Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani seitsemän kuvataiteilija-papin ammatti-identiteettiä. Tutkimukseen osallistujat olivat toimineet elämässään sekä kuvataiteilijoina että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeina, jotkut myös yhtäaikaisesti.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen on taiteilijuuden ja pappeuden suhde haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja identiteetissä. Tehtävää lähestyttiin tarinallisesti, ja narratiivinen lähestymistapa näkyi kaikissa tutkimuksen vaiheissa teoreettisen viitekehyksen rakentamisesta aineistonkeruuseen ja analyysiin. Ammatti-identiteetin määrittelyssä käytettiin sekä narratiivisen identiteetin käsitettä, että Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) määritelmiä ammatti-identiteetistä persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana.

Vaikka tutkimuksessa ei pyritty yleistyksiin, tulokset tarjoavat näkökulmia ammatti-identiteettiin myös laajemmin. Työurien sirpaloituessa ja työelämän vaatimusten koventuessa ammatti-identiteetti rakentuu yhä useammin monen eri alan yhdistelmästä – myös niin sanotuissa kutsumusammateissa. Onko monialaisuus ammatti-identiteetin ja kutsumuksen kannalta uhka vai mahdollisuus?

Kolme tarinaryhmää taiteilijuudesta ja pappeudesta

Taiteilija-pappien tarinat kerättiin avoimissa teemahaastatteluissa ja analysoitiin Lieblichin et. al mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Ensin haastattelut ryhmiteltiin kolmeen ryhmään sen mukaan, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde oli haastateltavien elämäntarinassa: muutostarinoihin, kompromissitarinoihin sekä vuorottelutarinoihin.

Ryhmien nimet kuvastavat tarinoiden luonnetta. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös siirtyä päätoimisesta papin työstä täysiaikaiseksi taiteilijaksi. Taustalla olivat muun muassa papin työn asettamat rajoitteet oman luovuuden käytölle. Päätös oli ympäristölle yllättävä ja herätti ihmetystä, joskus myös paheksuntaa. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä: kumpikaan ammatti ei sulkenut toista pois. Tällöin kumpaakaan työtä ei luonnollisesti ollut mahdollista tehdä täysipainoisesti. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi parhaiten niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuus ja pappeus eivät voineet ”olla voimassa” yhtä aikaa. Vuorottelutarinoita yhdisti myös uupuminen kokonaisvaltaisessa papin työssä.

Yhdistymisen ja eriytymisen tarinat

Ammatillisen identiteetin eri teemoja tarkasteltaessa tarinat jakautuivat kahteen ryhmään, yhdistymisen ja eriytymisen tarinoihin. Uudessa jaottelussa edelliset ryhmät sekoittuivat osittain: Ammatillisten tarinoiden kulku ei ollut suorassa yhteydessä siihen, miten taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa haastateltavien ammatti-identiteetissä. Tarinan rakennetta enemmän näyttivätkin vaikuttavan omat näkemykset ja kokemukset taiteesta ja kirkosta.

Yhdistymisen tarinoissa omaan taiteilijuuteen liittyi selkeästi myös hengellinen aspekti – joko taustalla vaikuttavana motiivina, teosten aiheissa tai molemmissa. Lisäksi kokemukset kirkosta olivat positiivisesti sävyttyneitä. Eriytymisen tarinoissa taiteilijuus ja pappeus oli sen sijaan pyritty pitämään omina alueinaan, ja kokemukset kirkosta sisälsivät pettymyksiä. Eriytymisen tarinoille yhteistä oli myös se, että pappeutta oli arvostettu lapsuudenkodissa enemmän kuin taiteilijuutta.

Kutsumus siltana taiteilijuuden ja pappeuden välillä

Kutsumusta on pidetty ammatillisen identiteetin kannalta tärkeänä tekijänä papin työssä. Niinpä taiteilija-pappi voi jo olemassaolollaan herättää ympäristössään monenlaisia kysymyksiä. Hengellisestä näkökulmasta voidaan esimerkiksi kysyä, tuoko toinen ala työn kristillisen perustan rinnalle kilpailevia arvoja?

Tässä tutkimuksessa kaikille taiteilija-papeille oli yhteistä sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin. Tätä sitoutumista voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytettiinkin haastatteluissa arasti. Näytti kuitenkin riippuvan paljolti kutsumuksen luonteesta, miten se vaikutti haastateltavien ammatti-identiteettiin.

