Maan suola. Kirkkokäsikirjan evankeliumitekstien kommentaari, 3. vuosikerta. Tekijät: Raimo Hakola, Niko Huttunen ja Outi Lehtipuu. Kirjapaja. 2014. Sivumäärä: 505.

Maan suola 

Maan Suola on jatkoa kirkkokäsikirjan evankeliumitekstien kommentaarille Alussa oli Sana, joka toimi kommentaarina ensimmäisen vuosikerran teksteille. Nyt käsillä olevassa teoksessa kommentoidaan kolmannen vuosikerran evankeliumitekstejä. Outi Lehtipuun ja Raimo Hakolan seuraan on liittynyt kolmas kirjoittaja Niko Huttunen. Kaikki kolme ovat Uuden testamentin eksegetiikan dosentteja, ja Hakola ja Huttunen ovat myös pappeja.

Kirjassa on kommentaari yhteensä 81 evankeliumitekstille (27 Matteuksen, 12 Markuksen, 22 Luukkaan ja 20 Johanneksen evankeliumin tekstijaksoa). Kolmannen vuosikerran tekstien lisäksi on kommentoitu Tuhkakeskiviikon ja hiljaisen viikon kaikkien vuosikertojen mukaiset evankeliumitekstit sekä erityispyhistä Marian ilmestyspäivän ja Perheen sunnuntain evankeliumit.

Kommentaari on kirjoitettu paneutuen. Kolmas vuosikerta on saarnaajalle kaikkein haastavin. Tekstit tuntuvat liittyvän pyhien aiheisiin vähemmän kuin muiden vuosikertojen tekstit. Kommentaaria lukiessa tätä ongelmaa ei juuri huomaa. Kommentaari nostaa teksteistä esiin niiden vahvuudet, ja silloittaa tekstejä pyhän teemaan muun muassa viittaamalla muihin lukukappaleisiin tai pyhän aiheeseen kommenttiosuudessa.

Edellisestä osasta tutut vahvuudet ovat myös toisen osan ominaisuuksia: kommenttiosuuksille on tyypillistä huolellinen historiallinen analyysi ja tekstien kontekstualisointi antiikin maailmaan. Uusia elementtejä ovat virsiviittaukset − tai ainakin niitä on huomattavasti aiempaa enemmän. Virsiviittaukset toimivat hyvin: ne avaavat sekä tekstien tulkintahistoriaa että tuovat pyhän teeman lähemmäksi evankeliumitekstiä. Aiempaa enemmän kommentaarissa on myös viittauksia 1900-luvun Raamatun tulkintahistoriaan. Tekstien alkuperäistä merkitystä suhteutetaan tulkintoihin, joita tekstit saivat esimerkiksi sisällissodan, toisen maailmansodan ja juutalaisvainojen aikaan. Tulkintahistoriallista materiaalia olisi voinut olla laajemminkin eri teemoista.

Kommenttiosuudet ovat aiempaa kokonaisempia ja yhtenäisempiä, ja ne sisältävät vähemmän fragmentaarisia selityksiä. Yksityiskohdat on saatu palvelemaan kokonaisuutta aiempaa paremmin. Monet selitykset keskittyvät evankeliumikohdan teologisen ydinviestin ympärille.

Kirkkovuodessa on pyhiä, jolloin kaikkien vuosikertojen evankeliumitekstit käsittelevät paralleelisia kohtia. Näiden kohtien selitykseen kommentaattorit ovat erityisesti kiinnittäneet huomiota ja yrittäneet keskittyä selityksessään eri asioihin kuin edellisessä kommentaarissa. Ensimmäisen adventin, joulun ja pääsiäisen tekstien selityksissä on pääasiassa vältetty päällekkäisyyksiä. Se onkin tärkeää, sillä esimerkiksi ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi vuoden tärkeimmistä pyhistä saarnaajan kannalta. Silloin kirkot täyttyvät ihmisistä, ja paikalla on paljon myös niitä, jotka eivät kirkossa juuri muuten käy.

Sen sijaan joidenkin muiden selitysten kohdalla tuntuu olevan tarpeetonta toistoa. Ratkaisu on ilmeisen harkittu, ja ajatus on, että vain olennainen tieto toistuu. Kuitenkin esimerkiksi Johannes Kastajasta löytyy päällekkäistä kommenttimateriaalia, jonka keskeisyyttä jäin miettimään. On totta, että kommentit nousevat teksteistä, joissa kaikissa Johannes on hyvin keskeisessä asemassa, mutta eikö Johannes Kastajaan olisi löytynyt erilaisia näkökulmia tai monipuolisempaa tietoa? Viittaustekniikka, jolla viitataan toisen pyhän tekstin selitykseen, on toimiva.

Kaanonin ulkopuolisista evankeliumeista eniten kommentaarissa käytetään Tuomaan ja Pietarin evankeliumeita. Niiden käyttö osataan usein perustella, ei ainoastaan tieteellisellä kiinnostavuudella, vaan myös kirkon uskon näkökulmasta. Tällaista rohkeaa tulkinnallisuutta edustaa esimerkiksi jakson Mark. 12:1–12 (5. paastonajan sunnuntai, s. 132–137) selitys. Tekstikohta sisältää Jeesuksen kertomuksen viinitarhan vuokraajista. Jaksoa verrataan Tuomaan evankeliumin versioon samasta vertauksesta. Tuomaan evankeliumin version tieteellinen selitys haastaa kanonisten evankeliumien perinteisen selitysmallin. Kuitenkin sen sijaan, että saarnanvalmistelija jätettäisiin yksin kahden ristiriitaisen selitysmallin kanssa, tulkitaan uusi tieteellinen selitys taitavasti kirkolliselle kielelle ja liitetään kirkolliseen teologiaan (s. 137). Tämän kaltaisia tulkinnallisia elementtejä löytyy kommentaarista muualtakin.

Yleisesti ottaen kommentaarista jää mielikuva, että sen selitykset ovat kokonaisempia. Lisäksi kirkollisia tulkintoja ja tulkintahistoriaa on tuotu enemmän tieteellisen selityksen yhteyteen kuin aiemmassa osassa. Vahvimmillaan kommentaari on, kun erilaisia tulkintamahdollisuuksia esitellään ja ne tuodaan dialogiin keskenään.

Lukiessani kommentaaria koin monta inspiroivaa hetkeä. Enkä ole kokemukseni kanssa yksin – kaikki papit, joiden kanssa olen kommentaarista keskustellut, ovat olleet siitä innoissaan! Kommentaarisarja on tullut ehdottomasti tarpeeseen.

Olen ymmärtänyt, että vuonna 2016 ilmestyvässä kolmannessa osassa (2. vuosikerta) kirjoittajajoukko kasvaa edelleen ja joukkoon liittyy raamattuasiantuntija kirkon piiristä. Mielenkiintoista nähdä, millaisia uusia puolia kommentaarisarja saa tällä kertaa!

 

Kirjoittaja Saara-Maria Jurva, TM, työskentelee nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla ja valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin käytöstä Heprealaiskirjeessä. Jurva on virkavapaalla Riihimäen seurakuntapastorin virasta.

s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kuva: Sacrum.fi