Vuonna 1959 paavi Johannes XXIII ilmoitti Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen koollekutsumisesta. Samana vuonna Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto (SKSK) lähetti suurimpien kaupunkien evankelis-luterilaisille kirkkoherroille kyselyn, joka koski Katolisen kirkon toimintaa Suomessa. Salaiseksi tarkoitettu tutkimus osoittaa, että monet kirkon johtohenkilöt sekä erityisesti uuspietistit näkivät Katolisen kirkon uhkana kansankirkolle.

Katolisen kristinuskon paluu Suomeen

Kustaa Vaasan toteuttaman Suomen luterilaistamisen myötä katolisuus Suomessa kiellettiin. Viimeiset katolilaiset joko kääntyivät luterilaiseksi, pakenivat maasta tai kokivat marttyyrikuoleman. Neljänsadan katolisen vuoden jälkeen seurasi neljäsataa luterilaista. 1800-luvulta eteenpäin katolisuus palasi asteittain Suomeen, kunnes se itsenäisen Suomen vuonna 1923 antaman uskonnonvapauslain myötä merkittiin ”uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin”.

Sodan jälkeinen jälleenrakennus synnyttää epäluuloja

Neuvostoliitolle tehtyjen alueluovutusten yhteydessä Katolinen kirkko Suomessa menetti liki puolet omaisuudestaan. Sodan jälkeen koitti katolisissakin seurakunnissa jälleenrakennuksen aika. Maahan saapui nuoria pappeja ja seurakuntaelämä monipuolistui. Katoliset sisaret ottivat hoitaakseen lastenkoteja sekä -tarhoja ja perustivat Helsinkiin Englantilaisen koulun vuonna 1945. Katolinen kulttuurikeskus Studium Catholicum vihittiin käyttöön 1950 ja pari vuotta myöhemmin Helsinkiin perustettiin pyhän Henrikin seurakunnan rinnalle pyhän Marian seurakunta.

Katolisuuden astuminen uutisiin herätti epäluuloja katolisesta vehkeilystä. Esimerkiksi Pyhän Marian kirkon vihkimisen uutisointi häiritsi dogmatiikan professori Osmo Tiililää, joka harmitteli sitä kuinka ihmiset antoivat ajattelemattomasti ”Rooman hyvin hoidetulle ja kiintoisalle uutispalvelulle” tilaisuuden. Katolisten epäiltiin kalastelevan puolelleen maan eliittiä.

”Maarian palvonta tunkee katolista henkeä lasten sieluun”

Myös katolisten sisarten ylläpitämän Englantilaisen koulun toiminta herätti joissain epäluuloja. Kotimaa-lehdessä nimimerkillä Seppä kirjoittanut eläkkeellä oleva diakoniajohtaja Verneri Louhivuori paheksui Englantilaisen koulun toimintaa, jossa opittiin ”muun muassa tekemään ristinmerkki” ja jossa ”Maarian palvonta tunkee katolista henkeä lasten sieluun”. Kauhukseen Louhivuori joutui toteamaan joidenkin luterilaisten pappien lastenkin käyvän kyseistä koulua.

Uuspietistien uhkakuva: paavin vallan alle joutuminen

Suomessa Katolista kirkkoa kohtaan tunnetut epäluulot olivat erityisen voimakkaita uuspietistien keskuudessa. Suhtautumista väritti uuspietistisissä piireissä vallalla ollut käsitys ekumeniasta tienä antikristilliseen maailmankirkkoon, joka tulisi vainoamaan verisesti todellisia kristittyjä. Suomen Raamattuopiston rehtori Urho Muroma sekä Sisälähetysopiston johtaja Uuras Saarnivaara kritisoivat tällaisista käsityksistä käsin voimakkaasti sekä Katolista kirkkoa että ekumeenista liikettä.

Piispainkokous pyytää selvitystä Katolisen kirkon leviämisestä

Dokumentti
Laajennettu piispainkokous antoi 1958 tehtäväksi selvittää Katolisen kirkon toimintaa Suomessa.

Myös maan kirkollinen johto oli epäluuloinen Katolisen kirkon kasvaneen aktiivisuuden vuoksi. Kesällä 1958 Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton (SKSK) pääsihteeri Kusti Korhonen antoi pastori Esko Rintalalle tehtäväksi suorittaa tutkimuksen katolisuuden leviämisestä Suomessa. Korhosen mukaan toimeksianto tuli laajennetulta piispainkokoukselta, mutta kokouksen arkistosta siitä ei löydy mainintaa. Tutkimus oli tarkoitus pitää salassa, eikä sen suorittamisesta tullut puhua julkisuudessa.

Salaisen tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa seurakuntiin lähetettiin kyselylomakkeita, joissa tiedusteltiin vuoden 1922 jälkeen Katoliseen kirkkoon liittyneiden ihmisten henkilötietoja ja liittymisen syitä. Toinen kyselylomake koski Katolisen kirkon aktiivisuutta oman seurakunnan alueella.

Tutkimus paljasti että Katoliseen kirkkoon luterilaisesta siirtyneitä oli Suomessa lopulta paljon oletettua vähemmän. Lähes kaikkien liittyneiden yleisin peruste oli katolinen vakaumus, ei niinkään luterilaisuuden vieroksuminen. Oletettu eliitin kalastelu osoittautui harhaluuloksi, sillä liittyneistä huomattava osa oli työväestötaustaista. Vuonna 1960 valmistuneen tutkimuksen johtopäätöksiä oli, että luterilaisten tulisi ennakkokäsitysten sijasta turvautua tutkimustietoon Katolisesta kirkosta. Piispainkokous käsitteli tutkimusta 1961 ja totesi sen olevan ”valaiseva ja hyödyllinen”. Vatikaanin toinen kirkolliskokous hälvensi myös osittain Suomessa Katolista kirkkoa kohtaan tunnettua epäluuloa.

Tieto korvaa uhkakuvat

Tutkimuksen suorittanut Rintala arvioi tutkimusta myöhemmin melko tarpeettomaksi. Rintalan mukaan sen toteuttamisessa oli kyse lähinnä kirkollisesta hermostuneisuudesta ja lievästä paranoiasta. Tutkimuksen teettäminen sekä ajan lehtikirjoittelu osoittavat, että 1950-luvulla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä tunnettiin laajalti eritasoista epäluuloa Katolisen kirkon elpynyttä toimintaa kohtaan. Louhivuoren väite ”Maarian palvonnasta” ei luonnollisesti ota huomioon katolisen teologian erottelua palvonnan ja kunnioituksen välillä. Sellaisenaan se kuitenkin liittyy läheisesti esimerkiksi Saarnivaaran ja Muroman maalailemiin uhkakuviin. Teettämänsä tutkimuksen tulokset saatuaan maan kirkollinen johto saattoi rauhoittua. Salaiseksi tarkoitetun tutkimuksen tulokset painottavatkin uhkakuvien korvaamista tiedolla.

 

Artikkeli perustuu Helsingin yliopiston kirkkohistorian laitoksen tohtorikoulutettava TM Antti Laineen artikkeliin ”Vuosien 1959-1960 salainen tutkimus roomalaiskatolisen kirkon lähetystyöstä Suomessa”, TA 2/2009.