Vuoden 2007 lopulla saatiin päätökseen maamme kaikkien aikojen suurin historiahanke, Suomen kansallisbiografia. Hanke oli pantu liikkeelle Suomen historiallisen seuran piirissä 1990-luvun alussa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama Suomen kansallisbiografia ilmestyi 2003 - 2007 kymmenenä niteenä, joita seuraa vielä hakemisto-osa. Kansallisbiografian artikkelien lopullinen määrä nousee yli kuuden tuhannen ja sivumäärä yli yhdeksän tuhannen.

Tarkastelen seuraavassa sitä, millaisen kuvan Suomen kansallisbiografia tarjoaa maamme kirkollisesta ja uskonnollisesta elämästä.

Tavoitteena edustava joukko kirkollisia vaikuttajia

Keskiajalta nykyaikaan ulottuvassa kokoelmassa ovat myös kirkolliset ja uskonnolliset vaikuttajat - sekä naiset että miehet - vahvasti edustettuina. Heitä on siinä vähintään seitsemän prosenttia oman elämäkerta-artikkelin saaneista.

Kansallisbiografian artikkelit sisältyvät paitsi kirjasarjaan myös verkkojulkaisuun, joka on luettavissa ilmaiseksi monissa yliopistoissa ja kirjastoissa.

Verkossa julkaistuihin elämäkertoihin sisältyy laajoja liitetietoja asianomaisen henkilön koulutuksesta ja urasta sekä tuotannosta. Verkkojulkaisusta voi tehdä hakuja esimerkiksi aikakautta, paikkakuntaa ja ammattia kuvaavien tietojen perusteella, etsiä vaikkapa kaikki Oulussa 1800-luvulla syntyneet tai kuolleet vaikuttajat.

Kansallisbiografian kirkollisten vaikuttajien joukosta on pyritty saamaan mahdollisimman edustava ja monipuolinen. Kirjoituttamalla artikkeleita tietyistä henkilöistä on samalla haluttu nostaa esille tiettyjä historiallisia ilmiöitä.

Kullekin vaikuttajalle Kansallisbiografiassa omistetun huomion laajuus kertoo likimääräisesti hänen merkityksestään 2000-luvun alkupuolen Suomessa mutta ei välttämättä erottele luotettavasti eri kohdehenkilöitä toisistaan.

Ruotsin ajan osuus

Ruotsin aikaan sijoittuvia kirkollisia vaikuttajia Suomen kansallispyhimyksestä Pyhästä Henrikistä lähtien käsittelee ahkerimmin (41 artikkelia) filosofian tohtori Ari-Pekka Palola. Toiseksi ahkerin on 30 artikkelillaan ollut professori Simo Heininen. Hänen artikkelinsa Mikael Agricolasta on laajempi kuin mikään muu vastaava kirjoitus.

Huomionarvoista on, että arkkipiispa Jukka Paarma on ehtinyt perehtyä 15 kirkolliseen vaikuttajaan, joista osa on hänen edeltäjiään Turun piispana tai tuomiorovastina.

Kansallisbiografiaan sisältyvät kaikki Pyhän Henrikin istuimen haltijat eli Turun piispat, sittemmin arkkipiispat. Viipurin, sittemmin Porvoon ja Tampereen  hiippakunnasta on melkein täydellinen piispaelämäkertojen sarja Paavali Juustenista Paavo Kortekankaaseen.

1800- ja 1900-lukujen piispoja ja professoreita

1800- ja 1900-luvuille tultaessa Kansallisbiografian avustajakunta laajenee ja erikoistuu. Yksittäiset artikkelit kertovat kirkollisista ja uskonnollisista johtajista, herätysliikkeistä, kirkon uudistusvirtauksista ja uusista työmuodoista sekä teologisesta tieteenharjoituksesta. Luterilaisen kirkon rinnalla esitellään muihin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia vaikuttajia.

