Väitöskirjatutkimus: Seksuaalisuus, häpeä ja uskonnollisuus

Teemu Ratinen 10.01.2007

Eräs kulttuurisen murroksen mukanaan tuoma muutos liittyy seksuaalisuuteen. Seksuaalisuudesta minuuden ydinalueena on tullut sosiaalisen kentän monimutkaistuessa yhä enemmän yksilön arvoa ja identiteettiä määrittävä tekijä. Samalla kertaa avoin ja monivalintainen kulttuuri pakottaa huolehtimaan oman olemuksen mahdollisesta kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä, joka puolestaan altistaa yksilön häpeäntunteille.

Pyrin tarjoamaan taustaa oman väitöstutkimukseni tutkimuskohteille - häpeälle ja seksuaalisuudelle - sekä sille, miksi on niin tärkeää tutkia häpeän, seksuaalisuuden ja uskonnollisuuden keskinäistä vuorovaikutusta. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, millä tavoin uskonnollisuus ja seksuaalisuus ovat vuorovaikutuksessa keskenään seksuaalisuudesta koettujen häpeän ja syyllisyyden tunteiden kautta.

Hengellisen elämän ja seksuaalisuuden yhteensovittaminen ei aina ole ihmiselle helppoa. Seksuaalisuuteen liittyy runsaasti erilaisia häpeän ja syyllisyyden tunteita osana ihmisen uskonnollisuutta. Tutkimukseni pyrkiikin selvittämään yhtäältä sitä, millaista häpeää seksuaalisuudesta koetaan, ja toisaalta sitä, millainen merkitys seksuaalisuudella häpeäkokemusten kautta kuvattuna on yksittäisten ihmisten hengellisessä elämässä.

Traditiot köyhtyvät, minuuspohdinta lisääntyy

Olimme mielenkiintoisen, vaikkakin monella tapaa tutun ilmiön äärellä. Yhteiskuntatieteiden puolella omaan tunne-elämään ja seksuaalisuuteen liittyvän tunnustuksellisen puheen lisääntyminen on pantu merkille jo jonkin aikaa sitten. Eräänä selittävänä tekijänä on pidetty kulttuurista murrosta. Esimerkiksi brittiläinen sosiologi Anthony Giddens on korostanut elämäntyylivalintojen - ns. lifestylen - lisääntynyttä merkitystä jälkimodernissa maailmassa, jossa suurten poliittisten ja uskonnollisten traditioiden ote ihmisten elämään on löyhtynyt. Entistä avoimempi sosiaalinen kenttä sekä auktoriteettiaseman hajaantuminen monille eri asiantuntijatahoille aiheuttavat Giddensin mukaan sen, että ihmiset joutuvat entistä enemmän painiskelemaan identiteettiin ja minuuteen liittyvien kysymysten parissa.

Psykohistorioitsijana tunnettu Juha Siltala on niin ikään nähnyt traditioiden köyhtymisen ja yhteisen arvopohjan katoamisen tuovan mukanaan yksilönsisäisiä muutoksia. Siltalan mukaan oman minuuden arvo ja itsetyytyväisyys haetaan normittomammassa yhteiskunnassa pikemminkin omasta olemuksesta kuin ulkoisista mittapuista, kuten uskonnosta tai politiikasta käsin.

Syyllisyyskulttuurista häpeäkulttuuriin

Sosiaalisen maailman monimutkaistuessa varmuus omasta pärjäämisestä haetaan entistä herkemmin oman minuuden ydinalueista, joita ovat esimerkiksi seksuaalisuus ja tunne-elämä. Ihmisen jatkuvan itsearvioinnin korostuminen identiteetin rakentumisessa altistaa hänet erityisesti häpeän - kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden - kokemuksille.

Voidaan ajatella, että aikaisemmassa, selkeämmässä ja tietyllä tapaa kapeammassa sosiaalisessa ympäristössä yksilön oli helpompi tunnistaa ja nimetä kohtaamansa sosiaalinen torjunta. Näin hänelle saattoi olla myös helpompaa korjata tilanne entiselleen. Tällaista sosiaalisen torjunnan synnyttämää tunnetta, joka liittyy esimerkiksi normirikkomuksiin, voidaan nimittää syyllisyydeksi. Jälkimoderni kulttuuri, jota määrittää vaihtoehtoisten auktoriteettien ja moninaisten elämänvalintojen avoin kenttä, altistaa yksilöt syyllisyyden sijaan pikemminkin häpeän tunnekokemuksille.

