TM Joanna Töyräänvuori väittelee 19.8. teologisessa tiedekunnassa muinaisseemiläisen myrskynjumalan ja meren välisen taistelumyytin poliittisista ulottuvuuksista.

Joanna TouraanvuoriJoanna Töyräänvuori

Myrskynjumalan ja meren välisen taistelun myytti juontaa juurensa kuningas Sargon akkadilaisen valtakuntaan, jota on pidetty ensimmäisenä imperiumina. Myytti levisi laajalle muinaisessa Lähi-idässä, luoden perustan kuningasideologialle etenkin amorilaisten kuningaskuntien aikakaudella. Perinteestä on jäänyt jälkiä myös paljon myöhäisempiin heprealaisen Raamatun teksteihin.

Töyräänvuoren mukaan myytti myrskynjumalan ja meren symbolisesta taistelusta oli luultavasti kivijalkamyytti Palestiinan eksiiliä edeltävien nuorten kuningaskuntien käytössä.

− Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että myyttiä käytettiin ratkaisemaan kuningasvallan ongelma ja oikeuttamaan yksinvallan idea. Uusbabylonialaisen imperiumin päätettyä Jerusalemin monarkian sama myytti demokratisoitiin ja muunnellussa muodossaan se oikeutti kuningasvallan sijaan itse kansan olemassaolon.

Väitöstutkimus osoittaa, miten myytin historia antaa aihetta lukea valittuja Raamatun tekstejä uudessa valossa:

− Myytti lienee ollut samankaltaisen poliittisen oikeutuksen välineenä myös Palestiinan kuningaskuntien Israelin ja Juudan muotoutuessa rautakaudella, Töyräänvuori arvioi.

Tutkimusmetodina väitöskirjassa on käytetty muoto- ja traditiokritiikkiä sekä ugaritinkielisen eeppisen runouden, akkadinkielisen poliittisen kirjeenvaihdon ja kuningasinskriptioiden sekä heprealaisen runouden vertailevaa tutkimusta.

Vanhan testamentin eksegetiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: ”I Will Set His Hand on the Sea, and His Right Hand on the River” - North West Semitic Kingship and the Sea of Combat Myth: A Survey of Hebrew Poetry in Light of Ancient Near Eastern Evidence", järjestetään perjantaina 19.8.2016 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Auditorio XIII, Unioninkatu 34.

Vastaväittäjänä on professori Paolo Merlo, Pontificia Università Lateranense, ja kustoksena professori Martti Nissinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm