Eleonore Stumpin narratiivinen teodikea osana modernia teodikeakeskustelua

Filosofit ja teologit ovat aikojen saatossa käsitelleet pahan ja kärsimyksen ongelmaa useista eri lähtökohdista käsin. Yksinkertaisimmillaan tässä ongelmassa on kyse siitä haasteesta, jonka kärsimyksen todellisuus teismille tuottaa: Jos Jumala on hyvä, kaiken tietävä ja kaikkivoipa, miksi maailmassa on pahaa ja kärsimystä? Tämän kysymyksen pohjalta muotoutuneet teodikeat* pyrkivät selittämään sitä, millä ehdoilla Jumalan hyvyys on yhteensopivaa maailmassa vallitsevan pahan ja kärsimyksen kanssa.

Yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottu narratiivinen teodikea on eräs tuoreimmista lisäyksistä moderniin uskonnonfilosofiseen keskusteluun pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan ”Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering” Stump lähestyy kärsimyksen ongelmaa Tuomas Akvinolaisen filosofian sekä raamatunkertomusten kautta.

Stumpin teodikean ytimessä on ajatus siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Tällainen ajatus kärsimyksen kautta saavutettavasta kehityksestä ei ole modernin uskonnonfilosofian parissa ainutlaatuinen, mutta Stump tuo moderniin keskusteluun myös paljon uutta ammentamalla ajatteluunsa aineksia keskiaikaisesta filosofiasta sekä korostamalla raamatunkertomusten merkitystä kärsimyksen tarkoituksen valottajina.

Moderni teodikeakeskustelu

Läntisessä kristillisyydessä teodikea-ajattelun valtavirtaa on 300-luvulta lähtien edustanut kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon teodikea. Kyseinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että ihmisellä on oltava vapaa tahto, jotta tämä voisi aidosti rakastaa ja tehdä moraalisia valintoja. Augustinuksen mukaan kaiken pahan alku ja juuri on syntiinlankeemuksessa, jossa ihminen käytti tätä etuoikeuttaan väärin tuoden pahan maailmaan.

Augustinuksen teodikealla on modernit kannattajansa, mutta tästä huolimatta se on vähitellen joutunut antamaan tilaa myös uusille ajatuksille. 1900-luvun modernin uskonnonfilosofian keskeisimpiä teodikealinjoja ovat niin sanotut luonnonlakiteodikeat ja sielunmuokkausteodikeat. Luonnonlakiteodikeoihin kuuluu ajatus siitä, että pahuus ja kärsimys ovat yksinkertaisesti välttämätön osa tuntemaamme maailmaa. Esimerkiksi sama vesi, joka sammuttaa janomme ja pitää meidät hengissä, voi tulvana aiheuttaa myös vakavaa vahinkoa. Sielunmuokkausteodikeat puolestaan perustuvat ajatukselle siitä, että maailmassa vallitseva kärsimys ohjaa ihmistä oikeaan toimintaan ja asenteeseen sekä jalostaa hänessä esiin erilaisia hyveitä.

Sielunmuokkausteodikeoihin liittyvä ajatus kärsimyksestä tienä kohti jotakin parempaa ja täydellisempää olemisen tilaa ilmenee vahvasti myös Stumpin narratiivisessa teodikeassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut – Stumpin termein sydämen toiveet – tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuutta kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Keskiaikaiselle ajattelulle uskollisena Stump seuraa teodikeansa muotoilussa ajatusta siitä, että ollakseen oikeutettua kärsimyksestä tulee seurata jotakin sellaista hyvää, joka jotenkin hyvittää koetun kärsimyksen ja jota ei olisi muuten mahdollista saavuttaa. Koska Stumpin mukaan kärsimys liittyy kiinteästi siihen, mistä kukin kaikkein syvimmin välittää, tulee myös tämän kärsimyksen kautta saavutettavan hyvän olla jotakin sellaista, joka on kärsijälle tärkeää.

Tomistinen maailmankuva

Stumpin narratiivista teodikeaa voidaan hedelmällisimmin tarkastella niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Tuomas Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän suhteen täydellistymisestä ihmisen suurimpana mahdollisena kukoistuksena. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta raamatunkertomusten kautta.