Nolojen tilanteiden ja oman seksuaalisuuden lisääntynyt julkinen tunnustaminen voidaankin tulkita eräänlaiseksi identiteettityöskentelyksi, jota kautta haetaan varmuutta omaksi koetulle minuudelle. Toisaalta tunteiden esilletuominen ja niistä kertominen voidaan nähdä myös nykymaailmaa määrittävänä normina: tunteiden käsittelykyky - eräänlainen tunneäly - on tulkittu eräänlaiseksi sosiaaliseksi pääomaksi, jota ilman nykymaailmassa voi olla vaikeaa pärjätä.

Postmodernin käsite on käytännöllinen myös teologisessa tutkimuksessa

Länsimaisen kulttuurin murrosta kuvaava post- tai jälkimodernin käsite on tullut yhä enemmän myös teologisen ja kirkollisen keskustelun piiriin. Postmoderni on teologisessa tutkimuksessa ymmärretty erityisesti filosofisena käsitteenä. Sillä on tarkoitettu tällöin esimerkiksi tieto-opillista näkemystä, jonka mukaan ihmisen ei ole mahdollista saavuttaa varmaa tietoa. "Kaikki tieto on sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentunutta", kuten esimerkiksi Jyri Komulainen postmodernia sattuvasti kuvaa.[1]

Postmoderniin ajatteluun liittyy tätä kautta myös ilmiöiden pohjimmaista perustaa tai sitä selittävää syytä kritikoiva ote. Näin esimerkiksi seksuaalisuudelle ilmiönä ei enää postmodernissa ajattelussa haeta selittävää tekijää, vaan korostetaan pikemminkin sen häilyvyyttä ja riippuvuutta sosiaalisista sekä kulttuurisista tekijöistä.

Postmodernia ei pidä rajoittua tarkastelemaan vain tieto-teoreettisena murroksena, vaan kulttuurisilla muutoksilla voi olettaa olevan seurauksia myös ihmisen uskonnollisuuden ja hengellisen elämän kannalta.

Syyllinen vai kelpaamaton?

Perinteinen kristillinen näkemys Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta on korostanut syyllisyyden tunnetta. Yhteiskunnallisen murroksen mukanaan tuomat yksilönsisäiset muutokset pakottavat kuitenkin arvioimaan perinteistä teologista tunneretoriikkaa uudelleen. Syyllisyydentunteen voidaan ajatella liittyvän ennen kaikkea moderniin yhteiskuntaan, jota määrittivät nykyistä kiinteämmät ja selkeämmät sosiaaliset normistot.

Esimerkiksi Paavo Kettusen mukaan nykyajan ihminen saattaa kokea syyllisyyden sijaan häpeän - riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden - tunteita suhteessa Jumalaan. Häpeän kautta hahmoteltuna myös perinteinen käsitys synnistä saa uudenlaista sisältöä: tunne-elämästään ja olemuksensa kelpaavuudesta huolehtivan ihmisen syntisyys näyttäisi olevan pikemmin vuorovaikutussuhteisiin kuin yksittäisiin tekoihin liittyvä määre.

Kulttuurinen murros jälkimoderniin asettaa teologialle ja kristillisille kirkoille monentasoisia haasteita. Kyse on samalla kertaa yhteiskunnallisista, tietoteoreettisista ja yksilön psyyken sisäisistä muutoksista, jotka kaikki olisi hyvä ottaa huomioon teologisessa tutkimuksessa ja kirkon toiminnassa.

