Uskonnollisuus ei synny tai häviä järjen voimalla

Viime vuoden vaaleissa Suomen pää- ja ulkoministerin pestit menivät kahdelle konservatiivisiin kristillisiin liikkeisiin kuuluvalle poliitikolle. Muutama teräväkielinen kirjoittaja ihmetteli, kuinka valtion johtajiksi voidaan valita mielikuvitusolennoilta käskyjä ottavia henkilöitä.

Teräväkielinen sanailu ja huumori ovat esimerkkejä lukemattomista vaikuttamiskeinoista maailmankatsomusten kilpailussa. Maallistumisennusteista huolimatta uskonnolliset maailmankuvat ovat pysyneet suosituimpien vaihtoehtojen joukossa maailmankuvien markkinoiden listauksissa. Uskonnollisessa ajattelussa näyttää olevan sisäisiä suojamekanismeja vastakkaiselle argumentaatiolle.

Uskonnolliset uskomukset muodostuvat kaikkien muiden uskomusten tapaan laajan todistusaineiston valossa. Ne eivät ole tässä mielessä valittuja. Jostain syystä sama todistusaineisto ja samat faktat synnyttävät eri ihmisille eri uskomuksia. Uskonnon tarkastelu eräänlaisena pelinä voi auttaa hahmottamaan sitä, miksi uskonnolliseen ajatteluun on vaikea vaikuttaa. Äärettömät voitto- ja tappiomahdollisuudet tekevät pelistä niin kiehtovan, että tavanomaisilla vaikuttamiskeinoilla on vain vähän mahdollisuuksia.

Uskomuksia ei valita, mutta niihin voi vaikuttaa

Kuvittele, että olet ostanut mielitietyllesi korun ja kätkenyt sen vaatekaappiin. Kun annat korun, hän vaikuttaa teeskentelevän hämmästynyttä. Muistat, että vaatehyllysi oli ollut aiemmin päivällä oudossa järjestyksessä. Huomaat yllätyksen menneen mönkään, etkä peittele pettymystäsi. Mielitiettysi vakuuttelee: ”Yritä nyt uskoa minua. En tiennyt tästä etukäteen.” Vastaat hänelle: ”Haluaisin uskoa sen, mitä sanot, mutta en pysty”.

Kysymys uskomusten synnystä ja tahdonvaraisuudesta on yksi uskonnonfilosofian peruskysymyksiä. Keskiajalla ajateltiin yleisesti, että ihminen voi valita uskomuksensa tahdonvaraisesti. Moni koki tämän kouriintuntuvasti katolisen kirkon inkvisition edessä. Nykyisin uskomusten ajatellaan muodostuvan passiivisesti, laajasti ymmärretyn todistusaineiston valossa. Todistusaineisto tarkoittaa kokemuksia, aistihavaintoja ja muilta saatua informaatiota.

Äskeisessä esimerkissä yhdistit havainnot mielitiettysi ilmeistä ja vaatehyllysi sotkuisuudesta. Ne ikään kuin pakottivat sinulle uskomuksen siitä, että mielitiettysi oli saanut yllätyksen selville.

Kaikilla uskomuksilla ei ole yhtä paljon merkitystä arjen sujumiselle. Bussipysäkin ohi ajava limenvihreä Skoda synnyttää uskomuksen ohi ajavasta Skodasta. Vain Skoda-harrastaja muistaa asian tuntia myöhemmin. Keltainen Lamborghini voi sen sijaan jäädä mieleen pidemmäksi aikaa.

Uskomuksiinkin voi vaikuttaa. Se on vain tehtävä epäsuorasti suuntaamalla havainnointia ja todistusaineiston hankkimista. Yksipuolinen todistusaineiston kerääminen auttaa tukemaan haluttuja uskomuksia. Kalliin puhelimen ostanut etsii arvosteluja, jotka tukevat käsitystä hyvästä investoinnista. Parjaavat kommentit ostaja yrittää sivuuttaa.

Mistä syntyy halu uskoa?

Moni kokee uskomusten ei-tahdonvaraisen luonteen epämiellyttäväksi. Mielitietyn vakuutellessa tietämättömyyttään moni haluaisi uskoa häntä. Se estäisi pettymyksen, joka syntyy pitkään valmistellun yllätyksen epäonnistuttua.

Samanlainen ajatus voi käydä monen uskonnollisen ihmisen mielessä, kun hän kohtaa maailmankuvaansa horjuttavaa todistusaineistoa. Jos voimakas halu uskoa Jumalaan ajautuu ristiriitaan järjen tai ympäröivän yhteisön mielipiteiden kanssa, seurauksena on epämiellyttävä epäilyn tunne.

Yhdysvaltalainen filosofi Louis Pojman (1935–2005) kertoi kärsineensä tällaisesta epäilyksestä lähes koko elämänsä. Hän piti epäilyä tarpeellisena mekanismina, joka herättää etsimään totuutta. Se johtikin hänet kehittelemään 1980-luvulla uskonnollisfilosofista mallia, jossa uskonnolliseen uskoon ei ajatella kuuluvan lainkaan uskomuksia Jumalan olemassaolosta.

Kristinuskossa uskonnollista uskoa ja siihen kuuluvia uskomuksia Jumalasta pidetään pelastuksen ehtona. Pojmanin mielestä vaatimus on loogisesti ristiriitainen. Saatavilla olevan todistusaineiston avoin tarkastelu ei riitä synnyttämään uskomusta Jumalan olemassaolosta. Jumalan olemassaoloa koskevan uskomuksen synnyttäminen uskomuksia manipuloimalla olisi eettisesti väärin. Koska Jumalaa pidetään kristinuskossa moraalisesti hyvänä, Jumala ei voi vaatia uskomuksia pelastuksen ehtona.

Pojmanin ehdotuksen mukaan tiedollisen epäilijän ei tarvitse uskoa, että Jumala on olemassa. Uskomusten sijaan Jumalan olemassaoloon kohdistuva toivo on uskonnollisen uskon keskeisin sisältö. Pojman ajatteli, että uskomusten puuttuessa Jumalan olemassaoloa toivova ihminen voi elää ikään kuin Jumala olisi olemassa.

Pojmanin ajatus näyttää ilmentävän monien uskonnollisiin käytänteisiin osallistuvan ajattelua. Useimmat eivät vain suhtaudu omaan toimintaansa yhtä analyyttisesti kuin hän. Monella ei välttämättä ole kovin selviä Jumalan olemassaoloa koskevia uskomuksia. Heidän asennettaan voi kuvata toivoksi Jumalan olemassaoloa kohtaan.

Tällaiseenkin uskonnolliseen vakaumukseen toki kuuluu uskomuksia. Luottamus tai Jumalan olemassaolon toivominen vaativat, että toivovalla on uskomus Jumalan olemassaolon mahdollisuudesta. Tätäkin tärkeämpää on, että ihminen pitää Jumalan olemassaoloa toivottavana asiantilana. Uskomukset ja motivaatio taas eivät ole tahdonvaraisesti valittavissa.

Rationaalinen argumentaatio ei toimi, koska panokset ovat liian suuria

Erilaisten mieltymysten syntymistä ei voi selittää tyhjentävästi. Niihin vaikuttavat lukemattomat asiat kasvatuksessa, ympäristössä ja perintötekijöissä. Erilaiset elämänkokemukset synnyttävät erilaisia toimintaa ja ajattelua ohjaavia uskomusjärjestelmiä. Pienet erot uskomusten ja asenteiden verkostoissa ohjaavat toimintaa hyvin eri tavoin.

Filosofi Blaise Pascalin 1600-luvulla esittelemä peli-argumentti tarjoaa yhden näkökulman siihen, miksi osa haluaa uskoa ja osa ei. Pascal tarkoitti argumenttinsa jumalatodistukseksi, mutta onnistui valottamaan uskonnollisen motivaation luonnetta.

