Aku Visala kasvokuva

Dosentti Aku Visala on akatemiatutkija Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksella. Häntä on kiinnostanut kristillisen teologian suhde tieteisiin, etenkin psykologiaan ja kognitiotieteeseen mutta myös evoluutiobiologiaan. Vuonna 2004 teologian maisteriksi valmistunut Visala on ehtinyt myös työskennellä tutkijana Oxfordin, Princetonin ja Notre Damen yliopistoissa. Tapasimme hänen työhuoneellaan ja selvitimme, millaisia pohdintoja tutkijanelämässä on tullut vastaan.

Laajan sivistyksen ystävä

Visalan kiinnostus teologian opiskeluun kasvoi vähitellen. Osaltaan vaikutti lukioaikana alkanut kiinnostus filosofiaan, toisaalta oman seurakunnan pappi oli tärkeä ihminen, joka inspiroi ajattelemaan asioita.

–Olin kuitenkin aika hurskas nuori mies ja ajattelin, että on joku kutsumus tehdä teologiaa. Tiesin myös, että siinä samalla voin perehtyä filosofiaan ja historiaan.

Visala kehuukin teologin tutkinnon sisältöä.

–Varsinkin ennen aikaan oli tosi hyvä paketti länsimaista yleissivistystä pakollisena: kolme klassista kieltä, filosofia, historia, logiikka ja muuta. On kokonaisuus edelleenkin aika hyvä, vaikka sitä kavennetaan kovaa vauhtia.

Yliopistolla innoitusta Visalalle antoivat muun muassa professorit Simo Knuuttila ja Heikki Kirjavainen.

–Kirjavaisen luentosarja "Tunne, tahto ja usko" vakiinnutti kiinnostukseni mielenfilosofiaan. Nykyinen projektini tahdonvapaudesta juontuu osaltaan jo sieltä, mainitsee Visala.

Poikkeus suomalaisen teologian valtavirrasta

Viimeistään kolmantena opiskeluvuonna Aku Visala tiesi, että haluaa valmistuttuaan tehdä tutkimusta. Maisteriksi valmistumisen ja väitöskirjan aloittamisen välissä hän kuitenkin ehti työskennellä kirkon leivissä yhden talvikauden, ja hänellä on myös pappisvihkimys. 

Oma aihepiiri löytyi vähitellen.

–Olen aina tykännyt tieteestä, etenkin käyttäytymistieteistä. Syntyi kiinnostus miettiä, mitä se merkitsee teologialle.

Tällaista ei kuitenkaan pidetty mielekkäänä suomalaisessa systemaattisessa teologiassa, sillä vallinneen näkemyksen mukaan teologia oli muista tieteistä riippumaton. Visalaa rohkaisivat enemmän hänen kokemuksensa Oxfordista, jonne hän siirtyi tutkijaksi 2008. Ilmapiiri oli täysin toisenlainen: työ teologian ja muiden tieteiden, kuten psykologian ja biologian, rajapinnoilla oli normaalia.

–Jos kristillisessä stoorissa on järkeä, sen täytyy liittyä jollain tavalla muuhunkin, mitä maailmasta tiedämme – ja parasta tietoa saamme tieteistä, Visala tiivistää lähtökohtansa. –En ole pitänyt vakuuttavana ajatusta, että teologiaa voisi harjoittaa aivan itsenäisenä oppiaineena.

Ihmiskuvia ja robottifilosofiaa

Teologian tai uskonnon suhde erilaisiin tieteisiin voidaan nähdä omana tutkimusalanaan, johon kuuluu monia eri juonteita. Aku Visalalle erityisen tärkeää on ollut kristinuskon ihmiskäsitysten suhteuttaminen tieteen tuloksiin. Evoluutiobiologian ohella psykologia ja neurotieteet valottavat sitä, millainen otus ihminen on ja miten hän toimii. Näiden tieteenalojen tulokset tulisi liittää teologisiin keskusteluihin vaikkapa siitä, mitä tarkoittaa ihminen "Jumalan kuvana" tai "syntisenä". Visalan mukaan eliöiden evoluutio ja toisaalta Jumalan toiminnan luonne ovat olleet "tiede ja teologia" -alan tärkeimpiä ongelmia, mutta niiden perusratkaisut etuineen ja varjopuolineen tunnetaan jo melko hyvin.

–Fysiikasta ja kemiasta en oikein mitään ymmärrä, eikä ole kiinnostustakaan erityisesti niihin. Soisin, että keskustelu painottuisi enemmän ihmiskäsityksiin ja moraaliin. Esimerkiksi juuri tämä tahdonvapauden luonne on hyvin tärkeä kysymys teologiassa, puhutaan sitten Jumalan olemuksesta, luomisesta, synnistä tai armosta.

Visalalta ilmestyy ensi syksynä suomenkielinen yleisesitys tahdonvapaudesta filosofisena ongelmana nimeltään Vapaan tahdon filosofia (Gaudeamus), mutta hän haluaisi kirjoittaa aiheesta lisää erityisesti teologisessa mielessä. 

Ihmiskäsityksen ohella Visala on kiinnostunut tekoälystä ja roboteista. Vaikka hän korostaakin, ettei osaa ennakoida teknologian kehitystä, hänestä on periaatteessa mahdollista, että jonain päivänä keinotekoiset olennot olisivat aidosti inhimillisiä.