Ensimmäiselle arkkipiispalle Jacob Tengströmille omistettu professori Matti Klingen artikkeli on kaikkein laajin ja koko sarjassa Simo Heinisen Agricolan jälkeen toisella sijalla. Seuraavaksi eniten arkkipiispoista ovat saaneet osakseen huomiota Lauri Ingman, John Vikström ja Martti Simojoki. Nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma
(s. 1942) on nuorin Kansallisbiografiaan otettu kirkollinen vaikuttaja. Luterilaisen kirkon muut piispat ovat muutamin poikkeuksin mukana 1970-luvun lopulle saakka.

Paarman lisäksi eräät toisetkin piispat ovat avustaneet Kansallisbiografiaa. Mikkelin emerituspiispa Kalevi Toiviainen kuvaa edeltäjiään O. I. Collianderia ja Osmo Alajaa, Tampereen emerituspiispa Paavo Kortekangas vastaavasti E. G. Gulinia ja Porvoon nykyinen piispa Gustav Björkstrand hiippakunnan kolmea ensimmäistä esipaimenta. Helsingin piispa Eero Huovinen, entinen dogmatiikan professori, käsittelee edeltäjäänsä Seppo A. Teinosta.

Paitsi piispoiksi siirtyneinä teologian eri alojen keskeiset professorit ovat muutenkin varsin hyvin edustettuina Kansallisbiografiassa. Avustajat ovat monissa tapauksissa saman oppiaineen piiristä, eivät historioitsijoita. Esimerkiksi professori Heikki Räisänen on kirjoittanut kuudesta eksegetiikan professorista (mm. Rafael Gyllenberg, Aarre Lauha ja Aimo T. Nikolainen). Käytännöllisen teologian professori Markku Heikkilä kuvaa edeltäjiään Erkki Kansanahoa ja Martti Parviota. Kirkkohistorian professoreista Eino Murtorinne käsittelee vastaavasti Herman Råberghia ja Martti Ruuthia sekä Simo Heininen Ilmari Salomiestä, Aarno Maliniemeä ja Kauko Piristä.

Systemaatikoista Antti J. Pietilä on saanut pätevän kuvauksen teologian tohtori Juhani Veikkolan artikkelissa. Merkkimäärä on tasavallan ajan kirkollisessa osastossa Lauri Ingmanin jälkeen toiseksi suurin.

Herätysliikkeiden ja uudistusvirtausten edustajia

Kansallisbiografiaan sisältyvät luonnollisesti myös 1800- ja 1900-lukujen herätysliikkeiden keskeiset vaikuttajahahmot. Kirjoittajavalinnat osoittavat herätysliikekohtaista työnjakoa. Niinpä dosentti Ilkka Huhdan vastuualueeksi on osoitettu herännäisyys (esimerkiksi Paavo Ruotsalainen). Professori Jouko Talosen kirjoittamat artikkelit liittyvät puolestaan yhtä selvästi lestadiolaisuuden historiaan L. L. Laestadiuksesta lähtien. Professori Lauri Koskenniemi kuvaa evankelisen liikkeen huomattavimpia vaikuttajia F. G. Hedbergistä Lauri Takalaan.

1800-luvun rukoilevaisten pappisjohtajaa Henrik Renqvistiä on kuvannut Pentti Laasonen. Dosentti Timo Junkkaala puolestaan tekee selkoa uuspietistis-herätyskristillisestä liikehdinnästä laajoissa artikkeleissaan, joiden nimihahmoina ovat professori Osmo Tiililä ja rovasti Urho Muroma.

Kirkollisten uudistusvirtausten esimerkkihenkilöinä ovat muiden muassa Helsingissä seurakuntapappina toimineet nuorkirkollinen A. W. Kuusisto, uuskansankirkollinen Erkki Niinivaara ja setlementtiliikkeen uranuurtaja Sigfrid Sirenius.

Näkyvissä valtiollisissa tehtävissä olleisiin pappeihin kuuluvat arkkipiispa Lauri Ingmanin lisäksi ministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Virkkunen, Akateemisen Karjala-Seuran perustajajäsen Elias Simojoki, maalaisliittolaiset kansanedustajat ja ministerit Antti Kukkonen ja Lennart Heljas sekä kokoomuksen sodanjälkeinen puheenjohtaja Arvo Salminen.

Eri alojen kirkollisia vaikuttajia

Kirkollisen tiedonvälityksen edustajista Kansallisbiografiassa ovat mukana Kotimaa-lehden päätoimittajat Pekka Aho (Brofeldt), A. W. Kuusisto ja Leino Hassinen sekä toimitussihteeri Verneri Louhivuori. Kirjailijapappeja taas ovat Juho Reijonen 1800-luvun lopulta ja Arvi Järventaus itsenäisyyden alkuvuosikymmeniltä.

Diakonia-alan vaikuttajista Kansallisbiografiassa ovat mukana Helsingin diakonissalaitoksen mesenaatti Aurora Karamzin, sen johtajattaret Amanda Cajander ja Lina Snellman sekä ensimmäinen seurakuntadiakonissa Cecilia Blomqvist. Sortavalasta valikoimaan kuuluvat diakonissalaitoksen perustaja ja pitkäaikainen johtajatar Jenny Ivalo sekä Sisälähetysseuran toimitusjohtaja Otto Aarnisalo, Oulusta diakonissakodin perustaja Waldemar Walli(n).

Myös lähetystyön varhaiselle vaikuttajalistalle kuuluu naisia (Sanni Lampén, Laura Pilvivuori ja Selma Rainio). Miehistä mukana on "Ambomaan apostolin" Martti Rautasen ohella neljä Suomen Lähetysseuran johtajaa.

Naisteologien tietä kohti kirkon virkaa valaisevat kuvaukset ensimmäisenä teologian tohtoriksi väitelleestä Eira Paunusta sekä sairaalasielunhoidon kehittäjästä Irja Kilpeläisestä. Kansainvälisen uran tehneistä naisteologeista Kansallisbiografia esittelee ekumeenisissa tehtävissä ansioituneen Inga-Brita Castrénin. Artikkelin laajuuden perusteella kaikkein merkittävin kirkollinen naisvaikuttaja on runoilija Anna-Maija Raittila. 1600 - 1700-luvuilta Kansallisbiografiaan sisältyy joukko naisia, joiden uskonnollisuus on ollut luonteeltaan mystistä tai radikaalis-separatistista.

Kirkkomusiikin alalla ansioituneita vaikuttajia ovat kouluttaja ja kuoronjohtaja Harald Andersén, säveltäjä Mikael Nyberg sekä urkurit Enzio Forsblom ja Tauno Äikää.

Suomen rajojen ulkopuolelta Kansallisbiografiaan on otettu muiden muassa inkerinsuomalaisten ja amerikansuomalaisten kirkollisia johtajia sekä Siperian suomalaisten pappi.

Muut kirkot ja yhteisöt

Muillakin uskonnollisilla yhteisöillä kuin luterilaisella kirkolla on omat edustajansa Kansallisbiografiassa. Tunnetuin vapaakirkollinen on "vankien ystävä" Mathilda Wrede. Pelastusarmeijan johtajista Jarl Wahlström on johtanut myös maailmanlaajuista liikettä. Helluntailaisuuden uusimpiin vaikuttajiin kuuluu saarnaaja Niilo Yli-Vainio.

Ortodoksisen kirkon osalta Kansallisbiografiaan on otettu ennen muita luostarien perustajia sekä piispoja (arkkipiispat Herman, Paavali ja Johannes sekä Helsingin piispa Aleksanteri). Ortodoksiosastoa on merkittävimmin avustanut dosentti Teuvo Laitila.

Katolista kirkkoa Suomessa edustaa neljä vaikuttajaa, muiden muassa Helsingin hiippakunnan ensimmäiset piispat Guillame Cobben ja Paul Verschuren. Kansallisbiografia esittelee myös juutalaisuuden johtomiehen Scholem Bolotowskyn ja Suomen Islam-seurakunnan imaamin Weli-Ahmed Hakimin. Teosofi Pekka Ervastista on erittäin laaja artikkeli. Vapaa-ajattelijoiden itseoikeutettuna edustajana on liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Väinö Voipio.

Kirjoittaja Hannu Mustakallio on Joensuun yliopiston kirkkohistorian professori. Hän on kuulunut Suomen kansallisbiografian suuriruhtinaskunnan ajan toimitukseen.