Useimmissa suomalaisissa seurakunnissa kirkonarkistot alkavat vasta 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että reformaation jälkeisen ajan seurakuntaelämää ja papistoa koskevia lähteitä ei ole säilynyt läheskään kaikkien seurakuntien arkistoissa. Sama koskee myös ylemmän kirkollisen hallintotason lähteitä, koska nämä lähteet ovat enimmäkseen tuhoutuneet. Tästä huolimatta seurakuntia ja papistoa koskevaa kirkkohistoriallista tutkimusta 1500- ja 1600-luvuilta voidaan tehdä muista lähteistä. Tutkijan on mahdollista käyttää kirkkohistorian lähteinään voudin- ja läänintiliasiakirjoja sekä alioikeuksien tuomiokirjoja. Näillä lähdeaineistolla voidaan etsiä tietoa esimerkiksi papiston palkkauksesta ja pappiloista.

Pro gradu -tutkielmassani Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575 – 1730 pyrkimyksenäni oli löytää uusia tapoja tutkia papiston palkkausta ja virkataloetuutta. Lähteistä saatujen tietojen perusteella tutkimuskysymyksiä oli mahdollista lähestyä toisella tavalla. Laadin niin sanotun maallisen hallinnon lähteiden perusteella erilaisia tunnuslukuja, kuvioita ja taulukkoja, jotka kuvasivat palkkauksen kehitystä ja virkataloetuutta kruunun hallinnon laatimien asiakirjojen näkökulmasta.

Paikallisseurakuntia koskevat tutkimusaineistot on kerättävä lähinnä kahdesta eri asiakirja-aineistokokonaisuudesta: voudin- ja läänintileistä sekä alioikeuksien tuomioasiakirjoista. Näiden asiakirjojen äärellä tutkijan tuleva tutkimustyö voi vaikuttaa mahdottomalta, koska edessä on kokoluokaltaan mittava aineisto. Toisaalta nämä lähteet saattavat näyttäytyä varsin kuivakkailta byrokraattisina vero- ja käräjäasiakirjoina. Kumpikin aineisto on laadittu järjestelmällisesti ja niihin sisältyy vähän aukollisuuksia. Vuosittain ja pitäjittäin etenevien veroasiakirjojen tiedot ovat varsin helppoja koostaa esimerkiksi taulukoiksi, kun tietää mitä etsii. Tuomiokirjat voivat myös viedä tutkijan mennessään, kun etenee toinen toistaan mielenkiintoisempien käräjäjuttujen perässä käräjiltä toisille.

Vanhoja veroasiakirjoja voi hyödyntää kirkkohistorian tutkimuksessa

Miten kirkkohistorioitsija voi hyödyntää kruunun hallintoa ja veroja tarkastelevia voudin- ja läänintilejä? Nämä veroluettelot tai muut tilit eivät välttämättä anna suoria vastauksia tutkimuskysymyksiin, vaan lähteitä joutuu tulkitsemaan monella tavalla. Limingan Lithovius-pappissuvun palkkausta tutkiessani pyrin selvittämään voudin- ja läänintileistä erilaisia papistolle tulleita tuloja.

Papiston tulorakenne oli monimutkainen ja useasta tulolähteestä koostuva. Tulorakenne ja tulolähteiden määrällinen suuruus eri vuosina oli osittain mahdollista selvittää. Erilaisista veroluetteloista ja muista tileistä kohtasin useimmiten kruunulle kuuluvat osuudet varsin yksiselitteisesti ja pelkkiä lukuja mekaanisesti lukien. Papiston tuloeriä saatoin sen sijaan saada tietooni lähinnä kahdella tavalla. Esimerkiksi kymmenysviljasta tiedettiin kruunun saaneen lähes aina murtolukuosuuden 2/3. Papistolle kymmenyksistä jäi 1/3. Kymmenysviljojen kokonaismäärästä saatettiin tämän jälkeen laskea myös papistolle kuulunut osuus, mutta pappi ei aina saanut kymmenyksiin oikeuttavaa määräänsä seurakuntalaisiltaan.

Toinen tapa on arvioida erilaisten verotettavien yksiköiden perusteella papiston tuloa. Papistolle luovutettiin esimerkiksi testamenttilehmiä. Näistä luovutuksista ei ole säilynyt minkäänlaisia luetteloita. Karjaveroluetteloiden perusteella voidaan kuitenkin arvioida maksuvelvollisten talojen lukumäärä. Vähintään kuuden lehmän talolliset olivat useimmiten velvollisia maksamaan testamenttilehmän esimerkiksi isännän tai emännän kuollessa. Karjaveroluetteloista on mahdollista laskea ne talot, joissa oli kuusi tai sitä useampi lehmä. Tuloksena saadaan testamenttilehmävelvollisten talojen suhde niihin taloihin, joiden velvollisuutena ei ollut luovuttaa lehmää papillensa. Samaa laskutapaa käytetään myös varhaisempien vuotuisten veroluetteloiden kohdalla. Näissä luetteloissa on verolukuina ilmoitettu jokaisesta talosta nokat, lehmäluku ja peltoala. Testamenttilehmävelvollisten talojen tutkiminen perustuu näin ollen verolukujen avulla tehtyihin arvioihin. Tällöin luvut eivät ole absoluuttisia, eivätkä ne suoraan osoita papiston vuosittaisia tuloja. Kysymys verolähteiden tulkinnassa on enemmän papistolle tulevasta tulojen potentiaalisuudesta kuin tarkoista lukumääristä.