–Keskeistä on niiden funktionaalisuus, miten ne kykenevät toimimaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Ruumiillisuus ja tietynlainen haavoittuvuus kuuluvat ihmisyyteen, keskustelutaitoinen kone ei vielä riitä, sanoo Visala. –Jos robotti on funktionaalisesti lähellä sitä, mitä ihmiset ovat keskenään, ei pidä jättää sitä moraalisen yhteisömme ulkopuolelle vain sen takia, ettei se ole Homo sapiens.

Ongelmien kimppuun filosofia edellä

Ylipäätään Visala katsoo, ettei "tiede ja teologia" ole yhtenäisenä tutkimusalana kovin onnistunut.

–Tämän homman aloittajat 60- ja 70-luvuilla toivoivat teologian yleistä avautumista tieteelliselle tiedolle, mutta siitä ei tullut mitään. Teologian laitamille vain syntyi uusi, aika marginaalinen tutkimusalue: eräänlainen teologian sivuyksikkö, joka kommentoi [Richard] Dawkinsin ja muiden kuuluisien ateistien juttuja.

Alan tulevaisuudeltakaan Visala ei osaa paljoa toivoa.

–Mitään yleistä metodia tieteiden ja teologian keskustelulle ei ole saatu aikaan, vaikka yritetty on parikymmentä vuotta. Näyttää siltä, että pitää vain valita jokin teologinen lähestymistapa ja sitten katsoa näitä tiedejuttuja, ihan ad hoc -pohjalta.

Lisäksi Visalan mukaan luonnontieteilijät ja teologit ovat kyenneet lähinnä osoittamaan ongelmia pohdittavaksi, mutta ratkaisuihin yltävät parhaiten filosofit. Keskustelun jatkumista hän ei sinänsä epäile.

–Eiväthän teologit voi näitä asioita ohittaakaan. Katolisissa piireissä kiinnostusta on ollut ihan mukavasti, ja paavit ovat toivoneet tieteellisen tiedon huomioimista teologiassa. Kuitenkaan "tiede ja teologia" ei ehkä ole tutkimusala, jolla tulevaisuuden kiinnostava työ tehdään.

Itse Visala katsookin edustavansa enemmän filosofiaa.

–Pyrin omassa työssäni käyttämään analyyttisen filosofian vakiintuneita välineitä ja peruskäsitteitä. Sovellan niitä matskuun, joka pyörii teologian ja muiden tieteiden rajoilla. Tällaista työtä voidaan tehdä, vaikka mitään "tiede ja teologia" -alaa ei olisikaan.

Aku Visala kokee olevansa tiiviisti yhtä oman työnsä kanssa.

–Muita elämänsisältöjä ei oikeastaan ole… No, on tietysti ystäviä aika paljon, ja populaarikulttuurisia harrastuksia. Mutta ei työ ole minulle vain työ, se on se, mikä olen.

Visala kertoo, että uran varrelle on mahtunut monia oivalluksia.

–Osittain siksi, että muutan silloin tällöin mieltäni, hän selittää. –Olin joskus kantilainen, en ole enää; olin dualisti, mutta muutin mieltäni.

Eräs seikka, joka on ollut hauska huomata, on, että teologin asiantuntemus kiinnostaa usein oman alan ulkopuolellakin.

–Ei voi aliarvioida, miten vähän näistä jutuista tiedetään. Jos puhutaan vaikka uskonnollisesta uskosta, ja sitten esität siitä teologina jotain aivan perusteoriaa, niin jengi on ihan että "vau, pää räjähtää!" Eli kannattaa rohkeasti puhua siitä, mitä tutkii.

Kuka on esikuvasi? 

–Simo Knuuttila on älyllisellä integriteetillään esikuva, vaikka onkin työskennellyt toisenlaisten asioiden parissa. Myös Lynne Baker, hiljattain kuollut yhdysvaltalainen filosofi, oli esikuvallinen hahmo ja innoitti minua muun muassa tahdonvapauden ongelmien käsittelyssä. 

Erikoisin asia, mitä olet opiskellut?

–Se liittyi varmaan jollain tavalla psykiatriaan: esimerkiksi käytiin Auroran sairaalassa katsomassa sähköhoitoa joskus 2004. Aatehistoriallinen selvittely, esimerkiksi varhaisista ateisteista 1700-luvulla, on myös tuonut vastaan aika obskurantteja tyyppejä.

Minkä kirjan luit viimeksi?

–En käytännössä koskaan lue kirjoja kannesta kanteen. Mutta voisi sanoa vaikka Pentti O. Haikosen Tietoisuus, tekoäly ja robotit ja Alfred E. Melen Backsliding: Understanding Weakness of Will.

Mikä on inspiraation lähteesi?

–Eräänlainen viha-rakkaussuhde mysteereihin. Ongelmanratkaisu kiehtoo mieltä: tutkimustyön ohellahan katson esimerkiksi lentoturmadokumentteja ja luen dekkareita.

Mistä sinua ei tunneta?

–Tähän voisi sanoa vaikka musiikkiharrastuksen. Aika monen tyyppistä musaa, mutta lieneeköhän suosituin sävellykseni kumminkin TYT-hymni?