TM Hilkka Niemistö väittelee 7.6.2013 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Seurakuntien yhdistymisprosessin vaikutukset asiakaslähtöisyyteen. Tapaustutkimus Helsingin ydinkeskustan seurakuntien muutosprosessin vaikutuksista asiakaslähtöisyyteen keskijohdon näkökulmasta."

Niemistön tutkimuksessa kuvataan seurakuntien yhdistymisprosessin vaikutuksia seurakunnan asiakaslähtöisyyteen tarvittaviin elementteihin sekä henkilöstön kykyyn toteuttaa asiakaslähtöisyyttä. Tutkimuksen pääaineistona ovat keskijohdon haastattelut.

Niemistön tutkimuksesta selviää, että yhdistymisprosessin suunnitteluvaiheessa osa henkilöstöä lamaantui tai kulutti energiaansa yhdistymistä koskeneisiin kannanottoihin. Henkilöstö suuntasi myös yhdistymisen ja hallinnonuudistuksen aikoihin ja heti niiden jälkeensuuren osan energiastaan organisaation sisäisiin asioihin. Tämä heikensi heidän kykyään toteuttaa tehtäväänsä ja ottaa asiakkaiden tarpeet huomioon.

Edellytykset asiakaslähtöisyyden toteutumiselle kuitenkin parantuivat kun yhä useampi työntekijä ymmärsi ajan myötä yhdistymisen tarpeellisuuden ja hyväksyi tavoitteen toimia yhtenä seurakuntana. Toimintojen koordinointi, integrointi sekä yhteistyö paranivat prosessin vakiinnuttamisvaiheessa.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että yhdistyminen lisäsi työntekijöiden valikoimaa ja yhdistymisen mahdollistama erikoistuminen antoi työntekijöille entistä enemmän edellytyksiä toimia asiakaslähtöisesti ja ottaa eri kohderyhmien tarpeet huomioon. Yhdistyneen seurakunnan laajat resurssit mahdollistivat myös entistä joustavamman resurssien kohdentamisen ja keskittämisen sekä systemaattisemman tiedonkeruun ihmisten tarpeista. Yhdistyneen seurakunnan työntekijäjoukko tuotti uusia ideoita ja näkökulmia asioihin ja tarjonta monipuolistui. Yhdistyminen myös kasvatti johdon halukkuutta riskien ottamiseen uudessa tilanteessa.Yhdistymisen seurauksena päätöksenteko kuitenkin etääntyi ja kokoukset lisääntyivät.

Työntekijöiden tietoisuus ydinkeskustan seurakuntatyössä käytetyistä keinoista lisääntyi yhdistymisen jälkeen ajan myötä. Myös siinä tehtävä yhteistyö sekä kokonaisvaltainen suunnittelu etenivät, Niemistö toteaa.

Seurakuntien yhdistymisprosesseja ei ole tarkasteltu aikaisemmin asiakaslähtöisyyden näkökulmasta, eikä ennen Niemistön tutkimusta yhtä pitkällä aikajaksolla.

Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää seurakuntarakenteiden uudistustyössä sekä vertailuaineistona tutkittaessa erilaisten organisaatioiden yhdistymisprosessien vaikutuksia.

Käytännöllisen teologian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus järjestetään 7.6.2013 klo 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa (Aud. XIV), osoitteessa Unioninkatu 34.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Tapio Lampinen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/39075

Väittelijän yhteystiedot: Hilkka Niemistö, s-posti: hilkka.niemisto (at) evl.fi 

Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm