Tekstin koko
Torstai 29.7.2010

Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!

Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman.

Tietoa palvelusta

Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt

Evankelikalismi ja uskon tuntomerkit

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Timo Pokki 07.06.2010

Mitä on evankelikalismi? Kyseessä on hyvin monimuotoinen ilmiö, jonka katsotaan varsinaisesti syntyneen 1730-luvulla Britanniassa, mistä se nopeasti levisi Pohjois-Amerikkaan. Sillä on paljon yhteistä varhaisempien protestanttisten traditioiden kanssa. Evankelikaalisissa liikkeissä kääntymys, pyhityselämä ja kristillinen etiikka ovat empiirisiä uskon hedelmiä, joiden kautta pelastusvarmuus voidaan saavuttaa.

Lue lisää: Evankelikalismi ja uskon tuntomerkit

 

Luterilainen kirkko ja Nokian missio - kansankirkko ja karismaattinen liike

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Hanna Salomäki 19.02.2010

Karismaattinen liike on sekä suomalaisessa että kansainvälisessä kontekstissa voimakkaimmin leviävä uskonnollinen suuntaus. Suomessa helluntailais-karismaattisten yhteisöjen määrä on kasvanut koko 1900-luvun. Viime vuosina kirkon yhteydessä elävä karismaattisuus on ollut voimakkaimmin esillä Nokia Mission toiminnan kautta. Mitä yhtymäkohtia Nokia Missiolla on herätysliikkeiden tai sosiaalisten liikkeiden kehityskaareen?

Lue lisää: Luterilainen kirkko ja Nokian missio - kansankirkko ja karismaattinen liike

 

Uskontojen käsitykset jumaluudesta testataan jokapäiväisessä ateriassa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Maiju Lehmijoki-Gardner 16.09.2009

Elämäntapa on perinteisesti ollut uskontojen edustamien maailmankatsomusten koetinkivi – vaikutusvaltaisiksi koetut teoriat ovat tallentuneet arkiseen tapakulttuuriin. Näin on ollut myös ympäristöä koskevien vakaumusten suhteen: ne ovat maailmanuskonnoissa muuttuneet tosiksi ruokailun päivittäisissä tottumuksissa. Syömisen ihanteissa tiivistyvät uskontojen ikivanhat käsitykset jumaluudesta ja luonnosta sekä ihmisen asemasta näiden kahden mahtavan voiman välissä. Nykyajan länsimaisen ihmisen tilanne on uusi – hän pelkää enemmän oma voimaansa kuin luonnon tai Jumalan mahtia. Ruokaa koskevat kysymykset ovat silti myös tämän uuden tilanteen polttopisteessä. Teologisten ja eettisten teorioiden todellisuus testataan yhä syömisen ja muiden päivittäisten toimien käytännöissä.

Lue lisää: Uskontojen käsitykset jumaluudesta testataan jokapäiväisessä ateriassa

 

Sivu 1/4

Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto