Millainen käännös on kreikankielinen Septuaginta, varhaisten kristittyjen Raamattu ja ensimmäinen raamatunkäännös? Pro gradu -työssäni olen tutkinut Septuagintan käännöstekniikkaa yhden lauseopin osa-alueen, min-preposition osalta. Septuagintan käännöstapa ei ole alusta loppuun samanlainen, edes Pentateukki (viisi Mooseksen kirjaa) ei ole täysin yhtenäinen. Septuaginta heijastelee toisaalta oman syntyaikansa kieltä, toisaalta se sisältää kääntämisestä johtuvia ominaispiirteitä.

Ensimmäiset kristityt lukivat Raamattua käännöksenä

Suomessa olemme tottuneet lukemaan Raamattua suomenkielisenä käännöksenä. Humanismin ja uskonpuhdistuksen vaikutuksesta Mikael Agricola käänsi osia Raamatusta suomen kielelle yli 450 vuotta sitten. Uusi testamentti käännettiin suomeksi 1548 ja osia Vanhasta testamentista 1551-1552. Raamatun kääntämisen historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmas. Voi olla yllättävää, mutta ensimmäiset kristityt eivät lukeneet Raamattua alkukielellä, vaan nimenomaan käännöksenä. Ennen Uuden testamentin muotoutumista heidän pyhä kirjansa oli heprealaisen Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, Septuaginta. Käännös oli alunperin tehty diasporassa elävien juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät enää osanneet hepreaa. Todennäköisesti käännöstyö tehtiin Egyptin Aleksandriassa. Se alkoi 200-luvun eKr. puolessa välissä, jolloin käännettiin Pentateukki. Muut Vanhan testamentin osat käännettiin kahden seuraavan vuosisadan aikana.

Miten tutkia Septuagintan käännöstapaa?

Millainen käännös on ensimmäinen raamatunkäännös, Septuaginta? Septuagintan käännöstapaa voidaan lähestyä monelta eri kannalta. Voidaan tutkia esimerkiksi sanojen kääntämisen semantiikkaa, esityksen tyyliä tai kääntäjän filosofis-teologisia motiiveja.

Oma tutkimukseni liittyy Septuagintan lauseoppiin (syntaksiin). Käännöksen tutkimus syntaksin kannalta on mielenkiintoista siksi, että eri kielillä on erilaiset kieliopilliset säännöt. Samaa heprealaista ilmausta ei voi aina kääntää samalla tavalla. Käännösten tarkastelu paljastaa, miten kääntäjä on ymmärtänyt heprealaisen ilmauksen ja miten kyvykäs hän on ollut ilmaisemaan sen kreikaksi. Syntaksin tutkimus paljastaa kuinka orjallisesti kääntäjä haluaa säilyttää alkukielen rakenteita ja kuinka paljon vapauksia hän sallii itselleen ilmaistakseen asian hyvällä kreikan kielellä.

Septuagintaa ja heprealaista tekstiä vertailemalla huomaa hyvin pian, että Septuaginta on pääosin varsin "sanatarkka" käännös. Sanatarkalla tarkoitan, että kullekin hepreankielen sanalle on vastine kreikkalaisessa tekstissä. En tässä yhteydessä puutu kysymykseen, miten hyvin käytössämme oleva heprealainen teksti, ns. masoreettinen teksti vastaa Septuagintan kääntäjällä käytössä ollutta heprealaista tekstiä. Käännöstapa kuitenkin vaihtelee eri kirjojen välillä. Erot ovat niin suuria, että niitä ei voi selittää muuten kuin sillä, että kääntäjiä on ollut useita.

Mitä prepositiot kertovat käännöksestä?

