se on aika vieras ajatus minulle, siis että me naiset saataisiin jotain kompensaatiota Mariasta. Neitsyt Maria vain on kaikkein pyhin (Panagia), ja hän on nainen ja se kaikkein pyhin ihminen.” (Pirjo, s. 1955)

Kaikkien haastateltavien nimet on muutettu.

 

Kirjoittaja Elina Vuola, TT, on akatemiaprofessori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän johtaa Suomen Akatemian tutkimushanketta Ruumiillinen uskonto. Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen identiteetin nykymuodoissa Suomessa. Ortodoksinen kirkko Suomessa on yksi tutkittavista uskonnollisista yhteisöistä.

Kirjallisuus:

Vuola, Elina: Naistentauti nimeltä Neitsyt Maria. Naistutkimus ja uskonto Latinalaisessa Amerikassa, 253–262. Teoksessa: Satu Apo, Anu Koivunen, Leena-Maija Rossi & Kirsi Saarikangas (toim.): Itkua ikä kaikki? Kirjoituksia naisesta, vallasta ja väkivallasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.

Vuola, Elina: Seriously Harmful for Your Health? Religion, Feminism, and Sexuality in Latin America, 137–162. Teoksessa: Marcella Althaus-Reid (toim.): Liberation Theology and Sexuality. London: Ashgate, 2006.

Vuola, Elina: Patriarchal Ecumenism, Feminism, and Women’s Religious Experiences in Costa Rica, 217–238. Teoksessa: Ann Braude & Hanna Herzog (toim.):Gendering Religion and Politics: Untangling Modernities. New York: Palgrave, 2009

Vuola, Elina: Jumalainen nainen. Neitsyt Mariaa etsimässä. Helsinki: Otava, 2010.

Vuola, Elina: Feministinen uskonnontutkimus, 170–182. Teoksessa: Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen (toim.):Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 2010.

Vuola, Elina: Unohdettu ero? Intersektionaalisuus, naiset ja uskonto, 32–54. Teoksessa: Johanna Ahonen & Elina Vuola (toim.): Uskonnon ja sukupuolen risteyksiä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015.