IMG 04811

Turun tuomiokirkko ja Pyhän Vasilin kirkko Moskovassa. Kuva: Olli-Pekka Toivanen.

 

Suomen ja Venäjän kirkkojen yhteisiä oppineuvotteluja on käyty kohta puoli vuosisataa. Keskusteluja on määrittänyt niin konsensushakuisuus kuin myös politikointi

 Kirkkohallituksen tiloissa järjestettiin 11. syyskuuta seminaari otsikolla Suomen ev.-lut. kirkon teologinen dialogi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa 1970-, tutkimuksen näkökulmia.  Aihe on ajankohtainen, ei vain lähestyvien 50-vuotisjuhlien merkeissä, vaan myös Moskovan patriarkka Kirillin tulevan Suomen-vierailun alla ensi kesänä. 

Sinappidialogin alkuvaiheet

Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtajan Kimmo Kääriäisen avauspuheessa käytiin tiivistettynä läpi niin sanotun “sinappidialogin” historiaa. Venäjän kirkon neuvotteluista käyttämä nimitys juontaa ensimmäisten neuvotteluiden pitopaikasta Sinapin leirikeskuksessa Turun Kakskerran saaressa.

Ensimmäiset viisi neuvottelua vuosina 1970 - 1980 olivat yhteisen maaperän tunnustelua opillisten käsitysten tiimoilta. Vuosikymmenen loppua kohden saavutettiin niin sanottu “innovatiivinen vaihe”, jonka ehkä merkittävimpänä käänteenä voidaan pitää lähentymistä kysymyksessä pelastuksesta. Tässä kohtasivat luterilaisen kirkon käsitys vanhurskauttamisesta uskon kautta ja ortodoksisen kirkon oppi jumalallistumisesta (theosis), eli ihmisen palaamisesta Jumalan olemukseen pelastumisessa. 

Sen sijaan 1980-luku näyttäytyi keskustelun fragmentoitumisena ja selkeän fokuksen puutteena neuvotteluissa. Ekumeniikan professori Tuomo Mannermaan mukaan keskusteluja olisi pitänyt ohjata kirkon sakramentaalisen luonteen tarkasteluun. Tämä vaatisi erityisesti reformatiivisilta kirkoilta merkittävää itsereflektiota ja tarkastelua suhteessa ortodoksiselle perinteelle tärkeään patristiseen teologiaan. Vuoden 1992 neuvottelujen teema “apostolinen usko” nojasi pitkälle näihin kehitysehdotuksiin. Myös sosiaalieettiset teemat saivat neuvotteluissa enemmän näkyvyyttä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Sisäinen ja keskinäinen yhteys

Teologian tohtori Juha Pihkala osallistui neuvotteluihin ensimmäisen kerran vuonna 1975 ja oli mukana lähes kaikissa tapaamisissa aina vuoteen 2005 asti.  “Veteraaninäkökulmaaedustanut Pihkala julkaisi viime vuonna oppineuvotteluista myös kirjan Uskon ja rakkauden tie - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon dialogin pohjalta hahmottuva yhtenäinen oppi.

Pihkala korosti neuvottelujen merkitystä sekä kirkkojen välisen että sisäisen lähentymisen mahdollistajana.

 - Peruslähtökohtana on edustavuus. Neuvotteluissa käsiteltävien asioiden tulee olla olla yleisesti hyväksyttyjä kummankin tunnustuksen piirissä, Pihkala kertoi.

Edustavuuden mahdollistamiseksi Suomen kirkossa on Pihkalan mukaan pyritty kokoamaan mahdollisimman laajasti erilaisia näkökulmia neuvotteluja varten. Näistä lähtökohdista kerättyä tietoa on “tislattu” niin kauan, kunnes se on voitu tuoda neuvotteluihin. 

Pihkalan mukaan neuvotteluissa tulee huomioida myös muut kuin välittömästi mukana olevat osapuolet

- Itse keskusteluissa on mukana pieni asiantuntijaryhmä. Kysymys on, miten luoda siltoja työryhmien ja kirkkojen työntekijöiden sekä seurakuntalaisten välille, Pihkala pohti.

Kirjassaan Pihkala toteaa, että ortodoksisen kirkon kanssa ilmaistu oppi kattaa aika lailla Augsburgin tunnustuksen ensimmäisen osion Tärkeimmät uskonkohdat, joskin hiukan eri lailla muotoiltuna. Nämä tulokset ovat luoneet pohjaa myös keskusteluille katolisen kirkon kanssa. 

Pihkalan mielestä neuvotteluja voi kutsua viime vuosikymmenien merkittävimmäksi kirkkojen sisäisiä ryhmittymiä yhteenkokoavaksi keskustelufoorumiksi. Samoilla linjoilla oli myös Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen, jonka mukaan neuvottelut ovat melkein ainoita tilaisuuksia, jotka kokoavat ortodoksiset kirkot yhteen maailmanlaajuisesti.