Pro Gradu -työ: Häpeä ja syyllisyys vaikuttavat jumalasuhteeseen 

Samasta aihepiiristä tekemäni pro gradu -tutkielman pohjalta näyttäisi siltä, että seksuaalisuudesta koetulla häpeällä ja syyllisyydellä voi olla suuri merkitys muun muassa ihmisen jumalasuhteessa. Monet pro gradu -työni aineiston kirjoittajista kokivat seksuaalisuuden voimaksi, jota täytyi vartioida tullakseen Jumalan hyväksymäksi. Toisille jumalayhteyteen pääseminen edellytti seksuaalisuuden lähes täydellistä tukahduttamista. Seksuaalisuudesta koettu häpeä vaikutti monella tapaa myös hengellisten yhteisöjen sisällä. Usein hengellisen yhteisön torjuma seksuaalisuus aiheutti sen, että ihminen koki myös Jumalan torjuvana. Tosin hengellisen yhteisön ja Jumalan välille saatettiin tehdä suurikin rajanveto; vaikka yhteisö torjui, Jumalan koettiin hyväksyvän ihmisen sellaisenaan.

Väitöstutkimuksessani pyrin syventämään ja tarkentamaan mm. edellä mainittuja teemoja. Jo nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että seksuaalisuudesta koetulla häpeällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia ihmisen hengellisen elämän kannalta.

Tutkimuskohteena vaietut aiheet

Väitöstutkimukseni valmistuu osana Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan Vaietut aiheet -tutkimusprojektia, jonka puitteissa tutkitaan seksuaalisuuteen liittyvän häpeän lisäksi mm. parisuhteeseen ja hengelliseen elämään kohdistuvaa häpeää. Tutkimusaineistona projektilla on käytössään suomalaisten naisten ja miesten vuosina 2000 ja 2004 kirjoittamia kirjeitä häpeästä.

Muiden häpeätutkimusten lailla myös omaa tutkimustani määrittää monitieteellisyys. Teologian lisäksi tutkimus liikkuu mm. psykologian ja psykoanalyysin, sosiologian sekä naistutkimuksen kentillä. 1990-luvulla kehittyneestä queer-teoreettisesta ajattelusta on muodostunut keskeinen näkökulma myös omassa tutkimuksessani.

Seksuaalisuus kulttuurisena ilmiönä rakentuu puheessa 

Lähtökohtana queer-ajattelussa on juuri postmoderni tietoteorian kritiikki, joka kohdistuu ilmiöiden perimmäisten syiden etsimiseen. Suhtaudunkin tutkimuksessani seksuaalisuuteen kielellisten käytänteiden ja jatkuvan toiston kautta rakentuvana kulttuurisena ilmiönä. Tätä kautta mielenkiintoni kohdistuu uskonnollisuuden ja seksuaalisuuden vuorovaikutuksen lisäksi myös siihen, millaista seksuaalisuutta hengellisen elämän sisällä ylläpidetään ja rakennetaan.

Olettamuksenani on, että uskonnollisuuden ja hengellisen elämän sisällä seksuaalisuus on olemukseltaan hyvin toisenlaista kuin seksuaalisuus esimerkiksi juorulehtien palstoilla tai television saippuasarjoissa. Silloin se, mitä seksuaalisuudessa hävetään, rajaa ja rakentaa seksuaalisuudesta hengellisen elämän sisällä omanlaisensa ilmiön. Tutkimukseni pyrkiikin osaltaan valottamaan myös sitä, millaista on olemukseltaan "uskonnollinen seksuaalisuus".

Kirjoittaja TM Teemu Ratinen toimii tutkijana Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa. "Seksuaalisuus ja häpeä" -väitöstutkimus valmistuu osana Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan Vaietut aiheet -tutkimusprojektia.

Kirjallisuutta:

Ikonen, Pentti & Rechardt, Eero, Thanatos, häpeä ja muita tutkielmia. 1994.

Kettunen, Paavo, Syyllisyys vai hengellinen häpeä? Teologinen Aikakauskirja 2/2001.

Komulainen, Jyri, Raamattu ja kirkko postmodernissa ajassa. Teologinen Aikakauskirja 4/2006.

 

 

---

[1] Jyri Komulainen on kuvannut artikkelissaan "Raamattu ja kirkko postmodernissa ajassa" (TA 4/2006) monipuolisesti postmodernin ajattelun tuomia mahdollisuuksia teologiseen työskentelyyn. Komulaisen mukaan postmoderni kulttuuri tarjoaa kristinuskolle suotuisamman elinympäristön kuin moderni, ihmisjärjen mahdollisuuksia korostava ja uskonnon marginalisoiva, kulttuuri.

< Edellinen