”Istuttiin paitahihasillaan, tupakkaa ja nuuskaa viljeltiin ahkerasti, illalla juotiin yhteiset teet ja lasi punssia. Joskus saattoi nähdä komiteanjäsenten lattialla maaten suoristavan pitkästä istumisesta kumartunutta selkäänsä.”

Näin kerrotaan kesäkuussa 1863 työskentelynsä aloittaneen, virsikirjan uudistamista valmistelleen komitean toiminnasta. Virsikirjakomitean suomenkielisestä osastosta muodostui oma komiteansa, jota sen sihteeri Elias Lönnrot käytännössä – ja vaivojaan säästämättä – johti.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisee verkossa Elias Lönnrotin (1802–1884) laajan kirjeenvaihdon. Hanke on osa SKS:n Avoin tiede ja kulttuuriperintö -kokonaisuutta. Tähän saakka julkaistu Lönnrot-aineisto käsittää lähes 2 500 Lönnrotin lähettämää kirjettä ja kirjekonseptia.

Kirjeet arkkipiispalle

Uusin lisä Lönnrot-aineistoon ovat arkkipiispa Edvard Bergenheimille osoitetut, suomenkielisen virsikirjan uudistamista käsittelevät kirjeet. Virsikirjan uudistustyö olikin yksi uskomattoman tuotteliaan ja laaja-alaisen Lönnrotin suurtöistä.

Tiedetään, että virsikirjan uudistustyö ei aina ollut helppoa tai sujunut sopuisasti. Komiteassa, joka kokoontui työskentelemään kerrallaan useita kuukausia, kiisteltiin korjausperiaatteista, ja virsiehdotusten sekä -korjausten julkinen vastaanotto herätti tunteita vaihdellen kiitoksista uudistusehdotusten hylkäysvaatimuksiin.

Kiistoja ei näy Lönnrotin kirjeissä arkkipiispalle: sopuisaan tapaansa Lönnrot vei pitkään kestänyttä virsikirjahanketta eteenpäin työskennellen ahkerasti ja avittaen siinä sivussa myös muita komiteajäseniä. Omien töittensä ohella hän muun muassa korjasi toisten virsiehdotuksia ja suomensi saksalaisia reformaatiokauden virsiä. Nämä suomennokset julkaistiin 1874.

Viimeksi mainittu tehtävä oli Otto Immanuel Collianderin idea. Colliander, joka toimi vuodesta 1883 Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professorina, halusi vakavassa mielessä kehittää suomalaista virsilaulua.  Tämän hän ajatteli sujuvan parhaiten saksalaisvirsien suomentamisen avulla. Suomalaisvirsissä ei ollut ”rytmillisyyttä”, veisuu sujui kehnosti ja virsiäkin oli turmellut kamala ”Rationalismi”. Lönnrot puolestaan etsi ehdokkaita uusiksi virsiksi myös oman maan perinteestä, kotimaan arkkiveisuista.

Kirjeaineiston ainutlaatuisuus

Lönnrotin laaja kirjeenvaihto on monin tavoin ainutlaatuinen ja useiden oppiaineiden näkökulmasta kiinnostava aineisto. Se kertoo Lönnrotin sanoin hänen tutkimusmatkoistaan ja mielipiteistään, Kalevalan syntyvaiheista sekä Lönnrotin suhteesta raittiuskysymyksiin ja uskontoon. Lisäksi aineisto tarjoaa näkymää suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden kehittämiseen, oppineen väen arkeen, sen verkostoihin ja yhteistyöhön sekä kuvaa omalta osaltaan suomalaisen tieteenharjoituksen uudenaikaistumista: yhteydenpitoa ulkomaisiin tutkijoihin.

Kirjeenvaihto tulee karttumaan vielä Lönnrotin kirjoittamilla erinäisillä virkakirjeillä. Kaikista Lönnrotin kirjoittamista kirjeistä tai kirjekonsepteista julkaistaan sekä faksimilekuva että XML/TEI5 -koodattu transkriptio. Faksimilekuvat, transkriptiot ja metatiedot ovat vapaasti ladattavissa CC BY-SA 4.0. lisenssillä. Myöhemmin tullaan julkaisemaan digikuvina myös Lönnrotin saamat kirjeet, joita on noin 3 500 kappaletta.

Skandaali?

Arkkipiispa Bergenheim arvosti Lönnrotin uurastusta ja ehdotti tälle huomattavaa ylimääräistä palkkiota. 1868 senaatti myönsikin Lönnrotille 4 000 markkaa.

Tunnustuksensaaja kirjoitti arkkipiispalle pitävänsä palkkiota liian suurena eikä katsonut voivansa ottaa sitä vastaan. Lönnrot kirjoitti pitävänsä palkkiosta 1 000 markkaa, ja lahjoittavansa loput virsikirjan tulevan uudistustyön rahoittamiseksi.

Toimissaan ja kirjeissään lähes yltiönöyrä ja -vaatimaton Lönnrot tuli kieltäytymisellään 3 000 markan vastaanottamisesta aiheuttaneeksi melkein skandaalin.

Tunnustuspalkkio annettiin nimittäin keisarin nimissä. Siitä kieltäytyminen olisi tulkittu epälojaalisuudeksi, esivallan kyseenalaistamiseksi sekä keisarilliselle alamaiselle sopimattomaksi röyhkeydeksi – samaksi kuin olisi kieltäytynyt keisarin myöntämästä kunniamerkistä.

Lönnrot sai asiassa neuvoja ystävältään ja skandaali vältettiin, kun Lönnrot ilmoitti ottavansa rahat vastaan lastensa nimissä ja heille talletettuina.

Elias Lönnrotin kirjeet, myös nyt julkaistut kirjeet arkkipiispa Edvard Bergenheimille, ovat käytettävissä osoitteessa http://lonnrot.finlit.fi/omeka/.

lonnrotElias Lönnrot. Kuva: Museovirasto – Musketti, CC BY 4.0 lisenssi. Alkuperäisen kuvan tekijä Johan Knutson.

Kirjoittaja: tutkija Tarja-Liisa Luukkanen, dos. TT, FT, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Elias Lönnrotin kirjeet -hanke, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,