Naiset käyttivät varhaisten kristittyjen yhteisöissä valtaa siinä missä miehetkin. He rajasivat paikallisia yhteisöjä ja määrittivät niiden opetusta. Tämä käy ilmi TT Kaisa-Maria Pihlavan tuoreessa naisten unohtunutta johtajuutta käsittelevässä kirjassa.

Kaisa-Maria Pihlava Kaisa-Maria Pihlavan kirja pohjautuu hänen väitöstutkimukseensa.

Vaikutusvaltaisia naisia olivat esimerkiksi Apostolien teoissa nimeltä mainitut Johanneksen äiti Maria sekä filippiläinen purppurakauppias Lyydia.

–Nainen, jonka kodissa kokoonnuttiin, lopulta päätti, mikä paikallisen kristillisen yhteisön koostumus on. Auktoriteetti manifestoitui siinä, kun nainen sanoi, kuka saa tulla opettamaan hänen kotiinsa ja kuka ei, Pihlava kuvaa.

Auktoriteetilla Pihlava tarkoittaa sosiaalista vaikutusvaltaa, joka muodostuu fyysisten, taloudellisten ja sosiaalisten hyödykkeiden hallinnasta. Vaikutusvalta edellyttää, että alaiset tunnistavat ja tunnustavat arvovallan ja johtajuuden. Naisten johtajuus tunnustettiin tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja rajatuilla elämänaloilla. Kiertelevien kristillisten opettajien kohdalla naiset saattoivat ottaa kantaa sanoman sisältöön. Kokoontuvan kuulijakunnan rajaamiselle oli käytännöllisemmät syyt.

–Kun miettii konkreettisia tiloja, pakkohan kokoontujajoukkoa oli rajata. Kotien tilat olivat rajalliset, toteaa Pihlava.

Yhteisöjen taloudellisina hyväntekijöinä toimivat naiset eivät asuttaneet roomalaisia kartanoita, vaan luultavasti tavallisia pieniä kaupunkiasuntoja.

Naiset toimivat perheenpäinä miesten tapaan

Mitään erityisen feminiinistä, tasa-arvoista ja lempeää varhaiskristillisten naisten johtajuudessa ei välttämättä ollut. Varhaiskristillisissä yhteisöissä kamppailtiin vallasta siinä missä muissakin yhteisöissä.

–Naisten auktoriteetti oli perheenpään auktoriteettia. Perheenpäänä hän oli auktoriteetti naiseudestaan huolimatta, kertoo Pihlava.

Perheenpääksi eli perhekuntansa johtajaksi nainen saattoi Rooman valtakunnassa päätyä, jos hänen isänsä kuoli tai jos hänen avioliittonsa päättyi joko eroon tai puolison kuolemaan. Naisperheenpää saattoi omistaa esimerkiksi maata, käydä kauppaa ja harjoittaa liiketoimintaa.

–Naisperheenpäät omistivat omaisuutta ja käyttivät sitä samalla tavalla kuin miesperheenpäät, Pihlava summaa.

Ajanlaskun alussa noin kolmanneksen omaisuudesta on arvioitu olleen naisten omistuksessa.

Piilotetut vaikutusvaltaiset naiset esiin

Pihlavan tutkimuksen materiaalit tulevat eri lähteistä, joiden kirjoittajat eivät tienneet toisistaan. Lähdetekstit ovat niukkasanaisia varhaiskristillisten naisten rooleista. Joissakin lähteissä, kuten pastoraalikirjeissä, nuiva suhtautuminen johtoasemassa toimiviin naisiin tulee kuitenkin esiin selvästi. Joidenkin tekstien editoijien on arveltu tarkoituksella häivyttäneen naisten vaikutusvaltaa.

Miten naiset itse suhtautuivat omaan johtajuuteensa? Sitä lähteet eivät kerro.

–Minulta usein kysytään, olivatko varhaiset kristityt naiset feministejä. Eivät he olleet. Sille, että nykypäivänä on feministi, ei tarvitse hakea oikeutusta kahden tuhannen vuoden takaa, Pihlava sanoo.

–Usein ajatellaan, että vain naiset tutkivat naisia, ja että varhaiskristilliset naiset ovat sivuluku ja oikea suuri kristinuskon historian tarina tapahtuu jossakin toisaalla, hän harmittelee.

Toisaalta tutkija myöntää, että tutkimalla naisena naisia, hän vahvistaa tätä stereotypiaa. Pimentoon jääneiden naisten rooleja on Pihlavan mielestä silti tärkeä avata tutkijan sukupuolesta huolimatta. Näin varhaiskristillisistä yhteisöistä piirtyy rikkaampi kuva. 

Kaisa-Maria Pihlava: Forgotten Women Leaders: The authority of Women Hosts of Early Christian Gatherings in the First and Second Centuries C.E. Suomen eksegeettinen seura 2017. 239 s.