Teologian lisensiaatti Ali Kulhian väitöskirja "Uutta, vanhaa ja lainattua. Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalisen työn asemoituminen hyvinvointivaltion rakentumisessa vuosina 1939-1973" tarkastetaan lauantaina 28.1.2012 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Väitöstutkimus tuo merkittävää uutta tietoa perinteisen diakoniatyön ja sota-ajan moraalitalouden kutsumustyön kehittymisestä nykyaikaiseksi sosiaalipalvelutoiminnaksi muun muassa avioliittoneuvonnan, lasten ja nuorten suojelu- ja huoltotyön, päihdetyön, vanhushuollon sekä kehitysvammatyön näkökulmasta.

Tutkimuksessa selvitetään ensimmäistä kertaa väitöskirjatasolla avioliittoneuvonnan syntyhistoriaa sekä kehitysvammaisten teollisen työtoiminnan ja tuetun asumisen tuloa Suomeen. Kulhia osoittaa, että kyseiset sosiaaliset innovaatiot (sosiaalipalvelut)otettiin käyttöön Suomessa juuri Tampereen Kaupunkilähetyksessä.

- Tämän mahdollistivat kyvykkäät asioiden eteenpäin viejät, hyvät verkostot kaupungin hallintoon ja yhdistyksen järkevä kiinteistöjen käyttö, Kulhia toteaa. - Lisäksi Kaupunkilähetyksen toiminta oli jo varhain ammatillistunutta ja sukupuolten tasa-arvon kannalta edistyksellistä. Eikä yhdistys yrittänyt niinkään kilpailla kaupungin kanssa, vaan toimia liitossa ja kumppanina, mikä vahvisti molempia osapuolia, hän jatkaa.

Yleisemmällä tasolla Kulhian väitös tuo esille, kuinka kristillissosiaaliset toimijat, kuten kaupunkilähetykset, ovat olleet mainittavassa roolissa rakennettaessa pohjoismaisia hyvinvointivaltioita julkishallinnon ja kolmannen sektorin yhteistyönä.

Oppialaltaan Kulhian tutkimus lukeutuu Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaan, mutta on myös osa hyvinvointiyhteiskunnan historiankirjoitusta, eritoten erityisryhmiin, kuten lapsiin, kehitysvammaisiin ja vanhuksiin kohdistuneen sosiaalityön tutkimusta.

Väitöskirjatutkimukseensa Kulhia on saanut apurahaa Emil Aaltosen säätiöltä, Pirkanmaan rahastolta, Kirkon tutkimuskeskukselta sekä Tampereen kaupungin tiederahastolta. Tärkeänä  jatkotutkimusaiheena hän pitää vertailevaa tutkimusta kaupunkilähetysten roolista pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden rakentumisessa.

Aikaisemmin Kulhia on kirjoittanut yhä tänä päivänä monipuolista sosiaalityötä tekevän Tampereen Kaupunkilähetys ry:n 100-vuotishistorian.

Väitöstilaisuus järjestetään 28.1.2012 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XIV. Vastaväittäjänä toimii FT, dosentti Mervi Kaarninen Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jouko Talonen. Linkki väitöskirjaan: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/28873

Väittelijän yhteystiedot: Ali Kulhia, puh. 040-5188 265, s-posti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.