Yhtä lailla voidaan selvittää karjakymmenyksien eriä. Karjaveroluettelot näyttävät nuoren karjan osuuden. Karjakymmenyseläimiin kuuluivat muun muassa varsat, vasikat ja muut pienemmät eläimet riippuen pitäjässä sovitusta papiston palkkausjärjestelmästä. Näistä oli maksettava kymmenykset kirkkoherralle, mutta ei välttämättä aivan vähäpätöisimmistä eläimistä. Karjakymmenykset kasvattivat etenkin kirkkoherrojen tuloja seurakunnassa, jos pitäjä oli karjamäärältään vauras.

Tuomiokirjat kertovat seurakunnan – rahvaan ja papiston – välisestä ilmapiiristä

Kihlakunnanoikeuksien tuomiokirjoja on säilynyt lähes katkeamattomana sarjana 1620-luvulta lähtien. Pitäjien käräjäpöytäkirjat laadittiin pitäjittäin ja muutaman kerran vuodessa käräjäaikoina. Kaupungeissa oli omat alioikeutensa – raastuvanoikeus ja kämnerinoikeus – ne istuivat läpi koko vuoden.

Tuomiokirjoissa on paljon erilaisia ihmisten arkielämään liittyviä käräjäjuttuja sekä hallintoa koskevia asioita. Käräjillä käsiteltiin luonnollisesti myös seurakuntaa ja papistoa koskevia kysymyksiä, kuten palkkaukseen ja virkataloihin liittyviä riitoja ja valituksia sekä niihin kuuluvia päätöksiä. Tutkijan täytyy huomata tuomioasioita tutkiessaan, että osa kiistoista sovittiin jo ennen käräjiä tai pitäjänkokouksissa. Käräjäpöytäkirjoista saa tietoa yksittäisistä riitajutuista, mutta samalla on tulkittava sitä ilmapiiriä, joka heijastui koko pitäjästä tuomioasioiden perusteella. Tämän ilmapiirin tulkinta auttaa näkemään esimerkiksi rahvaan, papiston ja muun esivallan väliset suhteet eri aikoina, etenkin jos seuraa jokaisen käräjäjutun sisältöjä ja päätöksiä.

Tuomiokirjojen käyttö on perustunut usein vajavaiseen aineiston etsimiseen. Tutkimuksissa on usein hyödynnetty vain lyhyenä aikajaksona laadittuja asiakirjoja, eikä tuomioasioita ole luettu järjestelmällisesti pidemmältä ajalta. Tämä on merkinnyt myös sitä, että joissakin tutkimuksissa on epätarkkuuksia ja tutkimuskohde on näyttäytynyt yksipuolisena. 1600- ja 1700-lukujen pappissukuja koskevassa tutkimuksessa on olennaista, että tutkimustyötä tekevä tutustuu kokonaiskuvan saavuttamiseksi koko aikajakson tuomioasiakirjoihin tutkimuskohdepaikkakunnalta. Limingan seurakunnassa näiden lähteiden perusteella papiston palkkauksen ja virkataloetuuden varsin sopuisa järjestäminen Lithovius-pappissuvun ja rahvaan välillä merkitsi suvun pitkäaikaista vaikutusvaltaa omassa ja lähipitäjissä 1500-luvun lopulta 1700-luvun alkuun asti.

 

Kirjoittaja Markku Kuorilehto on FL (historia) ja TM, jonka Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575–1730” hyväksyttiin Helsingin yliopistossa toukokuussa 2014.

Tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Kirjallisuus:

Kokkonen, Jukka: Tuomiokirjat. Teoksessa Sukututkimuksen jatko-opas. Kuorilehto, Markku (toim.). Helsinki: SSS. 2008.

Saarenheimo, Juhani: Tuomioistuinten asiakirjat. Teoksessa Suomen historian asiakirjalähteet. Orrman, Eljas & Pispala, Elisa (toim.). Helsinki: Kansallisarkisto. 1994.

Walta, Matti: Ruotsin ajan tiliasiakirjat. Teoksessa Suomen historian asiakirjalähteet. Orrman, Eljas & Pispala, Elisa (toim.). Helsinki: Kansallisarkisto. 1994.

Viikki, Raimo: Kirkolliset asiakirjat. Teoksessa Suomen historian asiakirjalähteet. Orrman, Eljas & Pispala, Elisa (toim.). Helsinki: Kansallisarkisto. 1994.

Välimäki, Hannu: Kymmenyksistä kirkollisveroon. Kirkollisverotus Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa reformaatiosta nykypäiviin. SKHST 188. Diss. Jyväskylä. Helsinki: SKHS. 2003.