Tuomas Akvinolaisen ajattelussa kärsimys liittyy Jumalan kaitselmuksellisiin toimiin, joiden kautta hän pyrkii tuomaan ihmisen lähemmäs itseään. Akvinolainen ajattelee, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala haluaa olla yhtä jokaisen luotunsa kanssa, mutta tämä on mahdollista ainoastaan silloin, kun ihminen on täysin integroitunut hyvän ympärille. Akvinolaisen mukaan jokaisessa ihmisessä piilee syntiinlankeemuksesta juurensa juontava luontainen taipumus pahaan, joka rikkoo ihmistä sisältä käsin ja vieraannuttaa häntä Jumalasta. Ihmisen on kuitenkin mahdollista saavuttaa sisäisen eheyden tila ja siten myös jumalallinen yhteys, jos hän käy läpi prosessit, joita Akvinolainen kutsuu pyhittämiseksi ja synnittömäksi tekemiseksi. Näiden prosessien aikana ihminen luopuu suuntautumisestaan pahaan ja kääntyy Jumalan puoleen saadakseen tältä apua sisäiseen eheytymiseen. Kärsimyksellä on Akvinolaisen mukaan näissä prosesseissa oma tärkeä roolinsa, sillä juuri kärsimyksen kautta Jumala voi saada ihmisen ymmärtämään, että tämän tulee hylätä suuntautumisensa pahaan ja kääntyä Jumalan puoleen.

Narratiivien maailma

Nimensä Stumpin narratiiviselle teodikealle antaa sen narratiivinen metodi, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä kokemusperäisestä tiedosta. Tällä metodilla Stump pyrkii korostamaan kärsimyksen inhimillistä luonnetta ja sitä, ettei kyseisestä kokemuksellisesta ilmiöstä voida puhua ainoastaan väitelauseiden ja logiikan tasolla. Stump uskoo, että raamatunkertomusten kuvaukset Jumalan ja kärsivien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta voivat opettaa meille jotakin sellaista, jota emme voi oppia pelkästään filosofisten muotoilujen kautta.

Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Nämä tarinat kuvaavat laajasti kärsimyksen eri puolia. Job kärsii viattomana uhrina, kun taas Simson puolestaan kärsii omien pahojen tekojensa seurauksena. Abrahamin kärsimykset johtuvat hänen omasta syvästä halustaan saada lukuisia jälkeläisiä, ja Betanian Maria taas kärsii sosiaalisen asemansa tuottamasta häpeästä. Vaikka lähtökohdat näissä tarinoissa ovatkin erilaiset, on niiden lopputuloksilla kuitenkin jotakin perustavalla tavalla yhteistä. Kaikki se kärsimys, jonka Job, Simson, Abraham ja Maria joutuvat käymään läpi, saattaa heidät lopulta kohti uudenlaista suuruutta ja kukoistusta.

Summa theodiceae

Stumpin teoksen tarkoituksena on esitellä Tuomas Akvinolaisen maailmankuvaa ja ajatuksia kärsimyksestä sekä muodostaa niiden ja raamatunkertomusten pohjalta kuvaus sellaisesta mahdollisesta maailmasta, johon mahtuvat samaan aikaan sekä kärsimys että kaikkivoipa, kaiken tietävä ja täydellisen hyvä Jumala. Akvinolaisen ajattelun valossa Jumalan on Stumpin mukaan oikeutettua sallia esimerkiksi Jobin, Simsonin, Abrahamin ja Betanian Marian kärsimykset siksi, että jokainen näistä henkilöistä saavuttaa lopulta kärsimyksensä kautta jotakin sellaista, joka jollakin tavalla voittaa ja hyvittää koetun kärsimyksen – nimittäin läheisemmän yhteyden Jumalaan.

Koska Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta yhteydessä Jumalaan, voidaan siinä nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä. Modernissa teodikeakeskustelussa narratiivinen teodikea asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Erinäisistä puutteistaan huolimatta teodikea on kokonaisuudessaan antoisa modernille keskustelulle. Siinä poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että teodikea pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan kokemuksellisella tasolla ja perustuu keskiaikaiseen, tuonpuoleisuutta korostavaan filosofiaan ja maailmankuvaan.

* Teodikea: Teologian ja uskonnonfilosofian paradoksi, ongelma tai perustelu, jossa lähtökohtana on kristinuskon näkemys kaikkivaltiaasta ja kaikkihyvästä Jumalasta sekä syntiinlankeemuksen alaisesta maailmasta.


IMG 3206 2Kirjoittaja Sara Takala on teologian kandidaatti, jonka systemaattisen teologian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Kohti suurinta hyvää – Eleonore Stumpin narratiivinen teodikea osana modernia teodikeakeskustelua” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2015. Tutkielma on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Kirjallisuutta:

Davies, Brian: Thomas Aquinas on God and Evil. Oxford University Press. Oxford, 2011.

van Inwagen, Peter: The Problem of Evil. Oxford University Press. Oxford, 2008.

McBryer, Justin P. & Howard-Snyder, Daniel (toim.): The Blackwell Companion to the Problem of Evil. Wiley Blackwell. Chichester, 2014.

Pinsent, Andrew: The Second-Person Perspective in Aquinas’s Ethics. Virtues and Gifts. Routledge. Lontoo, 2012.

Stump, Eleonore: Aquinas. Routlegde. Lontoo, 2003.

Stump, Eleonore: Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering. Oxford University Press. Oxford, 2010.

Vainio, Olli-Pekka & Visala, Aku: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Kirjapaja. Helsinki, 2011.