Kirkko politiikan välineenä

Myös politiikalla on ollut neuvotteluissa oma roolinsa varsinkin Neuvostoliiton aikana. Tätä puolta valotti väitöskirjatutkija Marita Tuomi esityksessään rauhan tematiikasta vv. 1970 - 1986 käydyissä keskusteluissa.

Jo rauhassa käsitteenä vallitsi Tuomen mukaan selkeä ero Suomen ja Venäjän kirkkojen näkemysten välillä. Luterilaisessa sosiaalietiikassa rauhalla oli yhteiskunnallinen merkitys, jonka edistäminen oli yhteisöllinen vastuu. Ortodokseille rauha taas oli kristillinen hyve, jossa kristitty saavuttaa sisäisen rauhan kautta pelastuksen. 

Neuvostoliitolle rauha oli kuitenkin merkittävä väline omien tavoitteiden edistämiseksi kylmässä sodassa. Valtio halusi profiloitua rauhanomaisena ja uskontomyönteisenä, ja tässä kirkko sekä kristilliset järjestöt olivat oivia välikappaleita. Neuvostoliitto tuki huomattavasti erityisesti neuvostomaita puoltavaa Prahan kristillistä rauhankonferenssia.

 - Myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa pyydettiin liittymään konferenssin jäseneksi. Näin ei käynyt, mutta kirkko lähetti kokouksen tapaamisiin omia tarkkailijoitaan, Tuomi totesi.

Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan kuului julkaista erilaisten kansainvälisten keskustelujen jälkeen kommunikea, eli julkinen tiedonanto käydyistä keskusteluista ja niissä saavutetuista tuloksista. Kyseinen tapa ilmaantui myös kirkkojen oppineuvottelujen yhteyteen. Kommunikeoiden sanamuodoissa toistui määrättyjäliturgisia ilmauksia”, kuten ystävyys, luottamus ja hyvien naapuruussuhteiden korostaminen sekä YK:n julistuksiin viittaaminen. Ilmauksilla oli erityinen merkityksensä Neuvostoliiton kansalaisille.

 - Yksi tällainen sana oliavomielisyys”. Jos keskustelujen kerrottiin sujuneen avomielisesti, se tarkoitti keskustelussa olleen erimielisyyksiä, Tuomi kertoi.

Myös Pihkala käytti ylimääräisen puheenvuoron kerratakseen neuvottelujen poliittista historiaa ja kuinka Suomessa oltiin varauduttu Venäjän puolelta tulevaan politikointiin. Toimintaan osallistui myös Suojelupoliisi, joka toimitti listoja venäläisistä piispoista ja näiden lojaaliudesta Venäjän kirkkoa kohtaan. Kirkkojen vahvat sisäiset intressit kuitenkin kantoivat poliittisesti latautuneessa ilmapiirissä.

Tulevaisuuden näkymiä

Kirkkojen neuvotteluyhteys on toistaiseksi ollut katkolla vuodesta 2014 lähtien, johtuen avioliiton teologiaan liittyneistä erimielisyyksistä. Keskustelua on viritelty uudelleen henkiin vuonna 2017 perustetun yhteisen työryhmän kautta. Alustavista keskustelunaiheista on ollut Kääriäisen mukaan jo puhetta.

 - Venäjän kirkon puolelta on ehdotettu palaamista rauhan teemaan. Moskovan patriarkka Kirill on kuitenkin vastustanut ajatusta, mikä kertoo rauhan olevan edelleenkin poliittisesti latautunut käsite. Myös diakonian ja sosiaalityön teemat voisivat olla mahdollisia aiheita, Kääriäinen kertoi.

Vielä ei ole tiedossa, miten ortodoksisen kirkkokunnan sisäiset kiistat vaikuttavat tuleviin neuvotteluihin. Venäjän ortodoksinen kirkko katkaisi ehtoollisyhteyden  Konstantinopolin patriarkaatin kanssa lokakuussa 2018 jälkimmäisen myönnettyä Ukrainan ortodoksiselle kirkolle itsehallinnollisen eli autokefaalisen aseman. Myös Suomen ortodoksinen kirkko on osa Konstantinopolin patriarkaattia, ja välirikko on aiheuttanut levottomuutta  Suomen ortodoksisissa yhteisöissä. 

Myös Pihkala pohti neuvottelujen tulevaisuutta ja sitä, miten Venäjän nykytilanne tulee niissä heijastumaan. Ekumenian vastaisia ääniä on esiintynyt neuvotteluissa, vaikka konsensus onkin säilynyt.

 - Vastapuolelta voidaan tulla heittämään koepalloja luterilaiselle kirkolle, mutta näin on tapahtunut aiemminkin, Pihkala totesi

Seminaari katsottavissa YouTubessa