Tutkimus tukee aiemmissa hengellisten alojen työntekijöiden ammatti-identiteettiä käsittelevissä tutkimuksissa tehtyjä havaintoja siitä, että kutsumuksen hengellinen kokeminen vahvistaa ammatti-identiteettiä. Taiteilija-pappien kohdalla hengellisen kutsumuksen kokeminen näyttäisi toimivan lisäksi siltana kahden ammatin identiteettien välillä. Tätä kuvaa se, että yhdistymisen tarinoissa taiteilijalla ja papilla nähtiin jokin yhteinen tehtävä, joka usein löytyi oman uskon alueelta. Tätä sisäistettyä, hengellisesti sävyttynyttä kutsumusta saattoi toteuttaa hieman eri tavoin kahdessa eri ammatissa. Eriytymisen tarinoissa yhteys oman uskon ja kutsumuksen välillä ei näyttäytynyt yhtä selkeänä.  Silti oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat jossakin määrin kohdata.

Luovuutta vaaliva kulttuuri työntekijän voimavarana

Kutsumuksen hengellisen kokemisen lisäksi taiteilija-papin identiteettiin näytti vaikuttavan paljon se, missä määrin työympäristö pappina salli vapauksia toimia työssä luovasti ja toteuttaa itseään. Liian epäitsenäisessä papin työssä luovuus ei mahdollistunut – mikä ei ollut uhka ainoastaan taiteilijuudelle, vaan myös pappeudelle. Luovuutta rajoittivat paitsi kiire, myös työyhteisön sisäiset haasteet. Mikäli papin työtä kuitenkin oli mahdollista tehdä riittävän itsenäisesti, pappeus ja taiteilijuus saattoivat jopa tukea ja täydentää toisiaan.

Tämän tutkimuksen perusteella ammatti-identiteetin moninaisuus voi olla työntekijän voimavara – mutta missä määrin, se näyttää riippuvan paljolti työn ulkoisista puitteista ja työyhteisöstä. Taiteilijuus ja pappeus eivät näytä sulkevan toisiaan pois, jos työympäristö vain mahdollistaa työntekijälle riittävästi liikkumatilaa – ja etenkin, jos työntekijä itse löytää riittävän vahvan yhdistävän tekijän kahden alansa välille. Papin työn sosiaalisuus voi tasapainottaa taiteilijuuden yksinäisyyttä, ja taiteilija-identiteetti voi rohkaista luoviin ratkaisuihin papin työssä. Monille haastateltavista taiteen tekeminen oli myös keino käsitellä ja purkaa papin työn raskaita puolia.

Niin yhdistymisen kuin eriytymisen tarinoissa esiintyi kuitenkin kokemuksia siitä, ettei kirkko ole aina kovin avoin uusille ideoille eikä taiteen monipuoliselle, luovalle käytölle omassa toiminnassaan. Kirkon toimintatapojen jäykkyys tai työyhteisön sisäiset ristiriidat nousivatkin esille monessa haastattelussa työtä rasittavana tekijänä. Jopa eriytymisen tarinoissa ilmaistiin, että jos kirkko olisi avoimempi, taidetta voisi käyttää evankeliumin eteenpäin viemiseksi paljon nykyistä laajemmin ja monipuolisemmin.

Usko ja luovuus käsi kädessä

Niin taiteilija kuin pappi liikkuvat alueella, jolla sanat eivät aina riitä: papin erikoisalaa ovat uskon kysymykset, taiteilijaa taas pidetään luovuuden asiantuntijana. Muun yhteiskunnan silmissä tämä rahassa mittaamaton alue jää helposti ilmeisempien arvojen varjoon. Joskus taas taiteen ja kirkon kentät jättävät varjoon toinen toisensa.

Taiteilija-pappien ammatillisten tarinoiden ja ammatti-identiteetin perusteella taide ja teologia eivät itsessään ole uhkia toisilleen. Jos kummallekin annetaan vastavuoroisesti tilaa ja arvoa, uskon ja luovuuden maailmat voivat jopa täydentää toisiaan. Voisiko jotakin samanlaista toteutua nykyistä täydemmin myös koko kirkon ja taidemaailman mittakaavassa?

 

Kirjoittaja Johanna Mantere on TM ja kuvataidekasvatuksen opiskelija, jonka käytännöllisen teologian alaan kuuluva pro gradu-tutkielma Enemmän kuin tuhat sanaa – Taiteilija-papin ammatillinen tarina ja identiteetti hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa toukokuussa 2014.

Pro gradu -tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa

Kirjallisuutta:

Herranen, Kaisa & Houni, Pia & Karttunen, Sari: “Pitäisi laajentaa työalaansa”. Kuvataiteilijoiden ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä. Helsinki: Cupore. 2013.

Houni, Pia & Ansio, Heli (toim.): Taiteilijan työ. Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa. Helsinki: Työterveyslaitos. 2013.

Launonen, Pekka: Kasvu kirkon työntekijäksi. Diakoni-, diakonissa- ja nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden ammatillinen motivaatio, osaaminen ja identiteetti vuosina 2004–2008. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. 2009.

Niemelä, Kati & Salminen, Vesa-Matti (toim.): Teologiksi kasvamassa. Koulutusalan valinta, opiskeluprosessi ja ammattiin suuntautuminen. KTKJ 118. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 2013.