TM Hanna-Maija Ketolan 14.4.2012 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tarkastettavassa väitöskirjassa ”Relations between the Church of England and the Russian Orthodox Church during the Second World War, 1941-1945" selvitetään, miten Englannin anglikaanisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon viralliset yhteydet syntyivät ja kehittyivät toisen maailmansodan aikana.

Tapahtumia tarkastellaan pääasiassa Britannian näkökulmasta: kuka teki aloitteen, miten yhteydenottopyrkimyksiä käsiteltiin Englannin kirkossa ja millaisin motiivein yhteyksiä edistettiin. Tutkimus perustuu Englannin kirkon johtohenkilöiden sekä Britannian ulko- ja tiedotusministeriöiden arkistomateriaaliin.

− Aloitteen läheisempien suhteiden luomiseksi teki Venäjän ortodoksinen kirkko syksyllä 1942, kun se ehdotti kirkollisten delegaatioiden vierailuvaihtoa neuvostohallituksen hyväksymänä, ja mitä todennäköisimmin myös sen kehotuksesta, Ketola toteaa.

− Vierailujen lisäksi suhteiden luomisen kannalta tärkeäksi seikaksi nousi kysymys siitä, käännettäisiinkö Moskovan patriarkaatin julkaisema kirja ”Totuus uskonnosta Venäjällä” englanniksi vai ei. Käännöksen vastustajat pitivät kirjaa pelkkänä neuvostopropagandana, ja pelkäsivät sen vaikuttavan vahingollisesti brittien liittolaisuudelle antamaan tukeen. Toiset taas kuulivat siinä Venäjän kirkon ”autenttisen äänen”, Ketola huomauttaa.

Kokonaisuudessaan päätökset yhteyksistä tehtiin Englannin kirkossa hyvin pienessä piirissä, jota johti Canterburyn arkkipiispa. Tiedotusministeriö ja ulkoministeriö olivat vahvasti mukana, vaikka julkisuuteen haluttiin antaa kuva, että vierailut olisivat luonteeltaan puhtaasti kirkollisia tapahtumia. Toimillaan Englannin kirkko tuki Britannian hallituksen liittolaispolitiikkaa Neuvostoliiton kanssa omia tavoitteitaan unohtamatta: kirkon johtajat halusivat tukea Neuvostoliiton kristittyjä pyrkien samalla lujittamaan Stalinin heille tekemien myönnytysten pysyvyyttä. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että joistakin Neuvostoliittoa koskevista ”vaikeista asioista” − kuten esimerkiksi Baltian maiden kohtalosta − vaiettiin julkisuudessa, vaikka samalla brittipoliitikkoihin pyrittiin vaikuttamaan yksityisesti, jotta nämä pitäisivät ihmisoikeus- ja uskonnonvapauskysymykset esillä neuvotellessaan Neuvostoliiton edustajien kanssa.

Väittelijä Hanna-Maija Ketola (s. Junttola) on valmistunut teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta v. 1992. Hän on toiminut Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tutkijana, assistenttina, tuntiopettajana, suunnittelijana, yliopisto-opettajana sekä kirkkohistorian amanuenssina.

Yleisen kirkkohistorian oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus järjestetään 14.4.2012 kello 10 Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XII, osoitteessa Unioninkatu 34.

astaväittäjänä toimii professori Hugh McLeod, (University of Birmingham) ja kustoksena professori Aila Lauha Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/32390

Teksti: Pekka Rautio 11.4.2012