Pro gradu -työssäni olen tutkinut yhtä syntaksin osa-aluetta, heprean min-prepositiota ja sen käännöstekniikkaa. Tutkimuksessani kävin läpi min-preposition esiintymät Pentateukissa. Aineistosta rajasin pois osan aiemmin tutkituista tapauksista (min osana puoliprepositiota tai komparatiivista ilmaisua sekä min infinitiivin yhteydessä), sekä ns. yhdistetyt prepositiot (esim. מעל). Tutkimuksessani jaoin aineiston seitsemään eri tyyppiin preposition merkityksen ja käyttötavan mukaisesti:

  • 1) prepositio min ilmaisee ‎paikkaa konkreettisesti,
  • 2) ‎prepositio min ilmaisee ‎paikkaa kuvainnollisesti,
  • 3) ‎prepositio min ilmaisee osaa kokonaisuudesta,
  • 4) ‎prepositio min ilmaisee aikaa,
  • 5) ‎prepositio min ilmaisee syytä, välinettä tai tekijää,
  • 6) prepositio min johtuu‎ pääsanansa rektiosta sekä
  • 7) erikoistapaukset.

Havaitsin, että yleisimmät preposition min käännösvastineet ovat kreikan kielen prepositiot apo ja ek. Nämä kaksi muodostavat enemmistön kaikissa edellä mainituissa ryhmissä. Tämä ei ole yllättävää, sillä apo ja ek ovat merkitykseltään kaikkein lähimpänä prepositiota min. Merkittävää on, että näiden kahden yleisimmän käännöksen lisäksi kääntäjät ovat ‎käyttäneet hyvin monia erilaisia käännöksiä sen mukaan mikä kulloinkin on sopinut (esim. prepositiot dia, kata, para ja hypo, liite -then, sijamuodot genetiivi, akkusatiivi ja datiivi). Tämä merkitsee, että kääntäjät ovat osanneet erottaa lähdekielen merkitysvivahteet ja onnistuneet ilmaisemaan asian luontevasti kreikaksi. Muiden käännösten kuin prepositioiden apo ja ek asema näkyy hyvin siinä, että kukin niistä liittyy vain tietyn tyyppisiin tapauksiin. Esimerkiksi datiivi liittyy ajan ilmauksiin.

Käännöstapaa kuvaa hyvin se, että konkreettista paikkaa ilmaisevissa tapauksissa Pentateukin kääntäjät ovat yleensä erottaneet prepositioiden apo ja ek merkitysvivahteet toisistaan: apo ilmaisee liikettä pinnemmasta ja ek syvemmältä (vrt. esim. Ex. 8:7, jossa on käytetty molempia käännöksiä apo ja ek). Sen sijaan muunlaisissa tapauksissa vastaavanlaista merkitysvivahteiden erottelua ei ole tehty yhtä systemaattisesti, ja prepositio apo on selvästi yleisempi. Prepositio apo on siten vallannut osan preposition ek merkityskentästä. Preposition ek sulautuminen prepositioon apo on yleinen kreikan kielen ilmiö, joka alkoi klassisen ajan jälkeen ja johti lopulta preposition ek katoamiseen. Käännöstapa heijastelee sitä, missä kielen kehityksen vaiheessa käännös on tehty.

Onko kyseessä kirjaimellinen vai vapaa käännös?

Nykytutkimuksen kuva on, että pääsääntöisesti jokaisella Septuagintan kirjalla on oma kääntäjänsä. Millaista lisävaloa min-preposition käännöstapa tuo tähän? Voidaanko eri Pentateukin kirjojen välillä havaita eroja? Onko jokin kirja käännetty vapaammin kuin toinen?

Ensin on syytä määritellä, mitä tarkoitetaan sillä, että käännös on "vapaa" tai "kirjaimellinen". Sama käännös voi nimittäin olla toisaalta vapaa ja toisaalta kirjaimellinen. Tutkimuksessani olen käyttänyt kolmea erilaista kriteeriä käännöksen "kirjaimellisuudelle":

  • 1) Onko käännöksessä lähdekielen sanalle min kvantitatiivinen vastine, esimerkiksi prepositio tai jokin muu sana?
  • 2) Miten hyvin käännösvastine vastaa prepositiota min kontekstista irrallaan?
  • 3) Kuinka johdonmukaisesti kääntäjä pyrkii käyttämään aina samaa käännöstä?

Ensimmäinen havainto aineistosta on, että erot kääntäjien välillä ovat pieniä ja kokonaisuutena Pentateukki näyttää yhdenmukaiselta. Tämä sopii yhteen Henry Thackerayn vuonna 1909 esittämän näkemyksen kanssa, jonka mukaan Pentateukkia on pidettävä yhtenä yksikkönä käännöstavan ja kielen suhteen.[1] Min-preposition osalta on havaittavissa myös pieniä eroja kirjojen välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu Genesiksen ja erityisesti Exoduksen olevan vapaammin käännettyjä kuin Pentateukin loppuosa.[2] Omassa tutkimuksessani selvimmin vapaaksi käännökseksi osoittautui Exodus ja vähiten vapaaksi Numeri.