Pascalin pelissä Jumalan valinnat ovat ”olla olemassa” tai ”ei olla olemassa”. Ihmisen vaihtoehdot ovat ”uskoa” tai ”olla uskomatta”. Ihminen ei voi tietää, mitä Jumala valitsee. Kristinuskon kertomusperinteessä Jumalan olemassaolo tarkoittaa ikuista kadotusta niille, jotka valitsevat olla uskomatta. Uskoville luvataan pelastus ja paratiisi. Kumpaakaan ei ole, jos ei ole Jumalaa.

Jos Jumala on, ihmisen paras vastaus on uskoa ja pelastua. Jos ihminen vaihtaa, eikä usko, hän saa äärettömän haitan. Olemattomaan uskomisen haitta on rajallinen. Siksi peliteorian mukainen tasapaino on uskoa.

Mikään määrä rationaalisia argumentteja ei riitä muuttamaan Pascalin peliä pelanneen ja siitä vakuuttuneen uskomuksia. Kannattaa huomata, etteivät uskomukset välttämättä koske Jumalan olemassaoloa. Ne koskevat todennäköisemmin sitä, että kannattaa omaksua uskonnollinen usko ja uskonnollinen elämäntapa. Käytännössä se tarkoittaa Jumalan olemassaolon toivomista ja elämistä ikään kuin Jumala olisi olemassa. Ja kuten Pascal huomautti, uskonnollinen elämäntapa voi lopulta saada ihmisen uskomaan Jumalan olemassaoloon myös tiedollisesti.

Uskonnolliselle ihmiselle pelin panokset ovat suuret. Pienikin mahdollisuus, pieni toivon tai pelon siemen, kiihottaa kokeilemaan uskomisen vaihtoehtoa. Siksi moni uskonnollinen ihminen pyrkii parhaansa mukaan mitätöimään ja väistelemään argumentteja, jotka voisivat horjuttaa hänen maailmankuvaansa. Esimerkiksi Raamatun lukemista pidetään monissa kristillisissä liikkeissä hyvänä vastalääkkeenä uskonnonvastaisen argumentaation vaikutuksille.

Mikään uskomusjärjestelmä ei ole immuuni kaikelle mahdolliselle todistusaineistolle. On vain keksittävä se keino, jolla halutun todistusaineiston saa vietyä vastustajan puolustuksen läpi. Se voi olla esimerkiksi tarina, joka pystyy korvaamaan kristinuskon pelastus ja kadotus -tarinan. Looginen argumentaatio ja pilkkahuumori sen sijaan tuskin ovat tehokkaita keinoja.

 

raudaskoski joonaKirjoittaja Joona Raudaskoski on TK, jonka uskonnonfilosofian pro gradu -tutkielma "Louis Pojmanin käsitys toivosta uskonnollisen uskon propositionaalisena sisältönä" hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa maaliskuussa 2016. Tutkielma on luettavissa kokonaisuudessaan E-thesis-verkkopalvelussa.

Kirjallisuutta:

Chignell, Andrew: The Ethics of Belief. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. 2013.

Eklund, Dan-Johan: Faith and Will. Voluntariness of Faith in Contemporary Analytic Theistic Philosophy of Religion. Helsinki: Department of Systematic Theology, University of Helsinki, 2015.

Hare, Richard: Theology and Falsification (B). Teoksessa Antony Flew & Alasdair C MacIntyre (toim.): New Essays in Philosophical Theology. London: SCM Press, 1955.

Jordan, Jeffrey: Pascal's Wagers and James's Will to Believe. Teoksessa William J. Wainwright (toim.): The Oxford handbook of philosophy of religion. Oxford: Oxford University Press, 2005.

Knuuttila, Simo: Uskonnonfilosofia. Teoksessa Henrik Rydenfelt & Heikki A. Kovalainen (toim). Mitä on filosofia? Helsinki: Gaudeamus, 2010.

Koistinen, Timo: Philosophy of religion or religious philosophy? A Critical Study of Contemporary Anglo-American Approaches. Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft 49, 2000.

Pojman, Louis P.: Religious Belief and the Will. New York: Routledge & Kegan Paul, 1986.

Pojman, Louis P.: Philosophy of Religion. California: Mayfield Pub, 2001.

Schwitzgebel, Eric: Belief. The Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2014.