Raamatullista kieltä vai hyvää kreikkaa?

Suomalaiselle Raamatun lukijalle lienevät tuttuja ilmaukset, jotka kuulostavat "raamatulliselta". Kyse on sanonnoista, jotka ovat ymmärrettäviä, mutta istuvat tavalliseen puhekieleen huonosti. Monesti kysymyksessä on alkukielen ilmaus, joka on haluttu kääntää mahdollisimman sanatarkasti. Tästä on esimerkkinä vuoden 1933/38 Kirkkoraamatussa usein esiintyvä ilmaus "puhui...sanoen" (esim. 1. Moos. 8:15). Vastaavanlaisia sanontoja, joissa heprean syntaksi "paistaa läpi", esiintyy myös Septuagintassa.

Min-preposition osalta havaitsin, että kreikan kielen vastaisia käännöksiä ei esiinny. Joissain tapauksissa heprealaisen lähdetekstin vaikutus ilmenee siinä, että jokin ilmaus esiintyy huomattavasti yleisemmin kuin tavallisessa kreikankielisessä kirjallisuudessa. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi käännökset, jotka eivät ole verbin tavanomaisen rektion mukaisia. Esimerkiksi verbi fobeomai merkityksessä "pelätä jotakin" järjestyy yleensä kreikassa akkusatiivilla. Kirjaimellisesta kääntämisestä johtuen min-preposition käännöksenä esiintyy akkusatiivin lisäksi myös prepositio apo, vaikka tavallisessa kreikankielessä tämä on harvinaista. Pääsääntöisesti käännökset ovat kuitenkin sujuvaa kreikkaa.


Kirjoittaja Christian Seppänen on teol. yo ja FM, jonka Vanhan testamentin pro gradu -tutkielma Min-preposition kääntäminen Septuagintan Pentateukissa hyväksyttiin Helsingin yliopistossa marraskuussa 2006.


Kirjallisuutta

Seppänen, Christian

2006                Min-preposition kääntäminen Septuagintan Pentateukissa. Vanhan testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielma. HYTTK.
Sähköisenä julkaisuna täällä (kokoteksti-versio).

Aejmelaeus, Anneli

1982                Parataxis in the Septuagint: A Study of the Renderings of the Hebrew Coordinate Clauses in the Greek Pentateuch. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

1993                On the Trail of Septuagint Translators: Collected Essays. Kampen: Kok Pharos.

Barr, James

1979                The Typology of Literalism in Ancient Biblical Translations. Nachrichten der Akademie der Wissenschaften in Göttingen. I. Philologisch-historische Klasse 1979:11. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht.

Fernández Marcos, Natalio

2000                The Septuagint in Context: An Introduction to the Greek Version of the Bible. Transl. Wilfred G. E. Watson. Leiden: Brill.

Jobes, Karen H. & Silva, Moisés

2000                Invitation to the Septuagint. Grand Rapids, MI: Baker.

Olofsson, Staffan

1990                The LXX Version: A Quide to the Translation Technique of the Septuagint. Stockholm: Almqvist & Wiksell.

Soisalon-Soininen, Ilmari

1963                "Septuagintan lauseopin tutkimuksen perusteista". Teologinen Aikakauskirja 68, 216-231.

1965                Die Infinitive in der Septuaginta. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

1987                Studien zur Septuaginta Syntax. Hrsg. Anneli Aejmelaeus & Raija Sollamo. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

Sollamo, Raija

1979                Renderings of Hebrew Semiprepositions in the Septuagint. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

Thackeray, Henry St. John

1978                A Grammar of the Old Testament according to the Septuagint. Nachdruck der Ausgabe Cambridge 1909. Hildesheim: G. Olms.

 


[1] Thackeray 1978, 13.

[2] Ks. esim. Aejmelaeus 1993, 26; Soisalon-Soininen 1987, 85.